Carlsbad, NM

Aamu San Antoniossa oli hyvin sateinen. Ukkonen jyrisi ja vettä roikasi sekä isän että äidin kädestä. Pääsin kevyelle aamiaiselle katoksen alla, mutta autoa pakkaessani, vaikka siihen ei kauan mennyt, ehti paitani kastua kunnolla. Sunnuntaista johtuen kaupunki oli aamulla hyvin hiljainen, joten poistuminen oli sateesta huolimatta helppoa. Puhelimen opastuksella päädyin moottoritielle, missä oli myös vähän kulkijoita, sillä vesi lainehti tiellä ja näkyvyys oli kehno. Aika pian ohjasin tielle 90, jota ajelin kohti länttä.

Sadetta riitti toista tuntia, mutta sen jälkeen ei tänään enää sadetta näkynyt eikä juuri pilviäkään. Ympärilläni oli edelleen kovin vihreätä ja tasaista. Sateen loputtua ajaminen oli hyvin leppoisaa leveällä ja hiljaisella valtatiellä. Kaupunkeja oli harvakseltaan, mutta ne toivat vaihtelua, vaikka kovin toistensa kaltaisia olivatkin. Jokaisen pikkukaupungin halkaisevan päätien varrella on monia pikaruokaketjujen ravintoloita, kauppa tai kaksi ja mahdollisesti autoliikkeitä. Onneksi poikkeuksiakin on.

Del Riossa pysähdyin tankkaamaan. Lämpötila oli kohonnut 30 asteeseen ja niillä huitteilla se pysyi iltaan saakka. Suurin osa päivästä pysyin autossa, mutta pysähtelin välillä katselemaan maisemia ja nauttimaan mukavasta lämmöstä. Del Riossa kävin vielä nauttimassa kahvin ja kamalan makean donitsin. Matka jatkui luoteeseen ja ajelin näköetäisyydellä Meksikosta. Pysähdyin Langtryssä kuuluisan tuomari Roy Beanin museossa. Mies oli toiminut kovin omatoimisesti tuomarina ja sanottiin, että hän oli laki Pecosista länteen. Langtryssa ei ollut vankilaa, mutta yleensä tuomiot sovitettiin maksamalla sakot suoraan Beanille.

Nyt Texas jo näytti Texasilta. Siellä oli hieman kumpuilevaa, mutta ei mitään vuoria. Maaston täyttivät matalat pensaat, mutta kaikkialta paistoi kuivuus. Tien vieret olivat aidattuja, mutta kantturoita ei näkynyt kuin muutama siellä täällä. Cowboyta en edelleenkään nähnyt, sillä en cowboyksi laske stetson-päisiä miehiä, jotka ajavat järjettömän suurilla autoillaan.Sandersonissa pysähdyin kaupungin, tai oikeastaan se oli korkeintaan kylä, ainoassa kaupassa, josta ostin lounaaksi chimichangan. Nautin sen ulkona miellyttävässä kuumuudessa, jota muistelen palattuani Suomeen lumen keskelle.

Matka jatkui luoteeseen tietä 285 pitkin. Asutusta oli tien varrella hyvin vähän eikä kulkijoitakaan ollut kovin paljon. Maisemat olivat edelleen Texasin näköistä, joskin pohjoiseen edetessä maasto tasaantui ja muuttui hieman vihreämmäksi. Pecosia ennen, ja pitkään sen jälkeen, ympärillä oli runsaasti öljypumppuja sekä erilaisia jalostamoita ja muita öljyteollisuuteen liittyvää. 285 oli New Mexicon rajalle hyvin huonokuntoinen ja siellä kulki hyvin paljon rekkoja, joten ajaminen ei ollut kaikkein mukavinta.

Illan suussa saavuin Carlsbadiin, minnä majoittauduin Carlsbad Inniin. Tavallinen motellihuone pienessä kaupungissa oli yllättävän kallis, mutta paljon parkkipaikalla oli autoja, joten kysyntää näyttää riittävän. Kävin läheisessä WalMartissa ja ostin illalliseksi chiliä, jonka sain lämmitettyä mikrossa. Minulla ei ollut lusikkaa, mutta taioin sellaisen kätevästi muovimukista. Carlsbad ei tarjonnut iltarientoja, joten illan olin ihan vain huoneessa, sillä näissä kaupungeissa ei voi mennä kävelemäänkään, kun teiden varrella ei ole jalkakäytäviä. Eikä täällä edes olisi mitään minne mennä kävelemään.