New Orleans, LA

Nukuin yön hyvin, kunnes seitsemän aikoihin heräsin voimakkaaseen ukkoseen. Aamutoimien jälkeen sade oli hiipunut, joten lähdin etsimään aamiaista. En ollut kovin toiveikas, mutta niin vain seuraavassa korttelissa oli Burger King. Se ei ollut toiveitteni täyttymys, mutta sieltä kuitenkin sain aamiaisen. En ihmeemmin pitänyt neliönmuotoisesta croissantista, jossa oli munakasta sisällä, mutta sitä saa, jos tilaa numeron neljä. Paikka oli vähintäänkin ankea. Siellä eivät viihtyneet asiakkaat eivätkä työntekijät eikä ainakaan turisti. Kävellessäni takaisin hotellille alkoi jälleen sataa.

Sadetta jatkui ja jatkui. Tosin välillä sentään jyrähti ukkonen. Eikä taivaalta tullut vähäistä tihkua vaan vettä tuli todella paljon. Hotellin edessä olevan parkkipaikan kaksi laajaa kaivoa eivät ehtineet viedä kaikkea vettä pois vaan parkkipaikka tulvi vedestä. Vettä satoi niin voimakkaasti, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä katselemaan New Orleansia. Olisin ollut muutamassa minuutissa läpimärkä. Kirjoittelin huoneessani ja katselin televisiota samalla kun vilkuilin sääkanavaa, josko sade lakkaisi ollenkaan. Yhdeltä oli aamiainen kulutettu ja minun oli pakko uhmata sadetta ja mennä lähellä olevaan baariin. Se ei ollut viehättävä tai viihtyisä, mutta sain siellä oluen, jos hätäpäissä tilattu Miller Lite sellaista on, sekä kanansiipiä, joita tosin jouduin odottelemaan kovin pitkään. No eipä minulla ollut kiirettä. Baarissa oli kaksi muuta asiakasta ja kaksi baarimikkoa, jotka päivittelivät minun pitkää matkaa Suomesta New Orleansiin. Nyt en saanut jo tutuksi käynyttä jutteludraivia päälle, joten keskustelut jäivät lyhyiksi.

Kulutin aikaan hotellilla vielä pitkään, kunnes sääkanavan tutkakuva näytti, että sade saattaisi illan aikana loppua. Vettä tuli vielä ihan runsaasti, kun lähdin Tulane Avenuelta ja kävelin sateenvarjon alla Canal Streetille. Lähdin etenemään kohti keskustaa, kunnes nousin raitiovaunuun, kun se tuli sopivasti kohdalle. Osasin maksaa 1,25 dollaria automaattiin ja niin kuljettiin juoksuvauhtia keskustaan.

Sade jopa loppui vähäksi aikaa, joskin jatkui myöhemmin kuurottaisena. Kiertelin kuuluisassa French Quarterissa ja alue oli oikein mukava. Kyllä siellä oli liikaa markkinamenoa, mutta vanhat rakennukset ja erityisesti niiden koristellut parvekekaiteet olivat oikein komeita. Monet hyvin hoidetut parvekkeet oli koristeltu hienosti kasveilla, jolloin ne olivat entistäkin mukavampia katsella. Voodoo-liikkeiden, turistikauppojen ja viinakauppojen välissä oli runsaasti baareja, joissa monissa soitettiin livemusiikkia. Vähän niin kuin Nashvillen Broadwaylla, mutta täällä musiikki oli selkeästi parempaa. Menin Bourbon Streetillä Maison Bourbon -baarin tiskille istumaan ja tilasin oluen. Mies katsoi minua kysyvästi ja ensimmäisen pullon, minkä näin, oli Miller Lite. Olisikohan aika ryhdistäytyä? Pian saapumiseni jälkeen aloitti The Leroy Marshall Band soittamaan. Leroy oli kovin innostunut esiintymisestä ja kertoi harvalukuisalle yleisölle vitsejä kappaleiden välissä, joskin minä en ymmärtänyt niistä ainoatakaan. Se oli todennäköisesti minun eikä Leroyn vika. Bändi soitti viihdyttävää jatsia tai jotain sellaista. Sitä oli ihan mukava kuunnella, mutta autossa vaihtaisin kanavan toiseen. Leroy touhusi lavalla kovasti laulaen, taputtaen ja soittaen saksofonia. Muut bändin jäsenet eivät olisi voineet vähemmän kiinnostua. Kappaleiden välissä pianisti lähetti viestejä sosiaalisessa mediassa ja hän oli muusikoista aktiivisin.

Ilta alkoi hämärtyä ja sadettakin saatiin ranskalaisiin kortteleihin, joten palasin Canal Streetin raitiovaunulinjan pysäkille, josta pääsin paluumatkalle. New Orleansia kutsutaan Big Easyksi ja se näkyi muun muassa raitiovaunussa. Kuski jutteli matkustajien kanssa kiirettä pitämättä ja yhdessä vaiheessa olimme vajaa viisi minuuttia pysähdyksissä ihan muuten vaan.

Edellisellä kerralla täällä käydessäni ajoin kaupungin läpi pysähtymättä. Nyt näin korispelin ja ehdin katsella muutaman tunnin French Quarteria. Olen siis menossa oikeaan suuntaan.