Yogyakarta

Menimme ensimmäisen kerroksen aamiaishuoneeseen pian kahdeksan jälkeen aika mukavasti nukutun yön jälkeen. Suuressa tilassa oli paljon aterioitsijoita, mutta meillekin löytyi oma pöytä. Jo aikaisemmissakin hotelleissa oli ollut erittäin monipuolinen aamiaistarjonta, mutta täällä se oli vielä asteen korkeammalla. En ole ikinä ennen ollut hotellissa, jonka aamiaisella on jäätelöbaari kymmenellä eri vaihtoehdolla. Jos jäätelö ei aamiaisella napannut, niin löytyi sushia, lukuisia erilaisia lämpimiä pääruokalajeja ja paljon huomattavasti tavallisempia aamiaisruokia. Me pidättäydyimme melko tavallisissa lajikkeissa, kuten munakkaassa, hedelmissä ja kahvissa. 

Palasimme huoneeseemme puoleksi tunniksi, kunnes yhdeksäksi laskeuduimme alakerran aulaan. Sinne saapui tämän päivän kuskimme, joka iloisena ohjasi meidät ulos autonsa luokse. Toyotan takapenkillä oli tilavaa istua ja turvavyöt toivat turvaa sekä sen tuntua. Taas mentiin hirveätä haipakkaa, vaikka meillä ei oikeastaan ollut ollenkaan kiire, ainakaan meidän mielestämme. Kuski oli eri mieltä tai sitten kiirehtiminen on vain hänelläkin veren perintöä. Borobudurin temppelille oli reilun 40 kilometrin matka ja matka-aika oli noin tunti. Vähemmällä hötkyilyllä se olisi ehkä ollut tunti ja kolme minuuttia.

Kuski toi meidät pramean sisäänkäynnin eteen ja pyysi odottamaan muutaman minuutin, kun hän kävi pysäköimässä auton. Palattuaan mies, jonka nimen jo unohdimme, vaikka hän hyvin mukava ja avulias olikin, ohjasi meidät lipunmyyntitiskille. Pääsyliput olivat perin kalliit maan hintatasoon verrattuna, mutta turisteilta kannattaa rahastaa. Maksoimme sisään pääsystä vähän yli 20 euroa kumpikin. Euroopan nähtävyyksiin se on ihan normaalihinta, mutta maassa, jossa keskimääräinen kuukausiansio keikkuu 200 ja 400 euron välissä, hinta on todella korkea. Toivottavasti paikallisille on oma hinnastonsa, jotta hekin pääsevät katsomaan tätä heidän mahtavaa kulttuuriperintöään. Saimme rannekkeen, jonka viivakoodia skannattiin toistuvasti. Seuraavana kuski johdatti meidät toiselle tiskille, missä meille annettiin varvassandaalit, jotka oli pakko pitää jalassa. Ne eivät olleet kovin miellyttävät, mutta niiden kanssa pärjättiin. Seuraavana istuimme pieneen avonaiseen pikkubussiin, joka kuljetti meidät temppelin lähelle odottamaan oman ryhmämme lähtöä.

Ennen turistit saivat kulkea temppelissä omia reittejään, mutta turistien määrien ja vahinkojen kasvaessa oli systeemiä muutettu. Nykyisin tulijat jaetaan noin kymmenen hengen ryhmiin ja opas vie heidät temppelille ja kertoo samalla paikan historiasta. Meidän oppaamme oli nuori nainen, joka puhui oikean hyvää englantia ja vieläpä äänsi erittäin selkeästi. Hänen mukanaan kävelimme maailman suurimmalle buddhalaiselle temppelille. Borobudur tarkoittaa temppeli mäen päällä. Temppelin sisällä ei ole mitään, pelkkää maata eli temppeli onkin oikeastaan pyramidi. Ulkokuori on kuitenkin mahtava, vaikka mäen alta se näytti yllättävän vaatimattomalta.

 Aloitimme kierroksen maan tasalta oppaan johdattaessa meidät jättimäisen temppelin kulmaukseen. Hän näytti meille komeita reliefejä, joita on temppelin seinillä yhteensä 2,5 kilometriä. Kunkin kerroksen kuvissa oli oma aiheensa ja tarinat kulkivat myötäpäivään sarjakuvamaisina. Täällä alhaalla aiheena oli karma. Hän osoitti esimerkin, missä ensimmäisessä veistoksessa naiset juorusivat keskenään, mikä oli paha asia, joten seuraavassa elämässä he elivät rumina. Vastaavien hyvän ja pahan karman esimerkkejä on lukuisia. Kiersimme temppelin toiselle puolelle ja ihmettelimme matkan varrella mahtavan hienoja veistoksia ja reliefejä. Nousimme hyvin jyrkät portaat kolmanteen kerrokseen. Siellä reliefien aiheena oli Buddhan elämänvaiheet. Lyhyen opastuksen jälkeen jatkoimme kierrosta ja nousua edelleen ylemmäksi. Opas kertoi, että jyrkkien ja korkeiden askelmien tarkoitus oli, että niiden vaikutuksesta jouduttiin nousemaan kumarassa eli oltiin nöyriä ja kunnioittavia temppelin keskustaa kohden.

 

Nousimme seitsemännelle kerrokselle, mistä oikeastaan temppelin huippu alkoi. Turistit pääsivät myös kahdeksannelle ja yhdeksännelle kerrokselle, mutta kymmenennelle ei meitä tavallisia ihmisiä päästetä. Huipulla on vain suuri stupa, ainakin viisi metriä halkaisijaltaan oleva kellon muotoinen rakennelma. Stupa on buddhalaisille samanlainen symboli kuin risti kristinuskoisille. Kahdeksannella ja yhdeksännellä kerroksella on 72 pari metriä korkeata stupaa tasaisen kauniisti asetettuna ympäri kerroksia. Jokaisen stupan sisällä on Buddha ja stupissa on säännöllisiä reikiä, joista Buddha näkyy, mutta siihen ei ylety koskemaan. Parista stupasta oli huippu poistettu, jolloin Buddha-veistos näkyi. Jälleen minun kuvaukseni ei riitä kertomaan miten mahtavasta paikasta on kyse. Temppelin koko oli uskomaton (118 metriä leveä ja 32 metriä korkea), kuten oli sitä kiertävät yli 1 200 reliefiä. Alimmat kerrokset ovat neliömaisia, mutta ylimmät on rakennettu ympyrän muotoon. Kuitenkin vaikuttavinta oli kiertää ylimpien kerrosten suurien stupien ympärillä ja nauttia niiden kauniin säännöllisistä muodoista korkealla trooppisen viidakon ympäröimänä. Tosin viidakkoa ei enää paljon ole jäljellä vaan melko lähellä ympärillä on asutusta. Muistan aikoinaan katselleeni kuvia tästä ihmeellisestä paikasta ja epäilin, etten ikinä pääsisi tätä katsomaan, mutta niin vain pääsin.

 

Kahdeltatoista meidän piti poistua temppeliltä, jotta seuraavat ryhmät pääsivät tulemaan. Emme siis olleet ainoa kymmenen hengen ryhmä vaan niitä oli ainakin kymmenen samaan aikaan temppelillä. Kävelimme takaisin alkuperäiseen lähtöpaikkaamme, mutta vaihdoimme sandaalit tavallisiin kenkiin, jolloin kävely oli paljon helpompaa. Puoli yhdeltä tapasimme sovitusti kuskimme ja hän johdatti meidät autolle. Paluumatka sujui samalla kiireellä emmekä kuskin houkutuksista huolimatta pysähtyneet lounaalle tai kahville. Lämpötila oli mukavat 30 astetta, mutta olimme tyytyväisiä, että pilvet peittivät taivaan. Toki paitamme olivat koko ajan märkinä, mutta tukahduttavaa ei kuitenkaan ollut.

Hotellilla vain pistäydyimme ja lähdimme kaupungille etsimään ruokapaikkaa. Edelleen väkeä oli todella paljon, joskaan eilisen kaltaista tungosta ei kuitenkaan ollut. Löysimme kelvollisen ravintolan ostoskeskuksen vierestä ja Seija tuli nachoilla ja minä nasi gorengilla kylläisiksi. Kävelimme ruokailun jälkeen Malioboro-katua pidemmälle kuin eilen. Sieltä löytyi joitain oikein komeita kolonialismin aikaisia rakennuksia sekä Sulttaanin palatsi, jonka edessä on valtava neliönmuotoinen hiekkakenttä ja sen hyvin tasaisella pinnalla oli ainoastaan eläinten jälkiä. Palatsi oli maanantain vuoksi kiinni, joten kävelimme takaisin hotellillemme. Kävimme matkan varrella Dunkin Donutsilla kahveilla ja donitseilla sekä ostimme huomista varten vettä.

 

Illan vietimme jälleen huoneessamme. Kävimme alakerrassa sopimassa huomisen retken. Huomasimme aamulla, että aulan toisessa päässä oli baari, joten menimme käymään siellä. Missään ravintolassa tai kaupassa ei tässä kaupungissa ole ollut tarjolla alkoholia, mutta näköjään täällä tarjotaan sellainen mahdollisuus. Seija valitsi talon erikoisdrinkin, joka oli hyvää, mutta Seijan makuun hieman vahvaa. Minä otin gin-tonicin sekä pienen Bintang-oluen. Hinnat olivat tavallisen suomalaisen ravintolan tasoa.