Troodos

Pafosin aamu oli riittävän lämmin, jotta Seija meni ulkoaltaalle uimaan. Hän oli altaan ainoa kauhoja, mutta se antoi vapaamman tilan uida. Vesi ei ollut kovin kylmää, koska hän viihtyi siellä yli varttitunnin. Minä en ehtinyt mukaan aamu-uinnille, joten tyydyin peseytymään huoneessamme. Puoli yhdeksän jälkeen olimme oikein hyvän aamiaistarjonnan ääressä. Aamusta toiseen aamiainen on vain parantunut, mikä tietenkin on oikein hieno asia. Amphora-hotelli otti asiakkaan tyytyväisyyden vakavasti, sillä suurta salia kiersi vanhempi herra hovimestarin elkein ja hyvin kohteliaasti ehti meiltäkin käydä kahdesti kysymässä, oliko kaikki hyvin.

Yhdeksän jälkeen olimme pakanneet ainoan matkalaukkumme ja kiikuttaneet sen auton takakonttiin. Seija kävi maksamassa huoneen, kun minä jo lämmittelin moottoria päivän ajoa varten. Ensimmäinen etappi oli reilun kahden kilometrin mittainen. Se vei meidät Pafosin lounaisnurkalle, jossa olimme eilen syöneet päivällistä. Pysäköin ilmaiselle parkkipaikalle ja siirryimme vieressä olevaan Nea Pafosin arkeologiselle alueelle, joka on päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Täältä on kaivettu esiin kreikkalaisten ja roomalaisten asutusten raunioita. Esille on noussut erittäin hienoja mosaiikkeja, jotka ovat peittäneet aikoinaan talojen lattiat. Paikan kuuluisin talo on niin sanottu Dionysoksen talo, jossa on noin 500 neliön alueelta säilynyt todella hienoja mosaiikkeja. Osa muista mosaiikeista on peitetty tarkoituksella hiekalla, jotta ne säilyvät ulkona. Ilmeisesti hiekka poistetaan silloin tällöin, jotta turistit saavat niitä ihailla. Alue oli varsin suuri ja siellä oli helteen noustessa oikein kiva kierrellä. Siellä oli paljon myös luonnontilaista heinikkoa, joka houkuttelee lintuja. Näin töyhtökiurun, jota en ennen ole nähnytkään.

Poistuimme alueelta pohjoisesta portista ja lähdimme kävelemään meren rantaa seuraten pohjoiseen. Tuuli ei ollut kovinkaan voimakasta, mutta siitä huolimatta mainingit löivät voimakkaasti rantakiviin. Täällä uiminen olisi ollut mahdotonta melkein kaikkialla, mutta meren katseleminen oli oikein kivaa. Ohitimme jälleen monta hotellia, joiden lukuisilla parvekkeilla istuskeli harvakseltaan ihmisiä. Lähes kaikki aurinkotuolit olivat tyhjillään, mikä kertoi turistikauden olevan vasta tulossa. Etenimme lähtöpisteestä noin neljä kilometriä pohjoisemmaksi, ennen kuin käännyimme kiertäen takaisin päin. Kaupunki oli täällä tylsän puoleista.

Olimme takaisin satama-alueella pian puolen päivän jälkeen. Päätimme mennä nauttimaan lounaan melko lähelle paikkaa, jossa olimme eilen käyneet. Kuljimme muutama sata metriä Captain’s Bistoa lännemmäksi, missä olimme nähneet viihtyisämpiä ravintoloita. Valitsimme hyvät pöytäliinat omaavan Theo’s Restaurantin. Bonuksena siellä oli myös odotukset täyttävä ruokalista. Seija malttoi ottaa salaatin, mutta minä panostin viimeiseen merenrantaruokailuun tilaamalla kattavan kala-aterian. Odottaessamme ruokien valmistumista katselimme Välimeren kirkasta vettä sekä ympäröivää maailmaa. Hieman minua alkoi kaduttaa, ettemme menneet viereiseen Pelican ravintolaan. Siellä oleili oikea noin metrin korkuinen vaaleanpunainen pelikaani, joka enimmän ajan seisoskeli terassin edustalla ja nautti ihmisten ihmettelystä. Kadutus katosi, kun eteeni kiikutettiin erinomainen merilautanen. Siinä oli rinnan miekkakalaa, tonnikalaa, mustekalan lonkero imukuppeineen, isoja katkarapuja, meriahventa, simpukoita, rapukakku sekä kummallinen valkoinen kumilieriö, joka taisi olla seepiaa. Ainoa, mikä jäi osin syömättä, oli tämä seepia. Mustekalan lonkero oli melkein hyvää eikä lainkaan vastenmielistä, mitä kuvaa se, että Seijakin maistoi sitä. Parasta oli kuitenkin rapukakku hieman ennen jättikatkarapuja.

Yhden jälkeen lähdin ajamaan kohti pohjoista. Pafosin läpi pääsimme helposti. Kyproksella on varsin helppo ajaa. Kaupungeissa mennään keskieurooppalaiseen tapaan nähden kovin rauhallisesti eikä maaseudullakaan takaa tulevien jalkoihin yleensä jää. Etenin eilistä reittiä pohjoiseen Stroumpiin saakka, missä käännyin itään kovin pienelle tielle. Seuraavat reilut kolme tuntia ja alle sata kilometriä ajoimme erinomaisen mutkaista tietä Troodosiin saakka.

Kyllä minä nautin ajamisesta näillä hyvin kiemuraisilla teillä, missä pisimmät suorat eivät paljon sataa metriä ylittäneet. Yleensä tiukkaa oikeata seurasi tiukka tai vielä tiukempi vasen. Rattia kääntäessäni ehdin myös katsella jyrkkiä rinteitä laakson toisella puolella. Tie oli yllättävän hyvässä kunnossa eikä asfaltissa ollut juuri lainkaan kuoppia tai murtumia. Ainoat tarkkaavaisuutta vaativat asiat olivat tielle jyrkiltä rinteiltä pudonneet kivet. Eroosio syö koko ajan rinteitä ja sieltä putoilee tielle kiviä. Suurin osa on pieniä, mutta seurassa on myös nyrkin kokoisia morkuloita, joiden päältä ajaessa voisi käydä ikävästi. Todella huonolla onnella voisi rinteeltä vieriä kunnon siirtolohkare tai kymmenmetrinen mänty, mutta sellaisia emme kohdanneet. Tie oli olosuhteisiin nähden melko leveä eivätkä rinteet syöksyneet heti tien reunalta syvyyksiin, joten Seija istuskeli vieressäni varsin tyynenä. Liikennettä oli hyvin vähän. Tie kulki lähinnä rinteen reunalla eikä laskeutunut välillä laaksoon ja sieltä takaisin ylös. Äkkinäisimmän pysähdyksen jouduin tekemään, kun erään mutkan takaa eteen ilmestyi monikymmenpäinen vuohilauma. Paimen oli kuitenkin tilanteen tasalla. Hän heitti kiven lauman oikealle puolelle, mikä ilmeisesti komensi eläimiä pysymään vasemmalla reunalla. Ohittaessani lauman tervehdin kiitokseksi vanhaa miestä ja sain vastineeksi yhtä ystävällisen viittauksen.

Teimme muutaman pysähdyksen eteen tulleissa harvoissa kylissä. Panagiassa pysähdyimme pieneen kauppaan ostamaan juotavaa. Vanha mies istuskeli verannalla meidän mennessä sisälle. Hän seurasi perässämme ja meni istumaan kassakoneen ääreen tupakkaa poltellen meidän etsiessä ostoksiamme kuuliaisesti maskit naamalla. Erään luostarin kyljessä oli yllättävän suuri kahvila, mihin ajoitimme iltapäivän kahvihetken. Lisäksemme paikassa ei ollut asiakkaana kuin Jeepillä kahvilan eteen ajanut munkki ja joku siviili, jonka kanssa hän meni juttelemaan. Ostamamme kahvit olivat laimean kelmeitä ja omenatorttuamme ylilentänyt pääskynen maustoi jätöksillään, joten loppu tortusta jäi syömättä.

Viiden jälkeen ohitimme Mt. Olymposin, jonka rinteillä oli vielä pikku kinoksia lunta, vaikkei läheskään sellaisia, joita Suomessa on satanut viime päivinä. Troodosissa löysimme helposti Jubilee Troodos Hotelin, mihin majoituimme. Hotelli on huomattavasti vaatimattomampi kuin aiemmat yöpaikkamme, mutta siisti ja riittävä viettää ilta ja nukkua yö. Kävelimme lyhyen matkan Troodoksen kylään, joka käsitti hotellin, muutaman ravintolan sekä supermarketin. Kävimme nauttimassa siiderin ja oluen ravintolan terassilla, jossa oli riittävän lämmintä istuskella lyhythihaisessa paidassa ja sortseissa. Kävimme vielä supermarketissa hankkimassa pientä purtavaa ja juotavaa iltaa ja huomista varten. Paikan myyjä tarvitsisi muutaman tunnin asiakaspalvelukoulutusta. Tosin se ei taitaisi paljon myyntiä lisätä.

Troodosin kylä sijaitsee 1 952 metriä korkean Olympus-vuoren lähettyvillä. Täällä on enimmäkseen tanakkaa mäntymetsää. Monet männyt ovat paksuja, mutta silti melko matalia. Juuresta ne ovat helposti toista metriä halkaisijaltaan, muut loppuvat jo pian kymmenen metrin korkeuteen. Mäntyjen lisäksi ei täällä paljon muita puita olekaan. Huomenna on tarkoitus tarkastella metsää ja maastoa lähemmin.