Phnom Penh

Rivakka pyöräily saa unenkin maistumaan. Heräsin ennen seitsemää puhelimen hälytykseen oikein hyvän yöunen jälkeen. Aamiainen oli eilisen kaltainen, kuinkas muuten. Vaille kahdeksan olin alakerrassa luovuttamassa avaimen. Täällä päin näyttää olevan tapana, että huone käydään tarkistamassa ennen kuin voi lähteä pois. He tutkivat, mutta mitään ei löytynyt. Sain tuktukin hotellin edestä. Nyt matka maksoi neljä dollaria. Kuski nauroi hyväntahtoisesti, kun yritin tinkiä sitä kolmeen dollariin perustellen toissapäiväisillä kokemuksillani. Mentiin siis neljällä dollarilla. Pääkadulla liikenne oli vauhdikasta, mutta minä katselin sitä mielissäni taakse nojaten.

Matkustin Phnom Penhiin samalla Giant Ibis -bussiyhtiöllä kuin olin tännekin tullut. Kaikki sujui jälleen ongelmitta, vaikka palvelu ei nyt ollut ihan yhtä iloista. Minulla oli jälleen eturivin paikka, mistä matkan tekoa oli hienoa seurata. Nyt matka-aika oli vain kuusi tuntia, mikä meni kuin sujahtaen ohitse. Tien vierellä oli koko ajan jotain kiinnostavaa, mutta jos hetkeksi sattui olemaan siellä tylsempi hetki, niin liikenteen seuraamisessa aina riitti mielenkiintoista katsottavaa.

Pysähdyimme matkan varrella kahdesti. Molemmat olivat aika tavallisia maantiekahviloita täkäläiseen tapaan, mikä tarkoittaa, ettei seiniä ollut, sillä niitä ei tarvinnut. Tärkeintä kuitenkin oli, että siellä oli todella siistit vessat ja ennen lähtöä kerrottiin pysähdyksistä. Suurin osa matkasta tehtiin kaksikaistaista tietä pitkin, joskin käyttäjiä kaistoille riitti helposti enemmän kuin kaksi. Vasta lähempänä Phnom Penhiä tuli kaistoja lisää.

Lähestyessämme pääkaupunkia alkoi selvästi vauraus kasvaa. Eihän täällä pohjoismaista vaurautta ole, mutta kuitenkin itäosiin verrattuna selkeätä parannusta. Siem Reapin lähistöllä näin lukuisia koteja, jotka käsittivät ainoastaan puulattian, jonka päällä oli pylväiden varassa katto. Sisälle oli viritetty monia riippumattoja eikä siellä muuta ollutkaan. Talon taakse johti lyhyt käytävä, jonka perällä oli pieni vessa. Toki välillä oli myös parempia koteja sielläkin päin maata. Monet talot oli rakennettu pylväiden päälle, mikä johtunee sadeajan tulvista. Oli kuitenkin hämmentävää, että naapuritalo oli rakennttu tavalliseen tapaan. Ehkä tulvien aikaan tukeudutaan lähimmäisapuun? Lännempänä tien varteen nousi melko komeita kaksikerroksisia uusia rakennuksia, jotka oli usein maalattu kirkkain värein.

Hiljalleen ympäristö muuttui tylsän ruskeasta selvästi vihreämmäksi. Aiemmin kovin harvassa olleet vihreät riisipellot yleistyivät. Suuret palmut ja banaanit runsastuivat lisäten mukavasti vihreätä tien varteen. Vieläkään emme olleet viidakossa, mutta sinne päin kumminkin. Eläinten puuttuminen minua edelleenkin harmittaa. Yksi lehmä teki kamikaze syöksyn aivan bussimme edestä vihreämmälle laitumelle, mutta niin vain se neljä kaistaa ylitti onnistuneesti. Kyllä se vähän taisi itsekin torven soittoa säikähtää. Siinä minun eläintarinat tältä päivältä.

Liikenne oli samanmoista kuin mihin olen Kambodzassa jo tottunut. Kaikki kuitenkin toimii, koska ajetaan riittävän hitaasti. Aikaa reagointiin on ja äärimmilleen mentynä auton saa aika nopeasti pysäytettyä. Kyllä silti ajetaan kovin läheltä toista autoa tai mopoa. Ainoa onnettomuuden tapaisen näin Phnom Penhissä, missä poliisi oli kaatunut skootterillaan, mutta ymmärtääkseni ollessaan pysähdyksissä. Täällä tuskin on ikärajaa mopon ajamiseen. Ainakaan sitä ei noudateta tai se on hämmästyttävän alhainen. Näin, miten korkeintaan kymmenen vuotias tyttö huruutteli mopollaan bussin vieressä iloisesti hymyillen, kolme vielä nuorempaa siskoaan kyydissä.

Saavuimme Kambodzan pääkaupunkiin kolmen ruuhkassa. En tiedä onko kolmen ruuhka sen kummempi kuin muutkaan, mutta ainakin kadut olivat täynnä menijöitä. Bussi soljui hitaasti eteenpäin muun liikenteen mukana. Yhtiön asema oli varsin mitätön paikka noin pari kilometriä keskustasta. Minä otin kaksi reppua kantoon ja lähdin kävelemään hotellille, minne oli noin kilometrin matka. Aseman edessä oli lukuisia tuktuk-kuskeja, jotka tarjosivat kyytiä agressiivisemmin kuin aiemmin, mutta edelleen no thank you -riitti. Kävelin ulkomuistista hotellin luokse, mutta jälleen hotellini ei ollut siellä, missä piti. Lopulta luottamus suuntavaistoon loppui, otin puhelimen esiin ja koetin löytää sieltä oikeata osoitetta, minkä löysinkin. Vieressä oli kaksi paikallista hemmoa, jotka kysyivät mitä etsin. Kerroin heille hotellini nimen , jolloin he osoittivat sen olevan edessä päin. Sanoin, että puhelimen mukaan hotellin olevan toisessa suunnassa, jolloin toinen hepuista oli samaa mieltä. Jäljitin hotellin oikeaan kortteliin, mutta edelleen se pysyi piilossa. Tarkastin osoitteeksi numero 2 Katu 108. Löysin kadun ja aloin edetä jokea kohti ja lopulta löysin varsin mitättömän Riverview Cambodia -hotellin kyltin. Hotellin nimi on kovasti yliampuva, vaikka lähellä jokea sijaitsikin. Hotellista ei näkynyt joelle saakka ja vaikka olikin näkynyt, oli ikkunat peitetty maitolasilla. Huone oli kuitenkin suuri ja ihan mukava.

Lepäilin huoneessa jonkin aikaa ja odotin auringon hieman laskevan alemmaksi. Lämpötila oli laskenut alle 30 asteen, kun lähdin katselemaan Phnom Penhiä. Kävelin pitkän matkaa rantaa seuraavaa laajaa kävelyaluetta pitkin, Siellä oli hyvin paljon ihmisiä, joista suurin osa oli paikallisia, jotka olivat tulleet tänne töiden jälkeen nauttimaan viilentyneestä illasta. Tunnelma oli oikein mukava. Phnom Penh sijaitsee Tonie Sap ja Mekong -jokien risteyksessä, missä joki onkin hyvion leveä. Kiersin rantapromenadin loppuun ja sieltä hieman huonompia katuja takaisin ydinkeskustaan. Tämä kaupunki ei ole kävelijän paratiisi, koska autoja ja mopoja ja kaikkea muuta on pysäköity melkein jokaiselle jalkakäytävälle. Niinpä joutuu monesti kävelemään kadun puolella mopojen ja autojen vieressä. Poliisi sulki yhtäkkiä kadun, jota olin etenemässä. Kysyin eräältä viranomaiselta saanko jatkaa eteen päin, mutta hyväntuulisena hän viittoili toiseen suuntaan. Minä menin sinne, mutta seuraavassa risteyksessä oli jälleen puoli tusinaa poliiseja. Kysyin jälleen lupaa edetä ja nyt sain mennä haluamaani suuntaan.

Rannan suuntaisella kadulla oli runsaasti ravintoloita. Aikani etsin sopivaa, sillä se ei voinut olla liian hieno eikä liian huono. Välimaaston ravintola löytyi ja siellä tilasin Khmer amok -ruoan kalalla. Se ei pärjännyt paistetulle riisille, mutta oli ihan syötävää. Ehkä kookosmaito, mihin ruoka oli tehty, ei maistunut minulle. Kävelin hiljalleen hotellille pimeässä illassa mopoja ja autoja väistellen. Huomiseksi on luvattu 36 astetta lämmintä, joten saa nähdä miten Matti jaksaa.