Oviedossa meitä nukutti oikein hyvin, toivottavasti myös oviedolaisia. Rauhallisten aamutoimien jälkeen laskeuduimme kerroksen alemmaksi aika suureen aamiaistilaan. Tarjolla oli mukavan runsas aamiainen, jonka lämpimät osuudetkin olivat maittavia. Paitsi kahvi. Se oli laihaa kuin olisi käytetty eilisiä poroja ja niitäkin vain puolikas tavallisesta määrästä. Reppujen pakkaamiseen ei mennyt kauan eikä myöskään niiden viemiseen kellarin autotalliin. Poistuminen ahtaasta hallista oli paljon helpompaa kuin sinne ajaminen.
Oviedon aamuliikenne oli kovin rauhallista eikä kaupungista
poistuminen tuottanut ongelmia. Päädyimme pian moottoritielle, jota etenimmekin
kolme tuntia ilman pysähdyksiä. Tie kulki ensin pohjoiseen rannikon tuntumaan
ja siitä länteen pitkään rannikkoa seuraten. Seutu oli kovin vuoristoista,
joten tie eteni ison osan matkasta joko tunnelissa tai sillalla. Täällä oli
mukavan vihreää, mikä oli huomattava muutos eiliseen. Mäet ja laaksot toivat
kivaa katseltavaa, mutta asutuksen tie kiersi lähes täydellisesti. Vasta
lähestyessämme A Coruñaa kulki tie niin, että ympärillä oli asutusta. Ajoimme
kaupungin läpi laajan lahden rantaa seuraten. Tännekin oli saatu laitettua
liikenneympyröitä paikkoihin, joihin ne eivät minun mielestäni olisi kuuluneet.
Niistä huolimatta pääsimme keskustan ohitse aivan Atlanttiin ulottuvan niemen
kärjen tuntumaan.
Niemellä sijaitsee maailman vanhin roomalaisten rakentama
majakka, joka on edelleen käytössä. Herkuleen torni kohoaa 57 metriä korkean
kukkulan harjalla ja on opastanut laivoja välttämään karikoita jo melkein 2 000
vuotta. Torni on 55 metriä korkea, josta tosin ylin 21 metriä on restauroitu
1700-luvulla. Nelikulmainen majakka oli erinomaisen komean näköinen vaaleasta
kivestä tehty torni. Se hallitsi koko niemen nokan aluetta ja oli nähtävissä
myös kaukaa maalta käsin.
Jouduimme aika pitkään etsimään parkkipaikkaan Golfille,
mutta lopulta se löytyi Maritimo Alcalde Francisco Vázquez -kadun varrelta.
Ulkona oli 24 astetta lämmintä, mutta tuuli oli hyvin voimakas. Voimakkuutta
kuvastaa se, että majakka oli suljettu vierailijoilta nimenomaan kovan tuulen
vuoksi. Vähän minä ihmettelin, että jos majakka on pysynyt pystyssä melkein 2 000
vuotta niin tuskin tämä puhuri, vaikkakin voimakas, sitä kaataisi. Ehkä sulkeminen
johtui jostain muusta varotoimesta. Nousimme tornin juurelle ja ihmettelimme
sen kaunista muotoa sekä ympäröivää Atlanttia, jonka vedet velloivat kallioiden
ympärillä. Tornin lisäksi meitä hämmästytti tuulen voimakkuus. Välillä se meinasi
viedä meistä hennomman mennessään, mutta onneksi Seija piti minusta kiinni. Paikalla
oli yllättävän paljon turisteja, jotka kulkivat meidän tapaamme tornia ja sen ympäristöä
katsellen.
Vaikka A Coruña olisi ollut tarkemman tutustumisen arvoinen
päätimme kuitenkin ohittaa sen ja ajaa suoraan Santiago de Compostelaan, mikä
oli paikka, jota Seija odotti eniten. Nyt jätimme moottoritien muille ja
huristimme reilu 50 kilometriä kuuluisaan pyhiinvaelluskohteeseen pienempää
tietä pitkin. Reitti kulki muutaman pienen kaupungin halki, mutta enimmäkseen
ympärillämme oli metsää ja vähän peltoja. Tulimme kaupunkiin melkein varkain ja
yllättävän nopeasti olimme hotellimme Ciudad de Compostela edessä. Seija kävi
jälleen hoitamassa kirjautumisen minun odottaessa autossa valmiina siirtämään
auton pois luvattomasta paikasta. Saimme parkkipaikan hotellin omasta
parkkihallista, joka oli rakennuksen kellarissa. Hämmästyttävää, että niin
pienessä ja ahtaassa kellarissa pysäköin automme paikkaan numero kahdeksan.
Lähdimme saman tien tutustumaan Santiago de Compostelaan.
Meillä oli noin kilometrin kävely kaupungin keskustaan, jossa kuuluisa pyhiinvaelluskohde
eli komea katedraali sijaitsee. Tulimme keskustaan kultaisilla simpukkakuvioilla merkittyä pyhiinvaeltajien reittiä pitkin. Kulkijoita oli
varsin paljon ja he näyttivät olevan hyvin innostuneita saavutettuaan
määränpäänsä. Päädyimme katedraalin, joka on Espanjan pyhin kirkko, sivuportille.
Samalla alkoi sataa, joten menimme sisään kirkkoon. Olimme sopivasti johonkin
kappeliin johtavan oviaukon kohdalla tai niin ainakin luulimme. Kuljimme kahden
rouvan perässä tarkasti nauhoitettua reittiä pitkin. Ensin laskeuduimme alas
pieneen huoneeseen, jossa oli pyhän Jaakobin hauta. Siitä kiersimme takaisin
ylös ja nousimme alttarin taakse. Tulimme pieneen huoneeseen, missä oli tilaa
kolmelle ihmiselle ja niistä yhden tilan vei vartija. Edelläni kulki vanhempi
rouva, joka pysähtyi kirkkoon päin katsovan patsaan eteen ja laittoi kätensä
sen hartioille. Arvelin tämän olevan joku katolilainen tapa saada jotain
anteeksi tai hankkia onnea tulevaisuutta varten. En halunnut olla
epäkunnioittava toisten uskoa kohtaan enkä syleillyt patsaan hartioita vaan
jatkoin matkaa. Kuikuilin kuitenkin patsaan hartioiden sivuitse kirkkoon päin.
Ulkona oli sade kiihtynyt, joten päätimme mennä nyt syömään
ja katsella kaupunkia sateen tauottua. Katedraalin viereltä löysimme ihan kivan
ravintolan. Siellä söimme molemmat crepesit, joskin eri täytteillä. Ne jättivät
hieman toivomisen varaa, mutta molemmat söivät lautasensa tyhjiksi. Sitten palasimme
ulos innokkaina tutustumaan Santiago de Compostelan kovasti kehuttuun vanhaan
keskustaan. Vesisade oli kiihtynyt ja tuuli voimistunut.
Ehkä minun olisi pitänyt halata patsasta, jotta meillä olisi ollut suosiollisempi sää tutustua kaupunkiin. Tosin hieman epäilen, että pelkkä halaus oli siirtänyt sadepilvet pois Galician yltä, mutta siitä emme saa ikinä varmuutta. Optimismimme ei kuitenkaan kadonnut vaan harpoimme märän pihan ylitse ja menimme sisälle katedraaliin. Romaaniseen ja barokkityyliin rakennettu katedraali oli tietenkin hyvin komea. Minua vähän kummeksutti alttarin hyvin koristeellinen tyyli ja siellä etenkin valtavat kerubit, jotka kannattelivat kattoa.
Tutustuimme kirkkoon rauhassa, mutta sekään ei auttanut, sillä poistuessamme sade
jatkui eikä se näyttänyt hiipuvan. Emme kuitenkaan luopuneet toivosta vaan kuljimme
kauniilla kapeilla kujilla vesivirtoja vältellen vähän matkaa eteenpäin ja menimme
pieneen kahvilaan. Minä otin Estrella Galicia -oluen ja Seija sai
kermaliköörin, vaikka hänen pyytämäänsä Baileystä ei ollutkaan. Ei auttanut, vaikka nautin oluen hitaasti (Seijan
kermalikööri ei lojunut lasissa minuuttiakaan), vaan sade jatkui voimakkaana.
Meidän oli pakko luovuttaa ja kävellä hotellille. Matkaa hotellille oli toista
kilometriä, mutta paljon ennen perille pääsyä olimme aivan läpimärkiä.
Sade jatkui koko illan, joten meillä ei ollut mitään
mahdollisuutta palata katselemaan kaupunkia. Aina ei käy toiveiden mukaan eikä
Espanja ole aina aurinkoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti