Pafos

 Kyproksen ilmassa on jotain, joka nukuttaa minua oikein maittavasti. Harmittavasti Seijaan sillä ei ole ihan samaa vaikutusta. Hotellin aamiainen oli oikein laadukas, ja sieltä löytyi syötävää nirsommallekin, jos sellaisia olisi ollut mukana. Tilassa piti liikkua maski kasvoillaan. Sama sääntö on voimassa kaikkialla sisätiloissa, niin kaupoissa ravintoloissa kuin liikennevälineissäkin. Koronapassia meiltä on kysytty kahdesti. Ensimmäisen kerran lentokentällä saapuessamme maahan ja toisen kerran Choirokoitian Unescon lipunmyynnissä. Tämä jälkimmäinen hieman kummeksutti, sillä alue oli kokonaan taivasalla!

Poistuimme hotellista yhdeksän jälkeen sortsit jalassa ja kalpea iho peitettynä aurinkorasvalla. Minulla oli tänään ajovuoro, joten menin jo tottuneesti auton oikean puolen etupenkille. Tämä on muuten jo viides valtio, jossa autoilen vasemmanpuoleista liikennettä noudattaen. Ajoin läpi Limassolin keskustan, missä oli liikennettä jonkin verran, mutta ei kuitenkaan vaivaksi asti. Ajo oli varsin selkeätä katujen ollessa kapeita, jolloin vauhti ei nouse korkeaksi. Lisäksi nopeutta pitävät tehokkaasti kurissa hidastetöyssyt, joita liikennemerkeissä kutsutaan ”road humps”. Olin säätänyt puhelimen reitinohjauksen välttämään moottoritien, minkä se tekikin tehokkaasti. Ajelin länteen pikkuteitä pitkin ilman kiirettä. Erään tietyöstä johtuneen kiertotien jälkeen puhelinneito ehdotti todella kummallisia reittivaihtoehtoja. Niin päätimme siirtyä läheiselle moottoritiellä, jota pitkin ajoin 100 kilometriä tunnissa Pafosiin saakka. Sieltä käännyimme kohti pohjoista ja saavutimme Polis- nimisen kaupungin noin 30 kilometrin ajon jälkeen. Kävimme supermarketissa, joista suurin osa on meidän R-kioskin kokoisia, ostamassa juotavaa ja vähän evästä. Jatkoimme vielä vajaa kymmenen kilometriä, kunnes tulimme vaellusreitin alkuun.

Kuljimme 7,5 kilometrin mittaisen Afroditen kävelyreitin. Tarun mukaan Afrodite syntyi Kyproksella ja ilmeisesti juuri täällä saaren kärjessä, missä reitti kulki. Reitin alussa oli pieni syvennys, johon valui vettä. Täällä oli tarun mukaan Afrodite peseytynyt, mutta tuskin enää suostuisi sitä tekemään. Lämpötila oli oikein mukava 23 astetta, vaikka auringossa ja kävellessä tuntuikin kuumemmalta. Aluksi oli melko tasaista kulkua polkua pitkin varsin kuivassa metsikössä. Puut tosin olivat enimmäkseen matalia ja aika pian nekin vähenivät pensaikoksi. Pian polku alkoi nousta ylöspäin, jolloin kulkeminen hankaloitui, koska alusta muuttui kivikkoiseksi. Jouduimme kovin tarkkaan katsomaan jalansijan, että pysyimme pystyssä. Nouseminen kävi jalkoihin, mutta ikämme huomioiden pärjäsimme varsin hyvin. Kivikko vaihtui välillä kapeaan tiehen, mikä oli helpompaa kulkea, mutta ikävämpää edetä. Täällä meitä kohtasi kävelyreitin suurin tragedia, sillä keskellä kapeaa tietä makasi kuollut vuohi. Sen sieraimista oli valunut jotain valkoista eikä se liikkunut, joten päättelimme sen olevan kuollut emmekä sitä auttaneet.

Reitin puolivälissä olimme nousseet yli 300 metriä. Melkolailla korkeimmalla kohdalla avautui aivan erinomainen näkymä Välimerelle ja edelleen niemenkärkeen. Jossain alhaalla mahtavan sinivihreän meren aaltojen vaahdosta oli Afrodite syntynyt.

Kyllä hänellä oli ollut hieno paikka syntyä ja meillä oli oikein hieno paikka katsella hänen syntysijojaan. Kauan emme malttaneet istua ja juoda vettä vaan oli taas tarve päästä kävelemään. Seuraavat kolme kilometriä oli kapeata alaspäin viettävää polkua, joka kulki jyrkkää rinnettä pitkin, ja koko ajan alhaalla velloi rauhallisesti kaunis Välimeri. Tämä osuus kävelystä oli kaikkein haastavinta, koska polulla oli paljon irtokiviä. Ne olivat todella liukkaita, jos astui huolimattomasti. Sen sai kokea varomaton rouva, jonka jalan alta kivet antoivat periksi ja hän näytti loukkaavan olkapäätään. Me olimme varovaisia eikä vammoja tullut. Sain ohjeet pysähtyä aina ennen kuin sain katsella lintuja. Se olikin järkevää, sillä näin ensimmäistä kertaa nunnataskun, enkä syöksynyt päistikkaa alas jyrkkää rinnettä. Aikaa reittiin käytimme noin kaksi ja puoli tuntia. Kävely oli oikein mukavaa ja katseltavaa oli runsaasti.

Nautimme parkkipaikan tuntumassa jäätelöt ennen kuin nousimme mustaan Bemariimme ja lähdimme palaamaan Pafosiin. Pääsimme perille Amphora Hoteliin, vaikka ehdin jo hermostua puhelimen antamiin typeriin ohjeisiin. Tämä on varsin suuri rantahotelli, jossa ei tähän aikaan tosin ole kovinkaan paljon vierailijoita. Saimme avainkortin alakerran huoneeseen, jonka parveke on noin 20 metrin päässä isosta uima-altaasta. Sen pinta jäi koskemattomaksi, sillä pian majoittumisen jälkeen lähdimme Pafosiin syömään. Ajoimme vanhan sataman alueelle bussilla, vaikka matka osoittautuikin perin lyhyeksi. Olisin mielelläni mennyt vanhaan kaupunkiin, mutta sinne ei meidän bussimme mennyt, joten etsimme sataman monista ravintoloista sopivan. Päädyimme melko lyhyen kävelyn jälkeen Captain’s Bistroon. Seija tilasi kanaa ja minä otin meriahvenen (sea bass). Molempia ruoka oli kauniisti aseteltu ja maistuivat hyvältä. Ahveneni oli parempaa kuin sen Larnakassa maistamani sukulainen.

Sää oli muuttunut viileämmäksi alenevan auringon ja erityisesti voimakkaaksi nousseen tuulen vuoksi. Kävimme katsomassa niemen kärjessä olevaa pientä linnoitusta, mutta sitten päätimme kävellä takaisin hotellille ilman pitempiä kiertoja. Reitti rantaa pitkin oli oikein viihtyisä. Jalkakäytävä seurasi merenrantaa ja kulki suurten hotellien lukuisten lepotuolien ohitse. Ranta oli enimmäkseen kivikkoinen, mutta siellä täällä oli lyhyitä hiekkarantapätkiä. Seija houkutteli minua käymään vielä oluella, mutta kieltäydyin, jotta ehtisin kirjoittaa Maija-Liisalle lukemista Koti-Suomeen. Lohdutuksesi Seija osti pienen kuohuviinipullon, jota hän meni nauttimaan huoneemme parvekkeelle auringonlaskua katsellen, joten Maija-Liisan ei tarvitse olla harmissaan.

Minä sen sijaan istuin sängyllä tietokone sylissä ja hakkailin näppäimiä. Samalla vilkuilin televisiosta paikallista jalkapallopeliä. En ole ikinä ennen nähnyt yhtä rajua pelaamista. Keltainen joukkue sai peräti neljä punaista korttia, ja kaikki aivan aiheesta.  Sininen joukkue teki yhden maalin, jolloin maalintekijää heiteltiin katsomosta kaljatölkeillä, vaikka oli heidän kotipelinsä.  Ehkä siellä oli myös keltaisten kannattajia. Tai sitten kotijoukkueenkaan kannattajat eivät sietäneet hänen ääliömäisiä tuuletuksia.