19.6.2017 Milano

Aamu Modenassa oli tietenkin aurinkoinen ja jo aamu enteili lämmintä päivää, millainen siitä tulikin. Rouva oli unohtanut lenkkivarusteet autoon, joten juoksut jäivät tänään tekemättä. Ihan hyvän aamiaisen jälkeen minä lähdin katsomaan Modenan tuomiokirkkoa, koska eilen käynti oli epäonnistunut messun vuoksi. Olin tuomiokirkolla pian kahdeksan jälkeen ja siellä oli menossa jonkinlainen virsien veisuuhetki, joten jälleen jäi kirkon tarkempi tarkastelu tekemättä.

Ennen yhdeksää Ford tuotiin hotellin autotallista ulko-oven eteen ja olimme valmiit viimeiseen automatkaan tällä reissulla. Modenasta poistuimme joustavasti ja päätimme mennä moottoritietä kätevyyden vuoksi. Milanoon menevällä tiellä oli hyvin paljon muitakin menijöitä, etenkin rekkoja, mutta sinne sekaan myös me mahduimme. Meillä ei ollut kiirettä, joten menimme katsomaan Milanon lähellä olevaa maailmanperintölistalle kuuluvaa Crespi d’Addoa. Käynti oli aika pettymys, koska paikkaa ei päässyt katsomaan muuten kuin opastetulla käynnillä eikä maanantaisin käyntejä järjestetty.

Ajo Milanoon sujui ihan mukavasti. Jälleen auton navigaattori ohjasi meitä hieman väärin, mutta löysimme autovuokraamoon, koska muistin missä se oli. Auto toimi matkan aikana oikein hyvin, mutta sen navigaattori oli todella pettymys. Se ehdotti ihan kummallisia reittejä, joita rupesin epäilemään muutaman hyvin hankalan ajo-ohjeen jälkeen. Aina perille löydettiin, vaikka kiertelyä tuli liikaa. Auton luovutus oli aika sekasortoista toimintaa, mutta niin vain siitäkin selvittiin ja kuittaus autosta saapui sähköpostiin.

Meillä oli vajaan kilometrin kävely Hotel Sopergaan, missä saimme huoneen, vaikka tulimme paikalle selvästi ennen sovittua aikaa. Huokaisimme hetken huoneessamme, mutta pian lähdimme tutustumaan Milanoon. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kaupungissa, jos ei lasketa parin viikon takaista hyvin lyhyttä käyntiä. Seija on käynyt täällä parikin kertaa, joten hän osasi kertoa minne kannattaa mennä. Aivan ensiksi menimme syömään. Aseman kupeessa oli paljon ravintoloita, joista yhteen menimme ja tilasimme pizzan puoliksi. Se oli juuri sopiva annos. Kuumassa ei ruoka ole maistunut vaan vähillä ruoilla on pärjännyt, mutta kovasti on pitänyt juoda vettä.

Olin hyvin iloinen, kun sain luvan ajaa metrolla rautatieasemalta Duomolle. Sen jälkeen ei yleisiä kulkuneuvoja enää käytettykään vaan kuljimme jalan noin 22 000 askelta. Duomoon piti ostaa liput ja niitä myytiin lipputoimistossa. Taas koin todistuksen tämän maan surkeasta organisoinnin tasosta. Lippujen hankkiminen oli lähes naurettavaa toimintaa kuumassa toimistossa. Siellä oli myös neljä lippuautomaattia, mutta niistä vain yksi toimi! Otimme varausnumeron lippuluukulle ja menimme jonottamaan tälle yhdelle automaatille. Puolisen tuntia myöhemmin saimme automaatista lipun ja samalla näimme numeromme erällä lippuluukulla. Ei jää ikävä tätä touhua.

Katedraalin sisäänkäynti oli tavallista tiukempaa. Rautatieasemilla on ollut sotilaita rynnäkkökivääreiden kanssa vartiossa, mutta muuten ei täällä ole ollut havaittavissa tiukempaa vartiointia. Täällä sen sijaan sotilaat vahtivat sisäänkäyntiä ja tarkastivat metallinpaljastimella tulijat ja katsoivat kaikkien laukut ja reput. Katedraali oli ulkoa päin varsin poikkeava. Se oli hyvin hennon näköinen moniin massiivisiin kirkkoihin verrattuna. Sisältä kirkko oli melko vähäkoristeinen, joskin siellä oli erittäin suuria, värikkäitä ja komeita lasimaalauksia. Joka tapauksessa tämäkin katedraali oli hyvin hieno ja komea.

Katedraalin jälkeen kiertelimme Milanossa kävellen. Katsoimme todella hienon katetun kauppakadun, Gallerian, jonka kauppoihin meidän rahat eivät riittäneet. Kuuluisa La Scalan oopperatalo oli ulospäin varsin mitätön, mutta kuulemma sisältä erittäin hieno. Santa Maria delle Grazie -kirkko on kuuluisa sen yhteydessä olevasta Leonardo da Vincin Pyhästä ehtoollisesta. Maanantaina paikka oli kiinni, mutta olin yrittänyt saada liput huomisaamulle jo kolme kuukautta sitten. Jo silloin kaikki käynnit oli loppuunmyytyjä. Kävelimme todella massiivisen ja oikein hyvin säilyneen Castello Sforzescon lävitse. Milanossa on ihan runsaasti nähtävää, joskin se ei jäänyt mieleeni mitenkään poikkeuksellisen hienona kaupunkina.

Me kiersimme Milanon keskustaa pysähtyen välillä istumaan ja nauttimaan virvokkeita. Jälleen saimme päivällisen ja iltapalan kerralla, kun juomien ohessa pöytään tuotiin pizzapalat, bruschettat, voileivät, sipsit ja maapähkinät veloituksetta yhdessä ainoassa paikassa. Kaupunki oli varsin vilkas eikä vain liikenteen puolesta vaan ihmisiä kulki aika paljon jalkakäytävillä. Pyöräilijöitä on Pohjois-Italiassa ollut varsin paljon, kuten myös Milanossa, kun etelämmässä heitä ei ollut lainkaan. Kohtasimme myös kuuluisuuksia. Erään kalliin hotellin edessä oli suuri joukko teinityttöjä hurmoksen partaalla. Kysyimme kuka hotellissa asustaa ja eräs teinityttö vastasi, että Liam Payne. Kuka oikeasti tietää kuka on Liam Payne! No nämä tytöt tiesivät ja varmaan olivat odottaneet hotellin edessä jo pitkään. Vähän myöhemmin ohitimme erään Milanon radioaseman studion, jonka ikkuna avautui kadulle. Ikkunan ääressä oli monta kymmentä teinityttöä katselemassa toisen kerroksen studioon. Joku nuori mies näytti poikkoilevan studiossa ja kun hän heilautti kättään tyttöjä kohden, kuului kovaääninen huokaus, jota seurasi voimakas taputus. Kysyimme muutamalta tytöltä kuka tämä kuuluisuus oli, mutta italialaisen laulajan nimestä emme saaneet selvää.

Ilta oli jo käsillä, kun saavuimme hotellille käytyämme ensin asemalla ostamassa aamupalaa. Hotellissa tasoitimme matkalaukkujen sisällöt, jotta kumpikaan ei painaisi liikaa. Tämä matka alkaa olla huomista lentoa ja kotiin ajoa vaille valmis. Monta hienoa paikkaa nähtiin ja paljon kivoja kokemuksia meille tuli. Tämä oli oikein vaihteleva ja mukava matka.

18.6.2107 Modena

Rouva kävi jälleen lenkillä ja tänään hän juoksi eilistä pitempään. Sää oli entisellään, joten juoksu maittoi. Aamiaistila oli lähes täynnä japanilaisia, mutta meillekin pöytä löytyi. Poistuminen Firenzestä sujui hyvin, koska en ajautunut luvattomille reiteille vanhaan kaupunkiin. Sunnuntaiaamuna ei paljon liikennettä ollut, joten poistuminen kaupungista oli helppoa. Ajoimme aamuauringon kirkkaassa valossa Bolognaan vauhdikkaasti moottoritietä pitkin. Liikennettä oli vähän ja rekkojen puuttuminen helpotti ajamista merkittävästi. Moottoritie jakaantui noin 40 kilometrin ajaksi kahteen osaan, suoraan reittiin sekä panoraamaosuuteen. Valitsimme tietenkin maisemallisen version. Ylitimme vuoristoisen kaistaleen, joten meillä oli mukavasti katseltavaa ennen kuin laskeuduimme Po-joen tasangolle.

Bologna on noin 400 000 asukkaan kaupunki, joka oli sunnuntai aamupäivällä varsin hiljainen. Keskustaan oli helppo ajaa ja kerrankin parkkipaikka löytyi helposti ja oli ilmainen. Kiertelimme Bolognassa useamman tunnin katsellen kaupunkia. Se oli aika suuri kaupunki, minkä poikkeavin piirre muihin Italian kaupunkeihin on suuri määrä porticoita eli rakennusten alimman kerroksen reunassa oli katettu kävelytie. Ne olivat mukavan näköisiä ja niissä pääsi kätevästi pakoon sinisen taivaan kirkasta aurinkoa. Ydinkeskustaan ei sunnuntaisin päässyt lainkaan autoilla, mikä oli oikein miellyttävää meille kävelijöille. Kaupungin erikoisimmat rakennukset olivat kaksi varsin korkeata neliskanttista tornia, joita oli aikoinaan täällä ollut hyvin paljon. Niitä on enää kaksi jäljellä ja toinen on pahasti kallellaan. Kävelimme myös Bolognan yliopistolle, mikä on perustettu vuonna 1088. Mitään kunnon kampusta ei ollut vaan tiedekunnat näyttivät sijaitsevan aika tavallisissa vanhoissa rakennuksissa. Näimme yliopiston entisen rakennuksen, jonka ulkoeteisen katossa oli tuhansia opiskelijoiden vaakunoita. Aikoinaan ei ihan kuka vaan päässyt opiskelemaan. Ennen poistumista Bolognasta kävimme kahvilassa juomassa kahvin ja mehun.

Bolognasta ajoimme Modenaan, mutta olimme siellä niin aikaisin, että päätimme käydä noin 70 kilometrin päässä olevassa Mantovassa. Vältin moottoritietä, jolloin katseltavaa oli enemmän, mutta jouduin ajamaan monien pienten kaupunkien läpi. Sunnuntaina liikennettä oli vähän, joten ajo oli helppoa. Jätimme auton hieman keskustan ulkopuolella Palazzo Ten viereen. Kävelimme hyvin hiljaisen kaupungin halki noin 30 asteen lämpötilassa. Keskustassa oli vähän enemmän ihmisiä, mutta hyvin vähän verrattuna vaikka Firenzen väkijoukkoihin. Mantovassa oli kiva keskusta ja suuri Palazzo Ducale, mutta olemme käyneet viikon aikana niin monissa hienoissa vanhoissa kaupungeissa, että nämä viimeisinä tulevat eivät saa sitä arvoa kuin niille kuuluisi. Käynti oli kuitenkin ihan mukava ja syömämme jäätelöt maistuvia.

Modenaan palasimme suorinta ja nopeinta reittiä moottoritietä pitkin lystin maksaessa 3,90 euroa. Olimme Hotel Canalgranden edessä noin viideltä. Hotelli sijaitsee aivan kaupungin keskustan vieressä, joten parkkipaikkoja ei juuri ole. Olinkin varannut huoneen lisäksi parkkipaikan. Auton sain jätettyä hotellin oven eteen, mistä se vietiin jonnekin autotalliin. Auringon alkaessa laskeutua alemmaksi lähdimme katselemaan tätä kaupunkia. Modenan kuuluisin nähtävyys on tuomiokirkko, eikä Enzo Ferrarin kotitalo, kuten joku harhainen voisi luulla. Duomo oli pienempi kuin esimerkiksi Firenzessä, mutta vaaleasta kivestä tehtynä oikein hienon näköinen. Menimme sisälle viileään kirkkoon, mutta siellä oli menossa sunnuntaimessu, joten poistuimme paikasta lyhyen vilkaisun jälkeen.

Modenan keskusta oli melko iso, mutta kovin hiljainen ilmeisesti sunnuntain vuoksi. Lähdimme etsimään ravintolaa, missä voisimme syödä ensimmäisen aamiaisen jälkeisen ruoan. Firenzessä jokaisella kadun pätkällä oli ollut jonkinlainen ravintola tai ruokapaikka, mutta tällä niitä ei vastaan tullutkaan. Näimme moniakin ravintoloita, mutta ne olivat kaikki kiinni. Päätimme mennä edes juomaan unohtaaksemme nälän. Menimme istumaan pienelle terassille, missä muu asiakaskunta oli aivan eri ikäluokkaa kuin me. Seijakin otti poikkeuksellisesti oluen, joskin pienen sellaisen. Juomien lisäksi tarjottiin pieni kupillinen perunalastuja. Kuppiin ei jäänyt edes muruja, kun sen välittömästi nälkäämme tyhjensimme. Lähellä oli mielenosoituksen tapainen, missä vastustettiin fasismia. Idea on hyvä, mutta kovin paljon innostusta ohikulkijoissa ei mielenilmaisu saanut ja tuntui, että mielenosoittajatkin olivat innostuneempia soittamastaan musiikista, kuten Pink Floydista, kuin aatteen palosta.

Jatkoimme ravintolan etsimistä katsellen samalla ihan kivan näköistä kaupunkia. Päädyimme ostoskaduille, missä oli ihmisiä ja kauppoja, mutta ei ravintoloita. Baareja oli melko paljon, mutta ei pizzerioita tai mitään muitakaan, missä olisi voinut istua syömään. Epätoivo kauniimmassa kulkijassa alkoi jo saavuttaa huolestuttavia mittasuhteita, kunnes näimme erään baarin terassilla asiakkaan, jolla oli edessään lautasellinen melonia ja kinkkua. Säntäsimme terassin ainoalle tyhjälle pöydälle hyvin toiveikkaina. Pian nätti nuori tarjoilija tuli ottamaan tilaustamme vastaan. Ilmaisimme halun syödä, mutta ensin tarjoilija otti vastaan juomatilauksemme, mikä oli olut ja valkoviini. Ensimmäisen kerran kuulimme, että tarjoilija kysyi tuleeko viini with gas vai ilman. Ehkä tarjolla olisi ollut kuohuviiniä, mutta joka tapauksessa Seija otti viininsä ilman kuplia. Odottelimme kärsimättömästi ruokalistan tuloa, mutta nuori neitonen ei sellaista meille toimittanut. Yhtäkkiä hän toi pöytäämme pitkän puulautasen, missä oli kaksi pizzaviipaletta, kaksi voileipää sekä neljä bruschettaa. Aamiaisesta oli yli kymmenen tuntia, joten on helppo kuvitella miten hyvältä nuo kaikki maistuivat. Seija otti vielä cappuccinon ennen kuin maksoimme koko lystin. Kävi ilmi, että ruoka ei maksanut mitään vaan ainoastaan juomat. Ja tarjoilijaneitokainen oli vielä sanonut, että jos haluatte lisää ruokaa, niin sanokaa vain!

Kävimme kaupassa ostamassa juotavaa sekä iltavoileivän minulle ennen kuin lähdimme kohti hotellia. Taas oli oikein mukava matkapäivä, jolloin nähtiin paljon, mutta ei syöty mitään turhaa. Viime päivinä ja erityisesti tänään on näkynyt merkkejä matkaväsymyksestä matkakaksikon toisella osapuolella. Tunne on kovin yksipuolinen, mutta melkeinpä ymmärrettävää.

17.6.2017 Firenze

Firenzessä nukutti hyvin sekä kohtalaisesti. Minua hyvin. Seitsemältä rouva puki lenkkivarusteet ylleen ja singahti Arnon rannalle juoksemaan. Kiveyksien epätasaisuus haittasi juoksua, joten Seija tuli melko pian takaisin vielä hiljaisesta kaupungista. Aamiainen tarjoiltiin isossa ravintolatilassa. Tarjonta oli keskimääräistä parempi. Pian kahdeksan jälkeen olimme jälleen valmiit kulkemaan.

Ensin kävimme siirtämässä auton hyvin kallista parkkihallista kalliiseen. Halpoja pysäköintitapoja ei näin lähellä keskustaa ole. Matkaa hallien välillä oli tuskin puolta kilometriä, mutta siirtyminen keskustan liepeillä ei ole ihan helppoa. Poistuttuani hyvin kalliista hallista lähdin oikealle, kuten pitikin, mutta sitten eteen tuli kielletyn ajosuunnan merkki. Se alapuolella luki eccetto ja hyvin paljon tekstejä ja merkkejä, kuten poliisi ja taksi. En kokenut kuuluvani siihen joukkoon enkä uskaltanut ajaa sinne, joten minun oli pakko kääntyä vasemmalle. Parin sadan päässä tuli kyltti, missä kerrottiin, että eteenpäin sai ajaa vain luvansaaneet ajoneuvot. Minnekään muualle ei voinut ajaa, joten minun oli pakko jatkaa eteenpäin vanhaan kaupunkiin. Navigaattorista ei ollut mitään apua, joten yritin suuntavaiston avulla päästä oikealle, koska sinne päin halusin päästä. Se ei ollut helppoa, koska yleensä risteyksestä pääsi vain yhteen suuntaan eikä se ollut kovinkaan usein oikea. Hiljalleen ajauduimme vain syvemmälle keskustaan ja pelkäsin, että kohta olisin Duomon edessä, mikä ei varmasti olisi sallittua. Lähdin palaamaan takaisin asemaa kohti ja myös sinne lopulta pääsin. Nyt ajoin vasten samaa kiellettyä ajosuuntaa, missä edellisellä kerralla olin jänistänyt. Ainakaan kukaan meitä ei pysäyttänyt ja pääsin kiertäen oikeaan paikkaan. Saa nähdä odottaako minua pidätysmääräys, kunhan viranomaiset saavat tarkastettua videonauhat.

Meillä oli varattu liput Uffizin taidemuseoon puoli yhdeksitoista ja sitä ennen kiertelimme museon lähistöllä. Ylitimme Arnon Ponte Vecchion kautta. Silta on siitä erikoinen, että sen reunoilla on rakennuksia ja vain sillan keskellä pääsee kulkemaan. Kaikissa rakennuksissa oli kultakauppoja, kuten siellä on ollut jo vuosisatoja. Astelimme katsomaan Palazzo Pittiä, joka oli todella suuri ruskea palatsi. Sisällä on nykyisin ainakin designmuseo ja varmaan jotain muutakin. Hiljalleen palasimme Arnon toiselle puolelle ja saavuimme Piazza Vecchiolle, jonka reunassa on suuri Palazzo Vecchio, missä on todella korkea ja hienon näköinen torni. Menimme hetkeksi istumaan Uffizin lähelle varjoon ja katselimme monia suuria ja komeita veistoksia pihamaalla, osa katoksen alla, mutta suurimmat ihan taivasalla. Siellä seisoi muun muassa hyvin kuuluisa Michelangelon David-patsas. Arvelimme, että nämä ovat vain kopioita oikeista veistoksista.

Uffizissa oli hyvin paljon hienoja maalauksia ja veistoksia. Siellä oli myös hyvin paljon taiteen katsojia. Liikkuminen oli hankalaa ja aiheutti ahdistusta. Pahimpia olivat tietenkin ryhmät, jotka täyttivät tilan kokonaan eikä oikein päässyt eteenpäin eikä pystynyt katselemaan taulujakaan. Minua ihmetytti ihmisten vimma ottaa kuva jokaisesta taulusta. He eivät edes kunnolla katsoneet komeaa taulua vaan kuvaamisen jälkeen jatkoivat seuraavan taulun eteen kuvaamaan sen. Varmaan he myöhemmin katselevat kuvat ja nauttivat taiteesta. Luulisi olevan halvempaa ja helpompaa ostaa taidekirja ja katsoa sen kuvia? Maalauksia ja veistoksia oli hyvin paljon eikä millään jaksanut keskittyä jokaiseen. Hyvin monta hienoa teosta kuitenkin näimme ja ihastelimme. Maalausten aiheet olivat edelleenkin hyvin suppeat, raamatun tapahtumat ja merkittävien ihmisten päät. Hienoja maalauksia niistäkin on saatu aikaiseksi.

Uffizin jälkeen menimme Piazza della Repubblicalle syömään terassille. Otimme molemmat bruschittan, johon Seija otti mukaan melonia ja kinkkua. Tosin minulla oli bruschittoja neljä ja rouvalla vain yksi. Bruschitta on lämmitetty leipäviipale, jonka päällä on tomaattikuutioita ja oliiviöljyä. Ne olivat hämmästyttävän hyviä ja hetken harkitsin lihan syömisen lopettamista kokonaan, mutta typerä ajatus taisi johtua kuumasta säästä.

Uutta intoa uhkuen kävelimme vähän itään päin ja menimme katsomaan Santa Crocen kirkkoa. Se on suuri 1200-luvulla rakennettu kirkko. Koristeluja oli suhteellisen vähän, mutta monet kappelit olivat erittäin hienosti maalattuja sekä koristeltuja. Kirkkoon on haudattu monia kuuluisia paikallisia vaikuttajia. Monet nimet eivät kertoneet meille mitään, mutta esimerkiksi Michelangelon ja Galileo Galilein hautamuistomerkit tunnistimme. Uudemmista kuuluisuuksista seinällä oli ainakin muistomerkki, jos ei hautaa, muun muassa tieteen parissa ansioituneista Fermistä ja Marconista.

Nyt oli iltapäivän sessio Firenzessä tehty ja palasimme jo aika laahaavin askelin pienen suunnitellun kiertotien kautta hotellillemme. Meillä oli lähes 20 000 askelta plakkarissa jo nyt. Säässä ei ole tapahtunut mitään muutosta viime päiviin verrattuna. Hotellista ja lähiympäristöstä oli mennyt sähköt poikki, joten sähköiset laitteet eivät toimineet, ellei akuissa ollut virtaa. Hotellimme käytävillä ja huoneissa on tauluina vanhojen LP-levyjen kansia. Meidän huoneessa on Doorsin, Yardbirdsin sekä Big Brother and the Holding Companyn levyjen kannet.

Sopivan lepohetken jälkeen palasimme kiertelemään kaupunkiin. Me emme menneet enää tutustumaan mihinkään nähtävyyteen sisälle, mikä saa poikamme pyörittelemään päätään. Sen sijaan kiersimme lämpimässä illassa kaupungin vilkkailla kaduilla ja katselimme ihmisiä sekä rakennuksia. Duomo oli tälläkin kertaa erittäin komea joka suunnalta. Ravintoloita ja kaiken maailman kuppiloita täällä on valtavasti. Hintataso on aika korkea, mutta ei kohtuuton. Pysähdyimme nauttimaan virvoittavia juomia pari kertaa ja lisäksi söimme voileivät päivälliseksi. Kuuma ilma ja 30 000 askelta painostivat meidät takaisin hotellille melko aikaisin.

16.6.2017 Firenze

Seitsemän jälkeen Seija puki lenkkivaatteet ylleen ja kirmaisi Sienan aamuun. Hän kiersi moneen kertaan Piazza del Campon ympäri. Yhtä komeissa puitteissa hän ei ole useasti päässytkään juoksemaan. Samaa reittiä hölkkäili muutamia muitakin kuntoilijoita. Muut juoksijat eivät Seijaa tervehtineet, mutta kadunlakaisijat ja roskakuskit toivottivat iloiset huomenet kuntoilijalle.

Viehättävä Morgana laittoi meille aamiaista heti kahdeksalta. Söimme melko niukasti, mutta riittävästi. Maksettuamme melko huokean huoneen poistuimme viihtyisästä B&B:stä. Auton peruuttaminen ahtaasta oviaukosta oli hyvin tarkkaa puuhaa. Seija viittelöi vähän joka suuntaan antaessaan ajo-ohjeita, mutta lopulta sain auton pois, mutta silloinkin piti toista peiliä painaa tiiviimmin autoa vasten, jotta pääsin kolhuitta ulos. Sienan vanhasta kaupungista poistuminen oli mutkikasta, mutta aika helppoa, koska aina oli vain yksi sallittu ajosuunta.

Eiliset pilvet olivat kadonneet taivaalta, joskin jonkin verran aamuauteretta näkyi horisontissa. Lämpötila oli heti kahdeksan jälkeen yli 20 astetta ja nousi varmaan asteen varttitunnissa. Ajoin oikein miellyttävissä toscanalaismaisemissa hiljalleen pieneen San Gimignanon kaupunkiin. Tämä oli ollut keskiajalla varsin varakas paikka. Siellä oli myös ollut vallalla suuri naapurikateus, jota löytyy edelleen. Nykyisin pitää pihassa olla isompi auto kuin naapurilla, mutta keskiajalla San Gimignanossa piti kodissa olla korkeampi torni kuin naapurilla. Nokittelu jatkui rikkaiden kesken pitkään ja parhaimmillaan pienessä kaupungissa oli yli 70 muutaman kymmenen metrin korkuista tornia. Nyt niitä on jäljellä enää toistakymmentä, mutta ne näkyvät kauas ja tekevät kylästä ainutlaatuisen.

Vierailimme kylässä vajaat kaksi tuntia. Mäkiset kujat oli aika nopeasti kierretty, sillä kukkulan päällä oleva kaupunki ei ollut kovinkaan suuri. Menimme aukion kahvilaan istumaan ja nauttimaan kahvin, tiramisun sekä mehun. Sen jälkeen minä nousin kylän korkeimman tornin, Grande Torren, huipulle, Seija ei halunnut lähteä kapuamaan kapeita portaita maksusta, joten hän jäi odottelemaan lämpimään aurinkoon. Nousin noin 30 metrisen tornin huipulle. Torni oli noin kymmenen kertaa kuusi metriä kokoinen eikä sisällä ollut kuin nykyaikaiset portaat. Seinissä oli koloja, joihin oli aikoinaan kiinnitetty tukipuita, joiden avulla oli torniin päästy kiipeämään. Ylhäältä oli komeat näkymät kaupunkiin sekä ympäröivään hyvin kauniiseen Toscanaan.

Kello oli vaille kaksitoista, kun lähdimme kohti Firenzeä. Emme päässeet hotelliin ennen kahta, joten ajoimme Empoliin. Siellä tuli sopivasti vastaan iso ostoskeskus, minne menimme käymään. Ostokset jäivät varsin vähäisiksi, mutta aikaa kului sopivasti. Firenzeen oli matkaa noin 30 kilometriä ja ajo sujui livakasti moottoritietä pitkin. Mitä pohjoisemmaksi olemme tulleet, sen rauhallisemmaksi liikenne on käynyt. Edelleen liikenne on italialaista, mutta aivan erilaista kuin esimerkiksi Sisiliassa. Navigaattori toi meidät sujuvasti ruuhkaisessa Firenzessä aivan hotellimme nurkille. Sitten liikennemerkki ilmoitti, että Via Luigi Alemanni oli suljettu tietöiden vuoksi. Arvaatte varmaan millä kadulla hotellimme sijaitsi. Ei auttanut kuin ajaa eteenpäin ja hakea kiertotietä. Navigaattori tarjosi vaihtoehdoksi ainoastaan palata samalle kadulle, koska katu oli yksisuuntainen.  Hotellin vieressä on suuri rautatieasema, joten lyhyttä kiertotietä ei ollut. Jatkoin kuitenkin eteenpäin ja mahdollisuuden tultua lähdin etenemään kohti oikeata ilmansuuntaa. Huomasimme opaskyltin, joka viittoili Garage Stazionelle, mikä oli se parkkihalli, minne olin menossa. Reitti parkkihalliin oli hyvin mutkikas, mutta kerrankin opaskyltit olivat aina oikeassa paikassa ja niin pääsimme oikeaan paikkaan.

Otimme yhden matkalaukun mukaan ja kävelimme noin 300 metriä Delle Nazioni hotellille. Tehokas rouva respassa antoi meille avaimen ja kertoi nopeasti kaiken tarvittavan hotellista. Huokasimme vähän aikaa isossa huoneessamme ennen kuin lähdimme katselemaan Firenzeä. Ulkona oli aivan tukahduttavan kuumaa. Lämmintä on ollut tähänkin asti, mutta isommassa kaupungissa kuumuus tuntui hohtavan kaduista ja rakennuksista kuumempana kuin aikaisemmin. Erään apteekin mittarissa kerrottiin lämpötilan olevan 38 astetta, mutta se tuntui liioittelulta, mutta lähellä 35 astetta oltiin.

Kiertelimme Arno-joen pohjoispuolella katsellen kaupunkia ja sen elämää. Ihmisiä oli hyvin paljon, mutta turistien lisäksi myös paikallisia kulki. Amerikkalaisia on ollut varsin vähän tähän saakka, mutta täällä heitä oli hyvin runsaasti. Paljon oli ihmisiä myös Aasiasta ja pari kertaa kuulimme suomeakin. Kävimme sisällä valtaisassa katedraalissa. Se on ulkoa päin valtavan koristeellinen, mutta sisältä yllättävän askeettinen. Ainoastaan valtava kupoli on sisältä päin maalattu tilaan sopivin kuvituksin. Minä olisin kiivennyt kupoliin, mutta kaikki liput oli myyty ensi maanantaihin saakka, joten se jäi nyt kokematta. Seija ei olisi lähtenyt mukaan, koska hänellä on aikaisempia, lähes paniikkikohtauksia aiheuttaneita kapuamisia kirkon kupoleihin. Muihin nähtävyyksiin emme tänään menneet sisälle vaan tyydyimme katselemaan niitä ulkoa päin. Olin luullut, että Firenzen keskusta olisi samanlainen vanha kaupunki kuin esimerkiksi Sienassa, mutta täällä todella vanhoja rakennuksia olivat ainoastaan palatsit, kirkot ja muut monumentit. Niiden välissä oli huomattavasti uudempia rakennuksia ja niiden kirjo oli leveää.

Päivän kuumuus ajoi meidät vähäksi aikaa hotellille. Siellä lepäilimme jonkin aikaa, mutta vielä ennen päivän pimenemistä lähdimme kävelemään Firenzeen. Ihmisiä oli paljon, mutta perjantain riehakkuutta ei ollut havaittavissa. Ehkä perjantai-illan touhut alkavat vasta sitten, kun me olemme jo vetäytyneet omiin oloihimme. Teimme aika pitkän lenkin ja oli jo pimeää kun palasimme hotellillemme. Seijan matkamittari näytti melkein 25 000 askelta.

15.6.2017 Siena

Seija kävi pitkästä aikaa juoksemassa, vaikka Urbinon kadut eivät kovin hyvää reittiä tarjonneetkaan. Tässä B&B:ssä ei ollut aamiaista, joten tämän olisi pitänyt pelkkä B. Niin pakkasimme kampsut ja poistuimme yöpaikasta kahdeksan aikaan. Poistuminen kaupungista sujui hyvin eikä liikennettä ollut kovin paljon maanteilläkään, kun ajoimme Arezzon kautta Pienzaan. Maaseutu oli kumpuilevaa ja vihreätä ja sitä oli kiva katsella ajamisen lomassa. Välillä oli jälleen mutkaisia teitä ylös ja sitten taas alas. Tiet olivat kuitenkin verrattain leveitä, mutta eivät silti saaneet Seijan suosiota.

Olimme Pienzan pikkukaupungissa mukavasti kymmenen aikoihin. Autolle löytyi parkkipaikka kaupungin ulkopuolelta, sillä kaupunkiin saa ajaa ainoastaan asukkaat ja sen kapeita katuja astellessa ymmärsi syyn. Paavi Pius II syntyi 1400-luvulla Pienzassa ja päästyään jumalasta seuraavaksi hän päätti rakentaa kotikaupunkinsa uudelleen Renessanssin ihanteiden mukaisesti. Kolmessa vuodessa Pius II rakennutti komean palatsin, katedraalin ja joitain rakennuksia niiden ympärille valtavilla kustannuksilla. Sitten mies kuoli eikä Pienza enää kiinnostanut ketään. Kaupunki jäi pieneksi, mutta on edelleen malliesimerkki Renessanssi-ihanteellisesta kaupungista. Kaupunki oli nopeasti katsottu ja koska emme arkkitehtuurisia ihmeitä ymmärtäneet, menimme kiertelyn jälkeen syömään pizzan palan sekä croissantin kivassa pikku kahvilassa.

Matka jatkui pohjoiseen päin. Olimme tulleet Toscanaan, mikä tiesi maisemien muuttumista kauniin kumpuilevaksi keltaisten viljapeltojen ja vihreiden sypressien sekä muiden puiden laikuttaessa näkymiä. Maisemat olivat erittäin tasapainoisia ja hyvin miellyttäviä katsella. Tiet olivat melko suoria, joten ehdin hyvin nautiskella myös ympäristöstä. Saavuimme Sienaan yhden aikoihin ja siellä oli jälleen liikennettä runsaasti. Löysimme melko helposti vanhan kaupungin länsipuolella olevalle pysäköintihallille. Sieltä kapusimme pitkän ja jyrkän nousun Sienan vanhaan kaupunkiin. Miksi nämä kaupungit on rakennettu kukkulan huipuille, kun vieressä olisi sopivaa alavaakin maata? Tämä menee jo toistoksi, mutta tänäänkin oli todella kuuma päivä, vaikka taivaalla pilviä välillä kulki. Lämpötila nousi selvästi yli 30 asteen ja oli aiempaa hiostavampaa kosteuden lisäännyttyä.

Olimme olleet puolisen tuntia Sienassa, kun saimme tekstiviestin B&B:n emännältä. Ilmoitimme, että olemme kaupungin toisella puolella tunnin kuluttua. Laskeuduimme takaisin parkkihallille ja lähdimme kiertämään Sienaa. Navigaattori olisi ajattanut meidät vanhan kaupungin läpi, mutta käytyäni siellä huomasin, että sieltä ei oikeasti ole mahdollista ajaa. Jouduimme kiertämään kaupunkia suuntavaiston avulla, koska navigaattori ohjasi aina keskustan kautta. Viimein uskoin päässeeni jo kaupungin itäpuolelle ja aloin seuraamaan navigaattorin ohjeita. Aika pian olin kävelykadulla ihmisten keskellä ja päädyin pienelle aukiolle, missä oli Sienan kuuluisimman pankin konttori. Palasin äkkiä takaisin ja jatkoin kiertoa itään päin. Lopulta löytyi Porta Romana, jonka Seija löysi opaskirjan kartasta. Nyt uiskalsin seurata navigaattoria, joka toi meidät kovin ahtaiden kävelykatujen, joilla sai ajaa, jos oli menossa asunnolleen, kautta oikeaan paikkaan. Oikein viehättävä Morgana oli meitä vastassa. Hän ohjasi minut autotallille, mihin sain laittaa auton yöksi parkkiin. Autotallin aukko oli hyvin kapea ja Ford sopi sisään ainoastaan peilit sisään käännettyinä ja silti toinen peili raapaisi seinää. Morgana ohjasi minua ajamaan sisään halliin, mutta hänen avunsa olivat aivan jossain muualla kuin ajo-ohjeiden antamisessa.

Huoneemme on varsin tilava ja viihtyisä. Pian asettautumisen jälkeen lähdimme katselemaan Sienaa paremmin. Se on erittäin hieno kaupunki. Kapeahkot ja vilkkaat kujat sekä kadut ovat hyvin miellyttäviä kävellä ja katsella. Turisteja on täälläkin paljon, mutta pääkadut ovat sen verran leveämpiä, että tänne sopii huomattavasti enemmän kulkijoita ilman tungosta kuin esimerkiksi Caprilla. Sienassa on kaksi aivan mahtavaa paikkaa. Keskusaukio, Piazza del Campo, on yksi hienoimmista aukioista, mitä olen ikinä nähnyt. Se on erittäin suuri, ja poikkeuksellisesti aukio on selkeästi kalteva, mikä antaa sille aivan erilaisen tunnelman. Aukion ympärillä on suuria rakennuksia, joista komean kellotornin omaava katedraalimuseo varastaa suurimman huomion. Hieman aukiosta länteen on erittäin komea katedraali. Ulkoa päin turhankin koristeltu kirkko on sisältä erittäin hienojen maalausten, veistosten ja kaiverrusten peittämä mestariteos.

Kävimme asunnosta poistuttuamme ensin Piazza del Campon kahvilassa nauttimassa kylmät juomat. Kuumalla aukiolla juomat maistuivat erinomaisilta, mutta siitä huolimatta nautin huomattavasti enemmän aukion katselusta. Kävimme kiertelemässä hieman kauempana ja etsimme sopivaa ruokapaikkaa, mutta lopulta palasimme takaisin keskusaukiolle ja menimme toiseen ravintolaan. Tällä kertaa molempien ruoka oli pettymys. Seijan kreikkalainen salaatti sisälsi paljon salaattia, mutta ei paljon muuta. Minun kaniateria, siis pupu, oli kuivaa eikä tuottanut muuta kuin nälän siirtymisen. Ruokailun aikana oli taivaalta pudonnut muutamia pisaroita tummista pilvistä, mutta kunnon sadetta ei tullut, joten jatkoimme kaupungissa kiertelyä. Seija pistäytyi taulukaupassa ja osti kivan näköisen pienen maalauksen. Kiersimme katedraalille ja sieltä takaisin lähelle suurta aukiota, kun Seija päätti palata taulukauppaan ja sieltä tuli mukaan toinen selvästi suurempi ja hieman erilainen maalaus.

Taivaan tummista pilvistä alkoi sataa enemmän, mutta edelleen kyseessä oli enemmän kuuro kuin kunnon sade. Päätimme kuitenkin palata asunnolle lepäämään, mutta reitti kulki jäätelökaupan kautta Seijan ostaessa ison kulhon maistuvaa jäätelöä. Palasimme Sienan keskustaan illan alkaessa pimentää kaupunkia. Menimme tietenkin suurelle aukiolle ja siellä istumaan yhteen monista terasseista. Viinin ja oluen mukana tuli jälleen naposteltavaa, joten muuta iltapalaa emme tarvinneet. Ihmisiä oli aukiolla valtavasti ja vauhdikasta menoa oli oikein mukava katsella. Illan pimetessä aukio näytti erilaiselta, mutta ei yhtään vähäisemmältä kuin auringon paisteessa.

Juomien jälkeen Seija palasi suoraan asunnollemme, mutta minä kävelin vielä vastakkaisessa suunnassa olevalle katedraalille katsomaan iltavalaistusta. Kirkko oli edelleen komea. Palasin hiljalleen takaisin päin, kun minut pysäytti joku uskonnollinen kulkue. Aluksi muutaman pappismiehen jälkeen tuli parikymmentä värikkäiden lippujen kantajaa. Niitä seurasi jälleen pappeja, minkä jälkeen käveli satoja tavan uskovaista. Sitten oli jälleen pappeja, munkkeja ja muita, joilla oli jonkun värinen kaapu päällä. Kaikki lauloivat jotain uskonnollista laulua ja astelivat hiljalleen kohti katedraalia. En tiedä minkä vuoksi kulkue kulki, mutta kiva oli sitäkin katsella. Kävelin hiljakseen Piazza del Campon halki ja nautin edelleen sen hienoista puitteista sekä vähintään 25 asteen lämmöstä, joka hiveli mahtavasti hipiää. Täällä oli tänään aivan mahtavaa olla.

14.6.2017 Urbino

Varsinaista aamiaista ei tänään ollut, mutta saimme keitettyä keittiössä kahvit sekä teen ja syötyä pienet makeat croissantit. Olimme autolla ennen kahdeksaa, koska pysäköintiaika loppui silloin. Tuskin siellä olisi ketään ollut lippuamme tarkistamassa, vaikka olisimme myöhässä tulleetkin, mutta tämä aika sopi meille oikein hyvin.

Ajoimme suoraan Assisiin, minne oli reilun tunnin ajomatka. Liikennettä oli melko vähän, paitsi Perugian lähistöllä, missä työmatkaliikenne jumitti vastaantulevan liikenteen täysin. Meidän suunnassa matkanteko kärsi ainoastaan pienistä hidastuksista. Lähestyttäessä Assisia näkyi jo kaukaa Fransiskus Assisilaiselle pyhitetty valtaisa kirkko sekä siihen kuuluva suuri luostari. Fransiskus aloitti oman munkkikuntansa 1200-luvulla ollen auttavainen ja teki köyhyyslupauksen, jolloin hän sai paljon seuraajia, jotka sitten perustivat luostarikunnan. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt. Fransiskuksen munkit olivat kovasti rikkaiden suosiossa ja luostari sai hyvin paljon lahjoituksia ja siitä tuli varakas, mikä selittää myös ison kirkon ja luostarin.

Saimme auton kätevästi isoon parkkihalliin lähelle luostaria. Kello oli vasta vähän yli yhdeksän, joten kaupunki oli hiljainen. Löysimme kirkon läheltä auki olevan kahvilan, missä saimme ihan hyvän aamiaisen. Sitten menimme tutustumaan kirkkoon, mihin ei ollut lainkaan pääsymaksua. Luostarin tiloihin ei meillä maallisilla ole asiaa, mutta pääsimme katsomaan sekä alakerrassa olevaa pienempää kirkkoa sekä sen yläpuolella olevaa huomattavasti suurempaa kirkkoa. Minulle heräsi kysymys, että miksi on rakennettu kaksi kirkkoa päällekkäin? Eikö yksi hieman suurempi olisi riittänyt? Varmaan siihen oli syy, mutta minulle se ei valjennut.

Molempien kirkkojen seiniin oli maalattu erittäin hienoja freskoja. Yhtään seinätilaa ei ollut jäänyt maalaamatta. Maalaukset olivat varsin hyvin säilyneitä ja värit olivat edelleen kirkkaat. Kuuluisa maalari Giotto oli maalannut osan freskoista ja muut taiturit olivat saaneet kuvittaa muut seinän ja katon osuudet. Maalauksissa oli valtavasti erilaisia hienoja yksityiskohtia ja ne oli tehty erittäin taidokkaasti. Kirkkojen katselun jälkeen kiertelimme hetken aikaa Assisissa, mutta se oli hyvin hiljainen eikä se ollut kovinkaan kivannäköinen, joten palasimme autolle.

Seuraavaksi ajoimme noin 50 kilometriä Gubbion kaupunkiin. Matka sujui rauhallisesti pienillä teillä harvaan asutulla maaseudulla. Gubbio oli oikein mukavan näköinen keskiaikainen kaupunki, jonka vanha kaupunki ei ole viiteensataan vuoteen paljoakaan muuttunut. Lähes kaikki rakennukset oli tehty kellanruskeasta kivestä, mikä teki kaupungista kivan kokonaisuuden. Nousimme jyrkkiä ja kapeita kujia pitkin katsomaan dogen palatsia, joka ei ulospäin kovin komealta näyttänyt. Sisällä olisi varmaan ollut komeampaa, mutta meitä ei sinne kutsuttu. Menimme syömään jäätelön ja juomaan appelsiinimehun kaupungin korkeimmalla kohdalla, jolloin ympäristöön oli oikein komeat näkymät. Täällä ei ollut niin korkeita eikä jyrkkiä vuoria tai mäkiä kuin etelämpänä, mutta kumpuileva ja melko vihreä ympäristö oli oikein miellyttävä katsella.

Päivän autoilu loppui Urbinoon, mikä on reilun 50 kilometrin päässä Gubbiosta. B&B:mme oli aivan kaupungin muurin vieressä ja löysimme sinne yllättävän helposti. Jouduimme vähän aikaa odottamaan ennen kuin hyvin hidasliikkeinen isäntä tuli paikalle ja kirjoitti meille kuitin kalkkeripaperin avulla. Vaikka ihan edistyneintä tekniikkaa ei käytettykään, niin saimme ihan ison ja siistin huoneen kelvollisella hinnalla. Tänään oli matkamme aikana ensimmäinen päivä Italiassa, kun oli pilvistä. Mutta ei hätää, sillä lämpötila oli koko päivän ajan lähellä 30 astetta ja vielä auringon laskettuakin oli lähes tukahduttavan lämmintä. B&B:n isäntä kertoi, että näin kuuma tähän aikaan vuodesta on harvinaista näillä seuduilla, joten ei voi aina voittaa.

Urbino on siinä mielessä erilainen alueen kaupungeista, että täällä lähestulkoon kaikki talot on rakennettu tiilistä eikä kivestä. Vanha kaupunki oli erittäin hienon näköistä kävellä ja katsella. Ihmisiä oli melko vähän lukuun ottamatta keskusaukiota, missä pyöri väkeä tungokseen saakka. Kävimme katsomassa dogen palatsia. Se oli varsin suuri ja huoneita runsaasti, mutta siellä oli ainoastaan taideteoksia seinillä. Näin palatsin alkuperäisestä tunnelmasta ei saanut juurikaan käsitystä. Seinillä oli hyvin paljon keskiaikaista taidetta, mutta teoksien aihe oli hyvin yksioikoinen; kaikki kuvasivat raamatun tapahtumia. Palatsissa ei ollut paljoakaan ihmisiä eikä Urbinossa lisäksemme paljon turisteja ollut, eli kaupunki on sivussa japanilaisten reitiltä.

Kulttuurielämysten jälkeen yritimme mennä syömään. Jouduimme jälleen kokemaan, että olimme nälkäisiä ennen kuin keittiöt aukenivat. Tilasimme keskusaukion lähellä olevalla terassilla proseccon sekä oluen, kun ruokalistaa ei suostuttu meille esittämään. Juomien ohessa pöytään tuotiin yli kymmenen pientä lämpimäistä, jotka olivat oikein maistuvaisia. Juomien ja syömisten jälkeen kiertelimme läntisessä Urbinossa ja sitten menimme toiseen keskusaukion terassiin. Siellä tilasimme samat juomat ja nyt pöytään kiikutettiin jälleen toistakymmentä lämpimäistä ja maistuvaista naposteltavaa ja niiden lisäksi sipsejä ja suolakeksejä. Juomat juotuamme ei pöytään jäänyt kuin näön vuoksi muutama syömätön palanen. Jälleen kävelimme jonkin aikaa katsellen Urbinon miellyttäviä kujia. Täällä ei juurikaan ole tasaisia katuja vaan ne menevät joko ylöspäin tai alaspäin. Tosin ylöspäin meneviä oli huomattavasti enemmän kuin alaspäin laskeutuvia. Olimme jo aika kylläisiä, mutta päätimme käydä vielä yhdellä terassilla juomassa sama satsi juomia. Meitä hieman jännitti, mitä eteemme juomien lisäksi kiikutettiin. Jälleen oli pöytä katettu! Toistakymmentä mukavaa naposteltavaa, joista osa oli lämpimiä. Lisäksi oli iso kulho sipsejä. Ei varmasti ollut terveimpiä päivällisiä, mutta olimme niin kylläisiä, ettemme enää halunneet mennä syömään.

Kiertelimme vielä Urbinon aika pienessä vanhassa kaupungissa, kunnes päätimme lähteä yöpaikkaamme. Kapusimme jyrkkiä portaita ylös edelleen hyvin lämpimässä illassa ja muutama umpikuja tarjosi meille mahdollisuuden laskeutua jälleen alemmaksi kavutaksemme uudestaan ylöspäin. Kyllä suihkussa käynti tuntui hyvältä päästyämme viimein yöpaikkaamme.

13.6.2017 Orvieto

Yö hiljaisessa huoneessa meni mukavasti ja aamulla olimme oikein elinvoimaisia. Aamiainen tarjoiltiin alakerrassa ja me menimme istumaan ulos miellyttävään aamuun. Terassi oli aivan tien vieressä ja liikennettä oli jo runsaasti, mutta ei häiritsevästi. Emme olemista pitkittäneet vaan heti aamiaisen jälkeen maksoimme huoneen sekä kahden euron kaupunkiveron, joka pitää aina maksaa käteisellä.

Seuraava reilu tunti meni hyvin, hyvin mutkaisella ja kapealla tiellä Amalfin rannikolla. Maisemat olivat aivan mahtavia, mutta kumpikaan meistä ei niitä ehtinyt kovin paljon katsella. Minun piti katsella mihin ajan ja Seija varmisti, että huomaan kaikki vastaantulijat ja muut etenemisen esteet. Useaan kertaan jouduin peruuttamaan päästääkseni mutkasta tulleen bussin kulkemaan. Täällä koko määrää kuka menee eteenpäin ja kuka peruuttaa. Mutkaisilla teillä ajettiin hämmästyttävän kovaa, mutta kyllä siellä vaan tilaa löytyi jokaiselle.

Noin puolessatoista tunnissa olimme Sorrentossa ja löysin mutkien kautta satamaan. Jouduimme laittamaan auton kalliiseen parkkiin, kun ei muutakaan mahdollisuutta ollut. Sitten ostimme liput Caprille menevään laivaan. Meidän ei tarvinnut odottaa pitkään, kun vauhdikkaasti kulkeva alus kiidätti meidät puolessa tunnissa kuuluisalle saarelle. Meillä oli harmittavan vähän aikaa vierailla saarella, koska meidän piti päästä illaksi Orvietoon. Käytimme ajan tehokkaasti ja nousimme ripeästi saaren keskellä olevaan Caprin kaupunkiin. Ripeys alkoi aika nopeasti tasaantua, sillä täällä oli todella kuuma. Paita kastui jo parin sadan metrin jälkeen ja ylhäällä oli pakko ostaa heti kylmää juotavaa ja vetää pitkään henkeä. Täällä emme lämpömittaria nähneet, mutta myöhemmin auton mittari nousi parhaimmillaan 36 asteeseen. Olen kuullut huhuja, että siellä Koti-Suomessa on ollut viileämpää.

Capri oli oikein kaunis paikka. Siellä on hyvin jyrkät ja korkeat kalliot ja kaupungissa on jännät todella kapeat kujat sekä mukavannäköisiä rakennuksia. Ainoa vika oli, että siellä oli aivan hirveästi turisteja. Kapeilla kujilla oli hankala edetä, koska ihmisiä oli niin paljon. Joka tapauksessa paikka oli oikein hienon näköinen, mutta harmiksemme aikaa oli liian vähän. Olisimme kävelleet saaren itäkulmaukseen katsomaan Tiberiuksen huvilan jäänteitä, mutta nyt emme sinne ehtineet. Alas menimme funicularilla, millä varmistimme, ettemme myöhästy laivasta. Ehdimme syödä paninin puoliksi ennen kuin laivamme lähti takaisin mantereelle.

Sorrentosta poistuminen oli jälleen kamppailua vespojen ja pihoista tunkeutuvien autojen kanssa. Päädyin vähintäänkin tasapeliin ja lopulta pääsin pohjoiseen johtavalle moottoritielle. Siellä ajo oli erilaista. Vauhti oli oikein joutuisaa, mutta liikennettä oli runsaasti etenkin Napolin ja Rooman välillä. Moottoriteillä sääntöjä noudatetaan paremmin, mutta aika kummallisia tempauksia matkan aikana ehti nähdä. Pysähdyimme ainoastaan ottamaan dieseliä ja syömään jäätelöt.

Saavuimme Orvietoon vähän ennen kuutta ja meillä meni jonkin aikaa etsiä yöpaikka sekä parkkipaikka autolle. Hotelleja varatessani olen varmistanut, että hotellilla on parkkipaikka tarjolla tai yleinen parkkipaikka on lähistöllä. Täällä löysin yleisen parkkipaikan muutaman sadan metrin päässä B&B:stä. Saimme käyttöömme koko suuren asunnon, missä tavallisesti yövytään kolmessa huoneessa. Meillä oli käytössä iso keittiö sekä talon katolla oleva terassi. Terassi oli aivan mahtava. Sieltä näkyi hyvin kaupungin hieno katedraali, mutta saapuessamme terassille paistoi vielä aurinko, joten siellä oli aivan liian kuuma.

Muodollisuuksien hoitamisen jälkeen lähdimme tutustumaan viihtyisään vanhaan kaupunkiin. Ensimmäisenä kävimme kaupungin kuuluisassa, hyvin suuressa ja komeassa katedraalissa. Se on monista muista katedraaleista poikkeava, koska se on rakennettu mustista ja valkoisista kivistä raidalliseksi. Se oli hyvin suuri ja sisältäkin oikein hieno. Kiersimme mahtavan lämpimässä illassa kaupungin kapeita kujia ja katselimme kivoja rakennuksia sekä runsaasti liikkeellä olevia, lähinnä paikallisia ihmisiä. Kävimme syömässä pienellä aukiolla olevalla terassilla. Seijan kanasalaatti oli ihan hyvää, mutta minun villisikamuhennos oli oikein hyvää. Kylläisinä jatkoimme kävelyä kaupungin kujilla ja pienillä aukioilla.

Hiljalleen suunnistimme yöpaikkaamme. Siellä nousimme saman tien kattoterassille. Aurinko oli jo laskeutunut, mutta edelleen ympärillämme oli mahtava lämpö. Kivilattia säteili ihanasti lämpöä varpaille eikä muitakaan ruumiinosia paleltanut. Mikäs oli kirjoittaa päivän tapahtumista vilkuillen välillä lähellä kohoavaa katedraalia sekä ihaillessa yllämme vauhdikkaasti lentäviä tervapääskyjä. Avasin kylmän Peroni-oluen ja aloin kirjoittaa. Seija keitti itselleen kahvin ja tuli ylös lukemaan puhelimestaan Suomen hallituskuvioista sekä sikäläisistä säätiedotuksista. Hän oli todella pahoillaan, että Suomessa on niin kylmää, mutta oli hyvin tyytyväinen, että oli Orvieton lämmössä. Vähän ennen kymmentä tuli niin pimeää, että jouduin laskeutumaan pois lämpimältä terassilta ja lopettelemaan kirjoitukset keittiössä.

12.6.2017 Minori

Aamu Tarominassa oli kirkas ja Etna näkyi huoneemme ikkunasta selkeästi. Sen huipulta nousi kevyttä savua, mikä todisti tulivuoren olevan aktiivinen. Ihan hyvän aamiaisen jälkeen kiikutimme matkalaukun monta kerrosta alempana olevalle kahden auton parkkipaikalle, missä Fordimme meitä odotteli. Melkoisia kiemuroita piti jälleen ajaa ennen kuin pääsimme pois Taorminasta Messinaan vievälle moottoritielle. Vajaan 50 kilometrin matka maksoi kaksi euroa, joten nämä tullit eivät estä moottoritiellä ajoa. Sisilia jäi tällä kertaa melko vähälle tutustumiselle, mutta aiemmalla matkalla olimme kiertäneet Etelä-Sisilian kiinnostavat kohteet, joten nyt pystyimme keskittymään vain pohjoiseen.

Messinassa liikennettä oli varsin runsaasti, mutta pääsimme kätevästi liikenteen mukana soljuen rannan tuntumaan. Opasteiden mukaan ajoin lautta-asemalle, mutta siellä olivat kaikki portit kiinni eli koko toiminta oli lopetettu. Miksi sitten edelleen oli liikennemerkit ohjaamassa autoilijoita tähän paikkaan? Suuntasin vastakkaiseen suuntaan ja vajaan viiden kilometrin päästä löysimme toisen lauttayhtiön, joka oli toiminnassa. Seija kävi ostamassa 38 euron lipun mantereelle eikä hinnasta voinut tinkiä. Ajoitus oli erinomainen, sillä odotusta tuli korkeintaan viisi minuuttia. Matka mantereelle kesti puolisen tuntia, mikä oli ihan sopiva aika viettää merellä. Poistuminen lautalta oli jälleen kauheata koohaamista. Jokainen tunki pieneenkin väliin, jotta pääsisi hieman aikaisemmin pois aluksesta. Nyt on lauittamatkat tällä reissulla tehty ja se on ihan hyvä asia.

Meillä oli tänään ajopäivä. Siirryimme Sisiliasta Amalfin rannikolle lähelle Napolia. Suurimmaksi osaksi ajoimme moottoritietä säästääksemme aikaa. Täällä moottoritie oli ilmainen, minkä otimme mielihyvin vastaan. Tie oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Sisiliassa, missä teissä oli paikoin suuria koloja. Tunnelit olivat ikävän kapeita ja pimeitä, mutta mantereella ne olivat huomattavasti leveämpiä. Jos oli Sisilia ja Sardinia olleet mäkisiä, niin oli myös Italian saappaankärki sekä myös nilkka olivat samanmoutoisia. Cilenton alueella poistuimme isolta tieltä ja ajoimme jonkin aikaa pienempiä teitä. Se ei kovin suuri kokemus ollut. Pysähdyimme ainoastaan pari kertaa ottamaan dieseliä tai syömään välipalaa.

Neljän jälkeen tulimme Salernoon ja siitä jatkoimme pientä tietä Amalfin rannikolla olevaan Minorin pikkukaupunkiin. Amalfin rannikko on hyvin kuuluisa kauneudestaan ja jyrkistä rannoista, jotka päätyvät siniseen mereen. Tie rannikon halki kulkee hyvin mutkaisena seuraten tiiviisti kallioista rinnettä. Tunneleita ei ole, joten rinteillä kulkeva kapea tie on täynnä mutkia. Yhtään sadan metrin suoraa ei monen kymmenen kilometrin rannikkokaistaleella ole. Vastaan tuli runsaasti henkilöautoja, lukuisia vespoja, jotka puikkelehtivat pienestäkin raosta sekä busseja, jotka huitaisevat vastaan yhtään hiljentämättä. Välillä tuntui, ettei kaksi autoa voi sopia ahtaasta paikasta, mutta niin vaan tilaa löytyy.

Saimme auton yleiselle pysäköintialueelle eikä yö maksanut kuin kymmenen euroa. Hotelli on ihan mukava ja huone iso, joskin siellä ei ole kuin pieni takapihalle näyttävä ikkuna, mutta se ei meitä murehdituta. Lähdimme katselemaan Minoria, mutta varttitunnissa olimme kiertäneet koko paikan. Meiltä oli käteinen loppunut, mutta pitkän kiertelyn jälkeen löysimme pankkiautomaatin ja nyt on jälleen euroja kukkarossa. Minori oli kovin pieni paikka, mutta täällä on tähän aikaan paljon turisteja ja niille paljon ravintoloita. Kävimme parissa juomassa ja yhdessä syömässä salaatin sekä kotletin ja molemmat olivat onnistuneita valintoja. Aurinko pakeni vuorien taakse, mutta kylässä oli aivan mahtavan lämmintä. Oli todella mukavaa kävellä, katsella ja ihastella miellyttävän lämmön väijyessä ympärillä.

Jo näytti siltä, että ruttoni olisi parantunut, mutta karseet punaiset läntit jatkavat oloaan pohkeissani. Sain jo palautetta eräältä paikalliselta, joka ohittaessaan minut päivitteli, että ovat tainneet moskiitot syödä jalkojani. Kävimme apteekissa ostamassa antihistamiinia, joka ehkä auttaisi asiaa. Jalkojen tilaa kuvaa se, että apteekkaria puistatutti katsoessaan pohkeitani.

11.6.2017 Taormina

Tässä hotellissa nukutti oikein hyvin ja heräsimme vasta kellon soittoon seitsemän jälkeen. Ennen kahdeksaa olimme varsin runsaalla aamiaisella alakerrassa. Ilman viivyttelyjä poistuimme hotellista auringon paistaessa, joskin eteläisellä taivaalla oli pilviä. Ne olivat kerääntyneet Etnan korkean huipun ympärille, joten vuorta ei tänne näkynyt.

Etna oli kuitenkin päämäärämme ja sinne ajoin joutuisasti kiertäen Messinan kautta moottoritietä ajaen. Ennen Messinaa jouduimme maksamaan tullimaksun ja nyt pääsimme kojulle, missä oli ihminen vastaanottamassa rahoja. Annoin miehelle myös eilisen, maksamatta jääneen tiketin, ja saimme maksettua senkin. Ainakin mies otti rahat, toivottavasti se on myös kirjattu rekistereihin. Etnan eteläpuolella poistuimme moottoritieltä ja navigaattori johdatti meidät vuoren rinteelle aivan kummallista reittiä. Löysimme kuitenkin Rifugio Sapienzan, mistä pääsee nousemaan lähelle Etnan huippua.

Olimme alle kahden kilometrin korkeudessa. Kävelimme köysiradan juurelle ja ostimme 30 euron liput, jotka oikeuttivat nousemaan 2 500 metriin, missä köysirata loppui. Sieltä olisi päässyt ison maastoauton kyydissä 2 900 metriin, mitä pitemmälle ei voi mennä ilman opasta. Me emme maksaneet toista melkein kolmekymppistä kyydistä vaan lähdimme kävellen kohti Etnan huippua. Aivan huipulle ei pääse kuin erityisoppaiden kanssa, koska siellä on vaarallista muun muassa myrkyllisten kaasujen vuoksi. Meille riitti päästä melko lähelle huippua.

Ylöspääsy ei ollut ihan tavallisen päiväkävelyn tapainen hilppasu. Vaikka nousimme vain 400 metriä ylöspäin, oli jokainen metri jyrkkää ja raskasta nousua. Kävelyä haittasi huomattavasti irtonainen, pieni rakeinen laava, jollaisia Etnan rinteet ovat. Se petti jalan alla melkein jokaisella askeleella, joten nousemista tuli todellisuudessa noin kolmannes enemmän. Olin saanut käsityksen, että ylhäällä oli todella kylmä, joten puimme vaatetta ylle riittävästi. Ennustus viileydestä ei pitänyt kutiaan ylösnousun aikana, joten minulle tuli hyvin kuuma ennen kuin aloin vähentää vaatetusta. Etnan ympärillä oli pilviä, mutta ne siirtyivät nousun aikana sopivasti, joten lähes ylös saakka aurinko paistoi ja lämmintä oli varmaan 20 astetta.

Nousu ei näyttänyt aluksi kovin kummoiselta, mutta pian nousukulma jyrkkeni huomattavasti ja askeleet lyhenivät sitä mukaa. Autotiellä olisi ollut helpompi kävellä, mutta se oli pitempi reitti eikä ollenkaan niin hieno kuin oikotie. Erehdyimme seuraamaan vääriä ihmisiä ja jouduimme pois järkevältä polulta. Jouduimme oikaisemaan jyrkkää rinnettä pitkin takaisin oikealle reitille. Silloin huomasi, miten vaikeata oli kulkea pettävää ja jyrkkää hiekkarinnettä sivuttain. 2 800 metrin korkeudessa polku saavutti kaikkein jyrkimmän kohdan ja Seija alkoi jo maanitella, että eikö kannattaisi jättää kapuaminen kesken ja laskeutua takaisin alas. Itsestään hän ei ollut huolissaan vaan ainoastaan minun kestävyydestä. Kieltämättä olin uupunut, mutta en kuitenkaan niin väsynyt, että olisin luovuttanut näin lähellä päämäärää.

Jo 2 500 metrissä oli loppunut vähäisinkin kasvillisuus eikä 2 900 metrissä ollut kuin mustanharmaata laavaa eikä mitään muuta. Maisema oli karun kaunista omalla tavallaan. Kiersimme pienen, noin 300 metriä halkaisijaltaan olevan kraatterin, jonka pohjalta nousi ihan vähän höyryä. Kirkkaana päivänä täältä on mahtavat näkymät alas Välimerelle, mutta nyt pilvet estivät näkemästä kovin kauaksi. Olimme kuitenkin tulleet juuri sopivaan aikaan, sillä poistuessamme kraatterilta pilvet laskeutuivat yllemme eikä huipulla näkyvyyttä ollut juuri viittä metriä enempää. Laskeutuminen oli huomattavasti joutuisampaa, mutta se kävi todella pahasti polviin. Useamman tunnin retken jälkeen pääsimme köysiradalla alas ja autolle nauttimaan välipalaa. Käynti Etnalla oli oikein mukava ja ainoastaan näkymien rajallisuus jäi haittapuoleksi.

Olin hankkinut meille yöpaikan Taorminasta, minne kesti ajoa noin tunti. Kaupunki on jo kreikkalaisten siirtolaisten joskus ammoin antiikin aikana mahtavalle paikalle jyrkälle rinteelle rakentama. Villa Greta ‑hotellimme sijaitsi kovin ylhäällä rinteellä ja sinne pääsy autollakin oli haastavaa ja aikaa vievää. Paikan kuitenkin löysimme ja saimme huoneen näkymällä, jollaista ei varmaan ikinä ennen ole kohdallemme sattunut. Kaukana alla välkehti Välimeri kirkkaana ja siitä oikealle olisi näkynyt Etnan vaikuttavat rinteet, jos pilviä ei olisi ollut. Huomenaamulla pitäisi olla pilvet jo kadonneet, jolloin näemme vuoren kokonaisuudessaan.

Hetken levon jälkeen lähdimme katselemaan Taorminan kaupunkia. Sen pitkä kävelykatu kulki kaupungin halki ja siellä oli ihmisiä todella paljon. Nämä ihmiset tosin olivat noin 90 prosenttisesti turisteja. Kävelykadun kaupat olivat suunnattu yksinomaan heille, joten aika yksipuolista tarjonta oli. Hintataso oli tietenkin sellainen, että ainoastaan turisti maksaa sellaisia hintoja. Katu ja kaupunki ovat oikein kauniita ja sen takia tänne turistit tulevatkin. Söimme tänään niukalla budjetilla paninit ja ne maistuivat meille oikein hyvin. Etnan valloitus painoi minun jaloissani ja palasimme hotellille hyvissä ajoin. Netti toimi ainoastaan hotellin ylimmässä kerroksessa, joten menimme ravintolaan nauttimaan gin-tonicin ja oluen. Nettiä en saanut toimimaan, joten tieto ei siirtynyt mihinkään suuntaan.

10.6.2017 Milazzo

Tänä yönä Välimeri oli rauhallinen eikä laivaa keikuttanut lainkaan. Nukuimme varsin hyvin ja heräsimme Sisilian rannikon jo näkyessä hyttimme ikkunasta. Meillä oli taas tänään bad hair day eikä minun vakuutukseni, että ne ovat yhtä kauniit kuin ennenkin, auttanut yhtään. Laituriin laiva kiinnittyi puoli kahdeksan aikoihin ja matkustajille annettiin lupa laskeutua autokannelle. Olen tottunut, että laivoista poistutaan tiukassa henkilökunnan osoittamassa järjestyksessä. Täällä nämä säännöt eivät päteneet lainkaan. Henkilökuntaa ei näkynyt missään ja avatusta portista ajettiin ulos täydellisen kaaoksen vallitessa. Jonoista ei ollut tietoakaan vaan jokainen puski eteenpäin käyttäen pientäkin koloa, mihin sai tunkea autonsa. Ilman kolhuja pääsimme maihin ja siitä etenimme kaupunkiin. Tavoitteena oli löytää parkkipaikka mahdollisimman pian ja mennä katselemaan Palermoa. Jouduin tekemään pitkän kierroksen lännessä ennen kuin pääsin kääntymään takaisin oikeaan suuntaan. Liikenne Palermossa oli hankalampaa kuin olen kokenut muualla Italiassa. Liikenne etenee, mutta vain oman edun hyödyksi.

Löysin rantatien varresta yllättävän helposti parkkipaikan ja pääsimme kävelemään Palermoon ennen yhdeksää. Kaupungissa oli myös hienoja paikkoja, mutta päällimmäiseksi meille jäi Palermosta kuva, että se on likainen, roskainen, meluisa ja epämiellyttävä kaupunki. Jalkakäytävät, jos niitä oli, olivat kapeita. Liikenne oli kapeillakin kaduilla vilkasta ja vauhdikasta. Jalankulkija tuli vasta autojen, mopojen ja harvojen polkupyörien jälkeen viimeisenä, jopa kulkukoirat menivät ennen meitä. Jokaisessa risteyksessä piti katsella joka suuntaan varmistaakseen, että reitti oli vapaa. Varmaan autoilijat olisivat suojatiellä kulkijoita väistäneet, mutta minä en niihin luottanut.

Kävimme katsomassa muutaman oikein hienosti koristellun kirkon. Ne olivat liiankin koristeltuja, ainakin Seijan maun mukaan. Kaupungin komein nähtävyys on normannien valtakunnan aikana valmistuneen kuninkaan palatsin Palatina-kappeli. Siellä oli todella mahtavan näköiset koko melko suuren kappelin seinät ja katot peittävät mosaiikit. Ne olivat erittäin taidokkaasti koottuja ja olivat hämmästyttävän elävän näköisiä. Lähes kaikkien mosaiikkien tausta oli kultainen, joten kappeli oikein loisti valossa. Ohitimme myös todella suuren Teatro Massimon, joka on Italian suurin teatteri. Sen portailla on kuvattu Kummisetä III -elokuvan loppuhuipennus. Kävelimme hiljalleen pois kaupungin kuumasta keskustasta autolle.

Poistuminen Palermosta oli kovin hidasta, koska liikenne tökki pahemman kerran. Syynä olivat hätävilkuin pysäköidyt autot, joiden vuoksi isommankin väylän eteneminen hidastui suuresti, koska typerästi pysäköityjen autojen vuoksi piti väistää vastaan tulijoita. Toinen hidastava tekijä oli sivukaduilta puskevat autot, joiden vuoksi piti molempiin suuntiin kulkevan liikenteen pysähtyä. Täällä on niin paljon liikennettä, että sivukadulta ei ilman röyhkeätä puskemista pääsisi lainkaan pois, mutta ratkaisu pitäisi olla joku muu kuin päätien etenemisen suuri hidastaminen.

Hitaasti, mutta kuitenkin pääsin pois kaupungista ja Messinaan menevälle moottoritielle. Päätimme ajaa moottoritietä hyvin hitaiden pikkuteiden sijasta. Sisilia on erittäin kumpuilevaa etenkin täällä pohjoisella rannikolla. Moottoritien rakentaminen on vaatinut lukuisten tunneleiden tekemistä jyrkkärinteisten vuorien läpi. Matkavauhti oli oikein mukava eikä liikennettä ollut kovinkaan paljon Palermon esikaupunkien jälkeen. Noin kahden tunnin ajon jälkeen poistuimme tullitieltä ja yritimme maksaa vajaan kymmenen euron käyttömaksun. Meillä ei ollut riittävästi kolikoita eikä automaatti suostunut ottamaan seteleitä eikä luottokorttia. Meillä oli pattitilanne; puomi oli kiinni eikä meillä olut sopivaa valuuttaa maksaa tullimaksua. Painoin suurta punaista nappia, jolla hälytettiin apua. Vähän ajan kuluttua särkevästä kaiuttimesta kuului italiaa, josta en ymmärtänyt yhtään mitään. Kerroin englanniksi, että kone ei ota vastaan seteleitä eikä meillä ole riittävästi kolikoita. Toisessa päässä oli hiljaista eli siellä ei ymmärretty yhtään mitään mitä olin sanonut. Pattitilanne siis jatkoi. Äkkiä automaatti sylki sinne laittamamme lipukkeen ja puomi nousi. Otin lipukkeen ja ajoin pois ennen kuin puomi laskeutuisi uudestaan. Pysähdyimme ihmettelemään tikettiä, missä kerrottiin, ettemme olleet maksaneet tullia ja siihen oli ilmestynyt auton rekisterinumero. Yhtäkkiä kaikki olivat kiinnostuneita automme rekisterinumerosta! Lapun takapuolella oli runsaasti italiaa, mutta se ei meitä helpottanut. Varmaan meidän pitäisi maksaa tulli jossain tai se menee autovuokraamon maksettavaksi ja he lisäävät meidän laskuun moninkertaisen summan. Taas kaikki on meidän syytä, vaikka meillä olisi ollut millä maksaa, mutta automaatti ei suostunut ottamaan maksua vastaan. Jo nyt on p…

Pääsimme Milazzon kaupunkiin ja hotelli löytyi pienen etsinnän jälkeen. Varsin uusi hotelli sijaitsi aika kaukana pienen kaupungin keskustasta, mutta se oli ainoita, joka tarjosi parkkipaikan. Lähes saman tien kirjautumisen jälkeen kävelimme kaupungin keskustaan. Olin toivonut, että pääsisimme käymään jollain lähellä olevista Liparin saarista, mutta kävi ilmi, että olisimme ehtineet mennä saarille, mutta tulla pois melkein saman tien, joten päätimme olla tekemättä matkaa. Liparin saaret ovat vulkaanisesti hyvin aktiivisia ja erityisesti Stromboli olisi kiinnostanut, mutta nyt se jäi näkemättä.

Kävelimme Milazzon äärimmäisen tylsässä kaupungissa jonkin aikaa, mutta siellä ei ollut yhtään mitään katsottavaa. Ruokapaikankin löytäminen oli kovin hankalaa. Lopulta ajauduimme tylsään ravintolaan, kun vaihtoehdot olivat vieläkin tylsempiä. Tarjoilija pyysi minua katsomaan heidän kalatiskiä, jossa oli kiintoisan näköisiä kaloja, mutta ne eivät näyttäneet kovinkaan tuoreilta. Niin me molemmat päädyimme tilaamaan pizzat, jotka eivät ihmeellisiä olleet, mutta parempia kuin epämääräisten kalojen syöminen. Milazzo ei todellakaan pystynyt tarjoamaan meille yhtään enempää, joten kävelimme takaisin hotellille viettämään hiljaisen illan.

9.6.2017 Tyrrhenanmeri

Seija pääsi viimeinkin lenkille. Kylän kadut olivat hiljaisia, joten juokseminen oli helppoa. Reitit eivät olleet kovin mukavia, mutta pääasia oli saada juosta. Kahdeksalta pääsimme aamiaiselle. Täällä oli oikein pöytiin tarjoilu ja puitteet olivat vähintäänkin komeat. Terassilla oli jo miellyttävän lämmintä ja oli oikein mukava syödä ja juoda sekä katsella samalla miten aamuaurinko heijastui kirkkaasti Välimeren syvän sinisestä pinnasta.

Pakkasin laukut ja Seijan autoon ja lähdimme ylittämään Sardiniaa. Täällä on menossa Sardinian ralli ja sitä ajetaan lähellä Olbian kaupunkia. Pelkäsin, että ralli aiheuttaisi ruuhkia ajaessani Olbian kautta, mutta kilpailusta ei ollut minkäänlaisia merkkejä. Ehkä se oli peruttu rallikisojen tylsyyden vuoksi. Olbian jälkeen avautui moottoritie tai ainakin nelikaistainen väylä, jota oli hyvä ajella. Täällä nopeusrajoitukset ovat ihan kummallisia. 90 km/h on voimassa niin mutkikkaalla maantiellä kuin moottoritielläkin. Kukaan ei noudata niitä edes tavallisella maantiellä saati sitten moottoritiellä. Minä sovitin nopeuteni niin, että minusta meni kiireisimmät ohitse, mutta oma eteneminen oli sopivan vauhdikasta.

Reilun sadan kilometrin moottoritieosuuden jälkeen siirryimme pienemmille teille. Seija pelkäsi pahinta, mutta täällä tiet olivat selvästi Korsikaa leveämpiä eivätkä niin mutkaisia, joten mukava oli rouvan istuskella kyydissä. Saaren pohjoisosat olivat melko vihreitä. Täälläkin oli mäkistä, mutta vuorista ei voinut puhua. Lisäksi kukkulat olivat selvästi loivempia kuin Korsikalla, vaikka etukäteen luulin, että olisi toisin päin. Hiljalleen vihreys haihtui ja tilalle tuli keltaista; kuivaa niittyä ja peltoa. Puita oli harvakseltaan ja nekin pieniä. Seutu oli kumpuilevaa ja varsin miellyttävää katsella. Liikennettä täällä oli hyvin vähän, joten minäkin ehdin katsella maisemia aina ennen seuraavaa mutkaa.

Keskipäivän jälkeen tulimme Baruminin pieneen kaupunkiin. Sen liepeillä oli Su Nuraxin kivilinnoitus, joka kuuluu maailmanperintölistalle. Tämä yllättävän suuri, toistakymmentä metriä korkea, suurista kivenjärkäleistä kasattu linnoitus tehtiin jo 3 500 vuotta sitten. Tällaisia alun perin jopa parikymmentä metriä korkeita puolustuslinnoituksia on Sardiniassa noin 8 000, mutta tämä on ainoa, joka on kaivettu esiin ja on näin hyvin säilynyt. Odottelimme varttitunnin ohjatun kierroksen alkua. Lämpötila oli ollut koko päivän korkea, mutta täällä se nousi 33 asteeseen. Minä hakeuduin varjoon aina kun se oli mahdollista. Varjoa on kuitenkin vaikea löytää, koska aurinko paistaa lähes kohtisuoraan ylhäältä.

Oppaamme johdolla kiersimme linnoituksessa vajaan tunnin. Mies puhui englantia varsin hyvin ja äänsi selkeämmin kuin kollegat Skotlannissa. Paikan historia oli mielenkiintoinen, vaikka aika moni asia oli arvailujen parissa, sillä täällä ei oltu asuttu noin 3 000 vuoteen. Linnoituksen sisälle oli melko haasteellista kavuta, mutta vielä meidän polvet siihen taipuivat. Ihmettelimme, miten hyvin jo 3 500 vuotta sitten oli suuria kiviä saatu laitettua päällekkäinen ja rakennelmat olivat edelleenkin aika hyvin koossa. Hienon käynnin jälkeen kävimme kahvilassa syömässä puolikkaan paninin.

Ajoin reilun 50 kilometrin matkan Sardinian pääkaupunkiin Cagliariin. Loppupätkä meni sujuvasti isoa tietä ja navigaattori toi meidät tosi kätevästi keskustan kiertäen sataman vierelle. Löysimme helposti parkkipaikan, mikä ei aina Italian kaupungeissa ole yksinkertaista. Meidän laivamme lähtisi joidenkin tuntien päästä täältä Sisiliaan. Lipuissa ei kerrottu mistä laivaan pääsisi ajamaan, joten menimme katselemaan paikkoja. Missään ei kerrottu mistä laivaan pääsisi, mutta pystyimme rajaamaan paikan kahteen porttiin. Meidän piti käydä varmistamassa eräältä satamavirkailijalta, että olimme löytäneet oikean paikan.

Meillä oli vajaat kaksi tuntia aikaa tutustua Cagliarin kaupunkiin. Siinä ajassa ei kovin syvällistä kuvaa satamakaupungista saanut. Mitenkään erityisen viihtyisältä ei kaupunki vaikuttanut, mutta ihan mukava siellä oli kuljeskella. Aivan reunimmaiset rakennukset olivat komean näköisiä, mutta siitä sisempänä talot olivat aika tavallisia vanhoja kerrostaloja. Kapeilla kujilla oli paljon ravintoloita ja pikkukauppoja, mutta melko rähjäistä seutu oli. Mitään hienompia nähtävyyksiä tai parempaa seutua ei vastaamme tullut, joten Cagliarista meille jäi valju kuva.

