Cremona

 

Pitkät päiväkävelyt saivat matkan aikana jalkani varsin uupuneiksi. Tasaisella meni aivan hyvin, mutta portaissa aloin näyttää jo kovin vanhalta mieheltä. Repun kantamisessa on oikeastaan sama asia, tasaisella reppu tulee mukana ongelmitta. Koronan takia kaikilla rautatieasemilla ovat odotussalit suljettu, ja luulen, että samoin on tehty laukkujen säilytyspaikoille. Jos minulla olisi ollut matkalaukku repun sijaan, olisivat Ferraran, Trevison ja Viacenzan vierailut olleet hyvin hankalia toteuttaa. Pienen repun huonona puolena on vähäinen vaatemäärä. Puhtaat vaatteet olivat käyneet vähiin, mutta onneksi pääsin huoltoon pojan luokse, missä vaatteeni pestiin riittämään loppumatkan.

Aamupäivällä kiersimme Firenzen pohjoisosassa poikani asunnon ympäristössä. Kuljimme hyvin jyrkkää mäkeä ylhäälle katsomaan erinomaista näkymää Firenzeen. Duomo näytti täältäkin, noin viiden kilometrin päästä, valtaisalta rakennukselta, mitä se tietenkin onkin. Palasimme alemmaksi ja kävimme European University Institute Villa Salviati -kampuksella, jossa pojan luennot pääasiassa pidetään. Komea ja suuri huvila on rakennettu 1400-luvulla, mutta on nyt valjastettu akateemiseen käyttöön. Puitteet oppimiselle ovat kohdallaan.

Tänään vaihdoin junamatkailun automatkailuun. Puolen päivän jälkeen siirryimme, poikani ja minä, bussilla ja raitiovaunulla Firenzen lentokentälle. Auton vuokraaminen oli yksinkertaisinta lentokentältä, joten olin varannut auton sieltä. Vuokraaminen sujui tavallista helpommin ja nopeammin. Noin viiden minuutin tietojen vaihdon jälkeen sain avaimet Skoda Octaviaan. Se oli pettymys, sillä olin varannut saksalaisen auton tai vastaavan, ja sain vastaavan. Ei auttanut surkutella vaan laitoimme vähät tavaramme peräkonttiin, säädin hallintavälineet kohdalleen ja lähdimme etenemään kohti Luoteis-Italiaa, jossa ajelemme muutaman päivän.

Lentokenttien ympärillä on aina liikenne varsin vilkasta ja niin täälläkin. Aikamoisia mutkia piti ajaa ennen kuin urkeni väylä moottoritielle. Onneksi apuna oli auton oikein hyvä karttaohjelma sekä pojan haukansilmät. Moottoritiellä eteneminen oli sitten taas tasaista ja joutuisaa. Liikennettä oli runsaasti, mutta tilaa oli Matinkin mennä jommalla kummalla kaistalla. Ajoimme isoa haipakkaa Luccan ja La Spezian ohitse kohti pohjoista. Aullan kohdalla päätimme nousta pois tullitieltä ja jatkaa eteenpäin pienemmällä tiellä ihan vain vaihtelun vuoksi. Sekä ajaminen että katseltava olivatkin paljon kivempia näillä pikkuteillä. Tämä on hyvin mäkistä seutua, jossa kylät ovat aika kaukana toisistaan. Hiljalleen nousimme korkeammalle, jolloin kylät loppuivat kokonaan ja tiet mutkistuivat serpentiiniksi. Ajaminen oli nautinnollista, mutta samalla ehti myös nauttia hienoista Apenniinien vuorista. Aika ei ollut serpentiinien puolella, joten palasimme ennen Parmaa isolle tielle.

Kuusikaistaisella Milanon-Bolognan tiellä oli ruuhkaista vauhdin laskiessa välillä alle satasen. Käännyttyämme Cremonaan johtavalle tielle oli jälleen väljää ja leppoisaa. Olimme ajaneet paljon maksullisella moottoritiellä. Se on hyvin joutuisaa, mutta siitä lystistä pitää myös maksaa. Hinnaksi tuli noin euro kymmentä kilometriä kohden. Stradivariuksen kotikaupunkiin, Cremonaan, saavuimme ennen pimeän laskeutumista. Löysimme kätevästi ennalta katsomani pysäköintihallin, josta Hotel Imperoon oli vain parin korttelin matka. Pysäköinti kaupunkien keskustassa on hyvin hankalaa. Jos hotellilla ei ole omaa pysäköintipaikkaa, niin on yleensä helpointa viedä auto parkkihalliin, mikä tietenkin sitten maksaa.

Cremonassa on todella suuri ja hieno katedraali. Tosin sellaisia on tullut vastaan tälläkin reissulla jo aika monta. Kirkkoon tutustuminen jäi aika vaillinaiseksi, koska emme halunneet osallistua emmekä häiritä meneillään olevaa ehtoollista. Kirkon vieressä oli maailman korkein tiilestä tehty kellotorni. Sen huipulle olisi ollut mahtava kiivetä, mutta se oli jo kiinni, kun saavuimme kaupunkiin. Cremona ei ole kovin suuri kaupunki. Keskustassa oli muutama oikein viehättävä aukio, niiden ympärillä monia hienoja rakennuksia, mutta aika pian sen jälkeen alkoivat aivan tavalliset kerrostalot. Pyörimme jonkin aikaa kapeahkoilla kujilla etsien mukavaa ravintolaa. Sellaista emme löytäneet, mutta menimme Ristorante Centraleen. Melko isossa ravintolassa oli lisäksemme vain kaksi asiakasta perjantai-iltana. Söimme molemmat päivälliseksi pastaa. Söin reippaasti oman annokseni, mutta pasta ei vain ole minun ruokaa. Harjoittelin kotona pastan makua ennen matkaa eikä se maistunut silloin eikä se maistunut nytkään. Pojalle maistui hänen pastansa, ja sen lisäksi vielä liharuokakin.

Cremonan iltaelämä jäi aukioille, minkä kuulimme oikein hyvin neljännen kerroksen huoneeseemme. Me jouduimme kuitenkin jättämään perjantain riennot väliin, koska huomenaamulla on aikainen herätys, jotta ehdimme toivottuja vieraita vastaan Malpensan lentokentälle.