Auckland

Nukuin lähes keskeytymättä yli kymmenen tuntia. Joku häirikkö möykkäsi kadulla keskellä yötä, mutta se ei minua kauan pitänyt hereillä. Heräsin seitsemän jälkeen ja olo oli tosi ankea. Päätä särki ja olin todella väsynyt. Yritin jatkaa nukkumista, mutta en saanut enää unta. Otin Panadolin ja palasin peiton alle vilkaistuani ulos. Alhaalla olevan parkkipaikan lätäköihin putoili pisaroita, joten minulla ei ollut kiirettä. Kahdeksan jälkeen avasin television, ja katselin uutisia. Minulle selvisi, että tänään on Waitangi Day. Se ei meinannut minulle mitään ennen kuin etsin netistä mitä moinen mahtaa merkitä. Vuonna 1840 maorit ja britit solmivat rauhan Waitangissa, ja sen kunniaksi vietetään edelleen juhlapäivää helmikuun kuudentena.

Olo oli jo hieman parempi, kun laskeuduin alakertaan aamiaiselle. Hieman nuhjuisessa ravintolassa oli jo paljon ihmisiä, mutta löysin itselleni tyhjän pöydän. Tarjolla oli ihan perusaamiainen, mutta pekoni ja munakas olivat aivan erityisen hyviä. Ehkä minulla oli neljän lentokoneaterian jälkeen makuaisti levossa, mutta en muista milloin aamiainen olisi maistunut näin hyvältä. Kahvi ei yltänyt samalle tasolle, mutta kokonaisuus nostatti mielen sekä olon oikein korkealle. Ulkona sade jatkui, mikä esti mielialan nousun huippuunsa. Sääennustus kertoi sateen hiipuvan aamupäivän jälkeen, joten jäin huoneeseeni vielä lepäilemään ja odottelemaan poutaisempia aikoja.

Ennen yhtätoista pilvet aikoivat harveta ja sade lakkasi. Laitoin sortsit jalkaan, toiveikkaana aurinkorasvaa kriittisiin paikkoihin ja lähdin katselemaan kaupunkia. Suuntasin kulkuni itään päin. Kauppakadun jälkeen kävelin korkeiden asuinrakennusten ohitse. Aika moni niistä vaikutti olevan Aucklandin yliopiston opiskelijoille tarkoitettuja asuntoloita. Yliopiston kampus oli varsin suuri, joskin kunnon kampusta ei reitilleni sattunut. Löysin sillan, jonka kautta pääsin ylittämään moottoritien, ja suuren sairaala-alueen jälkeen pääsin oikein kauniille ja laajalle Auckland Domain -puistoalueelle. Astelin hiljalleen ison mäen päällä olevalle Auckland War Memorial museolle. Ostin 28 dollarin lipun ja menin katselemaan museon tarjontaa.

Näyttelyt oli koottu kolmeen laajaan kerrokseen. Alimmassa oli varsin suuri maoreja käsittelevä näyttely. Mielenkiintoisimpia esineitä olivat kaksi alkuperäistä maorien rakennusta. Niiden koristelut olivat erinomaisen hienoa työtä. Paikalla oli myös alkuperäinen sotakanootti. 25 metriä pitkään kanoottiin oli mahtunut 100 soturia. Toisessa kerroksessa oli monia eri näyttelyitä, jotka herättivät jonkin verran kiinnostustani, mutta muutaman huoneen jätin kokonaan käymättä. Kolmas kerros oli omistettu kokonaan uusiseelantilaisten käymille sodille. He olivat mukana molemmissa maailmansodissa ja seinille oli kaiverrettu kaikkien näissä sodissa kuolleiden nimet, joita oli varsin mittava määrä. Yhteen huoneeseen oli rahdattu kokonainen Spitfire-lentokone.

Museo oli kokonaisuudessaan ihan mielenkiintoinen. Waitangi-päivän vuoksi tänään oli yleinen vapaapäivä, minkä johdosta museossa oli todella paljon perheitä. Ja perheissä on usein lapsia, jotka pyörivät kaikkialla ja pitävät kovaa ääntä. Eivät lapset minun museokäyntiäni juurikaan häirinneet, paitsi, että kävely oli mutkaisempaa.

Ulkona oli lämmennyt mukavasti museossa oloni aikana. Edelleen oli pilvistä, mutta oikein miellyttävän lämmintä. Kävelin parin kilometrin matkan keskustan pohjoispuolelle. Museossa tekemäni hidas kävely ja seisoskelu oli saanut paremman polveni oireilemaan. Saavuin Viaduct Harbourin alueelle, ja menin yhteen ravintolaan oluelle. Ajoitus oli oikein sopiva, sillä istuessani baarissa pyyhki pieni sadekuuro ohitse. Kävelin hiljalleen takaisin hotellille, missä lepäilin vähän aikaa.

Pilvet poistuivat kokonaan Aucklandin yltä, ja lämpötila nousi yli 25 asteen. Lähdin vielä kävelemään Uuden-Seelannin suurimman kaupungin keskustaan. Suuntasin nyt keskustan eteläpuolella. Kaupunki oli varsin hiljainen. Olisi luullut, että vapaapäivä olisi saanut ihmiset kauppoihin, mutta näin ei tapahtunut. Kaikki kaupat eivät olleet edes auki ja auki olevissa ihmisiä kulki harvakseltaan. Olin suunnitellut tekeväni itsekin ostoksia, mutta asiakkaiden vähäinen määrä vei minulta ostosinnon. Tällä puolella ydinkeskustaa oli paljon isoja rakennuksia, mutta aika vähän elämää. Varmaan työpäivinä täällä kuhisi paljon enemmän menijöitä ja tulijoita. Kiersin aika laajalla kaarella sataman seudulle, missä oli paljon enemmän ihmisiä ja elämää, joskin kuhinasta ei voinut puhua. Satamasta Aucklandin skyline on varsin komea.

Olin säästellyt nälkääni, mutta nyt piti etsiä joku paikka, missä saisin syötyä. Sopivan ravintolan löytäminen ei ole minun parhaita puoliani enkä loistanut siinä nytkään. Menin laiturin vieressä olevalle George’s -ravintolaan, missä siirryin kaiteen vieressä olevan pöydän ääreen. Pienen hetken päästä nuori tarjoilijatar toi ruokalista. Tai oikeastaan se oli pikkupurtavalista, sillä keittiö oli juuri mennyt kiinni. No jouduin ottamaan tortillalastuja dipin kera oluen kanssa. Söin dippini kokonaan, jopa sipulin palat. Toiseen ravintolaan en enää viitsinyt mennä, sillä olin aika uupunut, mikä saattoi johtua ruoan puutteesta, mutta itse veikkasin edellisten päivien matkustamista. Ajattelin ostaa pari pizzasiivua jostain pikapaikasta, mutta sellaistakaan ei vastaani tullut. Niinpä kävin kaupassa ja ostin paistoksen, minkä lämmitin huoneeni mikrossa, ja taas jaksoin. Enää en ulos lähtenyt vaan istuskelin huoneessa kirjoittelemassa, ja suunnittelin huomisen toimia.