Yö hiljaisessa huoneessa meni mukavasti ja aamulla olimme
oikein elinvoimaisia. Aamiainen tarjoiltiin alakerrassa ja me menimme istumaan
ulos miellyttävään aamuun. Terassi oli aivan tien vieressä ja liikennettä oli jo
runsaasti, mutta ei häiritsevästi. Emme olemista pitkittäneet vaan heti
aamiaisen jälkeen maksoimme huoneen sekä kahden euron kaupunkiveron, joka pitää
aina maksaa käteisellä.
Seuraava reilu tunti meni hyvin, hyvin mutkaisella ja
kapealla tiellä Amalfin rannikolla. Maisemat olivat aivan mahtavia, mutta
kumpikaan meistä ei niitä ehtinyt kovin paljon katsella. Minun piti katsella
mihin ajan ja Seija varmisti, että huomaan kaikki vastaantulijat ja muut etenemisen
esteet. Useaan kertaan jouduin peruuttamaan päästääkseni mutkasta tulleen
bussin kulkemaan. Täällä koko määrää kuka menee eteenpäin ja kuka peruuttaa. Mutkaisilla
teillä ajettiin hämmästyttävän kovaa, mutta kyllä siellä vaan tilaa löytyi
jokaiselle.
Noin puolessatoista tunnissa olimme Sorrentossa ja löysin
mutkien kautta satamaan. Jouduimme laittamaan auton kalliiseen parkkiin, kun ei
muutakaan mahdollisuutta ollut. Sitten ostimme liput Caprille menevään laivaan.
Meidän ei tarvinnut odottaa pitkään, kun vauhdikkaasti kulkeva alus kiidätti
meidät puolessa tunnissa kuuluisalle saarelle. Meillä oli harmittavan vähän
aikaa vierailla saarella, koska meidän piti päästä illaksi Orvietoon. Käytimme
ajan tehokkaasti ja nousimme ripeästi saaren keskellä olevaan Caprin
kaupunkiin. Ripeys alkoi aika nopeasti tasaantua, sillä täällä oli todella
kuuma. Paita kastui jo parin sadan metrin jälkeen ja ylhäällä oli pakko ostaa
heti kylmää juotavaa ja vetää pitkään henkeä. Täällä emme lämpömittaria
nähneet, mutta myöhemmin auton mittari nousi parhaimmillaan 36 asteeseen. Olen
kuullut huhuja, että siellä Koti-Suomessa on ollut viileämpää.
Capri oli oikein kaunis paikka. Siellä on hyvin jyrkät ja korkeat
kalliot ja kaupungissa on jännät todella kapeat kujat sekä mukavannäköisiä
rakennuksia. Ainoa vika oli, että siellä oli aivan hirveästi turisteja.
Kapeilla kujilla oli hankala edetä, koska ihmisiä oli niin paljon. Joka
tapauksessa paikka oli oikein hienon näköinen, mutta harmiksemme aikaa oli
liian vähän. Olisimme kävelleet saaren itäkulmaukseen katsomaan Tiberiuksen
huvilan jäänteitä, mutta nyt emme sinne ehtineet. Alas menimme funicularilla, millä
varmistimme, ettemme myöhästy laivasta. Ehdimme syödä paninin puoliksi ennen
kuin laivamme lähti takaisin mantereelle.
Sorrentosta poistuminen oli jälleen kamppailua vespojen ja pihoista
tunkeutuvien autojen kanssa. Päädyin vähintäänkin tasapeliin ja lopulta pääsin
pohjoiseen johtavalle moottoritielle. Siellä ajo oli erilaista. Vauhti oli
oikein joutuisaa, mutta liikennettä oli runsaasti etenkin Napolin ja Rooman
välillä. Moottoriteillä sääntöjä noudatetaan paremmin, mutta aika kummallisia
tempauksia matkan aikana ehti nähdä. Pysähdyimme ainoastaan ottamaan dieseliä
ja syömään jäätelöt.
Saavuimme Orvietoon vähän ennen kuutta ja meillä meni jonkin
aikaa etsiä yöpaikka sekä parkkipaikka autolle. Hotelleja varatessani olen
varmistanut, että hotellilla on parkkipaikka tarjolla tai yleinen parkkipaikka
on lähistöllä. Täällä löysin yleisen parkkipaikan muutaman sadan metrin päässä
B&B:stä. Saimme käyttöömme koko suuren asunnon, missä tavallisesti yövytään
kolmessa huoneessa. Meillä oli käytössä iso keittiö sekä talon katolla oleva
terassi. Terassi oli aivan mahtava. Sieltä näkyi hyvin kaupungin hieno
katedraali, mutta saapuessamme terassille paistoi vielä aurinko, joten siellä
oli aivan liian kuuma.
Muodollisuuksien hoitamisen jälkeen lähdimme tutustumaan viihtyisään
vanhaan kaupunkiin. Ensimmäisenä kävimme kaupungin kuuluisassa, hyvin suuressa
ja komeassa katedraalissa. Se on monista muista katedraaleista poikkeava, koska
se on rakennettu mustista ja valkoisista kivistä raidalliseksi. Se oli hyvin
suuri ja sisältäkin oikein hieno. Kiersimme mahtavan lämpimässä illassa
kaupungin kapeita kujia ja katselimme kivoja rakennuksia sekä runsaasti
liikkeellä olevia, lähinnä paikallisia ihmisiä. Kävimme syömässä pienellä
aukiolla olevalla terassilla. Seijan kanasalaatti oli ihan hyvää, mutta minun
villisikamuhennos oli oikein hyvää. Kylläisinä jatkoimme kävelyä kaupungin
kujilla ja pienillä aukioilla.
Hiljalleen suunnistimme yöpaikkaamme. Siellä nousimme saman
tien kattoterassille. Aurinko oli jo laskeutunut, mutta edelleen ympärillämme
oli mahtava lämpö. Kivilattia säteili ihanasti lämpöä varpaille eikä muitakaan
ruumiinosia paleltanut. Mikäs oli kirjoittaa päivän tapahtumista vilkuillen
välillä lähellä kohoavaa katedraalia sekä ihaillessa yllämme vauhdikkaasti
lentäviä tervapääskyjä. Avasin kylmän Peroni-oluen ja aloin kirjoittaa. Seija keitti
itselleen kahvin ja tuli ylös lukemaan puhelimestaan Suomen hallituskuvioista
sekä sikäläisistä säätiedotuksista. Hän oli todella pahoillaan, että Suomessa
on niin kylmää, mutta oli hyvin tyytyväinen, että oli Orvieton lämmössä. Vähän
ennen kymmentä tuli niin pimeää, että jouduin laskeutumaan pois lämpimältä
terassilta ja lopettelemaan kirjoitukset keittiössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti