21.10.2017 Barkly Homestead

Kello on nyt Australiassa kuusi illalla ja olemme Pohjois-Territoriossa mitättömässä paikassa nimeltä Barkly Homestead. Lähin kaupunki itään on noin 240 kilometrin päässä, mutta lännestä sellainen löytyy jo 200 kilometrin päästä. Pohjois-Territoriossa asuu niin vähän ihmisiä, ettei sille ole annettu edes osavaltion statusta. Siitä huolimatta tässä huoltoasema, ravintola, motelli ja leirintäalue kombinaatissa on lauantai-iltana huima meno päällä. Pikapuoliin alkaa ravintolassa ladies night ja Minna on juuri suihkussa valmistautumassa iltaan. Saa nähdä, millainen flaksi käy. Olimme juuri ravintolassa käyttämässä puhelimia netissä ja tarkistamassa viimeisiä uutisia. Huomioimme, miten naiset olivat pukeutuneet nätisti mekkoihin ja olivat muutenkin laitettuja. Miehet olivat tulleet suoraan töistä. Heillä oli edelleen yllään huomioliivit ja he tulivat baarista vähintään kaksi olutpulloa käsissään. Odotettavissa on jännittävä ilta. Asumme varsin askeettisessa, mutta tyyriissä motellissa. Tulin ulos mahtavaan yli 30 asteen lämpöön kirjoittelemaan. Aurinko alkaa laskea ja voimakas tuuli hyväilee hipiää, muttei viilennä laisinkaan. Hyvillä mielin muistelen lukemaani työsähköpostin otsaketta: Kuopion virka-autoihin on vaihdettu talvirenkaat!

Tunnelma oli yöllä hieman toinen. Olin maapallon kuivimmassa maanosassa ja yli 500 kilometriä sateisesta rannikosta sisämaassa, joka on tunnettu vähäsateisuudestaan. Mikä siis herätti minut ainakin kolmesti viime yön aikana? Tietenkin hyvin voimakas sade! Vielä aamullakin vettä ropisi heiveröisen motellihuoneen peltikattoon, mutta en siitä välittänyt, sillä tiesin matkaavani tänään niin syvälle mantereen keskustaan, ettei siellä enää voi sataa! Varsin pian liikkeelle lähdettyämme sade loppuikin eikä sen jälkeen taivaalla ollut kuin kauniita poutapilviä. Lämpötila kohosi tasaisesti 20 asteesta aina 34 asteeseen.

Myös tänään ohjelmassa oli noin 850 kilometrin ajo, joka suuntautui suoraan itään teitä A6 ja A2 pitkin. Valokuvaustaukoja lukuun ottamatta emme pysähtyneet ennen Mount Isaa, missä olimme yhdeltätoista. Ihan hyvä reilun 400 kilometrin ajorupeama pelkällä puurokupillisella. Mt Isa on melko iso kaivoskaupunki ihan keskellä erämaata. Löysimme vilkkaassa kaupungissa suositun ravintolan, missä Minna tilasi itselleen salaatin. Minä otin munakokkelia kahvin kera. Täällä down under tuntuu minulla kaikki ruokailu menevän aivan pää laelleen. Olen itsestäni huolissani, sillä olen alkanut ravintoloissa tuntea hiipivää kiinnostusta vegaaniruokalistaan.

Päivän ajosta oli jäljellä toiset reilut 400 kilometriä. Matkan varrella oli muutama hyvin pieni kylä eikä mitään muuta erämaata lukuun ottamatta. Kylissä ei ollut mitään katsottavaa, mutta erämaassa sen sijaan riitti hämmästyttävän paljon kaikkea kiinnostavaa. Eläimiä oli tosin hyvin vähän. Näimme enää joitain variksia, haarahaukkoja sekä harvoja papukaijoja. Kuumalla asfaltilla loikoili joitain melko suuria liskoja, mutta onnistuin väistämään ne kaikki. Lehmiäkin oli enää hyvin harvassa. Aamulla näimme loikkivia kenguruita, mutta päivällä ne eivät liiku lainkaan vaan loikoilevat jossain varjossa. Muutan erämaa oli hyvin mielenkiintoista. Välillä ajoimme 50 kilometriä aivan tasaista keltaisen heinikon peittämää tasankoa. Sen jälkeen saattoi olla yhtä pitkästi ruskean punaisen kirjavaa mäkistä erämaata, jota matalat vihreät puskat komeasti kirjailivat. Sitten saatoimme tulla tasaisen punaisen, rautapitoisen maan äärelle, jota kirjasivat kymmenet tuhannet noin puolen metrin korkuiset termiittikeot. Välillä ajoimme tasaisten muutaman metrin korkuisten puiden ja pensaiden täplittämän maan halki, jota näkyi kymmeniä kilometriä joka suuntaan.

Ajaminen oli hyvin, hyvin helppoa. Tie oli varsin hyvä, joskin välillä hieman pomppuinen. Suorat olivat yleensä kymmenen kilometrin mittaisia, joten rattia ei monesti tarvinnut kääntää. Jos tien varteen olisi istutettu liikenteenlaskija, niin hänen kuulakärkikynän muste olisi ehtinyt kuivua ennen kuin sata ajoneuvoa olisi tullut täyteen. Queenslandissa nopeusrajoitus oli joka 100 tai 110, mutta Pohjois-Territoriossa se oli 130 km/h. Minä ajoin molemmilla alueilla aivan samaa sopivaa vauhtia. Saavuimme Barkly Homesteadiin viiden aikoihin ja saimme netin kautta varatun huoneen ongelmitta. Kävimme katselemassa häkissä olevia papukaijoja sekä vapaana kulkevia helmikanoja motellin sisäpihalla. Siellä Minna jutteli kahden pienen australialaispojan kanssa, joilla molemmilla oli komeat stetsonit päässä ja bootsit jalassa. Ihan kaikkea poikien puheesta Minna ei ymmärtänyt, mutta se ei haitannut, sillä pojat eivät näyttäneet ymmärtävän yhtään enempää Minnan puheista.

Oli aika jännittävää lähteä neljän viikon matkalle seurassaan henkilö, jonka kanssa oli tätä ennen viettänyt aikaa yhtäjaksoisesti korkeintaan puolen päivän ajan. Kahden viikon jälkeen olemme edelleen puheväleissä, mikä helpottaa huomattavasti matkan tekoa. Molemmille on kuitenkin tullut monia yllätyksiä toistemme tavoista ja ajatuksista. Minna on kuitenkin ollut se, joka on huomattavasti useammin joutunut pyörittämään päätään ja olemaan hiljaa ihmetellessään matkakumppaniaan. Meillä on vielä yli kaksi viikkoa jäljellä, joten saa nähdä mitä tapahtuu.

Tulin takaisin ravintolan puolelle lähettämään blogia maailmalle. Unohdin ottaa mukaan kameran muistikortin, joten kuvia lähetän myöhemmin. Istun ulkona nauttien Victoria Bitter olutta. Hirvittävän kova musiikki soi viereisellä tanssilavalla, mutta lava on tyhjä, kun miehet juovat kaljaa pöydissään ja naiset juttelevat keskenään. Ladies Night näyttää etenevän hitaasti eikä minun ilmestyminen paikalle tuonut yhtään uutta vipinää, joskin ilta on vielä nuori. Terveisiä vaimolle kotiin!