19.6.2018 Minsk

Poistuminen Suomen kamaralta meinasi loppua 50 metriä lähtöportista. Odottelimme reilut kymmenen minuuttia Finnairin koneessa katsellen Helsinki-Vantaan uutta terminaalia, kunnes kapteeni kuulutti pienestä teknisestä viasta, joka saataisiin varmaan korjattua ihan pian. Varttitunti myöhemmin kapteeni oli jälleen äänessä. Hän kertoi, että pieni tekninen vika oli korjattu eikä tarvinnut kuin sammuttaa moottorit, käynnistää ne uudestaan ja olisimme matkalla kohti Valko-Venäjää. Lento Minskiin kesti vain hieman yli tunnin ja laskeuduimme Minskin kansainväliselle kentällä samat 40 minuuttia myöhässä kuin olimme olleet lähtiessä.

Minskin kenttä oli melko pieni, mutta siellä kaikki toimi ihan mainiosti. Valko-Venäjälle tarvitsee viisumin, ellei matkusta maahan lentäen Minskiin, on maassa korkeintaan viisi päivää ja poistuu maasta samalta kentältä. Minun alkuperäinen suunnitelma oli hankkia viisumi ja jatkaa Minskistä Kiovaan junalla. Viisumin hankinta oli kuitenkin tehty hyvin kovin hankalaksi ja se myös maksoi 60 euroa kappale. Niin päädyin hankkimaan 80 euron lentoliput Minskistä Kiovaan, vaikka olisin mieluummin kulkenut junalla. Kun saapuu Minskiin ilman viisumia, pitää tullissa esittää poistumislentolippu maasta sekä sairausvakuutus, joka kattaa kaikki kulut sairauden sattuessa. Minulla oli tulostettuna sekä lentoliput että vakuutusyhtiön todistus vakuutuksesta. Olin lukenut netistä, että tullissa ollaan kovin tarkkoja vakuutuksesta, joten kojulle meno hieman jännitti. Matkustajia tullin monilla luukuilla oli todella vähän ja pääsimme ilman odottelua todella nätin nuoren tullivirkailijan pakeille. Minä annoin hänelle kaikki paperit ja Seija ojensi passit. Nainen vertasi tarkasti passikuvia naamoihimme, mutta tuskin vilkaisi muita papereita. Passien oikeellisuus tarkastettiin suurennuslasilla, ne hyväksyttiin ja saimme vielä leimat passien takasivulla. Lopuksi virkailija hymyili nätisti, joten ihan hukkaan meni huoli tullimuodollisuuksista.

Löysimme helposti tien ulos terminaalista ja menimme bussipysäkille. Olin ennalta katsonut, että linja 1400 veisi meidät suoraan rautatieasemalle neljällä ruplalla eli noin 1,60 eurolla. Katselimme bussien aikatauluja, kun viereen tuli mies tarjoamaan taksikyytiä keskustaan 15 euron pilkkahinnalla. Minä sanoin ytimekkäästi ”no” miehen tarjoukseen ja sain halveksivan tuhahduksen palkakseni. Varsin pian pikkubussi tuli eikä kukaan kertonut miten saisi lippuja ja mistä. Lentokentän nettisivuilla oli kerrottu, että lippuja myytiin automaateissa ja niitä sai myös kuskilta. Kuskia ei näkynyt missään pysäköinnin jälkeen, joten nostin matkalaukkumme bussin perälle ja menimme istumaan bussiin luottaen netin ohjeisiin. Matkustajia tuli bussi täyteen ja kulkuneuvo täyttyi polotuksesta, josta emme ymmärtäneet yhtään mitään. Valkopaitainen mies tuli sisään setelinipun kanssa ja ymmärsimme hänen olevan kuski. Ojensin hänelle kymmenen ruplan setelin, joita olimme nostaneet terminaalin automaatista, ja mies palautti minulle kahden ruplan kolikon. Rahastus ja matkustajien asettautuminen paikoilleen oli kummallista vatulointia ja sisälsi runsaasti päivittelyä etenkin kuskin toimesta, mutta niin vain lopulta matkaan päästiin.

Matka keskustaan kesti vajaan tunnin. Aluksi ajoimme komealla moottoritiellä, jossa oli muita menijöitä harvakseltaan. Liikenne tiivistyi keskustaa lähestyessä. Minsk oli yllättävän laaja, ja leveän sisääntuloväylän varrella oli paljon komeita rakennuksia. Minulla ei ollut aavistustakaan missä olimme, mutta kaikkien poistuessa bussista suuren rakennuksen vieressä, arvasin meidän olevan rautatieasemalla. Otimme matkalaukun vetoon ja kävelimme vajaan kilometrin matkan Hotel Minskille puhelimen varmistaessa reitin. Välittömästi kaupunki antoi itsestään oikein mukavan kuvan. Rakennukset keskustassa olivat hyvännäköisiä sekä remontoituja ja kaikkialla oli erittäin siistiä. Missään ei ollut roskia tai mitään muutakaan katsetta häiritseviä epäsiisteyksiä. Lämpötila oli mukavat 25 astetta, joskin taivasta peittivät ajoittaiset pilvet.

Hotel Minsk sijaitsi suuren Itsenäisyyden aukion päädyssä ja oli ihan mukavan komea. Yö maksoi meidän rahaa reilut 60, mikä oli mukavan alhainen hinta. Kello oli vasta vaille yksi, mutta siitä huolimatta pääsimme majoittautumaan. Huone on ihan tilava ja siisti, mutta muuten tavallisen hyvä hotellihuone.

Kävelimme ensin rautatieasemalle, mutta emme löytäneet etsimäämme turisti-infoa. Lähdimme Minskin Portin kautta kohti pohjoista ja kävelimme keskustan katuja ihaillen yllättävän komeita ja erittäin hyvässä kunnossa olevia rakennuksia. Pysähdyimme Cafe de Parisiin lounaalle. Olimme selvästi huonoiten pukeutuneita asiakkaita, mutta siitä huolimatta saimme hyvää palvelua. Otimme molemmat salaatit. Niin, molemmat! Minun salaatissa oli sentään roast beefia, joka oli aivan uskomattoman mureata ja se sai Seijan harmittelemaan, että oli tilannut pelkästään kreikkalaisen salaatin. Seija otti kuohujuoman ja minä skotlantilaisen oluen, koska paikallisia ei ollut tarjolla. Kokonaisuus maksoi noin 20 euroa eli varsin paljon tämän maan hintatasoon nähden. Myöhemmin pistäydyimme toisella oikein mukavalla terassilla ja siellä gin-tonic sekä iso olut maksoivat alle kolme euroa.

Keskustaa halkovat todella leveät pääkadut, joilla on tarpeen tullen helppo esitellä puolustusmahtia. Autoja niillä kulkee hyvin runsaasti ja tietenkin vauhdikkaasti. Ainoakaan jalankulkija ei lähde ylittämään katua punaisen valon palaessa, vaikkei autoja olisi näkyvissä. Mutta kun jalankulkijoille palaa vihreä valo, kunnioittavat kääntyvät autot hyvin tarkasti suojatietä ylittäviä kulkijoita. Täällä näyttää auton koko kertovan miehen tärkeydestä ja tärkeitä miehiä näyttää olevan kaupunki pullollaan.

Oikein mukavan kiertokävelyn jälkeen palasimme vähäksi aikaa hotellille lepuuttamaan Seijan väsyneitä jalkoja. Katselin jalkapalloa valkovenäläisellä selostuksella samalla päivän tapahtumia muistiin kirjaten. Japanin ansaitun voiton jälkeen lähdimme vielä katselemaan ympäristöä ja etsimään aamiaispaikkaa huomiseksi. Hotellillakin tarjotaan aamiaista, mutta mielestämme 15 euron aamiainen on tässä kaupungissa turhan kallis. Löysimmekin lähistöltä ravintolan, joka tarjoaa esimerkiksi munakkaan lisukkeineen parin euron hintaan. Samassa paikassa tarjoiltiin illalla oikein hyvää paikallista olutta sekä maistuvaa iltapalaa. Valkovenäläinen punaviini ei saanut kovin montaa tähteä.

Iltamme Minskin hulinassa päättyi vähän ennen kymmentä, jolloin toin unta kaipaavan puolisoni lepäämään. Minä seurasin televisiosta MM-jalkapalloa ja pöyristyneenä huomioin valkovenäläisten selostajien puolueellisuutta Venäjä-Egypti ottelussa.

Minsk on positiivisesti yllättänyt meidät. Se on erittäin siisti, oikein mukavan näköinen kaupunki. Täällä on hyvin kivaa kulkea ja katsella kaupunkia ja sen ihmisiä. Englantia täällä osataan aika huonosti, mutta osoittamalla yleensä saa mitä haluaa. Tarjoilijat eivät pidä ystävällisyyttä ja hymyilyä kovin tärkeänä, mutta toki poikkeuksiakin on. Vähäisintäkään määrin huolta turvallisuudesta ei ole ollut.