Yöllinen sade
oli loppunut, kun katsoin seitsemän jälkeen ikkunastamme ulos. Maa oli ihan
märkä ja taivas pilvessä, mutta vettä ei enää taivaalta tullut. Kahdeksalta
laskeuduimme alakerran ravintolaan aamiaiselle. County Hotelilla oli
erinomainen aamiaistarjonta. Kaikki englantilaisen aamiaisen osat olivat
tarjolla, ja niitä sai ottaa oman valintansa mukaan. Lisäksi oli mahdollisuus
valita laaja kirjo muita ruokia. Pekoni oli aivan erinomaista eikä muissakaan ruoissa
ollut valittamista.
Yhdeksältä
olimme kaikki auton luona ja valmiina matkustamaan toiselle puolelle Englantia.
Poistuminen Newcastlesta oli yllättävän helppoa, sillä liikennettä oli
huomattavasti vähemmän kuin oletin sitä olevan. Ajoimme jonkin matkaa länteen
isompaa tietä ennen kuin poistuimme pienemmälle väylälle.
Roomalaiset
rakensivat kauan, kauan sitten vallin Englannin halki nykyisten Newcastlen ja
Carlislen kaupunkien välille. Muuri on edelleen monin paikoin nähtävillä ja
osin hyvässä kunnossakin. Tätä muuria lähdimme katsomaan.
Jouduimme
jonkin verran kiertelemään pienillä teillä ennen kuin pääsimme Housesteads-nimisessä
paikassa sijainneen roomalaisvaruskunnan raunioille. Kävelimme vajaan
kilometrin parkkipaikalta mäen päällä sijaitseville raunioille ja maksoimme
aivan liian kalliin pääsymaksun päästä niitä katsomaan. Paikka oli kuitenkin ihan
mielenkiintoinen, vaikkei roomalaisvaruskunnasta ollut enää jäljellä kuin monien
rakennusten perustukset ja vähän seinien muurauksia. Hadrianuksen muuri, miksi
saaren poikki kulkevaa muuria nimitetään keisarin mukaan, kulki varuskunnan
pohjoispuolella ja oli edelleen hyvässä kunnossa. Varmaan se oli aikoinaan
ollut korkeampi, sillä nykykorkeudellaan se ei olisi pidätellyt ainoatakaan
vihollista. Ikävintä käynnissä oli viileä sää ja kova tuuli. Päivän ensimmäisen
koettelemuksen eläimiä vastaan voitimme me, sillä matkan varrella olleet
lampaat väistivät meitä emmekä me niitä.
Nautimme kahvit
museon kahvilassa ja lähdimme jatkamaan matkaa. Ajoimme lounaaseen ja ylitimme
Pohjois-Penniinien ylänköalueen. Se oli oikein miellyttävän näköistä seutua,
joka vaihteli kovasti. Välillä ympärillämme oli John Herriotin
televisiosarjasta tuttuja vihreitä niittyjä ja peltoja, joita pitkät kiviaidat
jakoivat lukemattomiin osiin. Välillä taas ajoimme halki hyvin karun nummimaiseman,
jota värjäsi näin keväällä joku punertava heinä. Alstonin ja Penrithin kautta saavuimme
Englannin Järvialueelle (Lake District). Täällä en ollut ikinä ennen käynyt ja
olin hämmästynyt, miten korkeita vuoria ja suuria järviä Englannissa oli.
Tuntui kuin olisimme olleet jossain aivan muussa maassa. Tätä ihanuutta saimme
katsella ajaessamme kapeita ja vielä kapeampia teitä pitkin. Lisäksi tiet
olivat hyvin mutkaisia, joita oli oikein mukava ajaa, joskin myös varsin hidasta.
Kuitenkin mutkia enemmän meitä hidastivat suljetut tiet. Meiltä tärvääntyi yli
puoli tuntia, kun jouduimme palaamaan toistakymmentä kilometriä takaisin
suljetun tien takia, joskin toisella kerralla selvisimme lyhyemmällä menetyksellä.
Saavuimme Lake
Windermeren lähellä olevan Far Sawreyn kylän The Cuckoo Brow Inn- majatalolle neljän
jälkeen, mikä oli myöhemmin kuin olimme suunnitelleet. Majoituimme oikein
viehättävään hotelliin ja lyhyen levon jälkeen laskeuduimme alas lähteäksemme
kävelylle. Olin suunnitellut, että tekisimme pienen vaelluksen luontopolulla,
mutta se supistui kävelyksi osin luontopolulla ja osin tiellä. Kävelimme
Windermere-järven rannalle oikein kauniissa ja kumpuilevissa maisemissa. Tien
vierellä oli laajoja laitumia, joissa oli lukuisia lampaita, joilla oli vielä useampia
hyvin söpöjä pikku lampaita, joita erityisesti Meghan ihaili. Lake Windermere
oli kaunis pitkulainen järvi, joka on hyvin suosittu lomakohde
englantilaisille. Vastarannalla oli Windermeren kaupunki ja siellä oli paljon hyvin
kalliin näköisiä huviloita. Palasimme takaisin hotellille tien vieressä kulkevia
luontopolkuja kävellen, vaikkeivat ne kovin kaukana tiestä kulkeneetkaan. Luonto
oli vielä aika keväinen, ja vaikka jonkin verran lintuja oli saapunut etelästä,
ei meno vielä kesäistä ollut. Kävelyretken loppupuolella meillä oli toinen
koettelemus eläimiä vastaan. Kuljimme laitumen läpi ja tulimme sen kulmaukseen,
missä oli portti pois laitumelta. Korkeiden pensaiden alla lymyili kaksi pahantahtoista
lehmää ja yksi häijynnäköinen vasikka. Ne eivät tehneet elettäkään poistuakseen
portin edestä, vaikka me teimme kaikki tietämämme lehmänkarkoitustemppumme. Niinpä
jouduimme palaamaan takaisin ja tämän päivän lopputulos eläimiä vastaan oli tasapeli.
Puoli seitsemältä meille oli varattu päivällispöytä hotellin ravintolasta. Vaikka ravintola sijaitsi kovin syrjässä, se oli lähes täynnä ruokailijoita. Saimme oikein mukavan pöydän erkkerin syvennyksestä. Naiset tilasivat fish and chips -annokset, jotka olivat liian suuret, mutta ihan maistuvat. Miehet pitäytyivät liharuoissa, jotka maistuivat molemmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti