keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Ayutthaya

Pelkäsin, etten saisi nukuttua ollenkaan odottaessani neljää, jolloin juna saapuisi Ayutthayaan, minne jäisin. Heräsin usein, mutta siitä huolimatta nukuin ison osan matkasta. Minulla oli puhelin soimassa vaille neljä, mutta heräsin jonkin verran ennen sitä enkä enää yrittänytkään nukkua. Vartti ennen Ayutthayan asemaa kävi konduktööri tai vastaava kurkistamassa ovellani ja varmisti, että olin tietoinen pääteasemani saapumisesta. Juna oli vajaa kymmenen minuuttia aikataulusta myöhässä, joten kyllä tässäkin osassa maailmaa osataan.

Vartin yli neljä Ayutthayan asemalla, missä muuten näytti olevan hyvän näköinen ravintola, oli yllättävän paljon elämää. Ainaiset kyydin tarjoajat olivat tietenkin läsnä, mutta muitakin liikkujia kulki aseman tiloissa. Minä en kyytiä tarvinnut nytkään, sillä olin varannut Ayothaya Riverside hotellista huoneen juuri sen sijainnin takia. Matkaa uskomattoman lämpimässä illassa oli vain 300 metriä. Respassa oli nuori mies hereillä ja hän antoi minulle avaimet sekä tarvittavat informaatiot. Nousin hissillä kahdeksanteen kerrokseen ja kävin heti suihkussa. Oli mahtavaa saada kaikki eilen kerääntyneet tahmat pois iholta. Sen jälkeen laitoin yöpuvun päälle ja menin puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Sain nukuttua muutaman tunnin lisää ja olo oli ihan hyvä noustuani ennen kahdeksaa.

Huoneen hintaan ei kuulunut aamiainen, mutta ostin sen 120 rahalla. Eilinen huono ruokailu ei tuntunut, mutta tiesin, että oli pakko syödä. Kahvin lisäksi otin vähän paistettua riisiä ja jotain nuudelijuttua sekä kolme viipaletta paahtoleipää. Niillä mentiin aamupäivä hyvin runsaan juomisen lisäksi. Lähdin katsomaan Unescoa kymmenen jälkeen ja jo silloin lämpötila oli yli 30. Se nousi keskipäivällä tiedotuksen mukaan 36 asteeseen ja siltä se tuntuikin. Siitä huolimatta menin omalla tyylilläni tuktuk-kuskien harmituksesta välittämättä.

Vielä 1600-luvulla täällä oli valtava kaupunki. Asukkaita oli yli miljoona, mikä oli puolet enemmän kuin samaan aikaan Lontoossa. Kaupunki oli ollut laaja ja hyvin erikoisesti sijoittunut jokien ympäröimälle saarelle. Kaikki asuinrakennukset, jopa kuninkaan palatsi, oli rakennettu puusta, ja ne ovat kadonneet kauan sitten burmalaisten vallatessa kaupungin 1700-luvulla ja polttaessa sen. Jäljelle jäi valtava määrä kivistä tehtyjä temppeleitä ja niihin liittyviä rakennuksia. Nekin kärsivät paljon vaurioita, mutta edelleen pystyssä on paljon rakennuksia tai ainakin niiden raunioita. Kaupungin valtavuudesta saa hyvän käsityksen kävellessään laajalla alueella, missä muinaisjäänteitä tulee vastaan hyvin paljon.

Kävin katsomassa muun muassa Wat Phra Mahathat -temppelin alueen. Siellä oli paljon erilaisia stupia ja raunioita, mutta kuuluisin nähtävyys on pyhän bahiapuun juuristoon jumittunut buddhan patsaan pää. Wat Ratburana oli edellisen lähellä ja siellä oli komeimpana korkea torni, joka oli samanlaista arkkitehtuuria kuin Angkorissa. Jatkoin kiertelyä kulkien hiljakseen yrittäen hillitä kuumuutta, mutta se ei onnistunut. Pysähdyin pari kertaa juomaan limonadin ja koko puolentoista litran pullo vettä meni helposti. Viharn Phra Mongkol Bobit oli suuri rakennus, joka piti sisällään ainoastaan valtavan kokoisen kullatun buddhan patsaan. Wat Phra Si Sanphetissa oli säilynyt muun muassa kolme oikein komeata stupaa. Osan lukuisista jäännöksistä jätin käymättä ja osan katselin vain kauempaa. Olin hyvin iloinen, että viimeinkin ympärilläni lenteli enemmän erilaisia lintuja kuin koko matkalla aiemmin. Linnuista ovat puuttuneet kokonaan lokit. Luulin, että lokkeja on kaikkialla, missä on merta, järviä tai jokia. Täällä niitä ei ole ollut ollenkaan.


Vaikka kiertäminen oli oikein mukavaa ja mielenkiintoista, iski minuun uupumus. Kuumuus, huonohko yö ja epäonnistunut ruokahuolto tekivät selvää Matin tavallisesti reippaasta ja menevästä askeleesta. Nyt se ei enää kulkenut tavalliseen tapaan vaan vaati pääsyä lepäämään. Tuktukia en kuitenkaan ottanut vaan kävelin hotellille, missä söin levon ohella vähän välipalaa.

Minulla on huomiseksi lippu bussiin, joka lähtee kolmelta. En kuitenkaan mitenkään keksi täällä tekemistä siihen saakka, joten päätin yrittää hankkia junalipun aikaisemmaksi, vaikka näin yhdeksän euron bussilippu menisikin hukkaan. Menin asemalle ja näin, että junia kulki Bangkokiin tuon tuostakin. Menin ostamaan lippua, mutta nuori mies ei myynyt sellaista minulle. Nyt minulle selvisi miksen ollut voinut ostaa junalippua netin kautta Suomessa. Täällä suurinta osaa junalipuista ei myydä etukäteen vaan ne pitää ostaa asemalta samana päivänä ennen lähtöä. Ilmeisesti ainoastaan yöjuniin voi ostaa lippuja etukäteen ja sitten liput lähetetään asemalle noudettavaksi. En tiedä mikä on tällaiseen toimintaan syynä. Varmaan joku yhtä hyvä syy estää myymästä olutta kaupoista yhden ja viiden välillä iltapäivisin. Ravintoloista sitä kyllä saa.

Kun minulle ei myyty junalippuja tänään, menin aseman ravintolaan syömään. Ruokalista oli melko laaja, mutta minä otin paistettua riisiä. Kyllä ruoka maistuu hyvältä, kun jättää välillä yhden päivän väliin. Ruokailun jälkeen kävelin hieman joen tällä puolella, mutta täällä ei ollut mitään katseltavaa. Ilta oli edelleen erinomaisen lämmin, mutta nyt en enää lähtenyt katsomaan raunioita vaan menin huoneeseeni lepäilemään, vaikka tylsää se olikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti