Loppumatka

Tänään matkasta oli jäljellä vain lento Helsinkiin ja sieltä Kuopioon. Hyvä puoli oli, että kotiin ehdimme mukavan aikaisin, mutta toisaalta olisin mielelläni viettänyt enemmän aikaa Espanjassa. Lennot sattuivat aika huonoihin aikoihin, ja ne veivät matkan ensimmäisen ja viimeisen päivän oikeastaan kokonaan. Näin todellista turistiaikaa jäi vain kaksi päivää. Nyt ei ollut mahdollista tehdä pitempää matkaa, mutta sitten seuraavalla kerralla. Käynti Valenciassa oli oikein mukava. Kaupunki oli sopivan kokoinen ja tarjosi helposti pariksi päiväksi tekemistä. Kyllä siellä olisi voinut viettää muutaman lisääkin.

 

Valenciasta Madridiin

Yö Valenciassa oli parempi kuin edellinen Madridissa. Ainakin minä nukuin syvää unta tietämättä, että oikeasti olin Espanjassa. Taisin tehdä taas monta tuntia töitä ilman että olisin siitä saanut palkkaa. Heräsimme kahdeksan aikoihin ilman kellon soittoa. Emme olleet alun perin varanneet hotellin aamiaista, mutta onneksi sen saattoi hankkia myös näin aamulla. Tarjonta oli oikein runsas ja monipuolinen. Kahviautomaatti aiheutti rouvalla alkuhankaluuksia. Ensimmäinen kupillinen näytti ja varmaan olisi myös maistunut tiskivedeltä, sillä hän ei arvannut laittaa kahvipatruunaa paikoilleen.

Yhdeksän jälkeen puin sortsit ja t-paidan ylleni kohtaamaan lämpimän päivän. Puoliso laittoi päälleen nilkkoihin saakka ulottuvan mekon, joka on kuulemma mukavan viileä. Aurinko oli jo noussut lämmittämään aamua kävellessämme suoraan Alacant-asemalle. Matkasimme saman reitin kuin eilen, mutta vastakkaiseen suuntaan. Espanjassa maskin käyttö on pakollista julkisessa liikenteessä, mutta ei missään muualla. Suurimmalla osalla matkustajista oli maski suun edessä, mutta se otettiin heti pois kulkuneuvosta noustua eikä juuri kenelläkään ollut maskia muualla. Ehkä käytäntö vähensi tartuntoja, joskin minä hieman sitä epäilen.

Palasimme Valencian suurelle akvaariolle eli Oceanogràficille. Saavuimme paikalle vähän ennen kymmentä ja jo silloin siellä oli paljon ihmisiä. Onneksi paikka on hyvin suuri, joten ahtautta ei syntynyt. Jonotimme lippuja toistakymmentä minuuttia, vaikkei edessämme ollut montaakaan ihmistä. Lipunmyynti sujui hämmästyttävän hitaasti ja vielä jouduimme kokemaan kiilaamista, vieläpä opettajien toimesta. Saimme kuitenkin reilun 30 euron hintaiset liput ja pääsimme katselemaan kaloja ja meren nisäkkäitä.

 

Oceanogràfic on todella suuri paikka, johon kuuluu parisenkymmentä erilaista kokonaisuutta. Suuressa akvaariossa ui suuria haita ja valtaisia rauskuja sekä monia suuria tavallisemman näköisiä kaloja. Kaikkia niitä oli oikein kiva katsella. Mielestämme kaikkein mukavinta oli katsella kahden maitovalaan uimista suuressa altaassaan. Ihmeellistä miten vaivattomasti nelimetriset valaat uivat ja sukelsivat. Ne näyttivät iloisilta, mutta toki olisi paljon mukavampaa, jos ne saisivat uiskennella kylmillä kotivesissään vapaina. Delfinaario herätti samanlaisia tunteita, vaikka delfiinit näyttivät pitävän touhusta, mutteivät ilmaiset silakat vapautta voita. Lukuisten kalojen lisäksi nähtävillä oli pingviinejä ja suuressa pyöreässä häkissä erilaisia iibiksiä ja muita kahlaajia. Myös krokotiileillä oli oma iso allas. Omassa aitauksessaan eleli puolen kymmentä valtavan kokoista kilpikonnaa. Niillä oli sopivasti ruokailutauko, mikä sai ne hyvin vireiksi, tosin vain kilpikonnien mittakaavalla. Käynti oli todella minun mieleeni ja vaimokin vaikutti pitävän paikasta. Siellä oli sopivasti ihmisiä eikä juurikaan niiden aiheuttamia häiriöitä.

 

Meillä oli tarkoitus käydä nauttimassa jotain juotavaa kaloja katsellen, mutta sopivaa kahvilaa ei ollut tarjolla. Niinpä poistuimme paikalta janoisina päämääränä pysähtyä mahdollisimman pian johonkin kivaan kahvilaan. Tiedekeskuksen tienoilla ei mitään sopivaa paikkaa näkynyt, mutta melko pian päästyämme tavalliseen kaupunkiin tuli vastaan kivan näköinen Feliz-ravintolan terassi. Seija otti kivennäisveden, mutta minä valitsin paikallisen Turia-oluen. Lähes tyhjällä terassilla oli mukava istuskella ja olla lyhyellä lomalla.

Keskustaan oli muutaman kilometrin matka. Se sujui mukavasti kävellen ja kaupunkia katsellen. Keskustan ulkopuolella kaupunki oli kivan näköinen monine vihreine puistokatuineen. Lämpöä oli hieman yli hellerajan, joten senkin puolesta olo oli oikein viihtyisä. Saavuimme keskustaan vähän vaille kaksi. Muistimme, että kaupungin kuuluista kauppahalli oli auki vain kahteen saakka. Kiiruhdimme hallille, mihin ehdimme muutama minuutti ennen kahta. Suurin osa kojuista oli jo kiinni, mikä oli harmi, mutta ehdimme sentään näkemään komea rakennuksen sisältä.

 

Menimme lounaalle vanhassa kaupungissa Baltasar-ravintolaan. Otimme päivän annoksen, joka maksoi vain 13 euroa hengeltä. Siihen kuului alkusalaatit, pääruoka, Seijalla paistettu kana ja minulla hake-kala, sekä jälkiruoka. Seijan kana oli kuulemma hyvää, mutta minä en ollut kovin tyytyväinen kalanpalaani. Ravintola oli lähes täynnä asiakkaita, mutta tarjoilu oli siitä huolimatta nopeata ja hyvää.

Meillä oli vielä aikaa ennen junan lähtöä, joten kiertelimme El Carmenin kaupunginosassa. Siellä oli kapeita kujia ja hieman ränsistynyttä, mutta kuitenkin mukavan näköistä. Ihmisiä kulki vähän eikä autoja juuri lainkaan. Hiljalleen kuljimme hotellille päin käyden puoli viiden aikoihin hakemassa reppumme respasta. Siitä marssimme hissukseen asemalle, missä olimme tuntia ennen junan lähtöä. Istuskelimme asemaravintolan terassilla katsellen aseman hiljakseen vilkastuvan asiakkaista. Madridin juna toi paljon matkustajia Valenciaan ja heidän mentyä tahoilleen siirryimme me vaunuun numero kahdeksan. Reppumme läpivalaistiin, mutta mitään luvatonta ei niistä löytynyt. Tällä kertaa saimme istua vierekkäin, joten sain katsella häiriöttä maaseudun maisemia.

Olimme Madridissa vähän vaille kahdeksan. Olimme aiemmin vierailleet Madridissa, joten päätimme jättää keskustan käymättä ja ajaa metrolla suoraan Barajasissa sijaitsevaan hotelliin. Jouduimme tekemään kaksi vaihtoa, mutta meno oli muuten helppoa ja selkeätä. Olimme hankkineet metrokortin jo ensimmäisenä päivänä. Nyt meidän piti vain ladata lisää rahaa kortteihin. Barajasin kaupunginosa näytti aika tylsältä, mutta emme tulleet tänne viihtymään vaan nukkumaan. Hotellimme löytyi 300 metrin päästä metroasemasta. Paikka ei ollut kovinkaan viihtyisä, mutta sopi hyvin yöpymiseen lentokentän lähellä. Huone maksoi noin sata euroa, mikä oli mukavan halpa matkan muihin huoneisiin verrattuna. Hotellihuoneiden hinnat olivat huomattavan kalliita sekä Madridissa että Valenciassa. Ilmeisesti koronan jälkeen matkustaminen on lisääntynyt huomattavasti ja kysyntä on nostanut hintoja. Ynseä virkailija otti meidät vastaan hotellilla ja antoi meille avaimet ensimmäisen kerroksen huoneeseen. Kävimme kadun toisella puolella syömässä pienen iltapalan ennen kuin palasimme huoneeseen nukkumaan.

Valencia

Yö ei ollut kummallakaan paras mahdollinen, joten olimme aika väsyneitä, kun kello herätti seitsemältä. Suoritimme aamutoimet puolessa tunnissa ja puoli kahdeksalta olimme alakerrassa reput selässä ja hotelli maksettuna. Ulkona oli vielä aivan pimeää ja sen verran viileätä, että jouduimme laittamaan pitkähihaiset vaatteet ylle. Kävelimme noin neljä kilometriä etelämpänä sijaitsevalle Atochan rautatieasemalle. Sunnuntaiaamuna kaupunki oli varsin hiljainen. Kohtasimme jonkin verran kotiin palaavia juhlijoita, mutta kenelläkään ei enää ollut juhlan tuntua vaan eteneminen oli hiljaista ja hidasta. Me askelsimme ripeästi valtakatua seuraten ja olimme noin 40 minuutissa suurella asemalla, jossa kauan sitten tehtiin hyvin ikävä terrori-isku. Meillä oli 20 minuuttia aikaa junan lähtöön, mutta se riitti hyvin pieneen harhailuun, ja ehdimme vielä ostaa aamiaiseksi kahvimukit sekä voileivät, jotka tosin olivat harmittavan huonoja.

Renfe-yhtiön pikajuna vei meidät Valenciaan alle kahdessa tunnissa. Jouduimme istumaan vastakkain käytäväpaikoilla, mikä ei ollut ollenkaan mukavaa. En pystynyt kunnolla katselemaan ulkona vaihtuvia maisemia, koska vieressäni istunut nainen peitti suurimman osan ikkunasta. Valtaosa matkasta taitettiin tasaisilla seuduilla, missä oli lähinnä kuivan keltaisia peltoja, joita värittivät viiniviljelmät ja oliivipuut. Metsiä ei ollut juuri lainkaan ja kaikki näytti kamalan kuivalta. Pidän enemmän vehmaammasta maasta, mutta kyllä näitä maisemia oli myös kiva katsella. Tai olisi ollut, jos olisimme istuneet ikkunan vieressä.

Puoli yhdentoista jälkeen kävelimme asemalta Valencian keskustaan. Aseman seudulla oli aika rähjäistä, mutta sen jälkeen kaupunki näytti oikein mukavalta. Vanhat kerrostalot oli rakennettu mielikuvituksekkaasti ja niitä oli oikein mukava katsella. Kaupungissa oli yllättävän monta aukiota, osa aika pieniä, mutta ne toivat kaupunkikuvaan mukavaa vaihtelua. Aamulla ihmisiä oli vielä aika vähän, mutta hiljalleen meno vilkastui. Lämpötila oli aluksi vähän yli 20 asteen, mutta parhaimmillaan se nousi noin 28 asteeseen, mutta pilvinen taivas auttoi poistamaan auringon kuumotuksen.

 

Hotellimme, Vincci Lys, on aivan vanhan keskustan vieressä. Saimme vietyä sinne reppumme jo ennen kahtatoista, joskaan huone ei vielä silloin ollut valmis. Pääsimme katselemaan kaupunkia ilman reppuja, mikä tietenkin helpotti huomattavasti kulkemista. Kävimme pienellä Doctor Colladon aukiolla nauttimassa oluen ja appelsiinimehun. Terassi ei ollut muovituoleineen ja ahtaine tiloineen kovin mukava paikka. Siitä siirryimme katsomaan vieressä olevaa Lonja de la Sedaa. Se on 1400-luvulla rakennettu silkkikaupankäynnin keskus. Unescon maailmanperintölistalle päässyt erinomaisen hieno rakennus on paikkansa ansainnut. Suuren salin hämmästyttävän sirot pilarit jaksoivat kannatella korkeata koristeellista kattoa. Nyt paikka oli turistien täyttämä, mutta aikoinaan siellä on varmasti ollut hieno kauppakuhina päällä. Yläkerrassa oli pienempi sali, missä oli uskomattoman hieno kullalla kirjaillut siniset kattoparrut.

 

Lounaan söimme keskustan pienen ravintolan terassilla. Tarjoilija mainosti sitä meille terassina, mutta oikeasti se oli vain pöytiä kapealla kujalla, missä ohikulkijat kävelivät pöytämme vierestä. Kulkijoita ei ollut häiriöksi saakka, ja ruoka oli ihan hyvää, joten pahaa ei paikasta pidä sanoa. Reipas tarjoilija toi meille päivän annoksen. Se käsitti kolme alkupalaa, pienen friteeratun jutun, joka oli hyvää, mutta emme tienneet, mitä se oli, salaatin sekä patatas brava’n. Pääruoaksi söimme merellisen paellan, mikä oli ihan maittavaa ainakin aluksi. Jälkiruoaksi oli kahvi ja kakku, jotka Seija omi kokonaan itselleen.

Kello oli ylittänyt kahden, joten palasimme hotellille ja pääsimme huoneeseemme. Se oli varsin tilava, mutta muuten aika tavallinen hyvä hotellihuone, jossa ei ollut tarvetta tarkastaa patjan alta mahdollisia ötököitä. Oikaisimme itsemme hetkeksi jalkoja lepuuttaen, mutta pian lähdimme jatkamaan Valenciaan tutustumista. Kävelimme pari kilometriä pohjoiseen. Pistäydyimme Museu de Belles Arts de Valenciassa. Siellä oli laaja valikoima taideteoksia, joita katselimme sopivan ajan. Sekä museo että Lonja olivat ilmaisia. Palasimme takaisin lämpimään päivään ja kävelimme kohti kaakkoa Turian puistoa pitkin. Vielä 1950-luvulla Turia-joki kulki tällä paikalla kaupungin halki. Sitten 1957 tuli hyvin mittava tulva, joka aiheutti suurta tuhoa kaupungissa. Tämän jälkeen joki ohjattiin toista reittiä, jolloin se kiersi kaupungin. Entinen uoma jätettiin puistoksi, mikä on nyt hyvin suosittu kaupunkilaisten, kuten myös turistien keskuudessa. Puiston ylittää toistakymmentä siltaa, jotka olivat aikoinaan ylittäneet joen.

Puisto päättyi hyvin laajaan ja kovin futuristisesti rakennettuun taiteiden ja tieteiden kaupunkiin. Siellä oli monia suuria ja erikoisia rakennuksia, joissa oli muun muassa taidemuseo, tiedekeskus ja akvaario. Kuljeskelimme monia vesialtaita käsittävällä alueella ja katselimme erikoisia rakennuksia ulkoa päin. Sisällä kävimme vain Agora-nimisessä rakennuksessa. Se oli valtavan korkea rakennus, joka kai toimi jonkinlaisena tilaisuuksien pitopaikkana, joskaan sen funktio ei meille täysin selvinnyt.

 

Kiireettömästi etenimme Euroopan suurimmalle akvaariolle saakka, mutta se olisi pian mennyt kiinni, joten vierailun jätimme huomiseksi. Lähdimme palaamaan keskustaan, mutta nyt käytimme metroa, koska sellaisella haluan ainakin kerran kussakin kaupungissa mennä. Löysimme aseman vajaan puolen kilometrin kävelyn jälkeen. Olin hieman pettynyt, kun asema oli enemmän raitiovaunupysäkki kuin metroasema, ja vielä pettyneempi olin, kun pysäkille ei tullut metro vaan raitiovaunu. No onneksi edes loppumatkan ajoimme maan alla ja pysäkit vaihtuivat asemiksi. Alacant-asemalta kävelimme hotellille hieman liian pitkän reitin, kun minä suunnistin huolimattomasti harhaan.

Olimme todella väsyneitä, ja lepäsimme hotellilla vajaan tunnin. Sitten lähdimme takaisin keskustaan, koska nälkä voitti jalkojen uupumuksen. Keskustan kapeilla kaduilla oli paljon kulkijoita, mutta ruokaravintolat olivat vielä enimmäkseen kiinni. Onneksi tämä on niin suuri kaupunki, että turisteja varten osa ravintoloista tarjoaa ruokaa myös siihen aikaan kun turisteilla on nälkä. Aika pian löysimme ravintolan, joka meille kelpasi, ja siihen auttoi varsin kova nälkä. Yritimme toistaa eilisen onnistumisen, mutta tällä kertaa kinkku ja meloni annos ollut yhtä maistuva. Ilta oli lempeä, mutta meillä ei ollut enää virtaa vaan palasimme hotellille Seijan kellon mittarin näyttäessä 32 000 askelta.

Madrid

 

Hotellihuoneessamme kuului hiljaista noitumista, kun yritin avata vaimon tietokoneella blogini sivuston. Tietokonejätin omistama sivusto ei päästänyt minua sisään, koska en käyttänyt omaa konettani. Vahvistusviesti meni toisen jätin sähköpostiohjelmaan, mutta sitäkään en voinut avata, koska en ollut siellä ennen käynyt tällä koneella. Kun vielä olin jättänyt puhelimeni kotiin, en typerien varmistusten vuoksi päässyt laittamaan blogia paikoilleen. Ei ole ollenkaan sama julkaista kirjoituksia jälkikäteen, mutta teen sen kuitenkin, etteivät vähätkin lukijat kaiko kokonaan pois.

 

Reissasimme tänään (15.10.2022) Madridiin. Lensimme iltapäivällä Kuopiosta Helsinkiin, missä oli puolentoista tunnin odotus ennen jatkolentoa Espanjan pääkaupunkiin. Jälkimmäinen lento tehtiin Iberian lentokoneella, vaikka olimme tosiasiassa Finnairin lennolla. Tarjoilu oli Iberialla aivan yhtä niukkaa kuin Finnairinkin lennoilla. Lennolla oli maskipakko, mutta kummallakaan lentokentällä ei ollut, mikä oli hieman hassua.

Laskeuduimme Barajasin kentälle aikalailla aikataulussa ennen yhdeksää Espanjan aikaa. Molemmilla oli mukana vain reput, joten pääsimme nopeasti pois kentältä. Metroasema löytyi helposti eikä lipun ostamisessakaan ollut vaikeuksia. Sitten köröttelimme puolityhjällä metrolla Nuevos Ministerios -asemalle, missä vaihdoimme linjalle 10 ja ajoimme vielä yhden pysäkinvälin Gregorio Marañón -asemalle. Hotellimme löytyi noin 300 metrin kävelyn jälkeen Calle de José Abascal -kadun varrelta. Kyllä matkustaminen on helppoa ja mukavaa.

Veimme reput tilavaan huoneeseemme ja lähdimme etsimään syötävää. Anopin lohikeitto oli ollut maittavaa ja täyttävää, mutta kahdeksassa tunnissa sen energia oli käytetty. Heti ensimmäisessä kulmassa oli La Pochalo -kuppila, minne kävelimme sisään. Tarjoilijan englanti ja meidän espanja olivat suurin piirtein tasavahvoja. Onneksi molemmat osasivat muutaman eri sanan, ja lopulta saimme tilattua lihaa ja juustoa. Juomien tilaaminen sujui sen sijaan hyvin helposti. Pian meillä oli edessämme viinilasi ja olut, sekä alkupaloina sardiineja ja sipsejä. Niiden jälkeen meille tuotiin oikein maistuvaa iberico-kinkkua sekä hyvin aromista juustoa. Saimme siis mitä tilasimme ja kaikki oli oikein maistuvaa. Hieman enemmänkin olisi ruokaa mennyt, mutta nälkä kuitenkin taittui.

Kiersimme lähiympäristössä, mutta emme löytäneet sopivaa paikkaa, missä olisimme vielä hetken istuneet. Lämpötila oli 20 asteen tienoilla, joten rouva jätti toppatakin hotellihuoneeseen. Kello oli jo puoli kaksitoista meidän aikaa, joten päätimme palata hotellille ja panostaa huomiseen tämän illan sijasta.

Piipahdus Iberian niemimaalla

Edessä on lyhyt käynti Espanjassa. Mukava päästä matkalle, joka katkaisee vähän syksyistä taaperrusta. Kauan ei ole nyt mahdollista matkustaa, mutta kiva kuitenkin päästä katsomaan uusia paikkoja pitempää matkaa odotellessa. Lauantai menee lentämiseen, mutta sunnuntaina pääsee jo olemaan turisti. Hienoa tehdä taas sellaista, missä on hyvä.