Hanoi

Nyt yö meni molemmilta oikein hienosti eikä kummallakaan ole enää univelkoja. Aamiainen oli eilisen veroinen, kuten odottaa saattoi. Pakkasimme rauhallisesti tavaramme ja pian kymmenen jälkeen poistuimme hotellista. Lauantaiaamu Hongkongin kaduilla oli melko vilkas kävellessämme Lockhart Streetiä länteen päin. Matkaa metroasemalle tuli noin puoli kilometriä, joten minulle ei ehtinyt tulla edes hiki isoa reppua kantaessa. Lentokentälle matkasimme päinvastaisessa järjestyksessä kuin kaupunkiin tulessamme. Metro vei meidät Central-asemalle ja sieltä taapersimme melko pitkän matkan juna-asemalle. Juna oli lähes tyhjä, mutta nyt junan ikkunasta näkyi paremmin ympäristöä. Matkan varrella oli valtaisa satama ja monta lähiöntapaista, joissa oli lukuisia monikymmenkerroksisia rakennuksia.

Olimme kentällä huomattavasti ennen lentomme lähtöaikaa. Saimme kuitenkin tehtyä lähtöselvityksen melkein saman tien ja pääsimme nopeasti turvatarkastuksesta läpi. Menimme odottelemaan baariin, jossa sai samalla katsella vilkkaan lentokentän toimintaa. Saimme kulutettua kaikki Hongkongin dollarimme juomiin, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Sitten lähdimme portille 60, mistä lentomme lähti. Kenttä on todella suuri ja jouduimme vaihtamaan terminaalia junantapaisella kulkuneuvolla.

Vietnam Airlinesin kone Hanoihin lähti hivenen myöhässä. Kone oli melkein täynnä, mutta kahden tunnin lennolla sillä ei ollut merkitystä. Matkan lyhyydestä huolimatta meille tarjoiltiin ruoka, joka tosin oli vain runsas sämpylä ja jälkiruoka, mutta kumminkin. Juomaksi otimme punaviinit ja kahvitkin meille tarjottiin. Niinpä lento meni pitkälti syöden ja juoden sekä vähän alhaalla olevia maisemia katsellen. Hanoin kenttä oli merkittävästi pienempi kuin Hongkongin kenttä, mutta siellä oli huomattavasti pitempi jono passintarkastukseen. Hitaasti etenevässä jonossa olimme yli puoli tuntia, mutta varsinainen toimenpide oli nopeasti ohitse.

Poistuimme terminaalista sekä ohitimme lukuisat taksikyytiä tarjoajat ja menimme City Express bussille. Välittömästi meihin iski uskomaton noin 35 asteen lämpötila. Hanoi kärsii lämpöaallosta, jonka ennustetaan tästä vain pahenevan. Bussissa jäähdytys hieman vähensi lämpöä, mutta viileäksi sitä ei voinut sanoa. Odottelimme parikymmentä minuuttia bussin lähtöä ihmetellen samalla hyvin kaaosmaista toimintaa autojen jättäessä ja hakiessa matkustajia. Huolta kannettiin ainoastaan omista tarpeista.

Bussi lähti kohti keskustaa noin puolet paikoista täytettynä. Lippu maksoi 50 000 dongia eli meiltä yhteensä noin kolme euroa. Alkumatka ajettiin moottoritiellä ja jo siellä kuski käytti ahkerasti torveaan hätistellen edestään pienempiä autoja. Varsinainen hullunmylly alkoi, kun bussi pääsi kaupungin kaduille. Liikenne oli uskomattoman vilkasta eikä kaistoilla näyttänyt olevan mitään väliä. Autoja kulki paljon, mutta niiden lisäksi kaikkialla ajoi mopoja lukematon määrä. Ne puikkelehtivat autojen välissä ilman turvavälejä. Kyydissä saattoi olla useampikin henkilö, mutta yleensä vain matkustaja katseli samalla puhelintaan. Yhden mopon kyydissä oli noin vuoden ikäinen vauva vanhempiensa välissä niin, että vain paksut paljaat pohkeet vilkkuivat näkyvissä. Bussin torvi soi usein, mutta yhtään todellista vaaratilannetta ei näkynyt ja torven soitto oli enemmänkin varoitus, että olen tulossa kuin vaaran välttämistä.

Matkan varrella oli pysäkkejä, joista kimeä naisääni tiedotti vietnamiksi ja englanniksi, joskin kummastakin kielestä oli vaikeata saada selvää. Seurasin matkan etenemistä puhelimesta ja tiesin, milloin olimme Oopperan lähellä ja kun bussi pysähtyi pysäkille, säntäsimme ulos uskomattomaan kuumuuteen. Meillä oli noin kilometrin kävely May de Ville Corner -hotellillemme ja minä otin repun selkään nauttien urheilusuorituksesta. Siinä olikin pitkän matkan suoritus yhdistettynä spurtteihin, joita oli pakko tehdä katuja ylittäessä. Kaikista suunnista tuli ainakin mopoja ja paljon myös autoja. Vain suurimmissa risteyksissä oli liikennevalot, mutta kun saimme vihreän valon ylittääksemme kadun, kääntyi toisesta suunnasta tusina mopoa, jotka hädin tuskin väistivät meitä. Hotellilla olimme hikisiä yhtä paljon kuumuudesta kuin liikennestressistä johtuen.

Hotellimme on varsin hyvä ja huoneemme miellyttävän tilava. Silti se on Suomen hintatasoon verrattuna varsin kohtuuhintainen. Erinomaista englantia puhuva nuori nainen kirjasi meidät sisään samalla kun apumies toi meille virkistävää, viileää sitruunateetä. Nainen selitti tarkasti kaikki asiat, minkä jälkeen apumies kantoi reppumme kymmenennessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme. Peseydyimme hieman ja vaihdoimme kuivaa yllemme ennen kuin nousimme hotellin katolla sijaitsevaan baariin. Aurinko oli jo painunut horisontin taakse, mutta vielä ei ollut pimeää. Kuumaa sen sijaan edelleen oli. Oli kuitenkin mahtavaa istua ja katsella yli kahdeksan miljoonan asukkaan Hanoita ja nauttia samalla Hanoi-olutta sekä inkiväärijuomaa. Kuumuuskin oli siedettävää, kun aurinko ei enää paistanut.

Olimme aamiaisen jälkeen syöneet lentokoneessa sämpylät, joten tarvitsimme ravintoa. Hotellimme sijaitsee French Quarter -alueella, joka oli nimensä mukaisesti aikoinaan ranskalaisten miehittäjien asuttamaa tienoota. Edelleen on jonkin verran alkuperäisiä komeita rakennuksia jäljellä. Hotellin lähiympäristössä on myös ravintoloita ihan mukavasti. Me valitsimme Tao Don -nimisen paikan, joka ulkoa päin näytti ihan hyvältä. Palvelu oli melko hapuilevaa, mutta ruoka oli mukavan maistuvaa. Seija otti grillatun liharuoan, joka oli maukasta eikä siinä ollut mitään turhia osasia. Minä otin paistetun riisin kananmunalla. Se oli mahtavan pelkistetty ruoka. Siinä oli laajan paistetun riisin keskellä munakas ja kaikki se oli oikein maukasta. Kello oli jo yli kahdeksan, kun palasimme mopoja väistellen edelleen noin 30 asteen lämmössä hotellille. Jalkakäytävillä oli vielä hyvin paljon elämää, kun jotkut siellä söivät, toiset katselivat puhelimia, jotkut juttelivat naapurin kanssa ja joku mopo eksyi sinnekin ajamaan.