Newquay

Tänään emme nähneet pidätyksiä emmekä muutakaan poliisitoimintaa vaan päivä oli siinä mielessä tylsä. Jouduimme tyytymään noin 23 asteen puolipilviseen päivään ja kiertoajeluun Cornwellin kreivikunnassa.

Aamiainen Trelindan B&B:ssä oli takuuvarma englantilainen aamiainen, joka antoi maksimikalorit päivään. Ne olivatkin tarpeen, sillä Seijan kellomittari näytti päivän päätteeksi 26 000 askelta, joista merkittävän monet suuntautuivat joko jyrkästi ylöspäin tai alaspäin. Lähdimme heti aamiaisen jälkeen yhdeksältä ajamaan kohti etelää. Liikenne oli yllättävän vilkasta, mitä se tosin on ollut koko matkamme ajan. Autoon olen jo hyvin tottunut ja vaihteetkin osuvat oikeaan melkein joka kerta. Ajaminen on mukavaa ja kapeisiin teihin on hyvin tottunut. Eniten huolestumista aiheuttavat liikenneympyrät, joita on hyvin paljon. Perusympyrässä ei ole ongelmaa, mutta laajat monikaistaiset ja helposti puolenkymmentä liittymää käsittävät liikenneympyrät vaativat aina täydellisen keskittymisen. Minusta ihmeellisimpiä ovat liikenneympyrät, jotka eivät edes ole kunnon liikenneympyröitä vaan ainoastaan risteyksen keskelle maalattu reilun metrin levyinen pylpyrä. Sitten nämä laittavat niitä kaksi rinnakkain kymmenen metrin välein, ja pitäisi tietää ketä odottaa ja milloin saa mennä kunkin pylpyrän ohitse.

Noin tunti lähdön jälkeen olimme Cornwallin ja koko Englannin eteläisimmässä kohdassa, The Lizard kaupungin eteläpuolella. Siellä teimme noin seitsemän kilometrin kävelyn upeissa merimaisemissa jyrkkiä rinteitä seuraten. Maasto oli monista televisiosarjoista ja elokuvista tuttua Etelä-Englannin rannikkoa. Kävelyreitti kulki vihreillä laidunmailla aivan äkkisuorien jyrkänteiden reunalla ja alla mainingit löivät rikkonaisiin kallioihin synnyttäen valkoisia pärskeitä. Meri oli kauniin sininen ja yllättävän tyyni, mutta siitä huolimatta maininkeja tuli rantaan tasaisin välein. Ison osan matkasta pääsimme kävelemään tasaista niittyä pitkin, joten merta pystyi ihailemaan turvallisesti. Haastavampiakin kohtia oli runsaasti, ja niissä jouduin keskittymään ainoastaan askeltamaan joko ylöspäin tai alaspäin onnistuen kumpaankin suuntaan. Reitin varrella oli komea melkein kilometrin mittainen hiekkaranta, jonne oli kovin hankala laskeutua. Siellä kuitenkin oli yksi surffaaja, joka ratsasti aalloilla aika taitavasti, sekä kaksi uimaria, joiden kastautuminen kesti tavattoman kauan. Reitin ääripäässä oli toinen hiekkaranta, mihin pääsi helposti autollakin, ja siellä oli runsaasti uimareita ja auringon ottajia. Kävelijöitä tällä reitillä oli varsin paljon eikä se ole ihme, sillä maisemat olivat aivan mahtavia.

