Nukuin
yön hyvin, kunnes seitsemän aikoihin heräsin voimakkaaseen
ukkoseen. Aamutoimien jälkeen sade oli hiipunut, joten lähdin
etsimään aamiaista. En ollut kovin toiveikas, mutta niin vain
seuraavassa korttelissa oli Burger King. Se ei ollut toiveitteni
täyttymys, mutta sieltä kuitenkin sain aamiaisen. En ihmeemmin
pitänyt neliönmuotoisesta croissantista, jossa oli munakasta
sisällä, mutta sitä saa, jos tilaa numeron neljä. Paikka oli
vähintäänkin ankea. Siellä eivät viihtyneet asiakkaat eivätkä
työntekijät eikä ainakaan turisti. Kävellessäni takaisin
hotellille
alkoi jälleen sataa.
Sadetta
jatkui ja jatkui. Tosin välillä sentään jyrähti ukkonen. Eikä
taivaalta tullut vähäistä tihkua vaan vettä tuli todella
paljon. Hotellin edessä olevan
parkkipaikan kaksi laajaa kaivoa eivät ehtineet viedä kaikkea vettä
pois vaan parkkipaikka tulvi
vedestä. Vettä satoi niin
voimakkaasti, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä
katselemaan New Orleansia. Olisin ollut muutamassa minuutissa
läpimärkä. Kirjoittelin huoneessani ja katselin televisiota
samalla kun vilkuilin sääkanavaa, josko
sade lakkaisi ollenkaan. Yhdeltä
oli aamiainen kulutettu ja minun oli pakko uhmata sadetta ja mennä
lähellä olevaan baariin. Se ei ollut viehättävä tai viihtyisä,
mutta sain siellä oluen, jos hätäpäissä tilattu Miller Lite
sellaista on, sekä kanansiipiä,
joita tosin jouduin odottelemaan kovin pitkään. No eipä minulla
ollut kiirettä. Baarissa oli kaksi muuta asiakasta ja kaksi
baarimikkoa, jotka päivittelivät minun pitkää matkaa Suomesta New
Orleansiin. Nyt en saanut jo tutuksi
käynyttä jutteludraivia päälle, joten keskustelut jäivät
lyhyiksi.
Kulutin
aikaan hotellilla vielä pitkään, kunnes sääkanavan tutkakuva
näytti, että sade saattaisi
illan aikana loppua. Vettä tuli vielä ihan runsaasti, kun lähdin
Tulane Avenuelta ja kävelin sateenvarjon alla Canal Streetille.
Lähdin etenemään kohti keskustaa, kunnes
nousin raitiovaunuun, kun se tuli
sopivasti kohdalle. Osasin maksaa 1,25 dollaria automaattiin ja niin
kuljettiin juoksuvauhtia keskustaan.
Sade
jopa loppui vähäksi aikaa, joskin jatkui myöhemmin
kuurottaisena. Kiertelin kuuluisassa
French Quarterissa ja alue oli oikein mukava. Kyllä siellä oli
liikaa markkinamenoa, mutta vanhat rakennukset ja erityisesti niiden
koristellut parvekekaiteet olivat oikein komeita.
Monet hyvin hoidetut parvekkeet oli koristeltu hienosti kasveilla,
jolloin ne olivat entistäkin mukavampia katsella. Voodoo-liikkeiden,
turistikauppojen ja viinakauppojen
välissä oli runsaasti baareja, joissa monissa soitettiin
livemusiikkia. Vähän niin kuin Nashvillen Broadwaylla, mutta täällä
musiikki oli selkeästi parempaa. Menin Bourbon Streetillä Maison
Bourbon -baarin tiskille istumaan ja tilasin oluen. Mies katsoi minua
kysyvästi ja ensimmäisen pullon, minkä näin, oli Miller Lite.
Olisikohan aika ryhdistäytyä? Pian saapumiseni jälkeen aloitti The
Leroy Marshall Band soittamaan. Leroy oli kovin innostunut
esiintymisestä ja kertoi harvalukuisalle yleisölle vitsejä
kappaleiden välissä, joskin minä en ymmärtänyt niistä
ainoatakaan. Se oli todennäköisesti minun eikä Leroyn vika. Bändi
soitti viihdyttävää jatsia tai jotain sellaista. Sitä oli ihan
mukava kuunnella, mutta autossa vaihtaisin kanavan toiseen. Leroy
touhusi lavalla kovasti laulaen, taputtaen ja soittaen saksofonia.
Muut bändin jäsenet eivät olisi voineet vähemmän kiinnostua.
Kappaleiden välissä pianisti lähetti viestejä sosiaalisessa
mediassa ja hän oli muusikoista aktiivisin.
Ilta
alkoi hämärtyä ja sadettakin saatiin ranskalaisiin kortteleihin,
joten palasin Canal Streetin raitiovaunulinjan pysäkille, josta
pääsin paluumatkalle. New Orleansia kutsutaan Big Easyksi ja se
näkyi muun muassa raitiovaunussa. Kuski jutteli matkustajien kanssa
kiirettä pitämättä ja yhdessä vaiheessa olimme vajaa viisi
minuuttia pysähdyksissä ihan muuten vaan.
Edellisellä
kerralla täällä käydessäni ajoin kaupungin läpi pysähtymättä.
Nyt näin korispelin ja ehdin katsella muutaman tunnin French
Quarteria. Olen siis menossa oikeaan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti