Limassol

 Saimme univelan maksettua yön aikana emmekä silti nukkuneet liian myöhään. Taivas oli pilvien peitossa, mutta sateen vaaraa ei ollut. Kahdeksan jälkeen laskeuduimme alakertaan aamiaiselle. Lisäksemme paikalla oli ainoastaan Antti Kurosen kaksoisolento, joka ei kuitenkaan meistä ollut kiinnostunut. Aamiaistarjonta oli varsin hyvä ja esillepano poikkeuksellinen aistillinen aamiaispöytään. Meille molemmille valmistettiin myös omeletit, mikä varmisti energiatason kohdalleen.

Puoli kymmenen aikoihin jätimme huoneen ja poistuimme hotellista. Kävelimme muutaman sadan metrin bussipysäkille, missä odottelimme kymmenisen minuuttia bussin numero 525 saapumista. Teimme päinvastaisen matkan kuin eilen ja palasimme takaisin lentokentälle. Leveästi hymyillen katselin tänäänkin flamingojen syömistä matalalla suolajärvellä. Löysimme helposti Europcarin autonvuokrauspisteen lentokentän aulasta. Oikein hyvää englantia puhuvan virkailijan kanssa oli poikkeuksellisen helppoa tehdä autovuokrausta. Usein vuokraus on ikävää, kun kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toista ja pitää monta kertaa pyytää toistamaan toisen sanomisia. Nyt kaikki sujui helposti ja ongelmitta. Saimme muutaman kympin lisäämällä Bemarin allemme, joskaan en ole ihan varma kannattiko se. Auto ei tuntunut kovin kummalliselta eikä ainakaan paremmalta kuin oma auto.

Varovasti autoon totutellen ajoin pois lentokentän parkkipaikalta. Tärkeintä oli tietenkin muistaa pysytellä vasemmalla puolella tietä. Se oli itse asiassa varsin helppoa eikä päivän aikana ollut kertaakaan ongelmia pysyä omalla kaistalla. Halusin välttää moottoritien, koska meillä ei ollut mitään kiirettä. Niinpä lähdin pientä tietä pitkin kohti länttä. Viiden kilometrin ajon jälkeen olimme ajaneet harhaan! Se ei ollut katastrofi vaan katselimme puhelimelta missä olimme ja sitten otimme uuden reitin. Rannan lähellä kulkevaa tietä etenimme Mazotosiin saakka, mistä suuntasimme sisämaahan päin. Noin 15 minuuttia myöhemmin pysäköin auton Choirokoitian kylän vieressä olevan Unescon maailmanperintökohteen parkkipaikalle.

Choirokoitian kylässä asuttiin viimeksi muutama tuhat vuotta sitten, mutta sen jälkeen se on raunioitunut. Kovin paljon ei tietenkään ole jäljellä, mutta kuitenkin sen verran, että asumusten pyöreä muoto ja tiivis sijoittuminen oli kaivauksissa pystytty selvittämään. Kiertelimme vähän aikaa melko pienellä alueella ja katselimme vähäisiä raunioita. Alueen reunalle oli rakennettu esimerkkejä alkuperäisistä rakennuksista. Niissä kivimökeissä ei voinut olla kovin mukavaa asua eikä yksityisyyttä ollut kenelläkään. Seija kauhisteli pieniä sisiliskoja, mutta jähmettyi paikoilleen, kun näki ensimmäisen kerran niiden noin 20 senttiä pitkän isoveljen. Onneksi kumpikin varoi toisiaan, joten yhteydenotolta vältyttiin. Nautimme kylmän juoman ja kummallisen nakkikääryleen alueen kahvilassa.

Seuraavana ajoimme Limassoliin Harmony Bay hotelliin, missä vietämme tulevan yön. Matkaa oli vain muutama kymmenen kilometriä, joten olimme paikan päällä kovin aikaisin. Emme kuitenkaan viitsineet ajaa autolla minnekään muualle vaan kiertelimme lähistöllä kävellen vähän aikaa. Nautimme vielä hotellin baarissa oluen ja siiderin ennen kuin huoneemme saatiin siivottua. Odottelu lähes kuumalla terassilla oli ihan mukavaa, kun minäkin maltoin kerrankin olla paikallani. Tosin paljon kauempaa en olisi enää kestänyt. Respassa oli töissä suomalainen nainen. Seija vähän rupatteli hänen kanssaan, mutta minä en sitä nähnyt tarpeelliseksi. Huone on ihan tilava ja parvekkeelta on merinäkymä, joskin näkymä on kovin kapea kahden rakennuksen välissä, mutta kuitenkin.

Ripeän virkistäytymisen jälkeen lähdimme Limassolin keskustaan, joka oli reilun viiden kilometrin päässä. Sinne meidät vei bussi numero 30 alle kahden euron henkilömaksulla. Minulla ei ollut tarkkaa käsitystä missä kannattaisi jäädä pois, mutta arvauksemme osui aika hyvin oikeaan, kun nousimme bussista hieman ennen vanhaa satamaa. Limassol ei ole mikään kovin kaunis kaupunki. Rannan tuntumaan on rakennettu varsin korkeita asuinrakennuksia rikkaille ihmisille, joista varsin suuri osa lienee itänaapuristamme. Venäjää kuuluu puhuttavan varsin usein ja monet mainokset on kohdistettu suoraan venäläisille. Hotellin televisiokanavista puolet on venäläisiä. Kaupungin rakennuksissa on hyvin paljon graffiteja eivätkä ne ole hyvin tehtyjä vaan pelkkää sotkua. Kovin paljon oli huonokuntoisia rakennuksia ja monissa uusissakin rakennuksissa oli meneillään remontteja. Vanhaan satamaan oli kunnostettu moderneja ravintoloita ja kahviloita, jotka olivat kivoja, vaikkeivat kovin omaperäisiä.

Vanhassa keskustassa oli uudistettu Agora, missä oli hyvin monia ravintoloita. Seija valitsi meidän ruokapaikkamme pöytäliinojen perusteella. Istuttuamme terassin pöytään toi vanha mies meille ruokalistan, mistä hän osoitti kreikankielisiä nimiä ja kertoi kehnolla englannilla mitä ne olivat. Hänen käytyään listan läpi olimme edelleen kovin epävarmoja, mikä ei ollut ihme, sillä olimme tunnistaneet vain moussakan sekä ”meatballs”. Ukko tutkiskeli ilmeitämme ja teki aivan oikean johtopäätöksen; hän palasi omalle paikalleen ja toi meille englanninkieliset ruokalistat. Miksei hän voinut tuoda niitä heti? Päädyimme molemmat ottamaan kebabit, Seija kanalla ja minä sianlihalla. Kokonaiset lihanpalat tuotiin vartaassa, mikä ei minusta vaikuttanut kebabilta, mutta voi olla, että kreikkalaisessa ruokailussa näin on. Joka tapauksessa ruoka oli ihan hyvää ja kovin huokeata. Olimme jo lopettelemassa omaa ruokailua ja odottamassa maksun mahdollisuutta, kun viereiseen pöytään tuli viiden hengen turistiseurue vähäisellä englannin kielen taidolla varustettuna. Gubbe tuli jälleen pöytään kreikankielinen ruokalista mukanaan, ja hän kertoi samat tarinat kuin meillekin. Yksi rouva halusi sopan muiden ilmeisesti vielä aprikoidessa mitä haluavat enkä sitä ollenkaan ihmetellyt. Vanha mies kuittasi rouvalle ”five soups”. Nopeasti kuului pöydästä ”no, no, one soup”. Vanha mies ei kuitenkaan tuntunut kuuntelevan vastaväitteitä kävellessään tiskille kertomaan tilausta. Meitä vähän harmitti lähteä, koska nyt emme tiedä montako soppaa pöytään kannettiin.

Me kävelimme vielä keskustassa, vaikka siellä ei juuri katseltavaa ollut. Valuimme hiljalleen meren rantaan ja päädyimme vanhan sataman alueelle, missä oli näitä uusia kahviloista ja ravintoloita. Seija halusi vielä kahvin, mitä menimme nauttimaan modernin näköiseen kahvilaan. Minä otin pienen Keo-oluen. Se (0,33 l) maksoi euron enemmän kuin ruokailun yhteydessä ottamani 0,63 litran olut. Puitteet maksavat. Palasimme hotellille kävellen meren rannan promenadilla. Se oli parasta Limassolissa. Ranta oli pääasiassa kivien peittämää, mutta välillä oli myös uimarantoja. Nyt ei rannalla paljon ihmisiä ollut, mutta joku oli kuitenkin jopa uimassa. Sitäkin enemmän ihmisiä käveli promenadilla tai pyöräili viereisellä pyörätiellä. Tungosta ei ollut vaan sopivasti vastaantulijoita, joita pystyi ihmettelemään.