Columbia, MO

Niin katosi lämpö täälläkin. Aamulla oli noin viisi astetta, mutta se oli ihan kelvollista, sillä Dakotoissa ja Minnesotassa on satanut montakymmentä senttiä lunta. Minä jouduin surukseni laittamaan sortsit matkalaukkuun ja pukemaan pitkät housut päälle ja pelkään, että tilanne on tämän matkan osalta lopullinen. Aamiaisella oli vain muutama ihminen, mutta ei aamiainenkaan kummallinen ollut.

Tankkasin Kian ja suuntasin sen keulan kohti itää. Ajelin hieman pienempiä teitä Kansas Cityn eteläpuolelle. Missouri oli aika kivan näköistä seutua. Sekin on enimmäkseen peltoa, mutta silloin tällöin voi olla pieni metsä tai ainakin ryhmä puita. Vuoria ei osavaltiossa ole, mutta ihan mukavasti kumpareita toisensa jälkeen. Puihin on tullut pieni lehti, mutta heinikot ovat jo aivan vihreitä. Minun autoni on päässyt tuttujen pariin, sillä siinä on Missourin rekkarit, eipä sillä ei mitään väliä ole.

Yhdentoista jälkeen tulin Kauffman Stadionille Kansas Cityn kaakkoispuolelle. Siellä Kansas City Royalsilla oli baseballpeli Seattle Marinersia vastaan. Peli alkoi päivällä vartin yli kaksitoista, mikä on todella kummallinen peliaika arkena, mutta niin täälläkin tuhansia katsojia oli. Tosin 40 000 katsojan satdionilla oli aikalailla tilaa. Parkkipaikka oli jälleen niin suuri, että pistin tarkasti merkille mihin osaan parkkipaikasta autoni jätin, että sen myös löytäisin. Minulla ei ollut etukäteen lippua otteluun, mutta sellaisen sain helposti lippuluukulta. Edellisen kerran kävin baseballpelissä vaimoni kanssa San Franciscossa joitain vuosia sitten. Täällä pääsin lähes nurmikolle katsomaan peliä samalla hinnalla kuin San Franciscossa pääsimme piippuhyllylle.

Baseballhan on perin tylsä peli. Jopa tylsempi kuin meikäläinen pesäpallo, joskin niukasti. Kuitenkin pelissä on oma viehätyksensä, kun siihen perehtyy. Saattaa mennä pitkä tovi, kun syöttäjä pohtii minkälaisen syötön syöttää ja yleensä syöttö on väärä tai lyöjä ei siihen osu, jolloin sama uusitaan. Joskus lyöjä kuitenkin osuu palloon, mutta yleensä silloin se lentää laittomaksi eli katsomoon tai kentän reunoille. Jos malttaa riittävän kauan odottaa, niin lyöjä osuu palloon niin, että se lentää kentälle. Silloin useimmiten joku kenttäpelaaja nappaa pallon ja heittää sen ykköspesälle ennen kuin lyöjä ehtii sinne, jolloin lyöjä palaa, ja taas aloitetaan alusta. Sitten, kun joku onnistuu lyönnillään välttämään kenttäpelaajat, ja pääsee etenemään pesille, innostuu katsojat hurraamaan. Tietenkin vain kotijoukkueen onnistumiselle. Varsinainen halabaloo syntyy, jos joku, kotijoukkueesta tietenkin, onnistuu lyömään takalaittoman. Se tarkoittaa tässä pelissä kunnaria eli parasta mahdollista.

Pelissä käynti on täällä enemmän kuin pelin katsominen. Sinne tullaan koko perheen kanssa tai kaveriporukalla, mutta tärkeintä on iloinen yhdessäolo. Tietenkin mukana on poikkeuksena yksinäinen suomalainen. Pelissä nautitaan runsaasti syötävää ja juotavaa. Katsomoon svoi ostaa tai sinne voi tilata niin kaljaa kuin väkeviäkin. Ruokaa on tarjolla joka makuun, kunhan tykkää rasvaisesta tai sokerisesta. Ja kyllä siellä syötiin ja juotiin. Matti oli taas surkuhupaisa poikkeus pienen oluen ja säälittävän hotdoginsa kanssa. Lämpötila oli vähän yli kymmenen asteen, mutta tuuli oli valtavan kova. Osasin varautua viluun ennustusten perusteella ja puin ylleni pikähihaisen puseron päälle villapuseron sekä tuultapitävän takin ja tietenkin tiukasti kaulan ympärille villakaulaliinan. Eikä minua paleltanut, sillä aika usein aurinko lämmitti pilvien välistä. Ihan uskomatonta, että hyvin monet katsojat olivat stadionilla lyhythihaisissa paidoissa ja jopa sortseissa. Kokonaisuutena peli oli oikein hieno kokemus ja kerran kaikkien pitäisi tämäkin kokea.

Ai niin, Kansas City lopulta hävisi ottelun jatkoerässä 7-6. Royals johti jo 4-0, mutta rupesi sitten ryssimään ja lopulta hävisi.

Ajelin iltapäiväruuhkaa vastaan Kansas Cityn keskustaan. On muuten aika hassua, että suurin osa Kansas Citystä on Missourin eikä Kansasin puolella. Tämäkin on iso kaupunki, sillä metroalueella asuu yli kaksi miljoonaa ihmistä. Hujautin keskustaan ja siellä parkkitaloon. Kansas Cityn keskusta oli ihan komea isoine rakennuksineen, joista kaikki ei ollut uusia lasirakennuksia vaan kivan näköisiä kerrostaloja. Siellä oli kuitenkin aika hiljaista toimistojen jo sulkeuduttua, joskin autoja vielä kulki runsaasti. Etsiskelin kahvilaa, mutta sellaista ei eteen tullut. Löysin kyllä oikein kivan näköisiä baareja, mutta auto parkkihallissa viestitti, että sot sot. Täälläkin tuuli oli aivan hurjan voimakas, mikä ei viihtyvyyttä lisännyt. Niin keskustan kiertämisen jälkeen palasin Walnut Streetin ja 13th Avenuen kulman parkkihalliin hakemaan Kian. Olisi taas ollut tarvetta sille toiselle , joka olisi kertonut missä auto on ja missä pysäköinnin voi maksaa.

Koska minulla ei ollut varaa jäädä Kansas Cityn keskustan hotelleihin, lähdin kohti itää. Luulin, että ruuhka olisi jo mennyt ohitse, mutta ajauduin vain lisäämään sitä. Montakymmentä kilometriä kolmikaistainen moottoritie oli täynnä kulkijoita ja ajaminen oli rasittavan nykivää. Niin vain selvisin tästäkin koettelemuksesta ja lopulta kahdella kaistalla oli tilaa körötellä ilman jatkuvaa kuikuilua molemmille puolille. Etenin Missourin puoleen väliin, kunnes Columbian kaupunkiin jäin yöksi. En tietenkään suoriutunut majoittautumisesta yksinkertaisella tavalla, mutta lopulta sain huoneen Days Innistä ihan sopuhinnalla. Tämä oli hyvin samanlainen motelli kuin muutkin matkan varrella olleet. Ne ovat ihan käteviä ja yleensä sopivan huokeita. Ainoa huonopuoli on, että ne ovat aina syrjässä kaikesta.