Venetsia

 

Päivän vietin Ferrerassa, mutta aamupäivän matkustaessa sinne sekä illan siirtyessä Venetsiaan ja siellä hotellille. Minun piti olla tämä yö Ferrerassa, mikä olisi sopinut hyvin, mutta huomenna ovat kaikki liikennevälineet lakon kourissa, joten jouduin aikaistamaan matkaani Venetsiaan päivällä.

Hotellin aamiaisessa oli erikoisjärjestelyjä koronan vuoksi, mikä tarkoitti, että itse ei saanut hakea juuri mitään vaan henkilökunnan piti tuoda kaikki pöytään. Se tietenkin hidasti toimintaa, mutta ei tuottanut isoja ongelmia. Aamu oli aika viileä, kun hiljalleen kävelin halki hyvin hiljaisen kaupungin.

Ferrarassa olin pian yhdentoista jälkeen. Asemalla eikä muuallakaan ollut laukkujen säilytystilaa, joten jouduin kantamaan reppuani koko päivän mukanani. Eihän se hirveän painava ole, mutta kun se koko päivän keikkuu selässä, niin kehnomman kuntoista koetellaan. Niin, muuten repun hihnan ompelu onnistui oikein hyvin. Kaunis ompele ei ole, mutta on kestänyt oikein hyvin.

Ferrara oli oikein kivan näköinen kaupunki. Ehkä minun odotukset olivat hieman liian korkealla, koska se ei saanut minua ihastelemaan enempää kuin teki? Ehkä Firenzen ainutlaatuisuus sai Ferreran latistumaan? Joka tapauksessa Ferrara oli näkemisen arvoinen kaupunki, jonka kaduilla oli oikein hienoa kulkea, vaikka loppumatkassa selkä oli jo vähän tavallista enemmän kyyryssä.

Asemalta oli keskustaan reilun kilometrin kävely. Ohitin suuren jalkapallostadionin, mutta vaikka kuinka kurkin, niin en joukkueen kauppaa nähnyt. Kaupungin keskustaa hallitsee valtava Esten linna. Estet olivat keskiajalla isoja pomoja alueellaan ja olivat rakennuttaneet todella massiivisen linnan, joka on edelleen kaupungin keskustassa. Linna oli tietenkin pakko nähdä, joten suunnistin ensimmäisenä sinne. Jonotin sisäpihalla lippua puolisen tuntia hitaasti etenevässä jonossa. Aika pian lipun oston jälkeen harmittelin, etten ollut ostanut kahden euron lisämaksusta pääsyä torniin. Haluan aina mennä torneihin, mutta nyt se vain jäi epähuomiossa ostamatta. Firenzen Palazzo Vecchiossa torniin pääsy olisi maksanut 12 euroa, sekä tietenkin seuralainen siihen päälle, minkä vuoksi en sinne mennyt. Esten linna näytti parhaat puolensa ulkoa päin. Huikeaa massiivisuutta ei näkynyt sisällä, tai ei ainakaan niissä paikoissa, missä pääsin käymään. Sisältä se ei ollut linna vaan palatsi, jonka loistoa ei oikein enää näkynyt. Pääsin katsomaan monia oikein hienoja saleja ja huoneita, joiden seinä- ja kattomaalaukset olivat varsin komeita. Mutta kun muistissa olivat Medicien rahoittamien taiteilijoiden maalaamat seinät ja katot, niin kyllä Este jäi toiseksi. Uskon, että linna olisi ollut mielenkiintoisempi, jos kiertokävely olisi ollut laajempi, mutta nyt mentiin koronan aiheuttimin rajoituksin.

Tänään en käynyt muissa rakennuksissa sisällä vaan käytin päiväni kulkemiseen, katselemiseen ja matkustamisesta nauttimiseen. Ferreran keskustan kävelykadut olivat aivan täynnä sunnuntaisia kulkijoita. Linnan läheisyydessä on useita muita varsin näyttäviä rakennuksia. Harmikseni katedraali oli peitetty kankailla remontin vuoksi. Kiersin pitkät matkat ydinkeskustan ulkopuolella kivoilla kujilla, joissa miellyttävän okransävyiset rakennukset reunustivat kapeahkoja katuja. Kyllä oli taas kiva vain kulkea ja katsella maailmaa.

Olisikin ollut auvoista, jos minulle ei olisi tullut nälkä, tänäänkin. Nyt päätin mennä syömään lounasaikaan, ja se tuli linnakäynnin jälkeen. Oli kuitenkin sunnuntai ja paljon lounastajia. Niinpä päätin syödä hieman ulompana, ja se suunnitelma toimi. En tietenkään ensimmäiseen houkutukseen sortunut vaan kasvatin nälkää lähelle huippua. Eräällä hiljaisella kadulla havaitsin kivan pienen ravintolan, joka ei ollut liian täynnä eikä ihan tyhjä, siis täydellinen. Oikeastaan se oli viinibaari, mutta siellä tarjottiin myös ruokaa. Iloisen kohtelias heppu tarkasti ensin minun green cardin ja kun sen selvitin, tilasin lihaisan bruschetten pienellä salaatilla. Palan painikkeeksi otin lasin punaviiniä. Heppu luetteli nopeasti monia viinivaihtoehtoja italian hankalalla kielellä, ja yhdessä vaiheessa sanoin si. Valintani oli oikein onnistunut. Eikä ruokakaan ollut huono.

Jatkoin kaupungin kiertelyä pysähtyen eräässä baarissa juomaan oluen. Erehdysten kautta alan oppia miten kannattaa toimia, kun haluaa oluen terassille. Ei kannata mennä sisälle ja ottaa kaapista olutpulloa, jonka sitten kiikuttaa tiskille. Ei! Kannattaa mennä terassille vapaaseen pöytään ja odottaa, että nätti nuori nainen tulee pyytämään tilausta. Hymy ei ole lainkaan niin väkinäinen tarjoilijan kasvoilla, kun toimii oikein. Tosin hymyä ei maskin takaa näe, mutta kyllä sen aistii.

Olin takaisin Ferrarran asemalla vartin yli viisi eli puoli tuntia ennen junani lähtöä. Ja nyt olin todellakin uupunut. Onneksi ei ollut kuuma, mutta kyllä ikä alkaa tehdä tehtävänsä. En toki ole vielä lähelläkään seniori-ikää, vaikka linnan lipunmyyjä sitä ehdottikin. Hyvin voipuneena istahdin Venetsian junan yläkerran penkille. Lueskelin kirjaa vajaan kahden tunnin matkan ajan, jolloin päivä muuttui illaksi.

Tämä on itse asiassa jo neljäs kerta, kun käyn Venetsiassa, mutta en ole aiemmin tullut tänne junalla enkä ole ollut yötä. Suunnistaminen Venetsiassa on vaikeaa päivälläkin, joten pimeällä se on entistä haastavampaa. Olen oikein ylpeä, etten eksynyt kovin paljon matkalla asemalta hotellille. Suunnistaminen asemalta Rialton sillalle oli vaikeinta, mutta siitä selvisin muutamalla pummilla. Rialton sillalta minulla oli selkeä reitti mennä kanavan vartta Calle Bembolle ja sitä pitkin aina Hotel Gorizia a la Valigiaan saakka. Kaikki sujui oikein hyvin, mutta innostuksissani harpoin ohitse hotellin enkä huomannut sitä ennen kuin olin Pyhän Markuksen torilla. Ihailin hetken maailman ehkä komeinta aukiota ennen kuin palasin takaisin ja löysin hotellini. Jos tämä olisi ollut ainoa iltani Venetsiassa, niin olisin lähtenyt katselemaan kaupunkia, mutta nyt päätin jättää sen huomiseen. Nyt oli pakko päästä huoneeseen huokaisemaan. Toivottavasti uni maistuu, vaikka huoneen kaikkia seiniä peittävä tapetti, sekä päiväpeiton kuvio, on varsin uniin tunkeutuva.