Padova

 

Aamiainen tarjottiin hotellin vieressä olevassa pizzeriassa, missä olin eilen käynyt syömässä. Kaikki piti taas pyytää tiskin takaa koronarajoitusten vuoksi. Lämmintä ruokaa ei tarjoiltu, joten hieman ohueksi ruokailu jäi. Sen kanssa kuitenkin lähdin kohti päivän haasteita.

Arvioin välimatkat vähän liian suuriksi, joten olin Scrovegnin kappelin luona aivan liian aikaisin. Kiertelin lähistöllä puolisen tuntia ennen kuin menin sisälle lipputoimistoon. Aamu oli aika vilakka, mutta kuitenkin takilla pärjäsi. Olin hankkinut lipun ennakkoon ja minun piti olla paikalla kymmeneltä. Meitä kerääntyi kymmenkunta ihmistä kappelin eteen ennen määräaikaa. Tasan kello kymmenen ovi avautui ja meidät otettiin sisälle. Katsoimme täsmälleen viisitoista minuuttia kestävän videon, minkä jälkeen edellinen ryhmä poistui kappelista ja me menimme sisään. Täsmälliset järjestelyt on tehty suojaamaan kappelin ainutlaatuisia freskoja. 1300-luvun alussa Giotto maalasi suunnattoman rikkaan pankkiiri Scrovegnin yksityiseen kappeliin seinät. Hän ei käyttänyt pelkästään maalarin valkoista vaan kuvasi seinille pitkät tarinat raamatusta erittäin hienoin kuvituksin. Aikaansa nähden ne on maalattu poikkeuksellisen elävästi ja tunteellisesti. Värien käyttö oli hyvin monipuolista, mutta sinisen runsaus sai ainakin minut innostumaan. Giotton näkemyksen mukaan helvetissä ei todellakaan ole mukavaa. Ehkä hänen kuvaukset ovat saaneet syntiset muuttamaan tottumuksiaan.

Siirryin kappelilta keskustaan, missä kiertelin ja katselin. Menin katsomaan Regionen palatsia. Siellä oli vain yksi valtaisa sali katsottavana. Yli 80 metriä pitkän salin kaikille seinille oli maalattu freskoja hyvin kirjavin aihein eläimistä ja vaakunoista pyhiin ihmisiin. Toisessa päässä oli yli kymmenen metriä korkea puinen hevonen, joka oli tehty vuonna 1466. Se on kopio Donatellon tekemästä Gattamelatan ratsastajapatsaasta, joka seisoskelee aukiolla tuossa minun ikkunan alla. Tämä aito on vähän pienempi ja pronssinen.

Menin sulattelemaan kulttuuriannosta Piazza delle Erben terassille olut seuranani. Kiertelin lännen kautta takaisin eteläiseen osaan keskustaa. Aamun koleus vaihtui päivän aurinkoiseksi, melkein 20 asteiseksi lämmöksi. Keskustan ulkopuolella oli aika hiljaista, mutta siitä huolimatta mukava kävellä. Menin katselemaan Padovan kasvitieteellistä puutarhaa, joka on maailman vanhin yliopistollinen kasvitieteellinen puutarha. Se on perustettu jo vuonna 1545. Paikan vanhin puu on vuonna 1585 istutettu niin sanottu Goethen palmu. Sille on rakennettu ihan oma kasvihuone, jonka se melkein kokonaan täyttääkin. Kasveja oli paljon katsottavana, mutta melkein kaikkien kyltissä oli pelkkä latinalainen nimi, mikä ei minulle paljon kertonut.

Kävin huoneessani lepäämässä toista tuntia, mutta ennen neljää lampsin lähellä olevalle laajalle ellipsin muotoiselle Prato della Valle -aukiolle. Olin kulkenut sen ohitse aiemmin päivällä ja huomannut, että sinne päättyy tänään Giro del Veneto -pyöräkilpailu. Netistä tutkailin asiaa ja selvitin, että kyseessä on yhden päivän mittainen kilpailu, joka päättyy Padovaan neljän ja puoli viiden välillä. Aukion laidalla oli tehty valtavat järjestelyt. Katu oli aidattu pitkältä matkalta ja siellä oli kaiken maailman mainoksia ja sirkustoimintaa. Televisiokameroita oli ainakin puolenkymmentä ja kilpailua selosti pari toimittajaa. Pyöräily ei ole kovin hauskaa seurattavaa paikan päällä. Odottelin maalipaikalla noin 40 minuttia ja seurasin pieneltä videotaululta miten pyöräilijät ajoivat lähiseudun teillä. Sitten tuli pari autoa, muutama moottoripyörä, ja lopulta poliisiauto valot vilkkuen. Jännitys kohosi. Näin muutaman sadan metrin mittaisen suoran päässä puolen kymmentä pyöräilijää, ja sitten ensimmäinen nosti kätensä ilmaan ylitettyään maaliviivan. Ja siinä se sitten oli. Myöhemmin netistä luin, että kisan voitti joku belgialainen. Hyvä Belgia.

Myöhemmin illan pimetessä tein vielä kiertokävelyn keskustassa. Padovassa on kiva kävellä, koska keskustassa autoja on vähän. Pyöräilijöitä on muiden Italian kaupunkien mukaisesti paljon, mutta ne väistävät hyvin kävelijöitä. Iltaruokailu rassaa minua edelleen. Venetsiassa on niin paljon turisteja, että siellä on ymmärretty, että ihmisillä voi olla nälkä ennen myöhäistä iltaakin. Mutta ei Padovassa. Minä olen seitsemän jälkeen jo aivan naatti ja valmis vetäytymään levolle ruokailun jälkeen. Yritän etsiä ravintolaa, jossa olisi tarjoilu jo toiminnassa, mutta siellä vasta laitettiin pöytäliinoja paikoilleen ja viriteltiin uunia lämpimäksi. Minulle ei jää vaihtoehdoksi kuin hankkia mauttomampia vaihtoehtoja.

Hotellit Italiassa ovat aika vanhanaikaisia, tai ainakin ne, missä minä olen asustanut. Se näkyy muun muassa siinä, että ovissa on perinteiset lukot. Avainten perät ovat suuret, ja ne pitää aina jättää respaan, kun poistuu hotellista. Tähän Donatello-hotellin huoneeseeni 229 ei pääse ilman kännykkää. Huoneen ovi on pienen käytävän perällä eikä koko käytävällä ole valoa. Niinpä on pakko valaista lukkoa puhelimella, jotta saa laitettua avaimen lukkoon.