Ilmeisesti Kroatian ilmanala sekoitti suomalaisten yöunet,
sillä nukuimme molemmat varsin kehnosti. Kahdeksan jälkeen nousimme ja nautimme
aamupalan ulkona miellyttävän lämpimässä aamussa. Olimme sopineet yhdeksäksi
tapaamisen asunnon omistajan kanssa ja heti sen jälkeen Seija säntäsi
läheiselle rannalle makaamaan. Matkan paras hetki koitti ja se sai Seijan
innostuksen valtaan. Minä jäin kirjoittelemaan matkakertomusta terassille pitämättä
suurempaa kiirettä.
Helleraja oli helposti rikottu, kun kävelin reilun
kilometrin matkan vanhaan kaupunkiin. Seija näkyi alhaalla rannalla makaamassa
auringon alla. Minä en halunnut häiritä pyhää toimitusta vaan siirryin suoraan
nautinnolliseen kaupunkiin. Kiertelin ensin sokkeloisessa kaupungissa, kunnes
nousin kaupungin muurille, jota pitkin pääsi kiertämään koko pitäjän. Muurilla
kävely maksoi yli 20 euroa, mikä on ihan höpelö hinta moisesta, mutta meitä
kiertäjiä oli hyvin paljon, joten miksei turisteja rahastettaisi.
Hinta oli korkea, mutta kyllä erittäin hyvin kunnostetulla muurilla
oli mahtava kulkea ja katsella kaupunkia. Se näkyi ylhäältä aivan eri näköisenä
kuin katutasolta. Alhaalla kaupunki oli täysin valkoinen, mutta ylhäältä se
näkyi pelkästään punaisena kattotiilien vuoksi. Muuria kiertäessä kaupunki
muutti muotoaan koko ajan tarjoten katsottavaa koko kahden kilometrin
kierroksen ajaksi. Pieneen tilaan on jouduttu ahtamaan mahdollisimman paljon
kaikkea, jolloin on jouduttu tekemään erikoisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi
koripallokentän muoto. Eteläisellä muurilla näkymät olivat molempiin suuntiin
jännittävät, sillä myös vihreä meri tarjosi runsaasti katsottavaa.
Lämpötila oli jossain 30 tienoilla. Muurin päällä ei ollut
lainkaan varjoa, joten siellä auringon paahde oli lähes uuvuttavaa. Kierroksen
jälkeen menin heti nauttimaan oluen sekä voileivän toipuakseni koettelemuksesta.
Aika rientää nopeasti, kun on kivaa. Kello oli jo yksi, kun menin uimarannalle
etsimään rouvaa. Siellä oli valtavasti ihmisiä, mutta yksi uupui. Harpoin
hitaasti asunnolle, missä Seija jo minua odotteli. Hän oli erittäin tyytyväinen
auringon ottoon sekä kolmeen uimakertaan jännittävän korkeissa aalloissa.
Huokasimme hetken aikaa huoneessamme, mutta sitten nälkä ja
jalkapallo ajoivat meidät takaisin keskustaan. Hipsimme loivaa alamäkeä kohti
keskustaa väistellen lukuisia vastaantulijoita. Yhtäkkiä kuulin huudettavan
sukunimeäni. Heti en edes hoksannut mitään, mutta sitten arvelin, että saman
nimisiä ihmisiä täällä ei varmaan muita ole, paitsi tietenkin vaimoni. Kutsu
oli kuitenkin suunnattu minulle. Käännyttyäni näin hyvin vaalean miehen, joka
hymyili tutun iloisesti. Aikaa tuon hymyn näkemisestä oli kulunut kauan, mutta
saman tien tunnistin armeijakaverini ja tyttäreni valmentajan Minkkisen Juhan. Kauas
pitää tulla tapaamaan vanhoja ystäviä. Ensimmäinen tuttu Juha ei Dubrovnikissa
ollut. Eilen näin nopeasti ohi kävelleet Katajan entisen pelaajan Lehtosen sekä
Pyrinnön entisen valmentajan Palviaisen.
Eilen Kroatian peli näytettiin jokaisen ravintolan
terassilla, mutta muut pelit eivät niin tärkeitä näytä olevan. Löysimme
Meksiko-Brasilia pelin televisioinnin irlantilaispubista. Se oli lähes täynnä,
mutta pääsimme viimeiseen vapaaseen pöytään. Seija valitsi itselleen
tandoorikanan ja minä päädyin nachosiin. Suuria nautintoja ei kummankaan ateria
tarjonnut, mutta vastenmielisiäkään ne eivät olleet. Ympärillämme oli
parikymmentä meksikolaista nuorta, jotka kannustivat maataan tunnollisesti.
Puolet heistä nousi seisomaan ja lauloi kuuluvalla äänellä maan kansallislaulun
joukkueen mukana. Jokainen Meksikon hyökkäys sai joukon hihkumaan, mutta
pettymys seurasi toistaan. Toisella puoliajalla minä pääsin kahdesti
tuulettamaan hillityn tyylikkäästi meksikolaisten pidellessä päätään. Pelin
päätyttyä useampi maksikolainen itki Brasilialle koetun tappion vuoksi. Urheilu
on joskus raskasta. Pubissa oli englanninkielinen selostus, eli lähetys kiersi
jostain Brittein saarten kautta. Naapuribaarissa oli paikallinen lähetys, joka
tuli noin viisi sekuntia aikaisemmin kuin meidän lähetys. Niinpä naapurikapakan
brasilialaiset kannattajat paljastivat meille maalin synnyn viisi sekuntia
ennen kuin se näkyi meille. Se vei hieman juhlinnan iloa, mutta tasoitti
meksikolaisten tuskaa.
Pelin jälkeen palasimme asunnolle mutkitellen sokkeloisessa
kaupungissa. Pieni lepo teki oikein hyvää molemmille. Se teki niin hyvää, että
ennen illan pimenemistä palasimme vielä keskustaan. Kiersimme hieman eri paikkoja,
kunnes asetuimme Mirage-ravintolan terassille katselemaan Belgian ja Japanin
jalkapallopeliä. Eurooppalaisfanit olivat hiljaisia, kun Japani meni jo 2-0
johtoon. Oli harmillista, ettei paikalla ollut yhtään japanilaista parantamassa
tunnelmaa. Japanin ilo hiipui loppua kohden, joskaan me emme sitä olleet enää
todistamassa. Rauhallinen kävely asunnolle pimeässä, mutta lämpimässä illassa
oli oikein viihdyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti