keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Rabat

Marokon matkamme alkaa lähestyä loppuaan, sillä tänään palasimme Rabatiin ja huomenna hyvin aikaisin lennämme Pariisin kautta takaisin Suomeen. Huomenillalla olemmekin jo kotona.

Aamu oli kiireetön. Ehdimme kahdeksan jälkeen alakertaan aamiaiselle eikä siellä tapahtunut mitään yllättävää. Käytimme huoneessamme aikaa, kunnes kello lähenteli kymmentä, jolloin emme viitsineet enää vetelehtiä vaan lähdimme kävelemään kohti Casa Port -asemaa. Taivas oli jälleen sininen, mutta lämpötila oli reilusti alle 20 asteen.Ison repun kantaminen sujui ihan mainiosti, kun ei ollut mihinkään kiire. Olimme asemalla melkein kaksi tuntia ennen junamme lähtöä. Istuskelimme aikamme aika hiljaisella asemalla ja huomasin, että Rabatiin menee juna kerran tunnissa. Päätimme käydä kysymässä, josko voisimme aikaistaa lähtöämme tunnilla. Se ei tuottanut mitään ongelmaa vaan saimme liput vaihdettua, jolloin odotusaikaa oli enää alle puoli tuntia.

Siirryimme laiturille ja junan aukaistessa ovensa hakeuduimme istumaan vapaille paikoille, sillä tässä junassa ei ollut varattuja paikkoja. Tilaa oli kuitenkin aivan hyvin ja reilun tunnin matka sujui ihan mukavasti. Olimme runsas viikko sitten varanneet huoneen samasta hotellista, jossa olimme ensimmäiset yöt Marokossa yöpyneet. Kello oli vasta vähän yli kaksitoista, mutta pääsimme silti huoneeseemme.

Olimme Rabatin jo aika hyvin kiertäneet reilu viikko sitten, mutta lähdimme jälleen kävelemään kaupungille. Ensin kuitenkin nousimme hotellin yläkertaan ja söimme siellä lounasta, koska arvelimme, ettemme syötävää löydä kaupungilta. Seija valitsi hampurilaisen ja minä tilasin voileivän. Minun ranskani on lähes olematonta, mutta siitä huolimatta yllätyin, kun eteeni tuotiin neljä varrasta, joissa kahdessa oli kanaa ja kahdessa lammasta. Tämän yllätyksen otin hyvilläni vastaan, sillä vartaat olivat oikein maistuvia ja niissä oli myös mausteiden tuomaa makua.



Hotellimme vierestä kulkee raitiovaunulinja, jolla päätimme ajaa yhteen suuntaan ja sitten kävellä mutkitellen takaisin. Lippujen osto tapahtui helposti automaatista eikä yhden hinnaksi tullut kuin 80 senttiä. Hyvin moderni raitiovaunu tuli pian eteemme ja nousimme siihen kyytiin. Matkustajia oli niin paljon ettemme löytäneet istumapaikkaa. Tasainen kyyti vei meidät Bouregreg-joen toiselle puolelle, missä oli jo naapurikaupunki Salé. Sen pidemmälle emme halunneet mennä vaan nousimme pois ja lähdimme kävelemään takaisin päin. Etenimme sillan ylitse ja sitten joen vartta kohti merta. Pysähdyimme samalla isolla veneellä, jossa toista viikkoa sitten söimme, mutta nyt vain joimme. Jatkoimme hiljakseen medinaan, joka oli huomattavan rauhallinen Fèsin ja Marrakechin vastaaviin verrattuna. Emme ostaneet mitään, koska ostamiselle ei ollut mitään tarvetta ja niin palasimme hiljalleen hotellille. Palasimme ulos vielä pimeän laskeuduttua etsimään iltapalaa. Löysimme pari uutta auki olevaa ravintolaa, mutta niiden tarjonta ei oikein meitä miellyttänyt, joten palasimme vielä kerran hotellin lähellä olevaan pieneen ravintolaan, jossa jo aiemmalla kerralla olimme käyneet. Paikan soppa oli edelleen matkan parasta ja siihen sivuun lisättynä isohko leipä riittivät mainiosti eikä kokonaisuus maksanut kymppiäkään.



Marokko hieman epäilytti etukäteen, koska olin lukenut monista huijauksista ja epämiellyttävyyksistä etukäteen, mutta mikään niistä ei pitänyt paikkaansa. Kaikkialla tunsimme olevamme aivan turvassa, ehkä joitain risteyksiä lukuun ottamatta. Mitään huijauksia tai taskuvarkauksia ei tapahtunut emmekä sellaisten yrityksiäkään havainneet. Joitain kertoja meille yritettiin tarjota opaspalveluja, mutta pelkkä ”ei kiitos” riitti jättämään meidät rauhaan. Taksitkin perivät vain sen summan, mitä mittari näytti tai etukäteislupaus oli. Eikä edes medinoissa tavaroita tyrkytetty vaan korkeintaan kohteliaasti pyydettiin katsomaan. Täällä oli siis oikein mukava käydä. Hintataso oli alhainen Suomeen verrattuna ja ainoastaan alkoholi, missä sitä sattui saamaan, oli huomattavan kallista. Junilla oli oikein helppo liikkua, takseja sai hyvin helposti ja kävely oli helppoa ja mukavaa, paitsi tietenkin risteyksissä. Ihmiset olivat hämmästyttävän ystävällisiä, joten senkin puolesta täällä oli mukava kulkea. Kaupungit, ehkä Casablancaa lukuun ottamatta, olivat varsin siistejä, mutta maaseudusta ei voinut sanoa samaa. Toki monenlaisia tuoksuja tuli nuuhkittua medinoissa ja niiden ulkopuolillakin, mutta ei niitä liikaa ollut. Kaupungeissa olisi voinut olla enemmän katseltavaa, sillä varsinaiset nähtävyydet olivat aika vähissä. Ihmisiä ja elämää sen sijaan riitti ja niitä oli oikein jännittävää ja mukavaa seurata. Marrakech oli kaupungeista paras, mutta medinoista Fès oli jännittävin. Seijasta parasta oli vasta puristettu appelsiinimehu, harira-keitto ja Rick’s Café.

Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut.

tiistai 25. maaliskuuta 2025

Casablanca

Eilinen aamiaiskokemus taisi olla vain poikkeus, sillä tänään ruokaa oli runsaasti eikä meidän kuppejamme viety pois ennenaikaisesti. Nautimme päivän ensimmäisen aterian ihan rauhassa emmekä pitäneet mitään kiirettä. Rauha jatkui myös ruokailun jälkeen, sillä teimme lähtöä ulos pitkän aikaa.

Casablanca oli tänään aivan yhtä hektinen kuin eilenkin, kun lähdimme astelemaan pitkin sen jalkakäytäviä. Kuljimme kaupungin melko pienen medinan poikki, mutta siellä vasta heräiltiin eikä kovin moni kauppa ollut vielä edes auki, joten asiakkaitakaan ei ollut paljoa paikalla. Hipsimme suurelle ostoskeskukselle, joka on aivan meren rannalla vajaan kilometrin päässä suuresta moskeijasta. Seija meni katselemaan itselleen kenkiä ja osti minulle t-paidan. Minulla olikin yhden paidan puute, joten se asia on korjaantunut, mutta Seija joutuu edelleen kulkemaan vanhoilla kengillään. Hintataso täällä on varsin mukava näin suomalaisen mielestä.

Kuljeskelimme pitkän matkaa meren rannan viereisellä jalkakäytävällä. Emme nähneet mitään kaloja tai muutakaan elävää vedessä, mutta mainingit olivat jälleen erittäin komeita, kun ne matkasivat pitkästi matalassa vedessä ennen kuin iskeytyivät suuriin kiviin kovasti pärskähtäen. Kiipesin aallonmurtajalle katselemaan luonnon ihmettä lähempää, mutta minut käskettiin heti sieltä pois, koska voin pudota kivien väliin. En ymmärtänyt miksi nyt olisin koloon pudonnut, mutta pois piti tulla.  Meren läheisyydestä huolimatta rannalla oli miellyttävän lämmin ja pitkähihaisen paidan pystyikin riisumaan pois.



Kahdeltatoista menimme Rick’s Caféhen syömään. Ravintola on rakennettu Casablanca-elokuvan Rickin kapakan mukaisesti. Olimme varanneet pöydän juhlapäivän kunniaksi ja käynti oli kaikin puolin erittäin hieno. Ravintola ei ollut kovin suuri, mutta sisustus oli hyvin miellyttävä noudattaen kivasti paikallista tunnelmaa. Tarjoilijat olivat pukeutuneet valkoisiin takkeihin ja heillä oli punaiset hatut päässään. Lisäksi he olivat hyvin kohteliaita ja hymyilivät koko ajan. Palvelu toimi erittäin hienosti. Valkoviini pidettiin kylmässä ja tarjoilija kävi täyttämässä lasimme aina, kun ne olivat vajuneet melkein loppuun. Alkupalaksi Seija otti maistuvaa vuohenjuustoa, jota minä maistoin pienen palan. Pääruoaksi otimme molemmat kalaa, Seijalla oli hammasahventa (sea bream) ja minulla meriahventa (sea bass). Molemmat olivat erinomaisia kastikkeiden ollessa vallan mahtavia, aivan kuin olisivat olleet Klubilla Tarmon tekemiä. Tähän asti emme ole uskaltaneet ravintolassa ottaa kalaa, koska olemme katselleet miten niitä medinassa on käsitelty ja mitä niiden ympärillä on lennellyt. Nyt arvelimme, että Rick hankkii kalat niin, että ne pysyvät tuoreina ja hyvinä ja sellaisilta ne maistuivat. Kokonaisuuden kruunasi oikein hyvä juustokakku. Lounas oli hieno kokemus ja sai päivänsankarin arvostamaan Casablancaa aiempia päiviä huomattavasti enemmän. Neljän tähden hotellin asukas nauttii mielellään myös viiden tähden ravintoloista. Paikka oli varsin suosittu eikä sinne yleensä taida sopia ilman varausta. Nytkin paikka oli lähes täynnä ja suurin osa asiakkaista oli amerikkalaisia, jotka ottivat runsaasti valokuvia.



Kuljimme uudestaan medinan eli vanhan kaupungin läpi. Nyt siellä oli täysi tohina päällä, kaupat olivat auki, ihmisiä kulki ja jotkut jopa ostivat jotain. Pohjoisosassa oli lähinnä paikallisia ihmisiä ja heille tarkoitettuja tuotteita kuten kaloja ja lihaa. Lähempänä keskustaa alkoivat kaupat olla täynnä turisteille tarkoitettuja tavaroita eikä siellä enää ollut sellaisia pahalta haisevia tuotteita. Tämä olikin medinoiden Stockmann, kun sitä vertaa muihin käymiimme medinoihin. Se oli siisti, tilava ja nätti, mutta tunne puuttui.

Teimme vielä pitkän kävelykierroksen yrittäen kulkea katuja, joilla emme aiemmin olleet käyneet. Nyt onnistuimme löytämään aika paljon varsin komeita art deco -tyylisiä rakennuksia, jotka kuitenkin olivat pääsääntöisesti harmittavan rapistuneita. Kun vain niitä laitettaisiin kuntoon, niin mukava olisi kävellä ja katsella. Kaikkialla liikenne oli aivan yhtä vauhdikasta kuin aikaisempinakin päivinä. Yksi ruuhka jäi erityisesti mieleen. Yleensä liikenne etenee, välillä hitaasti, mutta kuitenkin. Eräs kaduista oli aivan tukossa eikä yksikään auto liikkunut, sen sijaan kaikki soittivat torviaan. Me etenimme kätevästi jalkakäytävällä ja ohitimme bussin, joka oli pysähtynyt poikittain tukkimaan poikkikatua. Ehdimme sopivasti nähdä, miten kuski poistui bussista sulkien oven takanaan. Ohitimme myös kuninkaallisen palatsin, mutta täälläkään sitä ei päässyt katselemaan läheltä. Hiljalleen kiersimme takaisin hotellille saavuttaen lähes 20 000 askeleen päivän tänäänkin.




Nautimme hotellilla virkistävät juomat ennen kuin nousimme huoneeseemme lepäilemään. Casablanca paransi tänään jonkin verran osakkeitaan, mutta ei se silti jää mieleemme mitenkään erityisenä kaupunkina, mutta Rick’s Cafén tulemme muistamaan.

maanantai 24. maaliskuuta 2025

Casablanca

Casablancassa oli aamupäivällä pilvistä ja välillä vähän satoikin, mutta sen jälkeen taivas oli kauniin sininen ja lämpötila lähenteli 20 astetta. Auringossa tuntui lämpimämmältä, mutta varjossa ja tuulessa huomasi, ettei täällä ole vielä kesä.

Aamiainen Kaan-hotellissa oli hieman kummallinen kokemus. Menimme alakerran ravintolaan puoli yhdeksän maissa ja ruoat näyttivät monelta osin olevan jo loppu. Pöydät olivat täynnä käytettyjä astioita, mutta samalla paikalle ryntäsi iso joukko henkilökuntaa ja he alkoivat puhdistaa pöytiä. Minä vein meidät kahvikupit pöytäämme ja lähdin hakemaan ruokaa, mutta sillä välin tehokas tarjoilija vei kupit pois. Seija huomasi asian ja sai pyydettyä kuppimme takaisin. Ruokaakin löytyi meille ihan riittävästi, kun niitä nosteltiin lisää otettavaksi. Kahvikin oli ihan kelvollista.

Nousimme takaisin toisen kerroksen huoneeseemme ennen kuin lähdimme kiertämään Casablancaa. Varauduimme sadekuurojen varalta, mutta myös ihan mukavan lämpimään päivään. Heti aluksi kohtasimme pilvisen taivaan ja noin 15 asteen lämpötilan, joten pitkähihaista piti olla yllä.

Suuntaisimme aluksi hotellistamme itään. Kaupunki jatkui tiiviinä ja virkeänä. Liikenne oli aamusta alkaen hyvin vilkasta ja jokainen kadun ylitys vaati tarkkaavaisuutta. Täällä moottorilla kulkeva on kuningas ja saa aina etuoikeuden, mutta jalankulkijalle annetaan tilaa, kunhan vauhti ei liikaa hiljene. Jalankulkijan vihreä valo ei tarkoita, että voisit vain rallatella suojatietä pitkin kadun ylitse. Valosta huolimatta pitää koko ajan olla tarkkana tuleeko kummastakaan suunnasta autoa tai mopoa, joka hurauttaa editsesi yhtään hidastamatta. Aika pian todellisuuteen oppii ja niinpä ylitimme onnistuneesti kaikki risteykset, rauhallisesti ja järkeä käyttäen.



Casablanca näytti tänään osan aikaa paremmalta kuin eilen, mutta välillä myös eilistä ikävämmältäkin. Näimme monia oikein kivan näköisiä rakennuksia, mutta suurin osa niistä oli harmittavan huonossa kunnossa. Varsin nopeasti ihan mukavan näköinen kaupunginosa muuttui huomattavasti kehnommaksi alueeksi, jossa rakennukset saattoivat olla sortumisvaarassa, vaikka niissä edelleen asuttiin. Missään emme kuitenkaan kokeneet vähäisintäkään uhkaa tai epämiellyttävää oloa ihmisten suhteen. Muutama kissa sen sijaan tuli uhkaavan lähelle, mutta niistäkin tilanteista selvittiin. Melko vähän varsinaisia nähtävyyksiä Casablanca pitää sisällään, mikä on oikeastaan näin suurelle kaupungille vähän outoa.



Kiertelimme aika pitkään ydinkeskustan itäpuolella. Lopulta tulimme Muhammad V -aukiolle, missä riitti sekä ihmisiä että puluja. Muualla päin kaupunkia puluja on ollut huomattavasti vähemmän, mutta ilmeisesti kaikki pulut haluavat olla juuri tällä aukiolla, koska ihmiset niitä syöttävät. Aukion vierellä oli raitiovaunulinjan pysäkki ja menimme sinne opettelemaan, miten automaatista ostetaan matkalippu. Ystävällinen pysäkinhoitaja, jollaisia näytti olevan kaikilla pysäkeillä, tuli meitä auttamaan, mutta hänkään ei saanut luottokorttimaksua toimimaan. Käteismaksu sen sijaan toimi ongelmitta ja pian meillä oli molemmilla kahden matkan liput. Yksi matka maksoi noin 80 senttiä. Menimme portista sisään napauttamalla lippuamme lukijaan ja olimme odottamassa raitiovaunua. Oikein moderni raitiovaunu tuli pian kohdallemme hyvin hiljaisesti. Nousimme melkein tyhjään vaunuun ja ajoimme sinistä linjaa reilu viisi pysäkinväliä itään. Siellä jouduimme vaihtamaan keltaiselle linjalle ja napautimme lippuamme uudestaan portin lukijaan. Emme olleet varmoja pitikö meidän se tehdä, sillä lippu oli voimassa 2,5 tuntia, mutta ainakin pääsimme portista sisään. Muutaman minuutin odotuksen jälkeen tuli keltaisen linjan juna, joka tosin oli ihan saman värinen kuin sinisen linjan juna oli ollut. Nyt matkustajia oli runsaasti emmekä päässeet istumaan. Täällä näyttää pätevän ensimmäisenä ehtivän oikeus, sillä nuoret miehet istuivat huolettomasti paikoillaan, kun eläkeläisturistirouva seisoi vieressä. Ajoimme tällä linjalla meren rannalla olevalle päätepysäkille saakka. Matka sujui oikein leppoisasti ja väen vähennettyä pääsimme mekin istumaan. Kaupunginosat vaihtuivat ja niiden mukana myös maisemat. Välillä vaunu eteni kovin ränsistyneiden rakennusten ohitse, mutta pian katselimme aivan uusia korkeita rakennuksia, jotka oli tarkoitettu ainoastaan varsin varakkaille ihmisille.

Pieni sadekuuro ehti loppua juuri sopivasti ennen kuin saavuimme päätepysäkille. Siitä lähdimme kävelemään merenrantaa seuraten kohti hotellia. Matkaa oli kymmenisen kilometriä, mutta meillä oli paljon aikaa ja vielä enemmän intoa. Tulimme pian hyvin suositulle ranta-alueelle, missä oli paljon hotelleja ja ravintoloita. Harmi vaan, että nyt ei ole lomasesonki, joten kaikki paikat olivat kiinni. Onneksemme sentään yksi ravintola oli auki ja sinne menimme syömään. Otimme molemmat oikein maistuvat keitot ja lisäksi yhteiseksi voileivän, joka ei ollut niin maistuva, mutta toi kuitenkin vahvistusta loppumatkalle. Koko loppumatkalla eteemme tuli ainoastaan McDonald’s, joka oli auki. Joudun siis päivittämään vinkkiä muslimimaihin Ramadan aikaan matkustaville: ainakaan Marokossa ei syötävää ja juotavaa löydy kuin hyvin turistivoittoisista paikoista eli meidän käymistämme paikoista vain Marrakechista.



Aurinko lämmitti oikein mukavasti eikä voimakas tuulikaan viilentänyt liikaa, kun jatkoimme reipasta askellusta meren rantaa seuraten. Suuret mainingit löivät täälläkin rantaan, mutta missään ei ollut ainoatakaan surffaajaa. Tosin rantakivikot näyttivät siltä, että surffaus täällä ei olisi ollut kovin turvallista. Harmittelimme, miten paljon roskaa mereen oli kertynyt ja miten huonosti komeasta ranta-alueesta on täällä huolehdittu. Vasta päästyämme lähelle Hassan II mahtavaa moskeijaa oli myös ranta-aluetta kunnostettu. Nyt emme menneet moskeijan luokse vaan lähdimme kulkemaan kohti hotellia, sillä pelkkä into ei enää meinannut jaksaa viedä meitä eteenpäin. Jäljellä oli vielä kolme kilometriä kävelyä vaarallisine kadun ylityksineen eikä vieläkään vastaamme tullut ainoatakaan auki olevaa kahvilaa. Hotellissa suuntasimme suoraan alabaariin ja nautimme siellä hyvin ansaitut Casablanca-oluet.

Lepäilimme huoneessamme pitkän kävelyn rasituksia hoitaen. Minä jopa otin pienet nokoset, mikä ei ole minulle kovinkaan tavallista. Jouduimme syömään tänään toisenkin kerran, koska lepäillessä tuli nälkä. Ulkona oli jo hämärä, mutta emme lähteneet etsimään aukinaista ravintolaa vaan päätimme mennä hotellin ravintolaan syömään. Outo alkusalaatti ja puoleksi jaettu pizza riitti nälkään, vaikkei kovin hääppöistä ollutkaan maultaan.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Casablanca

Seija taisi hyräillä huomaamattaan tänäkin aamuna, sillä hän oli edelleen hyvin tyytyväinen huoneeseemme. Hän oli jälleen nukkunut hyvin ja aamutoimet sujuivat oikein mukavasti tilavassa huoneessamme. Aamiaisellakaan ei ollut mikään muuttunut ja edelleen kahvi sai kokonaisuuden huonoimmat arvosanat. Aamiaistila oli harmittavan rauhaton, mikä ei parantanut tilaisuutta. Minusta ei olisi mitään tarvetta aamiaisaikaan pestä lattioita, kun niille ei ole mitään kaatunut, mutta niin täällä tehtiin.

Meillä oli jälleen kiireetön aamu, sillä junamme Casablancaan lähti vasta vähän ennen kahtatoista. Lepäilimme huoneessamme aika pitkään, kunnes siirryimme läheiselle asemalle odottelemaan junan lähtöä. Asemalla oli kahvila auki, joten menimme sinne istumaan ja nautimme kupposet kelvollista kahvia. Puoli tuntia ennen junan lähtöä pääsimme laiturille ja nousimme ykkösluokan vaunuun, mistä löysimme paikkamme kuuden hengen yksiköstä ikkunapaikoilta. Vajaan kolmen tunnin matkan aikana ei tapahtunut mitään ihmeellistä ja maisematkin olivat samat kuin kaksi päivää sitten, vaikka ne tulivatkin takaperoisessa järjestyksessä. Marrakechissa oli vielä melko aurinkoista, mutta hiljalleen taivas pilvistyi ja välillä satoikin.

Casablanca on Marokon selvästi suurin kaupunki. Siellä on noin 3,8 miljoonaa asukasta ja se on Afrikan 19. suurin kaupunki. Jo asemalla huomasi, että olimme tulleet oikeasti suureen kaupunkiin, sillä väkeä oli hyvin paljon ja asemarakennus oli suurempi kuin muut käymämme Marokon asemat yhteensä. Poistuimme saman tien rakennuksesta, mutta koska taivas oli musta ja vettä hieman ripeksi, otimme taksin hotellille. Nuorehko kuski ohjasi meidät taksilleen ja kertoi kysymättä, että matka hotellillemme maksoi 60 dirhamia eli noin kuusi euroa. Sade voimistui ajon aikana, kun siirryimme melko ränsistyneen kaupungin halki aika keskustassa olevalle Kaan-hotellille. Tähtiä oli jälleen sopiva määrä, joten taitaa hiljainen hyräily jatkua. Huone on aika tilava ja ihan mukavasti kalustettukin. Hieman erikoista on, että vessan huoneen puoleinen seinä on lasia, vaikkakin osa siitä on kuvioitua.

Menimme saman tien alakerran ravintolaan syömään. Otimme molemmat juustotäytteiset lätyt, jotka olivat ihan kelvollisen makuiset, joskin raskaat. Mausteiden käyttö on täällä ollut kovin maltillista, vaikka kojuissa niitä myydään runsaasti. Ehkä ne kaikki menevät turisteille. Suolaakaan ei ruokiin tuhlailla. Sadepilvet olivat taivaalta kadonneet, mutta tavalliset pilvet olivat jääneet eikä niitä voimakas tuulikaan saanut siirrettyä pois. Lähdimme kuitenkin kaupungille puettuamme yllemme enemmän vaatteita kuin tähän mennessä on tarvittu.

Teimme reilun 10 000 askeleen kolmion Casablancan keskustassa. Vielä tämä kierros ei saanut meitä ihastumaan Casablancaan. Suuri osa kaduista, joilla kuljimme, olivat aika törkyisiä ja rakennukset huonossa kunnossa. Matkan varrella oli jonkin verran uusia korkeita rakennuksia, mutta ne olivat tyypillisiä lasisia toimistorakennuksia, jotka eivät isosti innosta. Yksi erinomaisen komea rakennus kävelyn varrella kuitenkin oli. Se oli Hassan II moskeija, joka oli huikean suuri, mutta myös oikein hieno rakennus. Minareetti on 210 metriä korkea ja maailman toiseksi korkein. Sisälle erinomaisen hienosti kirjailtuun moskeijaan sopii 25 000 ihmistä ja sen edessä olevalle valtavalle aukiolle vielä 80 000 lisää kuuntelemaan sanan julistusta. Emme kuitenkaan vielä tuomitse Casablancaa kokonaan vaan eiköhän kauniimpiakin paikkoja vielä löydy. Liikenne oli hyvin vilkasta ja teiden ylittäminen joka kerta jännittävää, kuten se on ollut aiemminkin.



Palasimme melko aikaisin takaisin hotellille, sillä vastaamme ei tullut ainoatakaan mukavan näköistä ravintolaa, joka olisi ollut auki. Ehkä minun pitää vielä päivittää vinkkiä matkustamisesta Ramadanin aikaan. Hotellimme katolla on ravintola, jota kävimme vilkaisemassa, mutta kun siellä sai vain syödä eikä pelkästään juoda, laskeuduimme takaisin huoneeseemme. Ilta meni ihan leppoisasti kirjoittaen ja televisiota katsellen. Seija osti katukojusta englanninkielisen kirjan, joka ei ollut kovin hyvä, mutta jaksoi hän sitä jonkin aikaa lukea. Molemmat katselimme snookeria televisiosta. Seija ei kovin paljon pelistä välitä, mutta katselee sitä odotellessaan unen tuloa.

lauantai 22. maaliskuuta 2025

Marrakech

Aamupalalle mennessämme Seija tunnusti, että hän on enemmän neljän tähden hotellin kuin riadien ihminen. Hänestä on niin paljon mukavampi toimia avarissa tiloissa, kun ei tarvitse miettiä mihin jalkansa laittaa. Lisäksi siisteyttä hän arvostaa hyvin paljon eikä se ollut riadeissa aina täysin kohdallaan. Hän oli nukkunut oikein hyvin ja taisi hieman hyräillä valmistautuessaan aamiaiselle. Kahvi oli tämän aamupalan heikoin kohta. Muuten tarjonta oli mallillaan. Paikalla oli esimerkiksi kokki, joka paistoi munakkaan ruokailijan odottaessa.

Hyvissä voimin lähdimme kohtaamaan matkan viidennen ja viimeisen maailmanperintökohteen eli Marrakechin medinan. Lauantai ei näyttänyt vaikuttavan millään tavalla marokkolaiseen elämään, sillä aamusta lähtien autoja kulki runsaasti ja ihmisiä käveli paljon. Kävelijöistä huomattava osa oli turisteja. Suunnistimme suoraan hotellilta medinaan, mutta jouduimme hieman kiertämään, koska suoraan vievällä kadulla oli isot tietyöt, joiden takia jalkakäytävät olivat poissa käytöstä. Jalkakäytäviä korjattiin muissakin kohdissa ja meidän piti välillä kävellä ajoradan vieressä vilkkaasta liikenteestä huolimatta. Tuntui kummalliselta, että vilkkaan kadun molemman puolen jalkakäytävät laitettiin remonttiin samanaikaisesti pitkältä matkalta eikä kovin suurta kiirettä näyttänyt olevan saada ne kuntoon.



Marrakech on pienempi kaupunki kuin Fès, vaikka sitä ei ensikertalainen olisi helposti uskonut. Uuden kaupungin puolella kadut olivat paljon leveämpiä ja niillä kulki huomattavasti vilkkaammin autoja kuin Fèsissä. Medinassa oli myös selkeästi vilkkaampaa kuin Fèsin vastaavassa. Osaltaan siihen oli syynä turistien moninkertainen määrä, mutta kyllä täällä paikallisiakin kulki medinan kujilla hyvin paljon. Joissain paikoissa oli hyvin tukkoista eikä eteneminen ollut helppoa. Ihmisten paljous ei niinkään haitannut, mutta ainakin minua ärsyttivät mopot, joiden piti ajella ahtailla kujilla ja jättää hyvin ikävät katkut jälkeensä. Täytyy sanoa, että molemmissa medinoissa on puolensa. Fèsin ja osin Meknesinkin medinat olivat kivan autenttisen oloisia, joissa oli edelleen paljon paikallisia piirteitä ja kauppaa tehtiin myös paikallisille eikä vain turisteille. Kujat olivat ahtaampia ja jännittävämpiä. Marrakechin kujilla oli enemmän menoa ja vilskettä. Kuitenkin, jos vain yhdessä medinassa voisi vierailla, niin kannustaisin käymään Fèsissä.




Marrakechin medinassa oli muutakin kuin kapeita kujia ja kauppiaita. Vierailimme 1800-luvulla rakennetussa Palais de la Bahiassa. Palatsi oli ulospäin pelkkä korkea muuri, mutta sisältä huomattavasti hienomman näköinen. Parasta olivat uskomattoman hienosti tehdyt katot sekä komeat mosaiikit. Harmittavaa oli, että siellä oli hyvin paljon ihmisiä, joten jouduimme kulkemaan koko ajan muiden ihmisten keskellä. Voi vain kuvitella millaista täälläkin on, kun turistiaika on pahimmillaan. Kävimme suuren aukion reunalla virkistäytymässä appelsiinimehun ja oluen avulla. Päivitetty vinkki niille, jotka aikovat matkustaa muslimimaihin Ramadanin aikana: jos matkustatte oikeasti suuriin kaupunkeihin tai paikkoihin, joissa on paljon turisteja, ei ruokapaikkojen löytäminen ole mikään ongelma. Marrakechissa auki olevia ravintoloita löytyi hyvin paljon niin medinasta kuin myös muualta kaupungista. Ei siis ollut mitään ongelmia löytää ruokaa tai juotavaa.




Seija pääsi jälleen ostamisen makuun, kun hän hankki tuliaisia. Tinkiminen ei tosin ole kehittynyt ollenkaan. Kävelimme pitkän aikaa medinassa, mutta lopulta samanlaiset tuotteet sekä jatkuva tungos riittivät ja poistuimme uuden kaupungin puolelle. Löysimme helposti ravintolan, johon menimme syömään. Kumpikaan ei ottanut isoa ruokaa, koska annokset ovat niin suuria, että iso osa jää syömättä. Otimme molemmat erilaiset leivät, jotka olivat ranskalaisten kanssa passelin kokoiset emmekä muuta ruokaa pienten napostelujen lisäksi tarvinneetkaan. Kiersimme vielä vähän aikaa uuden kaupungin puolella, mutta pitkät kävelyt alkoivat tuntua polvissa ja niitä lähdettiin huoneeseemme lepuuttamaan. Ja ihan ansaitusti polvia kivisti, koska tänäänkin askeleita tuli yli 23 000.

Vielä illan suussa teimme pienen iltakävelyn, kun kävimme tervehtimässä jälleen O’Mulligania. Ilta oli aika viileä, mitä voimakas tuuli vain voimisti. Pub oli melkein täynnä asiakkaita, joten kysyntää irlantilaispubille on myös Marrakechissa. Vaikka ilta oli melko viileä, oli päivä miellyttävän lämmin. Reilu 20 astetta sopi erinomaisesti kaupunkipäivälle. 

perjantai 21. maaliskuuta 2025

Marrakech

Sama hyvin vahva pesuaineen katku häiritsi tänäkin aamuna aamiaista. Onneksi siihen kuitenkin tottui nopeasti ja kun vei kahvikupin nenän alle, ei enää huomannut kuin kahvin aromit. Marokkolainen pannukakku puuttui jälleen eikä sitä oikein korvannut hieman vastaavanlainen lämmin paistos. Ihan riittävästi ruokaa kuitenkin oli ja ihan hyvä, sillä seuraavaa ateriaa saisimmekin odotella. Nousimme yläkertaan tekemään loput pakkaukset ja sitten olimme valmiit jättämään riadit tältä matkalta. Tämä paikka oli selvästi kehnompi kuin Fèsin riad oli. Tämä ei ollut niin viihtyisä eivätkä hommat toimineet läheskään niin hyvin kuin Fèsissä. Tämä oli kympin kalliimpikin kuin edellinen riad eikä tämäkään maksanut kuin 60 euroa yöltä. Jos joku menee Fèsiin, niin suosittelen Riad Cedre d’Argentia, mutta Meknesissä kannattaa etsiä joku toinen yöpaikka.

Meillä ei ollut tänäänkään mitään kiirettä, mutta aamiaisen jälkeen poistuimme saman tien majapaikasta. Kävelimme medinasta isommalle kadulle ja otimme sieltä petit taksin. Marokossa on kahdenlaisia takseja petit ja grande. Pienillä (petit) saa ajaa vain kaupungin sisällä ja grandella niin kauaksi kuin rahat ja halu riittävät. Meille riitti pieni taksi ja sisälle noustuamme Seija sanoi meidän haluavan mennä asemalle. Mies sanoi sitten jotain, mihin Seija vastasi myöntävästi. Kuski kurvaili melko harvassa liikenteessä hetken ja pysäytti sitten kaupungin pienemmän aseman eteen. Nousimme hieman hämmentyneenä pois taksista maksettuani kymmenen dirhamin eli euron hintaisen maksun. Pian Seija hoksasi, että mies oli ennen lähtöä kysynyt, että haluammeko mennä pienelle vai isolle asemalle, mutta Seija oli luullut, että mies puhui taksistaan (petit) ja rouva oli vastannut oui. Meillä oli yli tunti junan lähtöön ja käytyämme pienen aseman pienessä odotushuoneessa päätimme kävellä noin kilometrin matkan isolle asemalle. Näin emme myöskään riskeeranneet toista väärinymmärrystä ja päätymistä ties minne.

Meille jäi alle tunti odotteluaikaa Meknesin ison aseman laiturilla auringon lämmittäessä jo aika mukavasti. Meillä oli edessä melkein kuuden tunnin junamatka Marrakechiin. Jouduimme ensin palaamaan Rabatiin, josta jatkoimme edelleen Casablancan kautta Marrakechiin. Onneksi junaa ei tarvinnut vaihtaa, joten saimme istuskella koko ajan samoilla toisiamme vastakkain olevilla penkeillä. Casablancaan saakka vieressämme istui kaksi kiinalaista miestä, jotka olivat samaa seuruetta, mutta eivät koko aikana vaihtaneet ainuttakaan sanaa keskenään. Muualla ykkösluokan vaunussamme oli kovasti vaihtuvuutta matkustajissa valtaosan ollessa paikallisia, mutta turistejakin oli jonkin verran.

Minä tykkäsin edelleen katsella maisemia Seijan panostaessa enemmän uninäkymiin, vaikka kuutta tuntia hänkään ei pystynyt nukkumaan. Rabatiin saakka maisemat olivat tutunpuoleisia, mutta paljon jänniä yksityiskohtia riitti katseltavana. Rabatin ja Casablancan väli oli täynnä lähiöitä, varastoja, liikkeitä ja teollisuutta. Casablancan jälkeen asutus loppui aika pian ja tilalle tuli hyvin vihreätä viljelysmaata. Täällä on kevät mukavasti menossa ja pellot ovat monin paikoin heleän vihreitä ja esimerkiksi kirsikkapuut kukkivat kauniisti. Hiljalleen nousimme kauemmaksi meren pinnasta ja yhtäkkiä lähes kaikki kasvillisuus katosi ja ympärillämme oli vain kivikkoista kumparetta eikä vihreätä ollut juuri missään. Välillä ikkunasta näkyi oliivitarhoja ja joitain muita istutuksia, mutta sitten oli taas suuret alueet täysin kuivia. Marrakechin ensimmäiset lähiöt ilmestyivät kuivuuden keskelle ja tuntui ihmeelliseltä, että olisimme kohta miljoonakaupungissa.



Juna pysähtyi Marrakechin asemalle aikataulun mukaan ja poistuimme muiden jatkona junasta. Asemarakennus on varsin komea ja siellä oli ihan eri tavalla elämää kuin aiemmin käymissämme Marokon asemissa. Poistuimme saman tien asemalta ja ylitimme leveän ja vilkkaan kadun, jotta pääsimme Grand Plaza -hotellillemme. Olimme olleet neljä yötä mielenkiintoisissa riadeissa, mutta nyt yövyimme huomattavasti modernimmassa hotellissa. Huoneemme on varsin suuri ja pesuhuoneen tyhjään tilaan sopisi helposti pikku Fiat parkkiin, kun eilisiltana piti sulkea ovi, jotta pystyi siirtymään lavuaarin eteen pesemään hampaita. Toisaalta tällaiset uudet hotellit ovat tylsiä, mutta on niissä sitten myös palvelut kohdallaan, jos niitä kaipaa. Nyt kaipasimme ruokaa, sillä lounaaksi olimme syöneet molemmat kaksi keksiä ja kello oli jo melkein viisi. Olimme hyvin tyytyväisiä, että hotellin ison uima-altaan vieressä oli ravintola auki. Siellä saimme maistuvan päivällisen viinin ja oluen kera.



Päivä oli kääntymässä illaksi, kun ruokailun jälkeen lähdimme tutustumaan hotellin ympäristöön eikä meillä ollut aikomustakaan kiertää kovin kauaksi. Marrakech näytti heti paljon länsimaalaisemmalta kaupungilta kuin aiemmin Marokossa käymämme. Kaduilla käveli paljon ulkomaalaisia eivätkä he kaikki vaikuttaneet turisteilta. Lisäksi monet ravintolat olivat auki ja ne näyttivät paljon eurooppalaisemmilta. Kauppoja oli paljon, mutta ne olivat jo kiinni, koska tänään täällä on pyhäpäivä. Marrakechia kutsutaan punaiseksi kaupungiksi, koska jo 1100-luvulta lähtien tänne on rakennettu punaista hiekkakiveä käyttäen. Nyt punainen ulkoasu vain maalataan. Kierroksen puolivälissä huomasimme O’Mulliganin pubin. Tämäkin kuvasti Marrakechin eroa aikaisempiin kaupunkeihin. Seija nautti kuuman kahvin, mutta minä päätin kokeilla Casablanca-oluen, joka maistui hyvältä myös Marrakechissa. Ulkona oli jo pimeä, kun palasimme huoneeseemme ihmettelemään miten voi olla väsynyt, vaikka on melkein koko päivän vain istunut. No huomenna on sitten energiaa tutustua Marrakechiin paremmin.



torstai 20. maaliskuuta 2025

Meknes

Minä nukuin jälleen yöni oikein hyvin, mutta Seija ei niinkään hyvin. Hänen selälleen ei sänky sopinut ja hän valvoi useasti yön aikana. Nousimme puoli kahdeksan aikoihin ja saimme aamutoimet hoidettua kahdeksaan mennessä, jolloin laskeuduimme alakertaan aamiaiselle, kuten olimme henkilökunnan kanssa sopineet. Alhaalla oli kovin kylmä ja siellä oli hyvin voimakas puhdistusaineen katku, joka kävi ikävästi kurkkuun. Pahinta kuitenkin oli, että sovitusta huolimatta aamiaista ei kuulunut kuin melkein puoli tuntia saapumisemme jälkeen emmekä saaneet mitään selityksiä tapahtuneesta. Aamiainenkin oli kehnompi kuin Fèsissä, mutta kahvia oli riittävästi ja pienet marokkolaiset pannukakut, jotka sain syödä molemmat.

Olimme eilen sopineet majatalon pitäjän kanssa, että hän järjestää meille kyydin noin 30 kilometrin päässä olevalle Volubilisin roomalaisille raunioille 400 dirhamin hintaan. Tämä lupaus piti ja yhdeksältä tapasimme ulko-ovella taksikuskin, joka kyyditti meidät raunioille. Seurasimme jonkin verran englantia puhuvaa miestä hänen valkoiselle taksilleen ja nousimme hieman kuluneen Citroenin takapenkille. Mies koetti aluksi jututtaa meitä, mutta emme oikein kuulleet hänen sanojaan, jutustelu tyrehtyi, mikä sopi minulle oikein hyvin, sillä mieluummin katselin maisemia. Olimme nopeasti pois kaupungista ja auto eteni mutkaisilla, mutta aika hyväkuntoisilla teillä kohti pohjoista. Mies ajoi yllättävän rauhallisesti ja jopa alle nopeusrajoitusten eikä hän silti ollut tien tukkona. Ehkä täällä valvotaan tarkasti nopeusrajoituksia, mikä selittäisi asian. Muuten eteneminen oli hieman poukkoilevaa ja hänellä näytti olevan suurimman osan ajasta käytössään tien molemmat kaistat ja vasta viime tingassa väisti vastaantulijoita omalle kaistalle.

Saavuimme Volubilisiin reilu puoli tuntia lähdön jälkeen ja sovimme kuskin kanssa, että lähtö takaisin tapahtuisi kello yhdeltätoista. Ehdimme siis ihan mukavasti kiertää melko suurella raunioalueella, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Täällä on aikoinaan ollut aika iso roomalainen kaupunki, josta on säilynyt melko paljon perustuksia ja erityisesti komeita mosaiikkeja. Pystyssä seisoi suuri keisari Caracallalle omistettu riemukaari ja jonkin verran pylväitä sekä hyvin paljon rakennusten perustuksia. Kovin hyvin rauniot eivät olleet esillä, sillä kunnollisia polkuja ei ollut tehty vierailijoita varten ja suurin osa tyhjästä tilasta oli kasvillisuuden peitossa. Hienoja mosaiikkeja ei ollut suojeltu millään tavalla ja niiden värit olivatkin harmittavasti kauhtuneita. Opastauluja olisi voinut olla enemmänkin, mutta edes tärkeimpien kohteiden edessä oli taulut kolmella eri kielellä. Käynti oli ihan antoisa, joskin siitä olisi paremmilla järjestelyillä saanut nykyistäkin antoisamman. Kehnoja järjestelyjä kuvasi hyvin nähtävyyden vierelle rakennettu iso uusi rakennus, joka ei kuitenkaan ollut käytössä vessoja lukuun ottamatta. Vessat olivat aivan uudenaikaiset, mutta niissä ei toiminut vesiputket, joten pönttöjen vieressä oli vesisangot täynnä vettä ja niillä hoidettiin vessan huuhtelu.



Ihan tyytyväisenä retkeemme palasimme parkkipaikalle, missä kuskimme meitä odotteli. Juttutuokio sisälsi ”oliko hyvä käynti” ja ”oli”, minkä jälkeen vaivuttiin jälleen miellyttävään keskustelemattomuuteen. Katselin nyt toisen puolen maisemia kuin tullessa ja myös ne olivat miellyttävän kumpuilevia. Ympärillä oli runsaasti oliivitarhoja ja muita viljeltyjä alueita. Kaikkialla loisti hyvin runsaasti oranssin värisiä pieniä kukkia ja niitä täydensivät keltaiset lampareet jotain toista kukkaa. Ikävää oli, että monin paikoin näkyi suuria määriä erilaista roskaa heitettynä rinteille ja tien viereen. Tänään oli matkan tähän saakka lämpimin päivä. Volubilisissa tarkeni mainiosti lyhythihaisessa paidassa ja samalla varustelulla kävelimme kaupungillakin. Paikalliset eivät ottaneet meistä mallia vaan pitivät edelleen paksuja takkeja yllään ja useimmilla vetoketjutkin olivat tiukasti kiinni.



Pyynnöstämme taksi jätti meidät uuden kaupungin puolelle. Kiertelimme siellä vähän aikaa, mutta siellä ei todellakaan ollut mitään katseltavaa. Etsimme jälleen myös ruokapaikkaa, mutta tässä osassa kaupunkia ei ollut mikään ravintolan tapainenkaan auki. Sitten länsimainen kulttuuri pelasti meidät, sillä reittimme vieressä oli auki oleva McDonald’s. Pekonihampurilaista ei ollut listoilla, mutta muuten tarjonta oli kovin samanlainen kuin muuallakin päin maailmaa. Hampurilaisetkin olivat ihan samanlaisia eli eivät kummoisia, mutta täyttivät vatsan.

Jätimme uuden kaupungin ja suuntasimme vanhaan. Johdatin Seijan pienelle seikkailulle kapeille kujille, mistä pääsimme aika pitkän kierroksen kautta takaisin lähtöpisteeseen. Kohtasimme täälläkin lapsia, jotka tervehtivät meitä iloisesti ranskaksi. Yksi poika jatkoi ”mani”, mutta kun vain hymyilimme emmekä antaneet rahaa, niin hän jatkoi leikkejään. Aika karuissa oloissa joutuvat lapset kaupungeissa leikkimään, mutta iloisia he näyttävät siitä huolimatta olevan. Päästyämme pois umpikierrokselta johdatin Seijan kiertämään kuninkaallisen alueen. Tuli toinen huono reitinvalinta peräkkäin. Luulin, että näkisimme edes jotain mielenkiintoista ja kuninkaallista, mutta sen sijaan kuljimme useamman kilometrin kiertäen lähes kymmenen metriä korkeata muuria ja monessa kohtaa toisella puolella oli samanlainen muuri. Mitään katseltavaa ei parin sadan metrin välein olevien vartijoiden lisäksi ollut. Lämpö ja kävely alkoivat jo vaikuttaa askelten pituuteen ja Seija ymmärrettävästi kieltäytyi minun ehdotuksestani uudesta jännittävästä kiertokävelystä. Sen sijaan kävelimme suoraan suurelle torille, missä joimme kahvit ja kivennäisveden ennen kuin otimme toisen suoran reitin hotellillemme.

Viileässä huoneessa oli mukava levätä ja ottaa jopa pienet päiväunet. Kummassakaan riadissa ei ole ollut televisiota, mutta se ei ole haitannut. Netin puute on sen sijaan Meknesissä vähän hankaloittanut Seijan sosiaalista elämää ja minun tiedonhankintaani ja sen julkaisemista, mutta menemällä terassille saa netin toimimaan hieman paremmin. Lepäilimme hämärän laskeutumiseen saakka huoneessamme ennen kuin lähdimme etsimään kevyttä päivällistä. Medinaa ympäröivillä kaduille oli kova liikenneruuhka ja olin ihan tyytyväinen, ettei siellä tarvinnut yrittää edetä. Jalkakäytävätkin olivat täynnä kotiinsa palaavia ihmisiä, jotka ostivat ruokaa ja muuta tavaraa tien varsien kojuista. Ensimmäiset paikallisten ravintolatkin alkoivat avautua, mutta ne eivät saaneet meitä asiakkaakseen. Ajauduimme lähelle eilistä ruokapaikkaamme, mutta menimme sen naapuriin syömään. Ravintola oli hyvin suuri moneen kerrokseen jakautunut tila, jossa oli vain vähän asiakkaita. Emme jaksaneet syödä raskasta ateriaa, joten Seija otti vain keiton ja sitten auttoi minua pizzan syömisessä.

Ulos oli ruokailun aikana laskeutunut pimeys ja samalla myös rauha. Liikenne oli loppunut lähes tyystin eikä jalkakäytävilläkään kovin montaa ihmistä kävellyt. Suurin osa kojuista oli jo kiinni eikä auki olevissa ravintoloissa ollut kovin paljon asiakkaita. Ainakin näin arkena ja Ramadan aikaan Meknes hiljenee nopeasti. Me kävimme ostamassa ison pullon vettä ja sitten palasimme suoraan hotellille.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Meknes

Yöllä oli tavallista enemmän häiriöitä, mutta kokonaisuudessaan unta saimme aivan riittävästi. Tänäkään aamuna meillä ei ollut mitään kiirettä vaan rauhallisten aamutoimien jälkeen laskeuduimme alakertaan aamiaiselle. Olin vähän harmissani, ettei marokkolaista pannukakkua ollut tänään tarjolla. Tilalla oli jonkinlainen piiraan palanen, mutta se ei ollut ihan yhtä hyvää. Aivan riittävästi oli tänäänkin syötävää ja juotavaa.

Loikoilimme huoneessamme puoli yhteentoista saakka, jolloin laskeuduimme alas ja sieltä siirryimme läheiselle parkkipaikalle, mistä saimme taksin rautatieasemalle. Viiden kilometrin matka sujui leppoisasti Fèsin aamuliikennettä katsellen. Matka maksoi 20 dirhamia eli noin kaksi euroa, joten voi ihmetellä, miten kuski ansaitsee elantonsa, kun bensiini maksaa noin 1,3 euroa litra.

Fèsin rautatieasema oli huomattavasti viihtyisämpi kuin Rabatin asema. Tämä oli aika uusi ja rakennettu miellyttävän väljäksi, joskin penkkejä olisi voinut olla enemmänkin. Olimme tulleet asemalle melkein kaksi tuntia ennen junan lähtöä, koska hotellista piti kirjautua ulos ennen yhtätoista. Eipä meille ollut ongelma odotella asemalla, sillä siellä oli ihan hauska katsella paikallisten touhuja. Täällä oli myös selvästi enemmän ulkomaalaisia kuin Rabatin asemalla oli ollut. Ruuhkaksi asti ei heitä kuitenkaan ollut. Noin puoli tuntia ennen junan lähtöä meidät päästettiin laiturille ja löysimme helposti ensimmäisessä luokassa olleet paikkamme. Nyt istuimme aika tavallisessa junanvaunussa emmekä kuuden hengen yksikössä. Penkki taisi olla vähän leveämpi kuin tavallisesti, mikä varmaan teki tästä ykkösluokkaa. Meknesiin oli matkaa vain puolisen tuntia ja se aika meni mukavasti maisemia katsellen, vaikka ne eivät olleet aikaisempaa kummallisempia.

Juna oli yhden jälkeen Meknesin melko pienellä asemalla. Vietämme seuraavat kaksi yötä Riad Lahboulissa, joka sijaitsee vanhan kaupungin eli medinan reunalla. Matkaa sinne oli hieman alle kolme kilometriä ja päätimme kävellä, vaikka taksimatka ei olisi paljon maksanut. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään kiirettä ja kävely on aina mukavaa. Meillä on molemmilla pienet reput sekä yhteisenä sama laukku/reppu, jonka kanssa matkasin Etelä-Amerikassa reilu vuosi sitten. Se on toiminut nytkin oikein hyvin ja siirtymiset sen kanssa ovat huomattavasti helpompia kuin matkalaukun kanssa. Nytkin reppu kulki hyvin selässä eikä tarvinnut tehdä kuin parin pysähdystä, minkä aikana tarkastimme puhelimesta oikean reitin. Medina löytyikin helposti, mutta aivan lopussa teimme pienen kierroksen ennen kuin löysimme oikeaan paikkaan. Kello oli vasta puoli kahden maissa, mutta siitä huolimatta pääsimme sisälle riadiin. Melko hyvin englantia puhunut isäntä otti meidät ystävällisesti vastaan ja tarjosi minttuteet, kun täytimme saapumiskortit. Tämä riad oli selvästi Fèsin riadia suurempi, mutta ei ihan yhtä viihtyisä. Saimme kolmannen kerroksen huoneen, joka oli varsin värikkäästi koristeltu, mutta ei ihan niin viihtyisä kuin edellinen huoneemme. Lisäksi netti hieman oikuttelee, mutta toivottavasti saan lähetettyä blogin.



Meknes vaikutti hieman viihtyisämmältä kaupungilta kuin Fès. Medina oli huomattavasti pienempi, mutta sen ympärillä oleva kaupunki oli siistimpi ja jotenkin kivampi kuin suurempi Fès. Meknes oli myös eloisampi kuin Fès. Meillä ei täälläkään ollut mitään ongelmia paikallisten kanssa vaan moni ohikulkija tervehti meitä iloisesti ranskan kielellä. Medinan ulkopuolella kadut olivat kovin vilkkaita ja kävelijöitäkin riitti jalkakäytävillä runsaasti. Menimme katsomaan erittäin komeata Bab Mansour -porttia, josta on aikoinaan menty kuninkaan kortteleihin. Nyt portti oli kiinni, mutta kuninkaalliselle alueelle pääsi pienempien porttien kautta. Jäimme kuitenkin tavallisen kansan puolelle ja ylitimme suuren aukion, missä oli aika paljon ihmisiä. Siellä oli myös joitain apinoita, poneja, hevosia ja yksi strutsi. Niiden tarkoituksena oli tienata omistajilleen rahaa, mutta meiltä ne eivät saaneet yhtään dirhamia. Täällä oli paljon Fèsiä enemmän kahviloita ja ravintoloita, jotka olivat auki ja niissä istuskeli jonkin verran ulkomaalaisia. Menimme toiseen vastaan tulleeseen kahvilaan, sillä ensimmäisessä mies houkutteli meitä liian innokkaasti asiakkaaksi. Otimme molemmat vain kahvit, mutta nekin maistuivat oikein hyviltä.



Tutustuminen Meknesiin jatkui kiertelemällä kujilla ja katsellen niillä olevien kojujen tarjontaan. Tällä kertaa lankesimme ostamisen ihanuuteen, sillä Seija osti itselleen lierihatun, joka pitää hänen herkkää hipiäänsä piilossa auringon paisteelta. Seija yritti tinkiä, muttei osannut kovin hyvin, sillä lopussa hinta oli sama 70 dirhamia kuin tinkimisen alussakin. Tosin noin seitsemän euroa ei ole kovin paljon hatusta, vaikka se onkin Kiinassa tehty. Myyjä sovitti minulle fetsin tapaista hattua, mutta ei onnistunut sitä minulle myymään. Meillä oli pieniä vaikeuksia löytää ruokapaikkaa, vaikka niitä oli aika paljon auki, mutta suurin osa oli sellaisia, ettemme niihin halunneet mennä syömään. Kiertelimme kuninkaalliselle alueelle ja sieltä löytyi sopiva ravintola, joka oli auki, joskin asiakkaita oli melko vähän. Tajine-aterioita olemme syöneet niin usein, että halusimme vähän vaihtelua. Seija otti pienen pizzan ja minä couscousia. Kiertelimme vielä vähän aikaa kuninkaallisella puolella, mutta siellä näki lähes pelkästään korkeata muuria, joten päätimme kierrellä takaisin riadiin ja viettää siellä rauhallinen illan.

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Fès

Riadissa puuttuivat äänieristykset täysin, mutta siitä huolimatta minä nukuin erinomaisesti ja pitkään. Seijan yö oli vähän rauhattomampi, mutta melko levänneenä hänkin aamulla heräsi. Ennen yhdeksää laskeuduimme jyrkät portaat alakertaan nauttimaan aamiaista. Istuimme oman pöydän ääreen ja pian nuori mies kantoi eteemme oikein runsaan aamiaiskattauksen. Lämmintä ruokaa oli vain marokkolainen pannukakku, mutta se oli aivan riittävä, kun seurana oli useamman laista leipää sekä myös makeita paloja ja banaania. Kahvi oli oikein maistuvaa ja auttoi mukavasti heräämään.

Kymmenen jälkeen lähdimme jälleen katselemaan Fèsiä. Sää oli varsin mukava kaupunkipäivälle ja nyt molemmat varautuivat auringon paisteeseen. Medina oli vasta heräämässä eikä auki ollut vielä kovinkaan moni kauppa. Olimme harvoja turisteja eikä kapeilla kujilla kävellyt paljon paikallisiakaan. Kissoja sen sijaan kulki verkkaisesti tai ne venyttelivät kujien kulmissa. Kissoja onkin kujilla hyvin paljon eivätkä ne paljon ohikulkijoista piittaa. Koiria sen sijaan on varsin vähän. Eilen näimme kapealla kujalla sekä muulin että aasin, joiden kunto ei kovin hyvä näyttänyt olevan. Tänään huomasimme parissa kojussa olevan myytävänä eläviä kanoja, jotka näyttivät olevan jalat sidottuina, etteivät ne päässeet lähtemään minnekään. Onneksi eläviä eläimiä ei ollut enempää ja toivottavasti nuo kanatkin saadaan pian pois myynnistä.



Kävelimme rauhallisesti läpi Fès el Balin, joka on kahdesta rinnakkaisesta medinasta suurempi. Sitten jatkoimme ja Fès Jedidin halki, joka oli vielä huomattavasti hiljaisempi eikä lisäksemme siellä montaa ihmistä kävellyt. Tämä osa vanhaa kaupunkia oli tylsempää, sillä kujat olivat leveämpiä, mutta rakennukset huonommassa kunnossa. Poistuimme medinasta varsin suuren portin kautta ja lähdimme kävelemään kohti Fèsin uutta osaa. Jouduimme kulkemaan useamman kilometrin korkean muurin vierellä. Muuri suojeli kuninkaallista palatsia. Parin sadan metrin välein seisoi vartijoita, jotka eivät kuitenkaan meihin kiinnittäneet mitään huomiota, ja miksi olisivatkaan kiinnittäneet.



Fèsissä asuu noin miljoona ihmistä, joskaan kaupunki ei niin isolta vaikuta. Uudessa keskustassa oli ihan vilkas liikenne, mutta kyllä sieltä puuttui suurkaupungin tunnelma. Ehkä Ramadan vähensi ihmisten määrää keskustassa. Ainakin se vaikutti siihen, että kaikki kahvilat ja ravintolat olivat kiinni. Vinkki muslimimaihin matkaajille: ei kannata lähteä Ramadanin aikaan, koska se vaikeuttaa ruokailua huomattavasti. Minulle ei tullut mieleen tarkistaa milloin Ramadan tänä vuonna on ennen kuin lentoliput oli hankittu. No nyt olemme jälleen yhtä kokemusta rikkaampia ja rikastuminen jatkuu vielä jonkin aikaa. Yritimme löytää hienoa hotellia, jonka ravintola saattaisi olla auki, mutta sellaista onnea meille ei suotu. Kokeilimme yhtä, mutta siellä ei ollut ravintola auki, saimme kuitenkin käyttää heidän vessaansa. Uuden kaupungin puoli ei ollut kovin viehättävä eikä siellä oikein ollut mitään katseltavaa, joten aloimme suunnata takaisin lähtöpistettä kohti. Ohitimme suuren Carrefourin tavaratalon ja sen yhteydessä olevan ostoskeskuksen ja päätimme vielä koettaa onneamme ruokailun suhteen. Yläkerrasta löytyikin yksi avoinna oleva pikaruokaravintola, josta ostimme juustoiset ranskalaiset ja Pepsin.



Mukavassa auringonpaisteessa jatkoimme kohti itää. Tarkoituksena oli kävellä jälleen molempien medinoiden läpi, mutta vahingossa kävelimme liian etelässä ja ohitimme pienemmän vanhoista kaupungeista. Toista emme missanneet. Täällä turisteja oli paljon ja siten myös avonaisia ravintoloita oli heitä varten. Menimme My Mom’s -ravintolan kattoterassille, mistä oli hyvin huonot näköalat. Otimme molemmat kahvit, Seija smoothien ja minä pannukakun suklaakastikkeella. Paikalla ei lisäksemme ollut kuin kaksi pöydällistä asiakkaita, joten ehkei olekaan ihme, ettei Ramadanin aikaan avonaisia ravintoloita ole. Makean nälkä tuli tyydytettyä, minkä jälkeen kävelimme levollisesti ahtailla kujilla sykkivää elämää ihmetellen. Edelleenkään meitä eivät häirinneet kauppiaat eivätkä opastarjokkaat.



Olimme kävelleet yli 15 kilometriä ja vaikkei mitenkään haluaisi tunnustaa, niin kyllä kävely tuntui jaloissa, kun nousimme jyrkät portaat huoneeseemme. Varmaan osa uupumuksesta johtui huonosta huollosta, mutta kyllä osansa aiheuttaa myös puolison korkea ikä. Lepäilimme huoneessamme ja annoimme jalkojen palautua. Olimme tilanneet ateriat seitsemäksi riadin alakertaan. Avoimen tilan viereisessä olevassa keittiössä kokki valmisti oikein hyvän tajinen couscousilla ja naudanlihalla sekä alkupalaksi harira-keittoa. Keitto ei ollut niin hyvää kuin Rabatissa, mutta pääruoan ainoa vika oli, että annos oli aivan liian suuri. Tänään emme jaksaneet lähteä enää kävelemään vaan vietimme lepuutteluillan huoneessamme.

maanantai 17. maaliskuuta 2025

Fès

Yöllä Rabatissa oli satanut ja aamulla taivas oli pilvessä, mutta yhtä pientä kuuroa lukuun ottamatta enempää sadetta emme saaneet. Aamiainen pysyi samana kuin eilen, mikä oli odotettavissa. Sen jälkeen nousimme takaisin huoneeseemme emmekä pitäneet mitään kiirettä poistuaksemme hotellilta. Uloskirjautumisen piti tapahtua viimeistään kahdeltatoista ja sen alitimme yli tunnilla. Ylitimme kadun ja menimme Rabatin rautatieasemalle odottelemaan puolentoista tunnin päästä lähtevää junaamme.

Rabat Gare Ville -asema oli remontissa eikä se ollut kovin viihtyisä. Kahden laiturin välissä oli penkkejä, joilla odottelimme rauhassa katsellen aseman remontin hyvin hidasta etenemistä. Junia kulki noin vartin välein, joten sekin toi hieman katseltavaa, kun ihmetteli juniin kiiruhtavia ihmisiä. Ulkomaalaisia ei lisäksemme juurikaan näkynyt vaan kaikki asemalla olijat näyttivät paikallisilta. Sitten aivan ajallaan laiturille 2 saapui Fèsiin menevä juna. Meillä oli liput ensimmäiseen luokkaan, joka löytyikin vaunusta 11. Ensimmäisessä luokassa oli kuuden henkilön yksikköjä, joista yhdestä löysimme omat paikkamme. Olin luullut, että ajelisimme luotijunan tyyppisellä junalla, mutta jouduimme tyytymään ihan tavalliseen junaan.

Matka Marokon toiseksi suurimpaan kaupunkiin kesti melkein kolme tuntia. Aika meni nopeasti ohitse kiitävää Marokkoa katsellen. Rabat oli hyvin siisti, mutta vastaava siisteys ei jatkunut pääkaupungin ulkopuolelle. Aika pian maaseudun alettua rupesivat rakennukset pienenemään ja muuttuivat kovin rapistuneiksi ja välillä jopa hökkelikyliksi. Eniten huomiotamme kuitenkin kiinnitti valtava määrä roskia lukuisilla rinteillä ja aitojen vieressä. Paikalliset asukkaat ovat selvästi kipanneet roskansa näkymättömiin aitojen taakse tai jyrkkiin rinteisiin, jotka kuitenkin näkyivät junaan todella ikävästi. Täällä ei liene riittävän kattavaa jätehuoltoa, jonka kautta roskat käsiteltäisiin. Aluksi juna kulki aivan tasaisissa maisemissa ja ympärillämme oli runsaasti viljeltyä maata. Enimmäkseen oli erilaisia hedelmäpuita ja jopa viiniköynnöksiä, mutta ohitimme myös jonkin verran viljeltyjä peltoja.

Sidi Kacemin jälkeen alkoi ympärillemme kohota korkeampia mäkiä, mikä teki maisemista paljon miellyttävämmät. Asustusta tuli myös enemmän, joskaan ne eivät usein parantaneet näkymiä. Matkan varrella näimme monia suuriakin lammaslaumoja, joita aina paimensi vähintään yksi mies, usein useampi. Toiseksi viimeisen pysähdyksen juna teki Meknesissä ennen kuin jatkettiin viimeinen puolituntinen Fèsiin. Aikataulun mukaisesti junamme pysähtyi Fèsin asemalle ja me seurasimme muuta joukkoa ulos asemalta. Olimme pyytäneet hotellia järjestämään meille kyydityksen majapaikkaan ja asemarakennuksen ulkopuolella pienikokoinen vanhempi mies piteli kylttiä, missä oli nimemme aivan oikein kirjoitettuna. Vähäsanaisena hän kehotti meitä seuraamaan autolleen, joka oli pysäköity vilkkaan kadun varteen. Mies ei pitänyt kiirettä kulkiessaan ja samanlainen rauhallinen meno jatkui hänen ajaessaan. Hän toi meidät reilun viiden kilometrin päähän medinan reunalle, jossa hän soitti hotellille jonkun noutamaan meitä. Nuori oikein hyvää englantia puhuva mies hakikin meidät ja johdatti muutaman sadan metrin päässä vanhan kaupungin sisällä olevaan hotelliin.



Oikeastaan kyseessä ei ollut hotelli vaan riad, joka on perinteistä marokkolaistyyliä edustava rakennus, joita aikoinaan tehtiin kauppiaiden ja aristokraattien kodeiksi. Riad Cedre d’Argent on oikein viihtyisä iso huoneisto. Tulimme lyhyestä käytävästä suureen ja korkeaan tilaan, joka oli kauttaaltaan päällystetty kaakeleilla. Tilan keskellä oli sininen useamman metrin levyinen allas, jossa ainakin entisaikoina oli myös uitu. Valoa tilaan tuli avonaisesta katosta, mikä onkin tyypillistä näissä riadeissa, sillä niissä ei ole lainkaan ikkunoita ulospäin. Lomakkeiden täyttämisen jälkeen nousimme kapeita ja hyvin jyrkkiä portaita pitkin kolmannessa kerroksessa olevaan huoneeseemme. Lattiat ja portaat olivat laatoitettuja, mutta huoneemme seinät kalkittu valkoiseksi. Pesuhuoneeseen joutui nousemaan hyvin jyrkkiä portaita vielä yksi kerros ylemmäksi. Huone oli hieman minua korkeampi ja aivan kokonaan kaakeloitu vihreillä ja ruskeilla pienillä laatoilla. Yövymme siis varsin mielenkiintoisessa paikassa.



Hetken rauhoittumisen jälkeen lähdimme katselemaan Fèsin medinaa eli vanhaa kaupunkia. Se on arabimaailman suurin ja toiseksi vanhin medina ja se kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Lisäksi alue on maailman suurin asuttu alue, jossa eivät autot saa ajaa. Paikka olikin hyvin jännittävä kapeine sokkeloisine kujineen, joita oli hieno kävellä. Osa kujista oli lähes tyhjiä ja sisälsi vain joitain oviaukkoja seinien takana oleviin asuntoihin. Toiset taas olivat aivan täynnä kojuja ja kauppoja, joissa myytiin monia erilaisia tavaroita sekä ruokia. Kauppiaita ja myyjiä oli moninkertainen määrä Rabatin medinan vastaaviin ja aluekin oli paljon jännittävämpi kuin Rabatissa käymämme medina. Kauppiaat eivät olleet vähääkään aggressiivisia vaan antoivat meidän kävellä kauppojensa ohitse ilman kehotuksia ostamaan. Jos menee sisälle kauppaan tai rupeaa katselemaan tavaroita, niin sitten pitää varautua tinkimään. Oppaissa varoiteltiin kovasti tunkeilevista oppaista, jotka tarjoavat palvelujaan ja jos hivenenkin olet kiinnostunut palkkaamaan jonkun oppaaksi, tunkee henkilö mukaan ja lopulta vaatii hävyttömän suuren palkkion vähäisestä avustaan. Näitäkään emme kohdanneet kuin muutaman lähellä nahkavärjäämöä ja hekin luopuivat aikeistaan, kun sanoin kohteliaasti ei kiitos ja suuntasin toiseen suuntaan. Niinpä ainakaan matkan tässä vaiheessa emme ole kokeneet mitään ikävää tai tunkeilevaa paikallisten taholta, vaikka niistä kovasti varoiteltiin. Päinvastoin, olemme kokeneet paljon iloisia ilmeitä paikallisilta ja pyyteettömiä avun tarjouksia.



Melkein kahden tunnin kävelyn ja katselun jälkeen palasimme takaisin riadiin lepäilemään. Puoli kahdeksalta paikan omistaja tai pitäjä, vei meidät lähellä olevaan ravintolaan, josta hän oli pyynnöstämme meille varannut pöydän. Ravintola oli varsin viihtyisä, vaikka koristelu oli säihkyvää ja yltäkylläistä. Päädyimme jälleen ottamaan tajine-annokset, Seija kanan ja minä naudanlihan kera. Aluksi eteen tuotiin hyvin runsas kattaus alkupaloja, jotka olivat pääruoan lailla maistuvia. Saimme syötyä annoksemme kokonaan, joten tällä kertaa annoskoko sopi meille hyvin. Osasimme takaisin riadiin ongelmitta. Aiemmin emme olisi osanneet takaisin yöpaikkaan ilman puhelimen apua, sillä sokkeloisessa medinassa hukkasi nopeasti oikean suunnan.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Rabat

Yöllä nukutti melko hyvin ja nousimme ennen kahdeksaa aika virkeinä. Mitään kiirettä ei ollut, joten kävimme rauhassa suihkussa ja suoritimme aamutoimet verkkaisesti. Sitten laskeuduimme ensimmäisen kerroksen ravintolaan, missä aamiainen tarjoiltiin. Epäilimme olevan hotellin ainoita asiakkaita, koska ketään muuta emme eilen nähneet, mutta lisäksemme syömässä oli muutama pariskunta ja pari muuta henkilöä sekä kaksi perhettä. Tarjonta oli ihan kelvollisen laaja, joskin lämpimät ruoat eivät olleet kovin maukkaita. Ihan riittävästi kuitenkin ravintoa saimme aloittamaan Rabatin päivän.

Yhdeksän jälkeen olimme aurinkoisessa ja hyvin hiljaisessa Marokon pääkaupungissa. Kaduilla ei lisäksemme kulkenut juuri kukaan muu. Hipsimme hiljalleen etelään varsin leveiden katujen reunamilla. Edelleen jalkakäytävät olivat erittäin siistit eikä missään näkynyt ainoatakaan graffitia. Rakennukset olivat melko hyvässä kunnossa eli kaupunki oli varsin viihtyisän näköinen. Seurasimme kuninkaan linnan aluetta ympäröivää muuria ja katselimme laajasta portista komeata palmujen reunustamaa katua. Lähetin vartijalle kysyvän katseen, mutta tämä vinkkasi, että kierrä vaan muuri pidemmän kautta. Jatkoimme siis muurin ulkopuolella emmekä edes etsineet reittiä katsomaan linnaa. Sitä ilmeisesti pääsisi katselemaan ulkoapäin, mutta nyt jätimme sen väliin.




Sen sijaan kävelimme Chellahin arkeologiselle nähtävyydelle. Paikalla ei vielä ollut kovin monta ihmistä, mutta se sopi meille ihan mainiosti. Ostimme pääsyliput sekä audiovälineet, joiden avulla saimme kuulla paikan historiaa. Korkeiden muurien sisäpuolella oli oikein vihanta alue, missä oli raunioita muun muassa Rooman ajalta. Niitä oli ihan kiva katsella suhteellisen pienellä alueella kiertäen. Historian annoksen jälkeen nousimme pienelle mäelle, missä oli iso kahvila, joka oli Ramadanista huolimatta auki. Yritimme tilata mehut, mutta sellaisia meille ei suostuttu tarjoilemaan, joten jouduimme ottamaan kahvit. Ilmeisesti mehua sai ainoastaan tilaamalla myös aamiaisen, mikä oli todella kummallista. Espresson kyljessä tuli pienet pullot vettä, mikä maistui lämpimässä aamussa oikein hyvin. Parasta kahvilassa kuitenkin oli noin parinkymmenen metrin päässä rinteellä olleet puut, joissa oli monta kattohaikaran pesää. Alueella eli kokonaisuudessaan noin 70 näitä suuria kahlaajia. Niiden touhuja oli hauska katsella. Alivuokralaisena samassa puussa asui myös iibis, joka myöhemmän tarkastelun jälkeen varmentui pronssi-iibikseksi.



Virkistymisen jälkeen jaksoimme jatkaa kävelyä korkeasta iästämme huolimatta. Aurinko lämmitti mukavasti ja minä riisuin villapuseron pois eikä Seijalla ollut toppatakkia alun perinkään. Edelleen melko hiljaisilla kaduilla oli mukava askeltaa. Kävelimme Mohammad V:n mausoleumille, joskin jouduin kahdesti katsomaan puhelimesta karttaa ja molemmilla kerroilla teimme aika voimakkaan korjauksen kulkusuuntaan. Mausoleumi oli komea valkoinen rakennus, jota pääsi tutustumaan ilmaiseksi. Hautapaikkaan oli neljä ovea, joissa jokaisella oli koristeellisesti pukeutunut vartija. Lisäksi sisällä oli huoneen jokaisessa nurkassa vartija. Kaiteen toisella puolen alhaalla oli keskellä huonetta iso valkoinen kivinen arkku, jossa oli entinen kuningas lepää. Huoneessa oli pari muutakin arkkua, joissa oli kuninkaan sukulaisia. Laajalla aukiolla oli lukuisa määrä pylvään pätkiä, jotka ovat jäljellä paikalle suunnitteilla olleesta valtavasta moskeijasta, jota ei kuitenkaan ikinä saatu rakennettua. Aukion toisessa laidalla oli komea vaaleanruskea minareetti, Hassanin torni.



Aukiolta laskeuduimme Rabatin ja Salén kaupungin erottavan Bouregreg-joen rannalle. Olin etukäteen katsonut, että joen rannalla ankkurissa olevalla vanhalla Le Dhow -laivalla tarjoillaan ruokaa päivälläkin Ramadanista huolimatta. Laivan ravintola oli auki, mutta siellä ei kovin montaa ruokailijaa ollut. Olimme kaupungilla eilen ja tänään nähneet turisteja, joita ei häiriöksi asti ollut, mutta kuitenkin jonkin verran. He varmaan söivät jossain muualla, mutta meille laiva kelpasi mainiosti. Otimme molemmat tajine-ruoat, jotka olivat kannellisessa saviastiassa kypsytetyt ateriat. Kanaa, perunaa ja jotain keltaista sisältävät annokset olivat hieman turhan suuret, mutta ihan maistuivat.

Ruokailun jälkeen nousimme pienen mäen päälle ja menimme kasbahiin, joka on vanha linnoitettu kaupunginosa. Muurit olivat edelleen paikoillaan, mutta sisällä olevat valkoiset rakennukset oli korjattu hyväkuntoisiksi. Varmaan rakennuksissa asuttiin, mutta niiden edessä käytiin kauppaa turisteille tarkoitetuilla tavaroilla. Me emme ostaneet mitään vaan kuljimme alueen läpi ja laskeuduimme meren rannalle. Kävelimme pitkän aallonmurtajan päähän ihastelemaan maininkeja, jotka olivat eilisiä pienempiä eivätkä heittäneet vettä aallonmurtajan päälle kuten eilen. Aallonmurtajan pohjoispuolella aallot olivat alle metrin korkuisia ja siellä aloittelijat harjoittelivat surffaamaan. Meno oli surkuhupaisan näköistä, sillä kaikki kaatuivat nurin ennen kuin edes pääsivät aallon vietäväksi. Tosin pahimmat luuserit eivät ehtineet edes yrittämään, kun aalto oli jo mennyt. Murtajan eteläpuolella aallot olivat jopa kolmemetrisiä ja sillä puolen surffailivat vain kokeneet menijät ja heidän taitojaan oli ilo katsella.



Kello alkoi lähennellä jo neljää ja vaikkei ollut kuuma, olimme kävelystä ja ulkoilusta jo aika uupuneet. Aamulla oli ollut vielä joitain pilviä taivaalla, mutta aika pian ne katosivat ja taivas oli kauniin sininen. Minä olin tietoinen auringon paisteen vaikutuksesta iholleni, joten olin levittänyt kasvoilleni ja niskaan aurinkorasvaa estämään palamisen. Seija puolestaan tiesi, ettei tällainen kevätaurinko paljon lämmitä, joten hänen ei tarvinnut laittaa aurinkorasvaa. Arvatkaa, kumpi meistä illalla näytti pandan negatiivilta ja kumman kasvot olivat aloittaneet kauniin ruskettumisen. Palasimme hotellille medinan halki pääkauppakujaa pitkin. Siellä oli hyvin paljon kojuja, joissa oli myytävänä monenlaista tavaraa. Erilaiset vaatekaupat olivat yleisimpiä, mutta sekaan mahtui erilaisia pikkuisia ruokakauppoja, kaakelinmyyjiä ja paljon muita. Tuoretta kalaakin olisi saanut ostettua, mutta jätimme nekin hankkimatta, vaikka tarjolla oli kovin jännittävänkin näköisiä otuksia.

Olimme varsin uupuneita, kun palasimme huoneeseemme yli 25 000 askeleen jälkeen. Lepäilimme ja otimme jopa pienet unet tasoittaaksemme eilisiä univelkoja. Pidimme televisiota päällä, vaikkei siellä paljon katsottavaa ollut eurooppalaisista kanavista huolimatta. Pimeän tultua teimme vielä pienen kierroksen lähiympäristössä. Iltapäivällä isoilla kaduilla oli kulkenut paljon autoja ja medinassa oli ollut paljon ihmisiä, mutta illalla meidän lähikorttelimme olivat melkein autioita. Etsimme sopivaa iltapalapaikkaa, mutta auki oli vain vähän kahviloita ja ravintoloita eivätkä ne olleet kovin houkuttelevia. Jouduimme lopulta menemään samaan ravintolaan kuin missä eilen illalla kävimme ja meille tarjoili sama nuori mies kuin eilenkin. Hän tunnisti meidät ja osoitti paikkamme hymyssä suin. Seija otti vain kulholliset harira-keittoa ja minä keiton sekä leivän, joka oli jonkinlainen wrap-kääryle. Lisäksi otimme molemmat isot lasilliset mehua. Seija erehtyi syömään maksuttoman soppansa liian nopeasti, jolloin mies toi hänelle uuden kulhollisen, vaikka rouva yritti siitä kieltäytyä. Tulimme kylläisiksi ja jätimme jälkeemme hyvän tipin.

Katuja ylittäessä pitää olla varovainen, sillä täällä auto näyttää olevan tärkeämpi kuin jalankulkija. Välillä jalankulkijalla saattaa palaa vihreä valo, mutta siitä huolimatta auto saattaa ylittää suojatien aivan ylittäjän edestä. Joskus auto pysähtyy kiltisti liikennevalottoman suojatien eteen ja kuski näyttää ystävällisesti, että ylitä vain katu. Autot ovat yllättävän uusia ja hyväkuntoisia, mutta seassa kulkee kovin erikoisia mopoviritelmiä, joista lähtee ääntä enemmän kuin ne eteenpäin kulkevat.