Tämäkään aamu ei ollut
kiireinen vaan saatoimme nauttia aamiaisen rauhassa ja pakkaamiseenkin jäi
yllin kyllin aikaa. Oikein leppoisan lämpimässä aamussa kokoonnuimme kaikki
kuusi Nepalista poistuvaa hotellin edustalle odottamaan kyydin saapumista.
Matkalaukun toi henkilökunnan edustaja, vaikka yritin itse sen kantaa, mutta
siihen ei todellakaan annettu mahdollisuutta. No varmaan mies olisi saanut
pomolta satikutia, jos olisi nähnyt asiakkaan itse kantavan matkalaukkuaan.
Reppuuni ei kuitenkaan koske kukaan muu kuin minä.
Matkaan lentokentälle
meni yllättävän sujuvassa liikenteessä noin puoli tuntia. Muodollisuudet olivat
aika tuttuja, mutta lähes täysin manuaaleja. Ennen koneeseen pääsyä passit ja
boarding passit tarkastettiin puolen kymmentä kertaa ja laukut tutkittiin
kolmesti. Meillä oli reilun kahden tunnin odotus hyvin tylsällä ja vain viisi
lähtöporttia omaavalla Tribhuvanin kansainvälisellä lentokentällä. Hieman ennen
Seijaa ja minua projektilaiset lähtivät Qatar Airin koneella Dohan kautta
Helsinkiin. Seijan ja minun Jet Airlinesin lento Delhiin lähti vartin yli
kaksitoista. Lento meni ihan hyvin, mutta tätä lentoyhtiötä emme enää käytä.
Seija yritti saada lentoemännältä, joka oli erittäin kaunis (minun huomio),
kahvin, mutta tämä ei vaimon pyytelyä havainnut, vaikka yrityksiä oli useita.
Yksi minun Nepalin käynnin isoista toiveista oli nähdä Himalajan vuoristo ja
nyt se on nähty! Tosin vain käytävän toiselta puolelta olevasta ikkunasta näkyi
muutama lumihuippuinen vuorenhuippu pilvien välistä. Se kuitenkin lasketaan.
Lento kesti vain
puolisentoista tuntia ilmoitetun kahden tunnin sijasta. Himalajalla aika
pysähtyy, tai ainakin hidastuu! Ikkunapaikalta sai kuvaa Delhin valtavasta
laajuudesta, mutta mitään selkeätä maamerkkiä ei näkynyt. New Delhin Indira
Gandhin kansainvälinen lentokenttä oli hyvin moderni ja oikein toimiva. Siis
kaikkea muuta kuin olin odottanut. Hurjan pitkän käytävän jälkeen tulimme
laajaan halliin, missä ensin täytimme embarkation kortin ja sitten menimme
väärään viisumijonoon. Havaitsimme virheen varsin pian ja siirryimme oikeaan
e-visa jonoon. Jonot olivat miellyttävän lyhyet ja Seija pääsi muutamassa
minuutissa ojentamaan iloiselle nuorelle miehelle passin, viisumin ja
embarkation kortin. Sen jälkeen meidän jono alkoi kasvaa! Laite ottaa kaikkien
tulijoiden sormenjäljet, mutta Seijan sormenjälkiä se ei saanut millään
otettua. Itse hän selitti virkailijalle, että hänen etusormeen oli tullut joku jokin
aika sitten haava, ja sen takia sormenjälki on vioittunut. Joopa joo, ajatteli
kaiken kuullut virkailija hindiksi, ja komensi rouvaa vain pitämään sormiaan
laitteen lasilla. En tiedä kyllästyikö edelleen hymyilevä virkailija, mutta lopulta
hän päästi Seijan maahansa. Minun kauniin täydelliset sormenjäljet
tallennettiin salamavauhtia ja pääsin Seijan seuraksi Intiaan pidättämättä
jonoa yhtään ylimääräistä
Olen aina lentokentällä aulaan
saapuessani katsellut odottavien taksikuskien kylttejä, jos siellä sattuisi
olemaan minun nimeni, mutta ikinä ei ole ollut. Nyt koko nimi, ja aivan ihan
oikein kirjoitettuna, näkyi turbaanipäisen sikhin edessään pitämässä isossa
lapussa. En kuitenkaan ollut yllättynyt vaan helpottunut, sillä olimme
tilanneet kuljetuksen hotellille etukäteen. Täysin vaitonainen ja ilmeetön mies
johdatti meidät ihanan lämpimässä ulkoilmassa parkkihallille, missä Hyundai
odotti häntä ja meitä. Ajo halki Delhin kesti yllättävän vähän aikaa.
Liikennettä oli ihan runsaasti, mutta Kathmandun ruuhkia ei ollut lainkaan.
Kadut olivat hyvässä kunnossa ja leveitä. Toki kuski ajeli avin hyviä teitä
pitkin. Näimme muun muassa presidentin valtavan palatsin sekä parlamentin. Alkuiltapäivästä
olimme Connaught Royale Hotelissa, minne molemmat lapsemme olivat saapuneet jo
aikaisin aamulla.
Majoittuminen sujui ongelmitta
ja huone oli ihan mukava, aika tavallisen oloinen hotellihuone. Mitään Intian eksotiikkaa
ei huoneessa ollut, mutta se oli puhdas ja kunnollinen. Lyhyen hengähdyksen
jälkeen lähdimme katselemaan Delhin koilliskulmaa, minne olemme majoittuneet.
Mahatma Gandhin muistomerkki näytti olevan sopivan kävelymatkan päässä, joten
lähdimme lampsimaan sinne päin. Se oli erehdys. Delhissä ei kävely ole järkevää
kuin lyhyillä etäisyyksillä. Kathmandussa, kaikesta häslingistä huolimatta
kävely kaupungilla oli huoletonta ja mukavaa. Delhissä emme mitään uhkaavaa
kokeneet, mutta täällä tunnelma oli aivan erilaista. Nyt meitä tuijotettiin
aivan eri laajuudessa, toistuvasti oltiin tyrkyttämässä taksia tai tuktukin
kyytiä. Yleensä minua uskottiin kerralla, mutta välillä oli raivostuttavan
sitkeitä yrittäjiä, jotka käyttivät kaikki keinot saadakseen kyydin. Kurjuus ja
köyhyys ovat ehkä vielä hieman ikävämmällä tasolla kuin Kathmandussa, ja täällä
se näkyy huomattavasti aggressiivisemmin. Emme pelänneet, mutta myyjät tulevat
tarjoamaan rihkamaansa sinnikkäämmin, kerjäläiset tulevat lähemmäksi ja taksikuskit
eivät meinaa uskoa sanaa. Toisaalta kohtasimme myös vilpittömästi apuaan
tarjoavia paikallisia, mutta huijauksen ja vilpittömyyden eroa on
rehellisyyteen tottuneen vaikea erottaa.
Kävelimme kuitenkin
loppuun saakka ja lapset saivat kokemuksen kolmannen maailman todellisuudesta.
Liikenne on täällä aika samanlaista kuin Kathmandussa, mutta kadut ovat
paremmassa kunnossa ja leveämpiä, joten voidaan ajaa kovempaa. Toisaalta autot
eivät tunge niin paljon joka koloon kuin pohjoisessa naapurissa vaan enemmän
pysyttiin jonoissa ja kaistoilla. Likaisuus on täällä, ainakin joillakin
paikoilla, vielä kauhistuttavampaa kuin Nepalissa. Kathmandun kaduilla näin
ainoastaan yhden kuolleen rotan. Täällä näimme pienellä sementtien ympäröimällä
maa-alueella puolenkymmentä kisailevaa pulleaa rottaa. Paikalliset istuivat
niiden edessä ilman mitään huolen häivää. Illan pimennyttyä näin myös varsin
kookkaan torakan kulkevan jalkakäytävällä, joten kaikenlainen elämä on täällä
meitä kaikkia lähellä. Marko oli Kathmandussa kiinnostunut eläinten kuvaamisesta.
Delhissä hän tutustuisi aivan uusiin lajeihin.
Lopulta pääsimme Gandhin
muistomerkille ja turvatarkastuksen jälkeen meidät laskettiin sisään puistoon.
Minun taskusta löytyi paperiin käärittyjä makeisia. Kopelointitarkastuksen
tehnyt sotilas katsoi minua vakavasti, mutta antoi minun mennä muistomerkille,
kun olin luvannut olla syömättä karkkeja alueella. Minun edellä oleva
paikallinen komennettiin viemään makeisensa pois. Ymmärrän, että täällä
halutaan kunnioittaan kansallissankaria ja minä myös nostan molemmat käteni
Mahatma Gandhin puolesta suoraan ylös. Siinä oli rohkea mies. Kuitenkin maassa
olisi enemmän korjattavaa kuin karkkipapereiden löytyminen Mahatman
muistomerkin läheisyydestä. Alue oli ihan hieno laajoine nurmikoineen ja
ikuisine tulineen, mutta parasta olivat Gandhin mietelauseet ja hyvin merkittävän
miehen yksinkertainen muotokuva.
Kokemuksen kautta
oppineena palasimme Connaught Placelle taksille. Yksi tuktuk-kuski oli
harvinaisen sitkeä eikä millään meinannut uskoa, että tarvitsemme taksin emmekä
hänen neljälle hengelle kovin pientä menopeliä. Hän väitti, ettei takseja
täällä ole, ja kun menin lähellä olevan taksin luokse juttusille, tuktuk-kuski
vielä aidan takaa huuteli, ettei taksiin oteta neljää kyytiläistä. Varttitunnin
päästä olimme kaikki neljä Connaught Placella taksin viemänä ja lystistä
maksoimme 300 rupiaa eli jotain kolmen ja neljän euron välillä. Nyt olimme
sellaisella alueella, että turisti herätti vain vähän huomiota ja oikeastaan
positiivista sellaista. Meille tuli paljon neuvoja missä oli ostoskeskus, mutta
ostaminen ei meitä nyt kiinnostanut. Löysimme pankkiautomaatin ja menimme
nostamaan rahaa. En ole missään ikinä ennen kohdannut pankkiautomaattia, missä
olisi vartija ollut vieressä vartioimassa. Automaatti oli pienessä huoneessa kadun
kulmassa ja meidän mennessä sisällä tuli toinenkin vartija
vartioimaan/auttamaan rahan nostossa. Emme kuitenkaan saaneet rahaa, koska
korttimme ei toiminut tässä paikallisessa automaatissa. Kokeilimme paria
muutakin, mutta jäimme ilman seteleitä, mutta onneksi meillä oli riittävästi
tälle illalle.
Kävimme syömässä Lord of
the Drinks -ravintolassa. Nimi lupasi jotain muuta kuin hyvää ruokapaikkaa,
mutta saimme kuitenkin mahamme täyteen. Ainakin kaikki muut kuin aina nälkäinen
poikani. Paikka oli vähintäänkin kallis tämän maan hintatasoon, mutta
mieluummin maksaa enemmän ja pitää vatsan kunnossa. Musiikki oli huonoa, aivan
liian kovaa, mutta hurjasta ilmastoinnista huolimatta olimme tyytyväisiä
saatuamme juotavaa ja syötävää. Palasimme noin puolentoista kilometrin matkan hotellille,
joskin se taisi melkein kaksinkertaistua minun epäonnistuneen kartanluvun
johdosta. Tämä ei ollut Delhin huonoimpia alueita, mutta pimeässä kulkeminen ei
kuitenkaan ollut hyvin miellyttävää. Ei meitä ketään pelottanut, mutta ei meillä
sellaista parasta leppoisan mukavaakaan ollut.
Minä en saattanut kuvata
Intiaa kovin ruusuisin kuvin tämän ensimmäisen päivän perusteella. Kyllä kaikki
on totta, mutta annetaan vielä mahdollisuus tälle suurelle valtiolle ja
katsotaan mikä on mieli viikon päästä. Ainakaan puolisoa ei ole vielä Intiassa
paleltanut. Ei edes illalla. Ja se on paljon eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti