20.6.2018 Minsk

Aamu valkeni Valko-Venäjällä puolipilvisenä. Lämpö ei kuitenkaan ollut riittävää, kun kahdeksan jälkeen kävelimme muutaman korttelin matkan aamiaispaikkaan Seijan kietoessa villatakkia ympärilleen Minskin tuulisilla kaduilla. Otimme molemmat aamiaiseksi munakkaan, joka olikin ihan maistuva ja sopivan kokoinen. Tarjoilija oli oikein hymyilevä ja miellyttävä. Hän on täällä kuitenkin poikkeus, sillä täkäläisillä on vielä hyvin paljon kohennettavaa ystävällisyydessä ja asiakaspalvelussa. Hyvin harva tarjoilija on ollut kohtelias ja vielä harvempi on hymyillyt palvellessaan asiakasta. Käytännössä kukaan ei täällä hymyile, jos hänelle avaa esimerkiksi oven vaan henkilö tunkee sisään täysin tunteettomasti. Ehkä se on heidän luonteessaan, mutta silmiin pistävää kohteliaisuuden puute on.

Aamiaisen jälkeen palasimme hotellille ja menimme vaivaamaan hotellin Guest relation manageria, joka istuskeli respan läheisyydessä. Hänen ainoa tehtävänsä on opastaa vieraita Minskin ja ympäristön nähtävyyksistä. Tai ehkä hänellä on muutakin tekemistä, mutta se ei meille selvinnyt. Me kysyimme, miten pääsisimme katsomaan noin 70 kilometrin päässä olevaa Mir-linnaa. Nainen puhui kelvollista englantia ja alkoi heti kertoa meille noin 90 kilometrin päässä olevaa Nesvizhin linnasta. Se on kuulemma Miriä kauniimpi ja paremmin säilynyt. Päätimme mennä Nesvizhiin, vaikka Mir kuulosti minusta paremmalta. Nainen kirjoitti valkovenäjäksi meille ohjeet paperille, jonka sitten näyttäisimme aseman lipunmyynnissä.

Oleilimme hetken aikaa huoneessamme, mutta lähdimme hyvissä ajoin kävelemään jo tutuksi tulleelle asemalle. Menimme lipunmyyntiin ja odotimme kiltisti vuoroamme. Täällä on varmaan neuvostoaikana opittu jonottamaan aivan tappituntumassa. Me jätimme asianmukaisen välin edellämme olevaan, mutta takanamme jonottaja tunkeutui aivan selkään kiinni, niin kuin se olisi jotenkin jouduttanut hänen odotustaan. Seija ojensi saamansa lapun luukun tädille, joka alkoi heti päivitellä pyyntöämme. Hän sanoi useamman kerran nou nou, mutta siihen hänen englannin taito loppui. Hän nousi paikaltaan ja poistui kopistaan vähäksi aikaa. Pian lasin taakse tuli toinen nainen tohkeissaan, ja hänkin sanoi nou nou. Hänen sanavarastonsa ei loppunut tähän vaan hän lausui selkeästi bus ja viittoili meitä menemään takanamme olevaan toiseen rakennukseen. Niin kävelimme kiltisti linja-autoasemalle ostamaan bussilippua, kun kerran rautatieasemalla eivät sellaista myyneet. Sielläkin Seija ojensi lapun luukun rouvalle ja hän osasi heti myydä meille bussiliput Nesvizhiin. Yritimme saada saman tien paluulipun, mutta se pitää ostaa vasta Nesvizhistä.

Meillä oli kaksi tuntia aikaa bussin lähtöön, joten kävelemään. Kiersimme pohjoiseen ja ohitimme suuren ja komean stadionin, joka ilmeisesti oli Dynamo Minskin kotikenttä. Jatkoimme leppoisaa kulkemista ja saavuimme yllättäen metroaseman sisäänkäynnille. Näytin Seijalle minun ”olisi kiva mennä metrolla” -naamaa eikä Seija voinut taaskaan sitä vastustaa. Niin laskeuduimme maan alle ja minä ostin lipunmyyjältä muutaman kymmenen sentin hintaiset liput. Lippuja emme saaneet vaan pienet punaiset tokenit, jotka pudotimme vieressä olevan portin koloon. Toimiamme vahti koko ajan vartija, joten kaikki meni sääntöjen mukaan. Tarkoitus oli ajaa metrolla kaksi pysäkinväliä ja nousta maan pinnalle. Se me teimmekin, mutta Seija unohti varmistaa, että olin katsonut oikean suunnan, joten ajoimme väärään suuntaan. Eikun takaisin maan alle. Nyt olin jo kokenut tokenin ostaja, joten se meni rutiinilla. Tällä kertaa Seija varmisti, että katsoin suunnan oikein, joten mikään ei enää mennyt pieleen. Metro oli hyvin meluisa ja kolkko. Matkustajia kuitenkin riitti hyvin paljon

Olimme bussiasemalla noin 20 minuuttia ennen vuoromme lähtöä. Menimme laiturille 10 ja bussin edessä seisonut mies kehotti meitä nousemaan bussiin emmittyämme hetken aikaa. Onneksi Seija näytti miehelle lippuamme, jota heppu jonkin aikaa ihmetteli ja sitten sanoi, että meidän bussi tulee tähän samalle laiturille tämän Prahaan lähtevän bussin jälkeen. Bussimme tuli aikataulun mukaisesti ja pääsimme lähtemään kello 12:20 linja-auton ollessa melkein tyhjä.

Minskistä poistuessamme näimme varsin paljon uusia, korkeita ja värikkäästi maalattuja kerrostaloja. Ne eivät olleet ahdistavan oloisia lähiöbunkkereita vaan mukavan väljästi rakennettuja taloja. Hiljalleen Minsk loppui ja alkoi maaseutu, jota riitti Nesvizhiin saakka. Matkan varrella oli valtavia peltoja, jonkin verran lehtimetsiä ja harvakseltaan taloja. Alueen tasaisuus sai pohjanmaalaiset kateelliseksi. Maaseudulla oli jonkin verran uusia rakennuksia, mutta enemmän oli neuvostoajan vaaleista tiileistä rakennettuja vähemmän kauniita taloja.

Nesvizhissä nousimme pois bussiasemalla ja menimme saman tien ostamaan paluulippuja. Jonotimme ärsyttävän tiiviissä jonossa ja kun vuoromme tuli, ojensi Seija kuin koulutyttö lappumme lippuluukun pienestä kolosta. Lasin takana oleva vanhempi naisihminen pyöritti heti päätään ja tuskastuneena kirjoitti meidän lappuun 18.00. Luulimme, että bussi lähtisi takaisin 18:13, kuten lappuumme oli kirjoitettu, mutta kyllä meille kävi lähtö tasan kuudelta menevään bussiin eli ostamme kaksi lippua. Nainen molotti jotain valkovenäjäksi ja osoitti kynällä 18.00 merkintäänsä. Onhan meillä kielivaikeuksia, mutta ihmettelimme miten rouvalle ei mene perille, että haluamme kaksi lippua tähän kuudelta lähtevään bussiin. Nyökytimme molemmat innokkaasti ja hoimme, ”yes, two tickets”. Maatuska alkoi huutaa meille jotain käsittämätöntä. Hän siis oikeasti karjui meille ja tunki meidän lappumme luukusta ulos. Seija kaappasi lapun ja saman tien pakenimme pois asemalta. Palaisimme siis tasan kello kuusi, koska lippuja ei voi ostaa ennen sitä.

Pilvet olivat taivaalta kaikonneet ja lämpötila kelpasi Seijallekin voimakkaasta tuulesta huolimatta. Kävelimme pienen kaupungin poikki linnan lähelle. Menimme ennen vierailua syömään mukavalle terassille lounaan. Seija otti makkaroita ja minä valitsin jonkinlaisen kanajuusto kikkareen. Molemmat olivat ihan maistuvia ja sopivan pieniä annoksia. Nesvizhin linna kuuluu Unescon maailmanperintölistalle, mikä takasi sen ainutlaatuisuuden maailmassa. Se ei ollut maailman hienoin linna, mutta oikein hieno kuitenkin. Linna sana kuvaa rakennusten rykelmään hieman huonosti. Paremminkin se oli pienehkö, mutta oikein hieno palatsi. Ulkoa päin se ei ollut liian pramea, mutta oli varmasti aikoinaan saanut toiset ruhtinaat panostamaan lisää omiin mökkeihinsä. Sisältä linna oli remontoitu erittäin hienoon kuntoon. Kaikkien huoneiden koristeet olivat viimeisen päälle maalattu kohdalleen ja myös kaikki esineet sekä huonekalut olivat katselemisen arvoisia.

Mukavan sisäkierroksen jälkeen kiertelimme vielä puistossa ja ulkoalueilla. Menimme sitten janoisina linnan edessä olevaan ravintolaan ja nyt kohtasimme oikein avuliaan sekä kohteliaan baarimikon, joka nostatti uskoa tämän maan kohteliaisuussääntöjen muuttumisesta. Palasimme kaupungin keskustaan ja odottelimme kello kuutta jäätelöä syöden. 17:58 menimme sisään asemalle ja asettauduimme tiiviiseen jonomuodostelmaan, missä meidän edessä oli aiheuttamamme sopiva rako. Jännitys kohosi jonon lyhentyessä, kunnes oli meidän vuoromme. Toivoimme, että lipunmyyjä olisi vaihtunut, mutta kurkatessakin vaivihkaa pieneen koppiin, tunnistin siellä istuvan naisen samaksi raivopääksi. Siirryimme lasin eteen ja nainen tunnisti meidät heti. Välittömästi Seija nosti pystyyn kaksi sormea ja sanoi Minsk. Ei lipun osto kovin vaikeata ole, kunhan toimitaan oikeaan aikaan.

Paluu Minskiin sujui kuten tulo Nesvizhiin, mutta katselimme vain toiseen suuntaan. Sielläkin puolella oli valtavan laajoja peltoja, huonokuntoisia rakennuksia ja tasaista maata. Kahdeksan jälkeen saavuimme keskustaan ja kävelimme hotellille edelleen lämpimässä säässä. Kävimme ostamassa iltapalaa hotellin vieressä olevasta ostoskeskuksesta ja vietimme illan kirjoittaen ja torkkuen. Katselin myös Espanjan ja Iranin välistä peliä. Ihmettelin jälleen paikallisen selostajan painotuksia. Iranin paitsiomaali sai selostajan lähes hysteriaan, mutta Espanjan maalin hän huomioi kuten Bubi Wallenius aikoinaan.

Kyllä tässä maassa toimimista hankaloittaa huomattavasti nämä kummalliset kirjaimet. Joistain sanoista pystyy päättelemään mistä on kyse, mutta yleensä on ihan kuutamolla. Onneksi useimpien ravintoloiden ruokalistoissa on ainakin hieman englantia, mutta välillä tilaaminen on ihan sattuman kauppaa.