Kuskimme Avtar, jonka nimen
muistin eilen väärin, oli sopimuksen mukaan hotellin edessä kymmeneltä. Hän
kuljetti meidät hyvin ruuhkaisen kaupungin halki rauhallisilla otteillaan.
Jaipurin liikenne on paljon Delhiä hektisempää ja vaikea ymmärtää miten siellä
jaksaisi ajella. Avtar kertoi, että Jaipurissa liikenne aamulla tietyillä
kaduilla kulkee toiseen suuntaan, mutta iltapäivän jälkeen toiseen suuntaan. En
tiedä miten se käytännössä toteutetaan, mutta ei moinen taida paikallisia
hetkauttaa. Voin vain kuvitella mitä se tekisi satunnaiselle
matkailija-ajajalle. Menimme Pink Citynä tunnettuun keskustaan, jonka
rakennukset olivat nimensä mukaan vaaleanpunaisia. Tai enemmän oransseja meidän
mielestä, mutta menköön pinkkinä.
Kiersimme kaupungin
päänähtävyyksissä muutaman tunnin lämpötilan kohotessa yli 30 asteen. Kaupungin
palatsi, jossa maharadzat ovat asustaneet vuosisatojen ajan, oli varsin komea
ja osin jopa mahtava. Rakennukset olivat hyvässä kunnossa ja hienoja katsella.
Erikoiskierros maharadzan kodissa olisi maksanut 40 euroa, mutta sen jätimme
väliin. Aivan vieressä oli Jantar Mantar eli muslimiaikainen observatorio.
Sellaisessa kävimme Delhissäkin, mutta tämä oli paljon komeampi ja suurempi.
Siellä oli maailman suurin kivinen aurinkokello, joka oli melkein 30 metriä
korkea. Muutenkin paikassa oli jänniä laitteita, joskin niiden funktio jäi
hämärän peittoon. Kesken tutustumisen tuli paikallinen kohkaamaan Avtarille ja
hänet heitettiin ulos alueelta. Tosin hillityin keinoin. Täällä saa toimia
oppaina ainoastaan viralliset oppaat ja paikalliset oppaat tulkitsivat hänet oppaaksi,
koska hän kertoi meille joitain asioita. Olimme vähän aikaa hämmingissä mitä
tehdä, mutta löysimme kuitenkin kuskimme viereiseltä aukiolta.
Seurasimme joka paikassa rauhallisesti
kulkevaa ja toimivaa Avtaria, joka vei meidät katsomaan Pink Cityn tärkeintä
nähtävyyttä, Tuulten palatsia. Sen julkisivu on aivan mahtavan näköinen satoine
pienine ikkunoineen. Kuvat rakennuksesta ovat huonoja, koska olimme kadun samalla
puolen rakennusta ja toiselle puolelle pääsy oli hengenvaarallista. Niinpä
käykää katsomassa kuvia netistä ketä kiinnostaa.
Sitten Avtar vei meidät
mattovalmistajan luokse, vaikka me emme sitä pyytäneetkään. Hän varmaan saa
provikat, kun vie meitä tiettyihin paikkoihin. Ehkä voisimme kieltäytyä, mutta
toisaalta käynti oli mielenkiintoinen, joskin KALLIS! Ensin katsoimme, miten
mattoja tehdään ja se oli jännittävää. Maton kutominen tapahtui uskomattoman
nopeasti. Heppu teki 56 silmukkaa minuutissa. Ja joka kerta isossa matossa
oikeaan kohtaan. Kyllä toimistotyöt ovat helppoja. Näimme myös muita vaiheita
maton teossa. Sitten pääsimme esittelyhuoneeseen, missä erittäin komeita ja
korkealaatuisia mattoja meille esiteltiin. Se olikin sitten menoa. Matot olivat
erittäin hienoja, muun muassa silkistä ja Kashmir-villasta tehtyjä, hyvin
komeita ja tietenkin sopivat meidän olohuoneeseen erinomaisesti. Koetin
parhaani mollata mattoja, mutta enää ei ollut mitään tehtävissä. Vastaisuudessa
meidän olohuonetta koristaa sininen matto. Kyllä minun on pakko myöntää, että
Kashmir-villasta kudottu matto on erittäin hieno, mutta minusta se olisi voinut
jäädä kotiinsa. Hinta oli korkea, mutta onneksi se ei ollut uskomaton. Mikko
osti omaan yksiöönsä sopivan, meidän maton pikkuveljen.
Rouva palasi autoon hymyssä
suin ja sama ilme jatkunee Suomeen saakka. Avtar käytti meidät myös jalokiviliikkeessä
ja antiikkiliikkeessä, mutta niistä tuli mukaan ainoastaan pieni norsu. Kuski
vei meidät myös hyvään ruokapaikkaan, missä saimme oikein maistuvat intialaiset
ruoat. Olen ollut jo melkein kaksi viikkoa Nepalissa ja Intiassa ja pystyn edelleen
pieraisemaan ilman vahinkoja. Olen aika ylpeä siitä.
Kävimme vuoren rinteellä
olevassa apinatemppelissä. Siellä oli paljon apinoita, huonokuntoisia, joskus
hienoja temppeleitä ja hyvin epämääräisen näköisiä paikallisia. Kukaan meistä
ei viihtynyt siellä ja olimme hyvin nopeasti takaisin autolla. Siirryimme
laakson toiselle puolelle Nahargarh-linnoitukselle, mistä katsoimme auringonlaskun.
Se oli ihan mukava, mutta ilman savusumua se olisi ollut vielä paljon hienompi.
Kaupunki on kuitenkin hämmästyttävän suuri, mutta onhan täällä kolme miljoonaa
asukasta.
Olimme hotellilla
seitsemältä ja jo ihan uupuneita. Lapset olivat kuitenkin nälkäisiä, kuten
aina. Löysimme läheltä kelvollisen ravintolan, missä lapset söivät ja vanhemmat
joivat Coca-Colaa. Poikakin joutui tyytymään kasvisruokaan. Oli aika
kummallista olla ravintolan ainoat asiakkaat ja koko ajan ympärillä pyöri
vähintään neljä tarjoilijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti