New Orleans, LA

Lähtö Vicksburgista tapahtui rivakasti mukavan aurinkoisessa aamussa. Vielä ei voinut ihan t-paidassa olla, mutta muutama tunti myöhemmin kuitenkin. Ylitin valtavan leveän Mississippin ja ajelin noin 50 kilometriä luoteeseen, missä oli matkan toinen maailmanperintökohde, Poverty Point.

Noin 3 500 vuotta sitten täällä asuneet ihmiset olivat tehneet valtaisia maansiirtotöitä, joista on vieläkin näkyvissä jälkiä. He olivat rakentaneet hyvin suuria kaarevia valleja, joiden suojassa he olivat asuneet. Sitten joku suuripäinen oli keksinyt rakentaa valtavan mäen ilmeisesti ihan vain näön vuoksi. Sieltä ei ole ainakaan löydetty hautaa tai muutakaan tarkoitusta miljoonien tonnien maamassojen kasaamiselle. Nämä Amerikan maailmanperintökehteet ovat lähes järjestään luonnonkohteita tai esihistoriallisten ihmisten rakentamia, mutta niitä otetaan, mitä on. Paljon täällä ei ollut katselemista, mutta tein oikein mukavan luontokävelylenkin lämpenevässä aamussa. Ymmärrän myös, miksi olin ainoa vieras tässä hieman matalamman tason turistikohteessa.

Nousin takaisin autoon, laitoin aurinkolasit päähän ja lähdin ajamaan kohti etelää. Minulla oli tarkoitus ostaa paperikartta jo Chicagossa, mutta en sellaista ole mistään löytänyt. Olen katsellut matkan varrella huoltoasemilta, mutta niissä myydään vain juotavaa ja syötävää, tosin kaikki epäterveellistä. Niin ja myös bensaa, mutta ei karttoja. Olen kuitenkin pärjännyt puhelimella ja iltaisin suunnittelen seuraavan päivän reittiä tietokoneen ruudulta. Se onkin toiminut hyvin, joten kartan hankinta on jäänyt. No nyt ei puhelimeni jostain syystä löytänyt satelliittia, joten en voinut asettaa puhelimeen määränpäätä. Onneksi kartta näkyi, joten pystyin sen avulla ajamaan Tallulahin kautta Natcheziin. Pohjois-Louisiana oli melko tylsää tasaista maatalousaluetta, mutta myöhemmin tilalle tuli metsiä, jotka olivat jo mukavasti vihreässä lehdessä. Kevään vuoksi joet ovat kovin korkealla ja monin paikoin vesi tulvi maastoon. Se lienee täällä joka vuotista, sillä tiet on osattu rakentaa tarvittaessa pylväiden varaan.

Natchezissa ylitin jälleen Mississippin ja ajoin 61-tietä suoraan etelään. Baton Rougen kohdalla oli hyvin ruuhkaisaa ja päätin jättää kaupunkivierailun väliin, vaikka se vähän harmitti. Se varmaan oli erinomainen ratkaisu, koska ruuhka moottoritiellä eteni tietyön takia kovin hitaasti. Uusi ruuhka syntyi, kun aamulla tien viereen pakkolaskun tehneen pienkoneen kohdalla kaikki hidastivat ihmettelemaan Cessnaa, jonka nokka oli metsässä. Illan uutisista selvisi, että kukaan ei ollut loukkaantunut onnettomuudessa. Köröttelin noin 70 mailia tunnissa pitkin Interstate 10 kohti New Orleansia lukuisten muiden Crescent Cityyn menevien kanssa.

Käynnistin Natchezissa puhelimen uudestaan ja nyt satelliitti löytyi. Se oli onni, sillä ilman puhelimen neuvoja olisin ollut enemmän kuin pulassa. Liikenne sisääntuloväylillä oli hyvin vilkasta ja jouduin vaihtamaan rampilta toiselle puhelimen neuvojen mukaan ja silti ajoin kerran harhaan. Puhelin neuvoi minut oikealle tielle hyvin ihmeellistä reittiä käyttäen, mutta niin vain muutaman jännittävän u-käännöksen jälkeen pääsin Tulane Avenuelle. Numerossa 3100 oli Mid-Town Hotel, joskin puhelimen kertomassa paikassa ei ollut mitään hotelliin viittaavaa. Lähdin ajamaan Tulanea eteenpäin ja lopulta hotelli löytyi. Tässä on yksin matkaamisen yksi hankaluus. Piti ajaa hyvin ruuhkaisella leveällä kadulla ja etsiä samalla hotellia osumatta toisilla kaistoilla oleviin autoihin, mutta jälleen onnistuin tehtävässäni.

Olisin mielelläni mennyt keskustan hotelliin, mutta huoneet olivat parinsadan dollarin luokkaa ja pysäköinti olisi ollut lähes 50 dollaria yöltä lisää, joten jouduin tyytymään 60 dollarin huoneeseen ilmaisella parkkipaikalla. Hotellihuone oli suuri, kuten täällä yleensä ovat, mutta siihen ylisanat loppuivat. Suurin piirtein se oli puhdas, mutta laitoin siitä huolimatta matkalaukun kauaksi sängyistä, kuten minua on neuvottu joidenkin neuroottisten matkustajien taholta. Huoneessa oli hyvin huono valaistus, joten sekin saattoi olla syytä, että huone näytti aika puhtaalta.

En jäänyt pitempään huonettani ihmettelemään vaan lähdin kävelemään Tulane Avenueta pitkin kohti keskustaa. Tosin kahdensadan metrin etenemisen jälkeen tein 180 asteen käännöksen ja lähdin oikeaan suuntaan. T-paidassa tuli melkein kuuma, kun kuljin aika surkean näköisen alueen halki komean keskustan liepeille. Siitä käännyin valtavalle Superdome-areenalle, jonka takana oli suuri Smoothie King Arena, jossa New Orleans Pelicans pelasi NBA-pelin Charlotte Hornetsia vastaan. Sain lipun suurin piirtein samoilta kohdin kuin Chicagon pelissä, mutta yli kolme kertaa halvemmalla. Ruokailut olivat jääneet tänään vähiin, mutta ostin areenalla pienen kuuman koiran ja oluen 17 dollarilla!

Tämä peli oli paljon parempi kuin Chicagon peli ja tunnelmakin oli hienompi, vaikka väkeä oli aika vähän. Pelicansin suurin tähti, Anthony Davis, ei pelannut, mutta muut parhaat pelaajat olivat kentällä. Vauhdikasta peliä oli kiva katsella, vaikka toistuvat väliohjelmat veivät huomiota pois tärkeimmästä. Kuuluttajatyttöä kosittiin suorassa lähetyksessä eikä kosija joutunut pettymään. Viimeisellä jaksolla Charlotten Kemba Walker näytti miten hyvä pelaaja hän on ja Hornets voitti pelin Pelicansien hyvästä yrityksestä huolimatta.

Sää olisi sallinut kävelyn takaisin, mutta olin kovin väsynyt enkä ollut ihan varma millaista seutua joutuisin pimeällä kävelemään. Takseja oli sopivasti areenan edessä ja sillä pääsin hotellille. Aluksi epäilin, että mies oli kuullut hotellin nimen väärin, sillä auto nousi moottoritielle ja lähti Baton Rougea kohti. Meinasin jo kertoa osoitteen uudestaan, mutta sitten taksi ajoi Tulane Avenuen rampilta alas. Matka kuitenkin mutkistui, koska reitti Tulanelle oli suljettu tietyön takia ja jouduimme tekemään aika laajan kierroksen ennen kuin pääsimme perille. Olin aivan poikki ja jouduin jättämään blogikirjoituksen seuraavalle päivälle. Sain siitä aamulla jo kyselyjä, joten mukava, että en kirjoittele vain omaksi iloksi.