Hongkong

Yö Hongkongissa meni hyvin ja huonosti. Heräsin yön aikana kerran, mutta sain unen uudelleen nopeasti. Seija sai unen päästä kiinni vasta aamuyöllä, mutta nousi silti kahdeksalta tätä aikaa melko virkeänä. Aamutoimet suoriutuivat verkkaisesti, mutta yhdeksän aikoihin olimme ensimmäisen kerroksen ravintolassa aamiaisella. Tila oli hieman kolho, mutta ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti lukuisia eri sorttia. Kokki väsäsi minulle nopeasti kinkkujuusto-omeletin, joka oli sekä maistuva että sopivan kokoinen. Kahvi oli aika hyvää ja hedelmät mahtavan mehukkaita.

Eilinen sääennuste lupasi vajaata 30 astetta ja sadekuuroja pitkin päivää. Astemäärä meni oikein, mutta sadetta ei tullut koko päivänä, vaikka taivas olikin pilvessä suurimman osan päivästä. Varauduimme päivään mekossa ja sortseissa sekä aurinkorasvalla. Ne kaikki olivat onnistuneita valintoja pilviverhosta huolimatta. Laskeuduimme Hongkongin jännittävään kuumuuteen kymmenen aikoihin ja kävelimme jo melko vilkkailla jalkakäytävillä Admiraltyn metroasemalle. Liput Kowlooniin maksoivat alle euron eikä matkaakaan ollut kuin yksi pysäkinväli, mutta toisaalta alitimme Victoria Harbourin Manner-Kiinan puolelle. Kowloon ei ollut niin eksoottinen kuin miltä se kuulostaa, vaan se oli modernia suurkaupunkia, jossa on korkeita rakennuksia, valtavasti tylsiä kauppoja ja vilkas liikenne. Kävelimme ihmisvilinässä Victoria Harbourin rannalle ja olimme rauhallisen kävelyn tuloksena hikisiä.

Ehdottomasti parasta Kowloonissa on näköala Hongkongiin. Valtava määrä erinäköisiä pilvenpiirtäjiä täyttävät saaren koko rannan luoden yhden maailman tunnetuimmista ja jännittävimmistä kaupunkimaisemista. Välillämme olevalla merellä kulki melko vähän aluksia, mikä vähän kummeksutti. Kuljimme jonkin matkaa promenadilla, missä on Avenue of Stars, jonne kuuluista hongkongilaiset olivat ikuistaneet kätensä laattoihin. En tunnistanut yhtään ainoata näistä kuuluisuuksista, varmaan koska emme nähneet Bruce Leen tai Jackie Chanin laattoja. Käännyimme kohti länttä ja jatkoimme komeaa maisemaa ihaillen Star Ferryn laiturille. Ylitimme Victoria Harbourin lautalla, joita on tässä kulkenut toista sataa vuotta. Matka maksoi alle euron, joten kovin kallista ei ole pitää hauskaa Hongkongissa.

 

Palasimme kävelemään pilvenpiirtäjien välissä. Kulkeminen on välillä hankalaa, kun vilkkaiden katujen ylitse pääsee ainoastaan ylikäytäviä pitkin, jolloin joutuu välillä kävelemään pitkästikin ennen kuin pääsee takaisin kadulle. Me halusimme mennä käymään Hongkongin korkeimmalla kohdalla Victoria Peakilla. Sinne pääsi kätevästi kaapelivaunulla eli Peak Tramilla. Jouduimme hieman etsiskelemään reittiä tramin lähtöpisteelle, mutta se antoi mahdollisuuden katsella enemmän tätä kovin vilkasta kaupunkia. Keskustan kaduilla on hyvin siistiä eikä roskia tai graffiteja ole missään. Myös jalkakäytävät ovat hyvässä kunnossa, vaikka välillä ne ovat kapeita kulkea. Keskustan alue on aivan täynnä rakennuksia kiinni toisissaan, mutta siellä täällä on pieniä puistoja. Yhtä niistä ohittaessamme näimme loistoharakan, joka on hyvin helppo tunnistaa. Suurin osa saaresta on asumatonta metsikköä ja se johtuu siitä, että ainoastaan lähellä rantaa on tasaista ja muualla on hyvinkin mäkistä. Victoria Peak on 552 metriä korkea.

 Pienen harhailunjälkeen löysimme Peak Tramin lähtöpisteen. Turisteja oli sopivan vähän emmekä joutuneet jonottamaan pääsyä kyytiin. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta se nousi hyvin jyrkästi, joten kävely olisi ollut raskasta. Vaunun kyydissä pääsimme tiheän kasvillisuuden peitossa olevan rinteen ylös noin viidessä minuutissa. Päätepisteelle on rakennettu todella suuri keskus, jossa tarjotaan kaikenlaista, mitä ihminen tarvitsee, kuten Amusing Moment Selfie Studio, jossa on mahdollista ottaa selfie peräti 22 erilaisella taustalla! Me emme tätä palvelua tarvinneet, mutta toiseksi ylimmässä kerroksessa nautimme mangojuoman sekä oluen nauttien samalla uskomattoman hienoista maisemista.

 

Kiertelimme hetken aikaan lähiympäristössä ja kävimme vessassa viereisessä ostoskeskuksessa. Olimme jo lähdössä sieltä pois, kun päätimme kuitenkin koettaa onneamme ja mennä yksinkertaiselta näyttävään ravintolaan syömään. Kiireinen tarjoilijarouva vei meidät pöytään ja jätti meidät siihen ruokalistojen kanssa. Valitsimme kuvien perusteella hyvät ja etenkin pienet annokset ja sen jälkeen odottelimme tarjoilijaa hakemaan tilausta. No ketään ei tullut. Muiden asiakkaiden käyttäytymisestä päättelimme, että tilaus tehdään skannaamalla QR-koodia ja tilaus laitetaan eteenpäin netin kautta. Meillä ei ollut nettiä eikä wifiä ollut tarjolla, joten päätimme lähteä pois. Kiireinen rouva kuitenkin huomasi poistumisemme ja talutti meidät takaisin pöytään ottaen vastaan tilauksemme. Nämä ruoat eivät olleet ihan yhtä epäonnistuneita kuin eilen, mutta nappiin ei tämäkään mennyt. Seija otti neljä voileipää, joissa oli juustoa välissä. Tai siltä kuva näytti. Todellisuudessa hän sai neljä pientä voileipää, joiden kunkin välissä oli puolikas voinappi ja leipäviipaleet olivat sivelty hunajalla. Minä tilasin pienen kulhon, jossa oli katkarapuja, puolikas kananmuna, lihaa sekä muita herkkuja. Eteeni tuotiin isohko kulho, jossa ruskeassa liemessä kellui kolme sitkeätä leipäkänttyä, kananmunanpuolikas, neljä katkarapua, kolme palaa lihaa, joista kolme neljäsosaa oli laardia sekä hyvin paljon kahta erilaista nuudelia. Liemi oli oikein hyvän makuista, kananmuna maistui kananmunalta ja katkaravut valjuilta. Paksu nuudeli oli ihan hyvää ja sillä täytin mahani, mutta ohut nuudeli ei minulle oikein maistunut.

 Alas olisi päässyt kävellen, mutta emme matkan tässä vaiheessa halunneet kuluttaa polviani liikaa, joten laskeuduimme alas kaapelivaunulla. Nyt oli aika pienelle tauolle ja kävelimmekin suoraan hotellille.

 Levon jälkeen palasimme Hongkongin vilkkaille kaduille ja kävelimme vähän matkaa itään päin ihmetellen edelleen korkeita rakennuksia ja vilkasta menoa. Meillä ei ollut itään menolla muuta tarkoitusta kuin palata sieltä raitiovaunulla takaisin länteen päin. Hongkongissa on perin erikoisen näköisiä todella kapeita kaksikerroksisia raitiovaunuja tai ding dingejä, kuten täkäläiset niitä kutsuvat. Menimme pysäkille ja nousimme yhteen näistä hauskan näköisistä kulkupeleistä. Nousimme tietenkin toiseen kerrokseen ja katselimme sieltä ohikiitäviä maisemia. Tosin mikään ei kiitänyt, sillä raitiovaunu kulki todella maltillista vauhtia, mutta kyllä vauhti kuitenkin kävelyvauhdin päihitti. Lähellä Admiralty-metroasemaa nousimme pois hauskasta kyydistä ja tiputimme molemmat kolikot kuskin vieressä olevaan laatikkoon, Seija kahden dollarin ja minä viiden dollarin kolikon. Oikeasti seniorimatkustajan maksu oli 1,5 dollaria ja tavallisen matkustajan oli 3,3 dollaria, mutta meillä ei ollut sopivia kolikoita, mutta vaihtorahoja ei annettu.

 

Kivan matkustamisen jälkeen suuntasimme Victoria Harbourin rannalle, mutta lopulta huomasimme, että rantaan oli kovin hankala päästä eikä siellä olisi ollut kovinkaan paljon katsottavaa. Niin muutimme suunnan ja kuljimme Lockhart Roadille. Siellä oli brittipubien keskittymä ja halusimme kokeilla, onko tunnelma samanlaista kuin entisessä emämaassa. Tunnelma ei ollut ihan samanlaista, mutta kuitenkin lähempänä emämaan menoa kuin paikallista. Seija otti siiderin ja minä oluen. Otimme myös nacholautasen, jolla saimme molemmat mahan täyteen eikä nyt lautaselle jäänyt mitään. Huomenna taas kartoitetaan lisää itämaisia herkkuja.

 Ulkona ehti tulla pimeätä, mutta emme vielä malttaneet palata hotellille vaan pistäydyimme vielä Churchill´siin, missä join Churchill lagerin ja Seija otti siiderin. Pubeissa oli paljon eurooppalaisen näköisiä ihmisiä, mutta runsaasti siellä oli myös tämän maanosan oluenjuojia. Kävelimme hiljalleen Lockhart Streetiä hotellillemme. Olen eilen ja tänään ihmetellyt, miten rumia autoja täällä on. Kaikkein karsein on Toyota Archard ja niitä on silti hämmästyttävän paljon. Vastaavia rumiluksia on muitakin, mutta onneksi mukana on vanhempiakin autoja, jotka myös näyttävät autoilta.

 Olimme huoneessamme melko aikaisin, mutta niin oli tarkoituskin, jotta Seija saisi kerrankin nukuttua kunnolla.