Montevideo

Heräilin ennen seitsemää kiihtyvän aamuliikenteen ääniin. Asunción Palacen äänieritys on samalla tasolla kuin hotellin muukin välineistö. Sama respan mies kuin eilen odotti minua aamiaiselle ennen kahdeksaa. Tarjoilu oli sama kuin eilen ja samoin asiakaskunta. Olin juuri lopettelemassa paahtoleipääni, kun häiriö rikkoi rauhaani. Aamiaishuoneeseen tuli toinenkin asiakas. Nautin toisen kahvikupilliseni rauhassa loppuun ennen kuin nousin takaisin toisen kerroksen huoneeseeni.

Venytin poistumista kymmeneen saakka, jolloin piti ohjeiden mukaan huoneesta poistua. Maksoin melkein puolen miljoonan guaranin laskun ja poistuin hotellista. Respan avustuksella hankin taksin, jolla matkustin aika kaukana olevalle lentokentälle. Kysyin eilen toiselta respan henkilöltä paljonko matka lentokentälle suurin piirtein maksaa. Hän katsoi asian joltain ohjelmalta ja sanoi sen olevan noin 50 000 guarania. Minulla oli vähän enemmän käteistä, joten lähdin turvallisesti matkaan. Yritin varmistaa asian vielä kuskilta ja luulin, että molemmat olivat samaa mieltä, cinco. Eihän se sitä sitten ollutkaan vaan huomattavasti enemmän. Mittari näytti yli miljoonan, mikä sitten varmaan oli oikein. Eihän minulla ollut paikallista käteistä tarpeeksi ja ukko ihmetteli asiaa. Samaa tuli vielä joku poliisikin selittämään höpöttäen 20 Amerikan dollarista. Onneksi minulla oli dollareita lompakossa ja annoin kuskille kymmenen dollaria, johon hän tyytyi. Tällaiset asiat minua täällä matkustelussa ärsyttävät eniten, kun ei voi oikein mihinkään luottaa. En tiedä oliko taksikuskin pyyntö liian korkea, mutta uskon kuitenkin, että 50 000 oli liian vähän, vaikka se oli riittänyt bussiasemalta hotellille matkan ollessa aika saman mittainen. Asia ei olisi ollut ongelmallinen, jos kuski olisi ottanut maksun kortilla, mutta täällä ei takseissa korttia hyväksytä.

Lentoni Montevideoon lähti vasta viideltä, mutta ei minua huvittanut katsella enää Asunciónin rikkinäisiä katuja, joten minun oli sama tulla Silvio Pettirossin kansainväliselle kentälle odottamaan. Kenttä oli kovin pieni puolentoista miljoonan asukkaan kaupungille, mutta ilmeisesti matkustajamäärään nähden riittävä. Yhdeltätoista odotustiloissa oli hurja meno päällä, joten siirryin alakerran tiloihin, missä oli vähän väljempää. Siellä nökötin ja katselin meneviä ja tulevia ihmisiä. Välillä vähän lueskelin ja räpläsin puhelinta. Käväisin yhden maissa juomassa kahvin ja söin sellaisen paistoksen, joita oli helppo osoitella. Nyt ei missään lukenut carne, joten näytin yhtä l-kirjaimella alkavaa paistosta. Onni ei ollut nyt myötäinen, sillä sisältä paljastui kaalia tai jotain sen tapaista, mutta kyllä sen pystyi syömään kokonaan.

Kahden jälkeen siirryin lähemmäksi Paranairin lähtöselvitystä. Yritin tehdä selvityksen automaatilla, mutta se ei tunnistanut passin numeroa tai mitään muutakaan koodia, jonka olin sähköpostissa saanut. Olin kuitenkin vakuuttunut, että vika oli automaatissa ei minun lipussani. Puoli kolmelta, jolloin suurin osa ihmisistä oli lähtenyt pois asemalta, tuli lähtöselvitykseen virkailijoilta. En mennyt jonoon ihan ensimmäisenä, mutta melko pian, koska eipä minun ole yhtään parempi istua täällä kuin toisella puolellakaan. Ojensin virkailijalle passin ja näytin puhelimesta varausnumeron. Ne riittivät ja pian minulla oli maihinnousukortti kädessäni. Ennen sitä heppu kuitenkin kysyi, kauanko olen Uruguayssa ja millä aion sieltä poistua. Minulla oli onneksi sähköpostissa lauttalippu, joka kelpasi todisteeksi poistumisesta. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi ollut lippua.

Turvatarkastus oli samanlainen kuin muuallakin, joskin siellä ei tarvinnut jonottaa, sillä olin sillä hetkellä ainoa menijä. Kentällä on ainoastaan kuusi lähtöporttia, mikä kuvastaa matkustajamääriä. Nyt iltapäivällä oli lähdössä viisi lentoa, joista kaksi oli peruuntunut. Kovin paljon ei siis matkustajia voi olla. Siitä huolimatta verovapaan kauppoja oli hämmentävän paljon. Jopa portin kuusi perukoilla, mistä minä lähdin, oli oma kultakauppansa. Kukaan meistä muutamista odottajista ei käynyt edes katsomassa tarjontaa.

Pienuudesta huolimatta kaikki toimi ihan hyvin ja aikataulussa. Kävelimme kentällä noin 50 päässä olevaan Bombardier-koneeseen, joka oli aika pieni, mutta suihkukone kuitenkin. Lento Uruguayn pääkaupunkiin kesti vajaan kaksi tuntia. Sää oli aurinkoinen ja katselin alla olevaa hyvin vihreätä, mutta ilmeisesti aika puutonta maisemaa, joka jatkui aika samanlaisena koko matkan. Montevideon lentokenttä oli moderni ja uusi, joskin melko pieni tämäkin esimerkiksi Helsingin kenttään verrattuna. Kaikki toimi kuitenkin oikein hyvin ja modernisti, sillä passitkin tarkastettiin ilman ihmisen apua. Sain vaihettua Uruguayn pesojakin, joten eläminen ei ole ainakaan käteisestä kiinni.

Ulkona oli oikein miellyttävä vähän alle 25 asteen lämpötila. Tiesin, että terminaalin edestä lähtee busseja keskustaan, joten astelin reppujeni kanssa sinne. Busseja kulki toistuvasti, sillä pari ehti mennä ennen kuin ehdin paikalle. Päämääräksi bussin edessä luki Montevideo, mutta varmistin vielä kuskilta, että meneehän tämä Rio Branco Terminalille, ja sinnehän se meni. Tyrkkäsin kuskille satasen kouraan ja hän palautti viiden peson kolikon. Netistä olin lukenut, että matka maksaa 68 pesoa, joten mihinkään tekstiin ei kunnolla voi luottaa. Toisaalta oli helpompi toimia, kun tiesi edes summan suurin piirtein. Matkan hinnaksi tuli hieman yli kaksi euroa.

Bussi ajoi melko lailla suoraan keskustaan ja yllättävän kovaa vauhtia. Kadut oli tehty etenemistä varten toisin kuin Asunciónissa. Aluksi oli suuren kaupungin lähiöitä, joissa oli aika komeitakin omakotitaloja ja kehnommatkin olivat kelvollisia, joten elintaso on ihan eri tasolla kuin Paraguayssa. Lähempänä kaupunki alkoi näyttää suurkaupungilta isoine kerrostaloinen. Harmillista oli graffitien hämmästyttävän suuri määrä. Lähes kaikki seinät oli sotkettu typerillä tageilla. Muuten yleisnäkymä kaupungista oli ihan mukava ja suurkaupunkimainen.

Olin ainoa matkustaja, joka kulki loppuun saakka. Kuski tosin pysäytti johonkin taukopaikkaan ja huuteli minulle jotain, mitä en tietenkään ymmärtänyt. Vastasin si si, gracias ja poistuin Montevideoon. Olin etukäteen katsonut reitin Crystal Palace hotellille. Minun piti kävellä kuusi korttelia etelään ja viisi korttelia itään. Kuskin laiskottelun vuoksi suunnitelma muuttui: kuusi korttelia etelään ja kahdeksan korttelia itään. Kävelyn aikana viimeisetkin auringon säteet hävisivät näkymistä, mutta ilma oli oikein leppoisa. Kaupunki oli eläväinen ja oikein viihtyisän tuntuinen, joten minkäänlaista epävarmuuden oloa ei tarvinnut kokea. Reittisuunnitelmakin piti täysin paikkaansa, joten mikä oli kävellessä hyvälle hotellilleni. Kotikatuni Av. 18 de Julio oli kirkkaasti valaistu ja liikenne oli estetty. Kadun varrelle oli pystytetty aidat ja reunoilla oli lukuisia penkkejä. Huomenna täällä on karnevaali. Kotikatua pitkin menee huomenna joku avajaisparaati ja perjantaina sambakouluparaati. Kuka ties lähden lanteitani heiluttelemaan? Tiedä sitten onko karnevaali tavallisen turistin kannalta hyvä vai huono asia.

Kirjautuminen hotelliin sujui oikein helposti. Huone on tilava ja miellyttävä. Kaikki toimii, mitä ei ole kahdesta edellisestä yöpaikasta oikein voinut sanoa. Olin erityisen tyytyväinen, että vessanpöntön vieressä ei ollut roskakoria!