Asunción

Äkkiä sitä onkin jo viikon matkustanut. Viime maanantaina lähdin kotoa aamuyhdeksältä rautatieasemalle ja tänään illan suussa saavuin bussilla Paraguayn pääkaupunkiin Asuncióniin.

Eilen illalla alkoi sataa Foz do Iguaçussa ihan kunnolla. Taivas oli hyvin tumma, mutta ukkosta ei kuitenkaan kuulunut. Minä kävin tarkistamassa huomisen sääennustuksen ja se lupasi koko aamupäivälle kovaa sadetta, vaikka eilen sama ennustus oli luvannut hyvää säätä. Aamun liikkeet piti miettiä uudestaan, sillä kovassa sateessa kastuu helposti koko omaisuus. Sain ihan hyvin nukuttua, mutta varmaan aamun tulevat ongelmat vaikuttivat uniini. Ja tietenkin ihan turhaan, koska aamulla pilvet olivat haihtuneet ja koko päivän oli kaunis ja kuuma sää. Tämä kääntyi ihan hyvin, mutta harmittavaa, kun ei voi ennusteisiin luottaa.

Olin aamiaisella puoli kahdeksalta, jolloin sali aukeaa. Tarjonta ei ollut aiemmasta muuttunut, joskin munakokkeli tuotiin tarjolle vasta niin myöhään, että olin jo lopettelemassa aamiaisen. Hotelli ei saanut minulta juuri lainkaan kehuja, sillä kahteen päivään ja kolmeen yöhön huoneessa ei käyty edes roskista tyhjentämässä. Tämä on siinä mielessä merkityksellistä, että Brasiliassa ja kai mantereella muuallakin, käytetyt WC-paperit laitetaan pöntön sijasta roskakoriin.

Jo ennen kahdeksaa otin reput kantoon ja poistuin hotellista. Kävelin muutaman korttelin päähän taksiasemalle. Pyysin taksia viemään minut ystävyyden sillalle, jota kautta pääsen Paraguayhyn. Kysyin paljonko lysti maksaa, kuten pitää tehdä. Heppu sanoi 30, johon en sitten osannut sanoa muuta kuin myöntyvästi hymähtää. Mistä minä tiedän paljonko tällaisen matkan pitäisi maksaa. Kuusi euroa ei olisi Suomessa iso maksu, mutta täällä varmaan enemmän kuin paikalliset maksaisivat. No pääsin kuitenkin sillalle huomattavasti helpommin kuin jos olisin kävellyt koko matkan.

Paraguayssa on paljon halvempaa kuin Brasiliassa ja sen vuoksi hyvin monet Foz do Iguaçussa käyvät menevät rajan toiselle puolelle Cuidad del Esteen ostoksille. Kuten jotkut suomalaiset käyvät Haaparannalla tai Virossa ostoksilla. Heti, kun saavuin sillan tuntumaan, oli ihmisiä aivan eri tavalla kuin oli ollut missään vaiheessa Foz do Iguaçussa. Liikenne oli hyvin vilkasta ja kävelijöitäkin hurjan paljon. Noin 25 kilometrin säteellä Foz du Iguaçusta ja Ciudad del Estestä on niin sanottu passiton vyöhyke eli ei tarvitse näyttää passia kulkiessaan rajan yli, kunhan ei sitten hipsi kauemmaksi. Koska minä hipsin kauemmaksi, tarvitsin poistumisleiman Brasiliasta ja saapumisleiman Paraguayhyn. Tuskin brasilialaiset minua kuuluttelisivat, jos en heidän leimaa ottaisi, mutta jos minulla ei olisi Paraguayn tuloleimaa passissani ja se huomataan poistuessani maasta, tulisi ongelmia.

Sillan voi ylittää joko autolla tai kävellen. Minä ylitin kävellen, jotta sain leimat. Brasilian puolella homma oli hyvin kivuton ja nyt passissani on kaksi Brasilian leimaa. Ylitin leveän Paraná-joen sillan oikeaa reunaa kävellen lukuisten muiden ylittäjien seurassa. Tosin minulla oli Paraguayhyn mennessä paljon kannettavaa, kun muilla kassit olivat tyhjät. Paraguayn rajapisteeseen oli pitkä jono, johon minä tietenkin liityin. Siinä odotellessani tuli virkailija viereeni ja vinkkasi, että tule mukaan. Miksi minä? Miten juuri minut valittiin muiden samanlaisten joukosta. Seurasin hieman vanhempaa rouvaa, joka toi minut hieman nuoremman neidin eteen. Neiti kysyi How old? Jouduin kysymään uudestaan, että mitä, mutta kysymys oli sama. Neiti oli kaksikon englannin taitaja. Kerroin ikäni, mutta se ei tuntunut aiheuttavan mitään merkitystä. Rouva vinkkasi minut kuitenkin peräänsä ja toi minut koko jonon ohitse huoneeseen, missä oli kaksi tiskiä, joille odotteli kymmenkunta ihmistä. Rouva osoitti minulle paikan jonon edessä ja elehti, että minun vuoroni on seuraavana. Kun luukulta asiakas lähti, liikahdin tiskille päin, mutta juro miestullimies mulkaisi minua ja näytti käsimerkillä, että jonon päähän. Minä esitin oman käsimerkkini, jolla osoitin ystävällistä rouvaa. Vastauksena oli sama takaisin jonoon -merkki sellaisella kiihkeydellä, että tiesin paikkani enkä saanut apua ystävälliseltä rouvalta, koska hän oli meihin selin. Siirryin sisällä olevan jonon viimeiseksi enkä poistunut ulkojonon viimeiseksi, mikä oli kostoni yrmeälle virkailijalle. Jono liikkui nopeasti ja pian oli minun vuoroni ja kiitin, että pääsin kiltimmän näköisen miestullimiehen palveltavaksi. En tiedä miksi nainen noukki minut jonosta, mutta toivottavasti hän saa Ciudad del Esten vuoden tullivirkailija palkinnon.

Olin Paraguayssa leiman kanssa. Olin myös hyvin kaoottisessa Ciudad del Estessä. Sillan kupeessa oli valtavasti ihmisiä kulkemassa joka suuntaan ja tietenkin vielä autot hyrräsivät tahoilleen. Minulle tyrkytettiin kymmeniä lappusia hyvistä tarjouksista, mutta en ottanut yhtään vastaan. Halusin päästä noin kolmen kilometrin päässä olevalle bussiasemalle. Harkitsin taksia, mutta kaaoksessa niitä ei näkynyt eikä minulla ollut Paraguayn guaraneja. Niinpä otin suunnan lounaaseen ja kävelin asemalle. Onneksi olin laittanut molemmat reppuni selkään, jolloin pystyin molemmilla käsillä estämään lappusten tarjoajat. Reitilleni tuli sopivasti rahanvaihtopiste, mihin menin sisälle. Otin taskusta jäljellä olevat realit, noin 130, ja tulin kadulle melkein kaksisataatuhatta guarania taskussani. En yhtään tiedä miten vaihto meni, mutta ainakin minulla oli isoja seteleitä. Melko nopeasti kaupat ja hullunmylly loppui ja kävelin tylsän näköisessä hiljaisessa kaupungissa. Enää en taksia harkinnut, vaikka matkaa oli enemmän kuin toivoin. Lisäksi kiersin suuren stadionin väärältä puolelta saaden ainakin puoli kilometriä matkaa lisää. En tiedä paljonko oli lämmintä, mutta sitä oli ihan runsaasti ja reppu oli painava.

Minun piti päästä bussilla Asuncióniin. Yritin ostaa lippua netistä, mutta se tökkäsi johonkin luottokortintunnistamiseen tai johonkin. Olin asemalla vähän ennen kymmentä ja suunnistin NSA-yhtiön lippuluukulle, koska niiden bussi pitäisi lähteä 10:40. Toiselta luukulta kuitenkin viittoiltiin minulle ja kun menin sinne, niin he tarjosivat matkaa Asuncióniin kello kymmeneltä. Samapa tuo mennä NASA-yhtiön bussilla., kun lähti aiemminkin. Lippu maksoi satatuhatta, mutta muistini mukaan netin hinnat olivat samaa luokkaa. Huono puoli oli, että nyt minulla ei ollutkaan aikaa asemalla varautua matkaan, koska lähtö olisi ihan kohta. Ehdin kuitenkin käydä ostamassa ison pullon vettä ja pienemmän limonadia sekä vaihtaa paidan odotushallissa vieressäni istuvan naisen hymyilyistä huolimatta. Olisi minulla loppujen lopuksi ollut aikaa paljon enemmän, sillä lähtö oli taas kamalaa vatulointia, mutta eihän sitä voi vieras tietää.

Nousin kaksikerroksisen bussin toiseen kerrokseen paikalle numero seitsemän. Bussi oli ihan hyvä, joten siitä matkan miellyttävyys ei ollut kiinni. Matkaa Asuncióniin oli noin 320 kilometriä ja iso osa matkasta tehtiin varsin uutta nelikaistaista tietä pitkin. Miksi sitten matkaan meni yli seitsemän tuntia? Suurin syy oli toistuvat pysähtymiset uusien matkustajien ottamiseksi ja entisten poisjäämiseksi. Yhtään pitempää pysähdystä ei ollut. Toinen syy oli Asuncióniin saapuminen, sillä se tuntui vievän kaksi tuntia, kun liikenne oli hyvin tukkoista. Ihmettelin, miksi reitti kulki hyvin ruuhkaisilla kaduilla, missä eteneminen muuttui usein mateluksi.

Onneksi olen lomalla eikä minulla ole kiirettä. Bussin reitti kulki eteläisen Paraguayn halki. Välille ei suurempia kaupunkeja kuulunut vaan seutu oli suurimmaksi osaksi maaseutua, joskin tien reunukset olivat kovin rakennettuja. Matkan varrella ehdin nähdä niin varsin komeita isoja ja uusia rakennuksia kuin vain katon ja osan seinistä sisältäviä hökkeleitä. Paraguay on selvästi Brasiliaa köyhempää. Tien varrella oli hyvin kattavasti myytävänä ihan kaikkea mitä ikinä voisi haluta, jos ei kaipaa laadukkaita tuotteita. Sinänsä ikävää, miten vähäisestä pitää ihmisten elantonsa hankkia. Paraguay on varsin tasaista eikä matkan aikana mäkiä näkynyt. Metsiä oli melko vähän, mutta vihreätä riitti. Laidunta oli paljon, mutta viljeltyjä peltoja oli melko vähän. Katsellessa minulle ei aika tullut pitkäksi, mutta huolto ei taaskaan toiminut. Pysähdysten aikana bussissa kävi ihmisiä myymässä jotain, mutta enhän minä ymmärtänyt yhtään mitä he olivat myymässä.

Lopulta bussi oli Asunciónissa, kuten oli luvattu. Terminaali sijaitsee aika kaukana keskustasta, mitä en ihan ymmärrä. Minulla oli hotelliin pitkä matka enkä edes harkinnut muuta vaihtoehtoa kuin taksin. Kysyin taas hintaa, mutta en tietenkään tiennyt oliko 50 000 kelvollinen hinta. En lähtenyt kysymään parempia tarjouksia vaan hyppäsin kyytiin ja vanhempi mies ajeli halki Asunciónin. Kovin montaa viehättävää rakennusta ei matkan varrelle sattunut. Huomenna selviää enemmän, että onko vain reitti ollut huonosti valittu. Olin valinnut hotellini Centron alueelta enkä Villa Morrasta, josta kirjoitusten mukaan kaikki muut tekevät. Nyt tiedän, miksi muut eivät ole valinneet Centroa! Täällä on ihan räjähtänyttä ja surkeata, likaista ja rumaa. Onkohan hotellin vastapäisellä kulmalla oleva poliisi passissa ihan vain sattumalta? Asunción Palace on historiallisesti merkittävä, mutta vain silloin joskus. Nyt se on enää ulkoa ihan hieno, mutta sisältä vanha ja aika ankea. Kävin nopeasti kaupassa ja ostin vähän juotavaa. Syömiseksi mitättömässä valikoimasta löysin vain kolmioleivän, joten tänään en ainakaan lisännyt painoa. Hotellin illan kruunasi vartin mittainen sähkökatkos. No huomenna jatketaan.