lauantai 20. tammikuuta 2024

Foz du Iguaçu

Olin ennen kahdeksaa alakerrassa aamiaisella. Laatu ei kovin korkealle noussut eikä valinnanvaraakaan ollut kovin laajasti. Tällä kuitenkin tänään aloitettiin. Valmistauduin ilman kiirettä päivään huoneessani. Sääennustus lupaili mahdollisia ukkoskuuroja, joten niiden varalta piti varautua. Lämpötilan arvioitiin olevan 26-28 astetta. Ennustukset eri sivuilla vaihtelevat aika paljon eikä oikein mikään näytä osuvan täysin oikeaan, joten pitää varautua, että on kuuma ja voi sataa.

Olin viereisellä bussiasemalla pian yhdeksän jälkeen. Siellä oli melko autioita, mutta odottaessani bussia 120 alkoi hiljalleen ihmisiä kerääntyä pysäkin tietämille. Äkkiä kaikki paikalliset nousivat seisomaan ja menivät jonoon jättäen turistit jonon hännille. Kaikki kuitenkin sopivat helposti sisään, sillä pääsimme ajelemaan oikein haitaribussilla. Tämä oli sama linja, millä olin eilen tullut keskustaan. Nyt ajelin sillä lentokentälle ja siitä eteenpäin katsomaan Iguassan putousta. Putouksilla on monta nimeä riippuen siitä millä kielellä asiasta puhutaan. Joka tapauksessa kyseessä on Iguaçu/Iguazu joen valtava putous, joka kuuluu Unescon maailmanperintölistalle ansaitusti.

Putous oli tietenkin syy, miksi tulin tähän kaupunkiin ja onneksi tulin, sillä putous tai oikeastaan lukuisat putoukset, oli aivan mahtava. Joki on tällä kohdalla hyvin leveä, mutta kun vettä on valtavasti ja korkeuseroa kymmeniä metriä, syntyy hyvin ainutlaatuinen putous.

Iguaçun luonnonpuiston rajalla piti nousta bussista. Siellä oli valtavasti väkeä, kuinkas muutenkaan. Aluksi kaikki näytti täydelliseltä kaaokselta, joten hieman etsiskelin miten pitää toimia. Kiersin etsimässä lipun myyntiä, mutta sellaista ei ollut lainkaan. Suurin osa tulijoista on hankkinut lipun etukäteen netistä, mutta meille vanhemman aikaisille oli sentään järjestetty automaatti, josta lipun sai hankittua. Lippu tiukasti kädessä kuin alakoululainen etsin jonoa, mihin pitäisi liittyä. Näytin lippuani virkailijalle ja hän osoitti hyvin pitkän jonon päätä, johon liityin. Tilanne näytti aika uuvuttavalta, mutta jono liikkui varsin rivakasti. Olin päässyt sadan ensimmäisen joukkoon, kun eteneminen pysähtyi lähes puoleksi tunniksi.

Keskukselta varsinaiselle putoukselle oli yli viiden kilometrin matka ja sinne turistit vietiin linja-autoilla. Niitä kiersi tasaisella tahdilla, joskin tässä kohden tuli jostain syystä pidempi tauko. Sain oman paikkani kaksikerroksisen bussin yläkerrasta, mikä sopi minulle oikein hyvin. Sieltä oli kiva katsella etenemistä läpi hyvin tiheän sademetsän. Huono puoli sademetsässä on, että puut estävät näkemästä metsää. Tien varren puut isoja ja hyvin vihantia eikä juuri ensimmäisten puiden taakse näkynyt. Näin kuitenkin komean petolinnun, joka myöhemmällä tutkinnalla osoittautui lähes varmasti eteläntöyhtökarakaraksi. Havaitsin myös noin 40 sentin mittaisen liskon. Harmi vaan, että nämä näkyivät bussin ikkunasta eikä kävellessä.



Putouksen lopussa bussi pysäytti ja päästi meidät ulos kävelemään noin puolentoista kilometrin päällystetyn polun putouksen alkuun. Reitti kulki sademetsän reunalla, mutta kuten jo kirjoitin en harmikseni kohdannut eläimiä. Jaguaaria en ehkä olisi halunnut kohdata, mutta ne ovat niin harvinaisia, ettei sellaista tuuria kuitenkaan olisi käynyt. Koatin eli nenäkarhun olisin halunnut kohdata, mutta niitäkään ei polulla vastaan tullut, vaikka ovat täällä aika tavallisia. Onneksi sentään monia suuria ja hyvin värikkäitä perhosia lenteli ympärillä.

Eläimet sikseen, sillä putoustahan minä tulin katselemaan ja siinä myös oli katseltavaa. Putouksen laajuus oli todella hämmentävä. Sitä jatkui koko puolentoista kilometrin matkan. Aluksi pienemmät putoukset näkyivät kauempana Argentiinan puolella, mutta hiljalleen pääsin lähemmäksi putouksen alkua, missä vettä valui uskomattoman paljon valtavalla pauhulla. Kävin vajaat sata metriä pituisella kävelytiepistokkaalla, joka vei aivan putouksen keskellä tai oikeastaan kahden putoustasanteen väliin, missä ylemmästä putouksesta nouseva vesihöyry katseli kävijän läpimäräksi. Paikan nimi on Devil’s Throat. Onneksi olin ottanut mukaan Hanskin tekemän sateen pitävän pussin, mihin sain laitettua reppuni. Reppu säilyi kuivana, mutta itse kastuin ihan kokonaan. Laitoin puhelimenkin pussiin, joten en pystynyt kuvaamaan aidan yli kaukana alhaalla kuohuavaan veteen. Tämä olisi ollut paikka vaimon mieleen. Aivan kierroksen lopussa saavuin pääputoukselle, jos sitä nimeä voi käyttää. Vesi syöksyi vain muutaman metrin päässä uskomattomalla voimalla alas pitäen huikeata meteliä.







Käynti oli erittäin hieno ja vaikka ihmisiä oli paljon, levittäytyivät ne pääsääntöisesti pitkin kävelyreittiä eikä liikoja ruuhkia muodostunut. Päätepisteessä odotettiin taas jonkin aikaa bussia, joka kuljetti kävijät takaisin keskukseen. Vähän ennen keskusta tuli lyhyt, mutta hyvin rankka sade. Muuten päivä oli poutainen ja melko kuuma. Keskuksessa menin pikaruokalan jonoon, mutta vasta tiskillä pääsi tutustumaan mitä oli tarjolla. Hätäpäissäni valitsin pienimmän hampurilaisen ateriana. Se oli minulle aivan sopivan kokoinen, vaikka olikin lasten annos. Siihen kuului mukaan pehmolelu ja heppu yritti tosissaan tarjota sitä minulle.

Edessäni oli jälleen matka keskustaan bussilla 120 ja siellä menin suoraan hotellille. Siellä loikoilin vähän aikaa, mutta sitten tein vielä kävelyretken lähiympäristöön. Ajattelin kävellä katsomaan Brasilian ja Paraguayn välistä rajasiltaa. Kävelin pohjoista kohden muutaman kilometrin, mutta sitten en enää viitsinyt jatkaa pitkin autokauppojen ja muiden liikelaitosten reunustamaan katua pitkin. Niinpä kävelin takaisin kuumassa illassa ja vietin loppuillan huoneessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti