Firenze

 

Oli taas aika vaihtaa kaupunkia. Vietin rauhallisen aamun huoneessani, ennen kuin otin repun kantoon ja lähdin astelemaan kohti asemaa. Kuljin siis jälleen kerran Padovan halki, mutta valitsin hieman eri reitin, joten kulku oli kivaa. Kävelykaduilla kulkivat töihin ja kouluun menevät ihmiset, joista toisilla oli kiire, mutta toisilla ei, tai he eivät välittäneet kiireestä. Olin asemalla tietenkin paljon ennen lähtöä, mutta sama se kummassa päässä odottelin.

Vicenzaan ei ollut kuin 16 minuutin junamatka. Aurinko paistoi jo melko lämpimästi, kun kävelin keskustaan. Kaupungissa oli toripäivä. Se tarkoitti, että kadut ja aukiot olivat täynnä kojuja, joissa myytiin kaikkea, mutta eniten rättejä ja ryysyjä. Ne eivät minua kiinnostaneet vaan päin vastoin, kojut estivät minua katselemasta keskustan nähtävyyksiä. Niinpä päätin lähteä käymään kauempana keskustasta olevaa arkkitehti Palladion suunnittelemaa hienoa huvilaa. Aurinko lämmitti mukavasti ja jouduin ottamaan takin pois lähestyessäni kuuluisaa huvilaa. Harmikseni näin kalterit pihatien edessä, eli huvila on auki vierailijoille ainoastaan kolmena päivänä viikossa, eikä torstai kuulunut niihin.

En jäänyt murehtimaan vaan huomasin saman tien kyltin Villa Valmarana ai Nani -huvilalle. Se ei ole Rotondan veroinen, mutta erinomaisen hieno kesämökki kuitenkin. Sen oli joku hyvin rikas mies rakennuttanut 1700-luvulla. Ulkoa päin melko iso rakennus ei tuonut mieleen paljon superlatiiveja, mutta sisällä oli toista. Viiden alakerran huoneen seinille oli Tiepolo maalannut hempeillä väreillä hienoja freskoja, joissa oli kreikkalaisten tarujen tarinoita. Katselin rauhassa komeita maalauksia, minkä jälkeen kiersin huvilan puutarhassa, mistä oli kovin kauniit maisemat ympäröivään maaseutuun. Täällä on kivan mäkistä ja mäkien päällä useimmiten iso mökki sypressien katveessa. Menin huvilan kahvioon nauttimaan välipalaa ja nautin kauniista maisemista.

Kiireetön lomalainen asteli rauhallisesti takaisin keskustaan. Menin saman tien katsomaan tämän hyvin kuuluisan Andrea Palladion suunnittelemaa Teatro Olimpicoa. Ulkoa päin rakennusta ei olisi teatteriksi tunnistanut, ja vähän vaikeaa sitä oli teatteriksi sisältäkään hoksata. Katsomo oli puoliympyrän muotoinen. Penkit olivat puisia, kuten ne ovat olleet silloin joskuskin. Näyttämö oli hyvin poikkeuksellinen. Siinä oli otettu mallia roomalaisista teattereista, joissa näyttämön takana on marmoriseinä, jossa oli lukuisia patsaita. Seinällä oli kolme aukkoa, keskellä isompi ja reunoilla pienemmät. Näistä aukoista näkyi kaupunkikuva, jossa perspektiivit oli rakennettu uskomattoman aidon tuntuisesti. Teatteri rakennettiin 1500-luvun lopulla ja rakennelma osoittautui niin osuvaksi, että näyttämöä ei ole sen koommin muovattu. Ja hyvä niin.

Torimyyjät olivat tilinsä tehneet ja vieneet loput tavaransa mukanaan jättäen keskustan minun tarkasteltavaksi. Vicenzan keskusta ei ollut niin tiivis kuin esimerkiksi Ferraran keskusta. Siellä oli Matin mukava tallustaa ja katsella muun muassa Palladion suunnittelemia palatseja. Siirryin ennen neljää takaisin asemalle. Sieltä jatkoin paikallisjunalla Veronaan, jossa oli puolen tunnin odotus. Nousin Frecciarossa-junaan, mikä vei minut puolessatoista tunnissa Firenzeen.

Palasin siis takaisin pojan luokse yhdeksi yöksi ennen kuin matka jatkuu vielä vähän aikaa.