Hyvissä ajoin ennen määräaikaa olimme jonottamassa laivaan pääsyä. Seija kävi vielä edelliseltä jonottajalta varmistamassa, että olimme Palermoon menevässä jonossa. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen jono alkoi liikkua hitaasti eteenpäin ja aikanaan mekin pääsimme virkailijan luo. Eihän meitä kerta jonottamisella laivaan oteta! Olin varannut tämänkin lautan etukäteen ja ilmoittanut ohjeiden mukaan, että tulen vuokra-autolla eikä minulla ole tiedossa auton tietoja. No eihän se täällä kelvannut vaan jouduimme poistumaan jonosta ja palaamaan takaisin parkkipaikalle. Marssimme Tirrenian laivayhtiön konttoriin. Siellä meidän piti esittää lippumme ja kertoa, että siihen pitää lisätä auton rekisterinumero. Virkailija katsoi numeron avaimenperästä ja naputti sen tietokoneelle. Sitten hän tulosti meille uuden paperin, jossa oli entiset tiedot sekä Fordimme rekisterinumero! Palasimme jonon perille, mutta yllättävän nopeasti olimme jälleen portilla, joskin nyt eri hepun tentattavana. Nyt paperimme oli kunnossa ja meille annettiin lupa mennä eteenpäin. Mies ei kertonut ollenkaan minne mennä, joten ajoin eteenpäin ja menin jonoon, missä oli henkilöautoja, kun en muutakaan paikkaa keksinyt. Rekkoja kulki ympärillä joka suuntaan eikä järjestelmällisyyttä ollut juuri Albanian satamaa enempää. Olin hyvin tyytyväinen, kun lippumme tarkastettiin ja minulle sanottiin, että aja vasemmasta portista ylös, sillä siellä on Palermoon menijät.

Nousimme kuudenteen kerrokseen ja menimme hakemaan respasta hyttimme avaimen. Huonot muistot tulivat mieleen, kun henkilökunnan edustaja katsoi lippuamme ja sanoi, että ”small problem” ja kehotti meitä istumaan odottamaan. Hän sanoi vielä ”don’t worry”, niin kuin se meitä lohduttaisi. Jälleen oli laiva vaihtunut sitten varaukseni ja ongelma taisi olla sama, eli hytit eivät täsmänneet varaukseni ja laivan suhteen. Pitääkö meidän taas odottaa, että kaikki suuren laivan matkustajat tulevat sisälle ennen kuin meille annetaan jäljelle jäänyt konehuoneen alla oleva hytti? Nyt ei onneksi käynyt niin vaan alle kymmenessä minuutissa saimme hytin avaimen ja siinä oli ikkuna merelle! Kävimme viemässä laukun hyttiin ja pian sen jälkeen lähdimme katselemaan laivaa. Korviimme kantautui kuulutus, että minua pyydetään ilmoittautumaan respaan. Mitä nyt vielä voisi olla pielessä? Laiva ei ollut vielä poistunut satamasta, joten vielä on mahdollisuus, että meidät jätetään Sardiniaan. Sama kiukkuisen oloinen italialainen vaati meiltä toista lippua. Meillä oli ollut toinenkin kopio lipusta, mutta sen oli ottanut Tirrenian toimiston virkailija, kun hän oli tulostanut meille uuden tiketin, jossa oli ollut se kallisarvoinen rekisterinumero. Mies ei selityksiämme kuunnellut, mutta pian urahti, että hyvä on ja heitti lippumme tiskille. Aika uskomatonta touhua, mutta niin vain kohti Sisiliaa ollaan menossa.

Tämäkin laiva on aika kauhtunut eikä täällä ole tarkoituskaan, että matkustajat viihtyisivät. Suuressa laivassa on yksi ravintola ja yksi suuri baari. Tosin yhdeksännessä kerroksessa oli uima-allas, mutta sitä ei ole käytetty edes Berlusconin valtakauden aikana. Meille luvattiin myös, että siellä olisi diskobaari, mutta suureksi pettymyksekseni sekin oli suljettu. Jouduimme menemään suureen baariin ja ostimme päivälliseksi paninit sekä mineraaliveden ja sardinialaisen oluen. Juhlat jatkuivat, kun kävin hakemassa toisen oluen sekä kahvin Seijalle. Eipä meillä ollut muutakaan tekemistä kuin mennä hyttiimme, missä vaimo luki ja minä kirjoittelin päivän tapahtumista. Wifiä ei laivoissa ole ollut, joten kirjoituksen julkaisu siirtyy jälleen eteenpäin.

Rutto alkaa olla voitettu, mutta edelleen pohkeissani on aika kuvottavan näköisiä länttejä. Niitä yritetään hoitaa, mutta saa nähdä jäävätkö pysyviksi vaurioiksi. Olen yrittänyt suojautua liialta auringolta, sillä ihoni palaa harmittavan helposti. Tähän asti se on onnistunut aika hyvin, mutta nyt huomasin, että käsissä ja jaloissa näkyy ikävän punaisia kohtia. Nyt piti ostaa taas uutta rasvaa lievittämään palanutta ihoa. Rasvoja minulla on enemmän kuin ikänä ennen yhteensä.

8.6.2017 Baja Sardinia

Tänäänkin meillä oli kello soimassa, koska meidän piti olla saaren eteläkärjessä viimeistään puoli yhdeltätoista ja matkaa sinne oli vajaat kolme tuntia. Hotellin ravintolassa oli mannermainen aamiainen, petit dejeuner, eli suomeksi niukka aamiainen. Sillä kuitenkin aloitettiin ja päästiin pitemmälle kuin sen antamat energiat olisivat pitäneet riittää.

Ehdimme Ajacciosta ennen aamuruuhkaa ja kaupungin jälkeen ajo sujui varsin rauhallisesti. Tiet eivät olleet lainkaan niin jännittäviä kuin eilen, mistä Seija oli mielissään. Suoria eivät tiet olleet tälläkään, mutta leveämpiä eikä jyrkänteitä ollut teiden vierellä. Korsika oli lähestulkoon eteläkärkeen saakka kovin metsäinen, mäkinen ja vihreä. Maisemat olivat miellyttäviä eivätkä niitä juurikaan asutukset pilanneet.

Saavuimme saaren eteläkärkeen noin puoli tuntia aikaisemmin kuin määräaika oli, mikä oli toivottavaa. Lautta lähti Bonifacion kaupungista, joka olisi ollut tarkemman tutustumisen arvoinen, mutta siihen meillä ei ollut aikaa. Satamaan päästiin ajamalla hyvin mutkikas ja kapea reitti lahden perukoille. Siellä moniselkoiset ohjeet eivät palvelleet meitä, mutta omatoimisesti saimme selville mistä piti hankkia lippu ja mistä pääsi ajamaan lautalle. Vajaan kahden tunnin aurinkoisen odottelun jälkeen pääsimme ajamaan autolautalle. Lautalle ajamisen ohjeita tuli enemmän kuin pystyin sulattamaan, mutta niin vain kolo Fordillekin löytyi.

Pääsimme Sardiniaan reilun tunnin purjehduksen jälkeen. Lautta oli aika ankea, mutta ulkona oli kiva katsella loittonevaa Korsikaa ja lähestyvää Sardiniaa. Poistuminen lautalta oli sujuvaa. Korsikassa lämpötila oli notkunut reilussa 20 asteessa, mutta Sardinian iltapäivässä pääsimme mukaviin 30 asteen lukemiin eivätkä pilvet häirinneet oloa. Matkaa Baja Sardiniaan oli vain 50 kilometriä ja olimme perillä jo kahdelta. Hotel Olimpia löytyi noin 200 metrin päässä hiekkarannalta. Saimme huoneen kätevästi ja välittömästi tuli komento siirtyä rannalle eikä vastaansanomiset auttaneet mitään.

Viisi minuuttia myöhemmin olimme smaragdin värisen veden äärellä kuumalla vaalealla sannalla. Minut käskettiin makaamaan pyyhkeelle ja ottamaan aurinkoa. Niin minä teinkin, mutta kymmenen minuutin päästä minulle annettiin lupa mennä hakemaan vettä, eikä ollut kiirettä tulla takaisin. Ymmärsin kehotuksen tarkoituksen, menin baariin juomaan oluen ja tulin aikanaan vesipullon kanssa takaisin. Otin jälleen aurinkoa, mutta se on oikeasti hyvin tylsää touhua. Minun juttuihin kyllästyttiin taas nopeasti ja sain kannustusta lähteä uimaan. Kotona olimme tulleet yhteisymmärrykseen, että kahdeksankymmentä luvun uikkarit olivat jo aikansa eläneet, joten minulle oli eilen Ajacciosta ostettu nykypäivän uimavaatteet. Ne muotitietoisesti ylläni kahlasin Välimereen ja antauduin aaltojen hellittäväksi. Vesi oli lähestulkoon lämmintä ja se innosti minua uiskentelemaan yli puoli tuntia. Lienee ennätykseni, kuten oli melkein 15 minuutin yhtäjaksoinen auringonottonikin.

Seija sai kaipaamansa ajan auringon alla, mutta hän oli pettynyt tuloksiin. Minun käsivarteni olivat tulleet huomaamatta ruskeammaksi kuin puolison iho. Toki minulla oli näyttää vatsani, joka oli kuin Carraran valkoista marmoria. Väri siis. Hotellilla käynnin jälkeen palasimme Baja Sardinian pieneen keskustaan miettimään mitä syötäisiin. Nautimme ensin proseccon ja oluen ennen kuin siirryimme viereiseen ravintolaan syömään. Pohdimme ensin ihan tavallisia ruokia, mutta sitten kallistuin Sardinian kuuluisaan hummeriin. Tarjoilija oli aika kannustava ison ravun suhteen ja niin päädyimme ottamaan yhteiseksi hummerin. Hinta oli jotain uskomatonta, mutta niin tällä kertaa. Palvelu ravintolassa oli aivan erinomaista ja oli ilo katsoa, miten ammattilaiset toimivat. Ruokailun jälkeen palasimme takaisin hotellille. Rouva meni nukkumaan, mutta minä siirryin parvekkeelle kirjoittamaan kuulumisia.

7.6.2107 Ajaccio

Nukuimme yön aika hyvin ja heräsimme tuttuun tapaan aikaisin. Aikataulun mukaan laivan piti olla perillä seitsemältä, mutta kova vastatuuli hidasti vauhtia niin, että pääsimme perille vasta vähän ennen kymmentä. Aamu meni odottelussa, mutta sille emme mitään voineet.

Lautalta ajoimme suoraan Bastian kaupunkiin tai oikeastaan olimme heti kaupungissa, kun pääsimme pois satamasta. Halusimme mennä katselemaan kaupunkia hieman tarkemmin, mutta se ei ollut niin helppoa kuin olisi luullut. Kaupungin kadut olivat aivan täynnä autoja ja eteneminen oli hyvin hidasta, meni sitten mihin suuntaan hyvänsä. Etsimme parkkipaikkaa, mutta katujen varsilla ei ollut ainoatakaan paikkaa vapaana. Ajoimme löytämämme pysäköintitalon läpi, mutta sielläkään ei meille tilaa ollut. Yritimme vielä hieman kauempaa, mutta sitten tulimme pitkään tunneliin, joka johti pois ydinkeskustasta, joten luovutimme nähdä Bastiaa enemmän.

Luulin, että ajaisimme Korsikassa lähes yksinämme, mutta vielä mitä. Liikennettä oli varsin paljon pienemmilläkin teillä ja kaukana kaikesta. Todennäköisesti iso osa liikkujista syrjäseuduilla, missä ei asunut juuri ketään, oli turisteja. Suuntasimme saaren länsiosiin, mikä on kovin vuoristoista seutua. Aluksi pääsimme hyvää tietä vauhdikkaasti, mutta sitten tiet muuttuivat kapeiksi, mutkaisiksi ja mäkisiksi, juuri sellaisiksi, joita Seija inhoaa. Ja sellaisia Seija sai kulkea seuraavat viisi tuntia. Minua tällaiset tiet miellyttivät, joskin tarkkana piti olla kun ei tiennyt mitä kulman takaa tuli eteen. Vastaantulijoita oli yllättävän paljon ja aika moni myös ohitti meidät.

Korsikan luoteiskulma on hyvin vaikeakulkuista aluetta eikä siellä asu nykyäänkään juuri ketään. Rannikko on repaleista ja vuoret nousevat suoraan merestä jyrkkinä ylöspäin. Porton lahden ympärillä on juuri tätä tälle alueelle tyypillistä seutua ja se on niin ainutlaatuista maailmassa, että se on hyväksytty maailmanperintölistalle. Sitä pitäisi päästä katsomaan mereltä päin, mutta meille se ei ollut mahdollista. Maaltakin aluetta oli hieno katsella. Täällä oli hyvin vihreätä ja käytännössä kaikki vuoret olivat kauttaaltaan peittyneet lehtipuista.

Pysähdyimme Calvin pikkukaupungissa ja kävelimme kirkkaassa auringonpaisteessa jonkin aikaa katsellen lähinnä turisteille suunnattua kaupunkia. En tiedä mitkä ovat ruton taudinkuvaan kuuluvia oireita, mutta jos suuria punaisia länttejä pitäisi kutittaa sietämättömästi, niin rutto minulla on. Seijan pohkeet säihkyvät jo melkein entiseen malliin, mutta minun pohkeet ovat täynnä jopa kahden euron kolikon kokoisia punaisia, kohollaan olevia "paiseita". Meidän oli pakko käydä apteekissa, missä nuori farmaseutti ymmärsi heti vaivani katsottuaan rujoja raajojani. Hän antoi minulle voidetta, jonka piti helpottaa oloani. Helpotus oli marginaalista, mutta sentään oikean suuntaista.

Hyvin mutkainen tie jatkui aina Ajaccioon saakka. Usean kerran ajoimme lähellä merta, joka siinsi mahtavan akvamariinin värisenä kaukana alhaalla. Olimme tietenkin sisäradan puolella ja meidän sekä satojen metrien sukelluksen välissä ei ollut mitään tai korkeintaan joitain kiviä esteenä. Seija taisi katsella enemmän tietä kuin minä, ainakin sain paljon ilmoituksia mutkan takaa ilmestyneistä autoista..

Ajaccio on melko pieni kaupunki, mutta liikenne oli hämmästyttävän ruuhkaista. Normaalin kiertelyn jälkeen löysimme hotellin ja minä laitoin auton kiellettyyn paikkaan, mutta niin saa tehdä, kun laittaa päälle taikavilkut. Seija kävi hoitamassa kirjautumisen, minkä jälkeen kiersimme hotellin edustaa useamman kerran vilkkaassa liikenteessä ennen kuin löysin parkkipaikan. Huoneemme oli kerrostalossa, jonka alakerrokset olivat tavallisia asuntoja ja ylhäällä oli hotellihuoneita. Huone ei ollut parhaimpia, mutta ihan kelvollinen. Meillä oli hienot näkymät satamaan, missä oli usea suuri matkustajalautta tekemässä lähtöä.

Saman tien lähdimme ulos nälkäisinä ja janoisina. Olimme tulleet Ranskaan, mikä tiesi sitä, että täällä syödään kellon eikä nälän mukaan. Olimme liikkeellä liian aikaisin ranskalaisten ruoka-aikojen suhteen, joten meille ei ravintolassa ruokaa tarjottu. Halusimme välillä syödä kunnolla, joten jouduimme odottamaan toista tuntia, jotta ranskalaiset suostuivat avaamaan keittiönsä. Kummallisia nämä ranskalaiset. Kiertelimme ihan kivan näköistä keskustaa, joka vain oli kovin pieni. Meren rannalla ei ollut meren lisäksi paljoakaan katsottavaa. 

Lopulta keittiöt avautuivat ja menimme ravintolaan ensimmäisinä asiakkaina 15 minuuttia liian aikaisin, mutta meille sentään tarjottiin juotavaa odotellessa. Rouva otti punaviiniä  ja minä oluen. Tai minä tilasin oluen, mutta minulle tuotiin 0.25 litran pullo Heinekeniä! Aikanaan saimme ruokalistan. Seija otti poikkeuksellisesti pizzan, mitä hän ei ole syönyt ainakaan kuuteen vuoteen. Minä tilasin fileen, mutta arvoitukseksi jäi mitä lihaa tilasin, kun kummankaan ranska ei riittänyt sitä tunnistamaan. Seija sai hyvin juustoisen pizzan, toiveittensa mukaan. Minun eteen tuotiin kala! Onneksi nyt sattui ihan hyvän makuinen oikea kala eikä joku seepia tai merihevonen. Loppujen lopuksi olimme molemmat tyytyväisiä ruokaamme, kun viimein sellaisen saimme.

Palasimme ruokailun jälkeen hotellille. Minä kiirehdin suihkuun pesemään kutisevat jalkani. Olimme käyneet Ajacciossakin apteekissa ja sieltä saimme hydrokortisonia, mitä olisi ollut tarjolla Calvissakin, mutta sitä ei kuulemma saa käyttää, jos samalla altistuu auringolle. Kutinan lievityksen tunne oli lähes uskonnollinen - viimein pystyin keskittymään muuhunkin kuin ajattelemaan jalkojani. Minä kirjoittelin vähän aikaa käyden välillä katselemassa hienoa satamanäkymää. Sitten alkoi väsyttää niin paljon, että piti jättää kertomukset kesken ja ruveta nukkumaan.

6.6.2017 Ligurianmeri

Tänään oli kiireetön aamu heräillä. Suihku oli täälläkin pieni, mutta siellä molemmat kävivät puhdistumassa. Toisessa kerroksessa tarjottu aamiainen oli melko runsas, mutta kuumat ruoat puuttuivat kokonaan. Loikoilimme huoneessamme jonkin aikaa, koska emme voineet mennä vuokraamaan autoa ennen kymmentä. Kaksikymmentä vaille kyllästyttiin odottamaan ja ylitimme ison aukion palaten Milano Centrale -asemalle. Valtaisan rakennuksen kulmasta löysimme Budgetin autovuokraamon tilat. Vuokraus sujui yllättävän mutkattomasti nuoren naisen puhuessa selkeätä englantia, joten ymmärsimme kerralla mitä hän sanoi. Jouduimme kävelemään puoli kilometriä pysäköintitalolle, missä autoja säilytetään.

Melko pian automme oli valmis ja se tuotiin meille rakennuksen eteen. Mies havaitsi, että tankki olikin puolillaan, joten hän pyysi meitä kyytiin ja kävimme tankkaamassa auton. Sitten mies ajoi takaisin pysäköintitalolle ja antoi ohjaajanpenkin minulle. Mies oli pysäyttänyt auton uloskäynnin eteen ja tietenkin saman tien tuli auton pysäköintihallista. Jouduin tekemään nopean lähdön ja siitä huolimatta hätäinen milanolainen ehti töräyttää torvea. Ajoin parin korttelin matkan ja pysäytin auton sopivaan kohtaan kaksoisparkkiin laittaen Ford C-Maxin hätävilkut päälle. Saimme ihan rauhassa laittaa navigaattoriin Genovan osoitteeksi ja minä säätelin penkkiä ja peilejä sopiviksi. Emme Milanoa nyt ehtineet nähdä oikeastaan ollenkaan, mutta me palaamme vielä.

Jouduin ajamaan Milanon keskustan halki aivan ydinkeskustan kiertäen. Liikennettä oli runsaasti, mutta eteneminen oli odotettua tasaisempaa. Ensimmäisessä risteyksessä minulla oli vaikeuksia päästä ruuhkaisen risteyksen ylitse vasemmalle, mutta takaa kuullun torven soiton innoittamana työnsin Fordin keulaa etuoikeutettujen autojen lähelle ja pian tietä annettiin. Kotimaassa on tottunut odottamaan kiltisti, mutta täällä on pakko edetä tai joutuu odottamaan pitkään. Reitti ulos kaupungista oli aika yksioikoinen ja reilussa puolessa tunnissa pääsimme etelään johtavalle moottoritielle. Sen jälkeen ajo olikin helppoa kolmikaistaisella moottoritiellä, missä rekat täyttivät oikean kaistan ja nopeammat ajoivat vasemman puoleisilla.

Päätimme ajaa moottoritietä suoraan Genovaan, vaikka se oli tylsää. Kuitenkin halusimme viettää aikaa katsellen Genovaa. Lähellä rannikkoa tuli vuoria ja moottoritie tuli varsin mutkaiseksi. Tie oli vanha, sillä nyt tie rakennettaisiin tunneleihin eikä kiertämään jokilaaksoa pitkin. Hieman ennen Genovaa tulivat tullikojut, johon maksoimme 10 euroa moottoritien käytöstä. Olin kotona tutustunut sataman sijaintiin ja todennut, että meidän kannattaa jättää auto parkkiin sataman lähelle ja mennä vanhaan kaupunkiin ilman autoa. Onneksi olin etukäteen tutustunut mihin auto kannattaa viedä, sillä täällä parkkipaikan löytäminen on hyvin hankalaa. Ostoskeskuksen parkkipaikalla oli tilaa ja se varmaan oli halvempikin kuin lähempänä keskustaa olleet pysäköintialueet.

Kävelimme noin 28 asteen aurinkoisessa säässä hetken kohti keskustaa ja menimme loppumatkan Genovan yhden linjan metrolla. Ajoimme puolen kymmentä asemanväliä ja nousimme sitten De Ferrarin asemalla pois. Kiertelimme pari tuntia vanhaa keskustaa katsellen. Genova oli joskus 500 vuotta sitten hyvin vauras kaupunkivaltio ja silloiset rikkaat suvut rakensivat kaupungin keskustaan mahtavia palatseja. Ne olivat komeita ulospäinkin, mutta sisältä ne olivat uskomattoman hulppeita. Ihailimme näitä erittäin hienoja rakennuksia ulkoa, koska sisälle ei päässyt käymään. Suurin osa näistä palatseista on pankkien omistuksissa, koska kenelläkään muulla ei ole ollut varaa ostaa niitä. Kapeille kaduille ei autoja mahtunut, joten siellä oli leppoisaa ja hiljaista kävellä. Jos Tiranassa olimme lähes ainoita turisteja, niin täällä turisteja oli enemmän kuin paikallisia.

Kävimme syömässä vanhan kaupungin laidalla pienessä ravintolassa. Seija hoksasi ottaa lihapullantapaisia, mutta minä uskoin huonosti englantia puhuvaa tarjoilijaa, joka käänsi italiankielisestä menusta minun valitseman ruoan kalaksi. Eihän sieltä mitään kalaa tullut vaan jotain kalmarin päitä herneillä ja kesäkurpitsalla höystettyinä. Kummallisen näköiset vaaleanvioletin väriset ontot tötteröt eivät olleet vastenmielisiä, mutta ei niitä mitenkään herkullisiksikaan voinut sanoa. Niistä minä popsin suurimman osan, mutta ihan kaikkia en pystynyt syömään. Reilu puoli tuntia myöhemmin kalmarit alkoivat hieman myllertää vatsassa, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja ne pysyivät paikoillaan.

Genovaan tutustuminen jatkui siirtymällä rannan tuntumaan. Täällä kaupungin ja meren välissä kulkee ikävä tolpille nostettu moottoritie. Se on varmaan ainoa mahdollisuus sijoittaa liikenne, mutta karmean näköinen se on. Kiertelimme laajan sataman tietämillä katsellen hulppeita laivoja ja pienempiä jollia. Sataman seudulla oli paljon ravintoloita ja kahviloita, suuri akvaario ja muuta viihdykettä. Me kävelimme ja katselimme mukavaa aluetta. Kävimme jopa jäätelöllä. Kumma miten pysähdyksien kohde muuttuu, kun on auto käytettävissä. Kuudelta olimme takaisin ostoskeskuksen luona, mihin olimme jättäneet automme. Askeleita tuli tänään melkein 20 000. Kävimme kaupassa ostamassa banaaneja ja vettä iltaa varten.

Laiva lähti yhdeksältä ja satamassa piti olla viimeistään kahta tuntia ennen. Noin 18:20 lähdimme kohti satamaa. Reitti käsitti monta hankalaa mutkaa emmekä olisi löytäneet perille ilman navigaattoria. Onneksi olin saanut lainaan isäni navigaattorin, sillä auton navigaattoriin ei pystynyt laittamaan ajokohdetta ilman osoitetta eikä minulla ollut sataman osoitetta. Oikeaan paikkaan löydettiin ja pari tuntia ennen laivan lähtöä pääsin ajamaan sisälle Zaza-laivaan. Meitä jännitti kovasti onko meille hytti, jonka olin ostanut etukäteen. Nyt kaikki toimi, kuten pitääkin, ja saimme hytin varsin isolla ikkunalla. Vaimo oli tyytyväinen ja sehän on tärkeintä.

Ennen laivan lähtöä ehdimme käydä nauttimassa korsikalaiset oluet sekä syömässä lämmitetyt voileivät. Kävimme katsomassa itsepalveluravintolan antimia, mutta päädyimme valitsemaan voileivät. Menimme takakannelle odottamaan laivan lähtöä. Taivas oli mennyt pilveen, mutta lämpötila oli edelleen 20 hujakoilla. Täältä katsellen Genova näytti aivan uskomattoman hienolta. Lahden tasaisesti nousevat rinteet olivat täynnä vaaleita ja punertavia rakennuksia. Tämä oli yksi hienoimpia kaupunkisilhuetteja joita olen nähnyt.

Yhdeksältä laiva poistui satamasta aavalle merelle tuulen ollessa varsin voimakasta. Pia olisi oksentanut jo aallonmurtajilta poistuttaessa, mutta vasta myöhemmin laiva alkoi keikkua hyvin voimakkaasti. Vessassa käyminen oli haastavaa, koska pystyssä pysyminen oli vaikeata. Onneksi kumpaankaan ei heilunta vaikuttanut mitenkään.

Albanialaiset hyttyset taitavat levittää ruttoa, sillä meidän molempien sääret ovat aivan kamalan näköiset. Suuret punaiset läntit värittävät pohkeitamme ja näyttävät todella vastenmielisiltä. Ruttoa se varmaan on, koska ihmiset näyttävät karttavan meitä heti jalat nähtyään.