Nikosia

 Olympos-vuoren reunamilla perjantai valkeni pilvisenä ja melko viileänä. Tai oikeastaan kovin viileänä, kun vertaa aiempiin päiviin. Lämmintä oli noin 10 astetta ja tuuli viuhui tuoden kylmän tuntua entistä enemmän. Tätä me emme tienneet mennessämme sortseissa aamiaiselle. Suuressa salissa oli parikymmentä ihmistä ja olimme tietenkin ainoat, joiden raajoja eivät vaatekappaleet suojanneet. Tarjonta oli heppoisin tähän mennessä, mutta kyllä riittävät energiat sai sieltäkin hankittua.

Yhdeksältä poistuimme hotellista ja laitoimme matkalaukun takakonttiin säilöön. Auto jäi paikalleen, kun me lähdimme Olympos-vuoren kiertävälle kävelyreitille. Ruokailun jälkeen olimme käyneet ulkona kokeilemassa lämpötilaa, ja ymmärsimme pukea päälle oikeastaan kaikki lämpimät vaatteet, mitä meillä oli mukana. Reippaina ja lämpiminä lähdimme etenemään noin 8,5 kilometrin lenkkiä.

Alkumatkalla oli muutamassa kohdassa vähän lunta ja märkää, mutta selvisimme niistä helposti ja jatkoimme matkaa. Polku oli helposti käveltävä. Siellä ei ollut juurikaan irtokiviä, mutta käpyjä sitäkin enemmän, joskaan ne eivät kävelyä hankaloittaneet. Alun metsäosuuden jälkeen nousimme hiljalleen ylemmäksi, jolloin metsikkö harventui aukeaksi rinteeksi, missä oli siellä täällä hyvin jyhkeitä euroopanmustamäntyjä, matalia seetrejä ja käkkyräisiä katajia. Samalla maisemat aukesivat näyttäviksi. Troodos-vuoriston vuorien rinteet olivat enimmäkseen metsien peittämät, mutta paljon oli myös kallioisia kohtia.

Kävely sujui mukavasti koko ajan hieman ylöspäin nousten. Polku pysyi hyväkuntoisena, vaikka kallion ja kivien määrä lisääntyi, mikä vaati myös tarkkaavaisuuden kasvua. Ympärillä kuului paljon linnun laulua, mutta pysähdyttyäni niitä etsimään, ne olivat melkein aina kaikonneet puiden taakse. Nunnataskuja näin monta kertaa ja usean kerran myös tiaisia, mutta en ehtinyt tunnistamaan mitä tiaisia ne olivat. Aivan kävelyn lopussa näin puukiipijän kulkevan männyn runkoa pitkin. Myöhemmin katsoin puukiipijän levinneisyyttä ja huomasin, että Kyproksella ei puukiipijää ole vaan ainoastaan etelänpuukiipijiä.

Olimme saaneet kävellä aivan yksinään ensimmäiset kuusi kilometriä, mutta sitten ohitimme kivellä istuvan pariskunnan, joka kuitenkin pääsi kuittaamaan meidät meidän juomatauollamme. Muita ihmisiä emme kävelyn aikana tavanneet. Kävely kulki oikein mukavasti polkua katsellen ja pysähtyessä maisemia ihaillen. Luonto oli oikein kaunista, vaikka olikin kovin karua. Ohitimme muun muassa 800 vuotta vanhan katajan, joka sitkeästi työnsi vihreätä oksistaan. Ylempänä lumi suli hitaasti, mikä teki rinteille puroja. Jouduimme ylittämään muutaman hieman suuremman virran, mutta selvisimme ilman kastumista, vaikka vain vaivoin.

Reitin varrella oli virstanpylväitä kilometrin välin, ja kuudennen kohdalla tiesimme, että jotain oli vialla. Meillä piti olla jäljellä vain kaksi kilometriä kävelyä, mutta tiesimme varmasti, että emme olleet lähelläkään alkupistettä vaan aivan toisella puolella Olympos-vuorta. No emme voineet lopettaa etenemistä vaan jatkaa eteenpäin. Huolissamme emme olleet, sillä olimme saarella, joten emme voineet edetä rannikkoa edemmäksi. Ei vaan huolta ei ollut, koska olimme merkityllä reitillä, joka varmasti veisi meidät johonkin. Olin myös selvillä, että Olympos oli koko ajan meidän oikealla puolella ja olimme kiertäneet sen itäpuolelta jo lounaispuolelle. Matin jalkoja alkoi hiljalleen painaa pitkä matka, mutta sitä hän ei millään tavalla puolisolleen ilmaissut, vaan jatkoi ryhmän kärjessä rivakasti astellen. Yhdeksän kilometrin kohdalla olimme päässeet pohjoisrinteelle, mikä oli vielä aivan lumen peitossa. Nyt ei enää ollut hauskaa taapertaa. Lumi ei onneksi upottanut, mutta välillä se petti alta, jolloin tasapaino petti. Jouduimme sovittamaan askeleemme edeltäjien jälkiin, jolloin marssistamme tuli kovin hupaisaa tassutusta. Kilometrin lumietapin jälkeen pääsimme viimein tienvarteen, jota etenimme loput kolme kilometriä autolle.

Netistä katsomani reitti oli jossain vaiheessa eronnut kohti Olympos-vuorta, mutta sitä emme olleet huomanneet. Niinpä kiersimme koko vuoren ja matkaa tuli vähän yli 13 kilometriä. Autolle päästyämme olimme jälleen iloisia ja tyytyväisiä reitin valintaan. Kävelyn aikana oli nousua 283 metriä ja korkeimmillaan olimme 1 818 metrin korkeudessa.

Retkeemme meni noin kolme ja puoli tuntia, mutta se oli sen arvoinen. Vaihdoin märät sukat kuiviin, ja lähdimme ajamaan kohti Nikosiaa. Ensimmäisellä kymmenellä kilometrillä ei tarvinnut kuin silloin tällöin painaa jarrua alamäen jatkuessa lähes keskeytyksettä. Suurimman laskun taituttua Kakopetrian kaupungin kohdalla kurvasin BMW:llä vasemmalle katsomaan Pyhän Nikolauksen kirkkoa. Se on yksi kymmenestä Troodosin alueen pienistä ortodoksikirkoista, jotka ovat päässeet Unescon maailmanperintölistalle. Lisäksemme nähtävyyttä oli katsomassa kolme muuta henkilöä. Kirkko oli kovin pieni, mutta sen sisällä olevat maalaukset olivat erinomaisen hienoja. Muutaman kilometrin ajon jälkeen kävimme katsomassa toista samanlaista kirkkoa. Se oli kiinni, mutta juuri sopivasti turistiryhmä tuli paikalle paikallisen oppaan kanssa, ja me pääsimme sisälle kirkkoon siinä sivussa.

Ajo Nikosiaan, Kyproksen pääkaupunkiin, sujui sujuvan rytmikkäästi. Liikenne ei ollut ihmeellisen vilkasta ja puhelimen neuvot osuivat oikeaan. Olimme varanneet eilen hotellin, ja kirjoittaneet osoitteen ylös, mutta kumpikaan ei muistanut mikä hotellin nimi oli. Pääsin kaupungin muurin sisäpuolelle, ja saman tien alkoi katu, jolla hotellimme oli. Pysäköin auton kadun varteen ja pienen epävarmuuden vallitessa menimme Castelli-hotelliin. Seija ilmoitti nimemme respan hoitajalle, joka naputteli tietokonettaan. ”Meillä ei ole varausta tämän nimiselle henkilölle”. No voi sun %&#¤, alkoi vilistä mielessäni, kun heppu myönsikin virheensä selittäen jotain a:n ja e:n samankaltaisuudesta. Naureskelimme kaikki asialle, kuka milläkin uskottavuudella. Huoneemme on oikein tilava, siisti ja hyvä.

Nikosia ei ole kovinkaan viihtyisä kaupunki. Kävelykatualueella on paljon kahviloita ja ravintoloita, mutta niiden välissä on hyvin paljon tyhjiä liikkeitä, jotka tyhjentävät tunnelman tyystin. Ihmisiä oli kovin vähän ja asiakkaita vielä vähemmän. Kävimme kivan baarin terassilla nauttimassa juomat, mutta seurana oli vain yksi toinen pariskunta. Lähdimme kävelykatua pohjoiseen päin ja yhtäkkiä tulimme kreikkalaisen ja turkkilaisen Kyproksen rajalle. Seijalla oli mukana passit, joten päätimme mennä käymään turkkilaisten puolella. Kreikkalaisten puolen passintarkastuspisteellä Seija kysyi kohteliaasti, että saammeko me mennä tästä. Virkailija lupasi kulun Seijalle iloisesti hymyillen. Turkkilaisten puolella Seija oli vaiti eikä hän olisi mahdolliseen kysymykseen saanut vastausta yrmeältä virkailijalta. Kummallista miten virkamiehet voivat olla jotain muuta kuin iloisia ja avuliaita?

Kiersimme vain pienellä alueella turkkilaisten puolella, mutta siellä oli paljon viihtyisämpää kuin kreikkalaisten puolella. Siellä oli ihmisiä ja elämää. Tunnelma oli välitöntä, joskin tietenkin alue toimi kreikkalaisten puolelta tulevien ihmisten armoilla, tai oikeastaan heidän rahojen. Kävimme syömässä kebabit ihan kivassa ravintolassa. Ruokailu maksoi 15 euroa, kun pieni olut ja prosecco olivat maksaneet 10 euroa linjan toisella puolella. Tuuli oli ollut voimakasta Olympos-vuorella, mutta täällä se äityi hyvin voimakkaaksi. Olimme turistikaupan edessä etsimässä Kyproksen lippumagneettia, kun puuska kaatoi painavan magneettitelineen. Sain siitä kiinni, ennen kuin dominoefektillä olisi kaatunut kolme muutakin telinettä. Paluu EU:n puolelle sujui ongelmitta passeja molemmilla puolilla skannaillen. Kävimme vielä yhdessä baarissa, joka sekin oli kovin mukava. Sitten kiertelimme vähän aikaa kaupungilla ennen paluuta hotellille.

Matkamme Kyprokselle kääntyy vääjäämättä kohti loppua. Huomenna ajamme takaisin Larnakaan ja sieltä lennämme Münchenin kautta takaisin Suomeen. Matkaa olisi tietenkin mielellään jatkanut, joskin aika hyvin tämän maan tärkeimmät paikat ehdimme katsoa. Kypros on ihan mukava paikka. Parhaiten tämä sopii sellaisille, jotka nauttivat lämmöstä ja rannoista. Kaupungeista pidin eniten Pafosista, mutta ilman ajelua Troodosin vuorille, olisi jäänyt matka paljon tylsemmäksi. Täällä on totuttu turisteihin, joten oli helppo tulla toimeen englannilla. Jopa Panagian pikkukylän tupakkaa polttanut kaupanpitäjä osasi kertoa laskun summan englanniksi, mutta luulen, että small talk hänen kanssaan olisi sisältänyt pitkiä taukoja. Joka tapauksessa tämä loma osoittautui paremmaksi kuin olin alun perin arvellut.