Autoilu jatkui rannikkoa seuraten länttä kohti. Tosin kovinkaan lähellä rannikkoa emme voineet ajaa, koska siellä ei mennyt teitä. Seuraavaksi pysähdyimme Marazionin kylässä. Kylä ei ollut kovin ihmeellinen, mutta sen edustalla oleva St. Michael’s Mount -saari oli. Sillä on paljon kuuluisampi kaksossaari, Mont Saint-Michel, Bretagnen rannikolla. Molemmat ovat kartion mallisia saaria, jotka ovat rannikon lähellä, ja niihin pystyy kävelemään laskuveden aikaan, mutta nousuveden aikana ne ovat saaria. Ranskan versiossa saarelle on rakennettu pieni kaupunki ja huipulle suuri kirkko. Täällä saaren huipulla oli suuri rakennus, mutta kokonaisuus ei ollut yhtä vaikuttava kuin Mont Saint-Michelissä. Laskuvesi oli vienyt veden Amerikkaan päin, joten me pääsimme kävelemään paljastuneelle hiekkarannalle sekä saarelle johtavalle pengertielle. Itse saarelle emme nyt menneet vaan tyydyimme vain kuljeskelemaan sen tuntumassa. Marazionin tutustumisen päätimme käymällä pienessä kahvilassa kylän keskustassa. Seija tyytyi skonssiin, mutta minä otin alueen maineikkaan cornish pastryn. Se oli piirakka, jonka sisään oli leivottu lihaa ja kaalia. Se oli ihan maistuva, joskin lihaiseksi sitä ei voinut kehua, mutta hyvin kaalinen se oli.

Ja Cornwallin kiertomatka jatkui. Ajoimme maan ääreen eli Lands Endiin. Seija oli oppikoulussa lukenut englannin tunnilla paikasta ja se oli jäänyt hänen mieleensä. Paikka on Englannin läntisin kohta, mikä on tehnyt siitä turistikohteen. Seija muisti, että koulukirjassa oli ollut kuva yhdestä pienestä valkoisesta talosta, mutta nyt siellä oli toistakymmentä rakennusta ja kokonaisuus piti sisällään ison turistipyydyksen. Meille riitti komeiden maisemien katselu, jotka olivat oikein hienoja. Eräässä kyltissä oli paikallinen sääennustus. Jos näet Scilly Saaret, on sade tulossa. Jos et näe Scilly Saaria, sataa. Näimme noin 50 kilometrin päässä olevat saaret, joten sade oli tulossa.

Ehkä joku on katsellut Poldark-sarjaa? Se on kuvattu Cornwallissa ja siinä olleet maisemat ovat todellakin hyvin samanlaisia, mitä tänään olemme nähneet. Poldark heppu omisti kaivoksen, joita täällä on ollut valtavasti. Niitä on ollut niin paljon, että niiden tuottama kulttuurimaisema on hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. Tämän Unesco-kohteen kuittasimme St. Justin kylässä, mihin ajoimme Lands Endistä mahtavan kapeita ja haastavia teitä pitkin. Kylä oli nyt oikein viihtyisä, mutta kaivostoiminnan aikaan se oli varmasti paljon ikävämpi paikka asua.

Palasimme takaisin Newquayhin, missä asustimme toisen yön samassa majatalossa. Melkein heti paluun jälkeen lähdimme keskustaan etsimään syötävää. Huomasimme, että kaupunki oli suurempi kuin eilen oli näyttänyt, mutta siitä huolimatta ajauduimme pubiin syömään, sillä sopivia ravintoloita ei löytynyt. Nyt emme halunneet mitään paistettua vaan otimme molemmat tikka masalat, jotka olivat ihan hyvät. Kiersimme vielä vähän kaupungilla ja ennen majapaikkaan paluuta kävimme oluella ja viinillä Central Pubissa. Vaikka englantia osaa aika hyvin, ei se tarkoita, että täällä ymmärtäisi paikallisia hyvin. Kun tilasin juomat baarimikolta, jouduin kolmesti pyytämään häntä toistamaan kysymyksen ennen kuin ymmärsin ”anything else sir”. Onneksi en tarvinnut muuta, sillä kierre olisi saattanut jatkua. Tämä oli kesän kuumin päivä Englannissa, ja se näkyi punaisen kirjavina ihmisinä. Me hankimme jonkin verran samaa ulkoasua, ettemme erottuisi liian paljon muista kulkijoista.