perjantai 20. syyskuuta 2024

Lucca

Eilinen juhliminen näkyi tavallista myöhempinä heräämisinä. Tommi oli uimassa ensimmäisenä ja selkeästi ennen kuin muut edes heräsivät. Seija kävi puoli kymmeneltä herättämässä Mummon, joka olisi muuten jatkanut uniaan vielä pitkään.

Tänään oli viimeinen turistipäivä tällä matkalla. Mikko tiesi kertoa, että tänään on julkisen liikenteen lakko Toscanassa, joskaan sen laajuudesta ei ollut oikein tietoa. Ainakin osa busseista kulki, mutta sitä emme vielä aamulla tienneet. Olin suunnitellut viettäväni päivän Firenzessä, mutta päätin kuitenkin jättää sen väliin ja mennä käymään Luccassa. Olen käynyt Firenzessä muutaman kerran, joten paikka on tuttu, joskin kaupunki on niin hieno, että siellä vierailee mielellään useammankin kerran. Nyt se jäi väliin, joskin autoilin kaupungissa monta kertaa, vaikka en nähtävyyksiä nähnytkään.

Nuoret menivät Firenzeen, jonka liepeille heidät vein kymmenen jälkeen. Reitti Porta Romanalle on jo niin tuttu, että ajelen sitä jo melkein kuin paikalliset. Mikko ja Meggie tapasivat kavereitaan käyden heidän kanssaan museossa, syömässä ja varmaan juomassakin. Tommi ja Maija kiersivät keskustassa ja tekivät lasiostoksia, kävelivät 26 000 askelta, kävivät pizzalla ja kahdesti nesteytyksellä. Heillä oli oikein kiva päivä turisteista ja matkan kuumimmasta päivästä huolimatta.

Vanhat ajoivat moottoritietä pitkin Luccaan. Se on vanha kaupunki, kuten kaikki kaupungit täällä tuppaavat olemaan. Keskustan ympärillä on säilynyt valtava roomalaisten rakentama suojamuuri. Sen sisällä on tyypillisen kivoja kapeita katuja ja vanhoja rakennuksia. Kaupunki ei millään pärjännyt Sienalle tai Firenzelle, mutta ihan kiva siellä oli kävellä. Kävimme syömässä erikoisella soikion muotoisella aukiolla. Ruoka oli kelvollista, mutta palvelu poikkeuksellisen kehnoa. Myöhemmin kävimme kahvilla ison aukion laidalla ja siellä oli palvelu huomattavasti mukavampaa. Isompia nähtävyyksiä emme kaupungissa käyneet katsomassa vaan kävelimme viihtyisillä kujilla ja katselimme ympärillemme. Ravintoloita ja terasseja oli hyvin paljon ja yhdellä niistä, tietenkin, kohtasimme Seijan sisarukset ja puolisot!





Pysäköinti oli Luccassakin hyvin hankalaa. Tällaisia ongelmia ei ole Suomessa ja sitä ei osaa arvostaa ennen kuin on paikassa, missä pysäköinti on hyvin hankalaa. Ihan mukavan Lucca-käynnin jälkeen kello oli jo neljä, joten jätimme suunnittelemamme Pistoian käynnin kokonaan tekemättä. Matka huvilalle kesti toista tuntia ja se oli ihan tavallista moottoritieajelua. Pian paluun jälkeen ajoin vielä kerran Porta Romanalle hakemaan Maijan ja Tommin, mutta sitten olivat tämän päivän ajelut ajeltu. Mikko ja Meggie palasivat huvilalle vasta myöhään illalla käyttäen taksia. Ilta huvilalla meni leppoisasti lomaa lopetellen.

Huomenna joudumme heräämään hyvin aikaisin ja ajamme Milanoon, siis Seija, Mummo, Sari ja minä. Nuoret lähtevät vähän myöhemmin taksilla Firenzeen ja toiset palaavat Suomeen Milanon ja toiset Venetsian kautta.

Tämä oli minulle kovin poikkeava lomamatka. En ole tainnut ikinä ennen lomailla viikkoa samassa paikassa vaan olen aina kulkenut eteenpäin jollain kulkuneuvolla korkeintaan muutaman yhdessä paikassa vietetyn yön jälkeen. Se on edelleenkin paras tapa viettää lomaa. Kuitenkin myös tämä loma oli oikein mukava ja minullakin oli hyvin hauskaa. Oli hyvin mukavaa viettää aikaa sukulaisten ja tuttavien kanssa ja tehdä retkiä eri kokoonpanoilla lähiympäristöön. Minä olen aina pitänyt autoilusta eikä tämä ollut millään tavalla poikkeus siitä. Reitit olisivat voineet olla vaihtelevampia, mutta mukava näinkin. Koimme monta hienoa ja hauskaa tapahtumaa sekä näimme monta mahtavaa paikkaa. Uskon, että kaikki mukana olleet nauttivat matkasta yhtä paljon kuin minäkin.

Blogin kirjoittaminen on ollut tavallista vaikeampaa. Yleensä olen saanut kirjoitettua rauhassa päivän päätteeksi, mutta nyt on iltaisin ollut vaikka mitä hauskaa tekemistä, joten kirjoittaminen on ollut katkonaista ja normaalia vaikeampaa.

Parasta matkassa oli Mikon väitöstilaisuus ja hänen erinomainen suoriutumisensa siitä. Puhumattakaan hänen suuresta urakasta kirjoittaa 400-sivuinen teos, jota kaikki professorit kehuivat vuolaasti. Minulla on teoksen luku vielä vähän kesken, mutta lukemani perusteella yhdyn professorien kehuihin.


torstai 19. syyskuuta 2024

Firenze

Nyt on perheessämme kaksi tohtoria. Mikko väitteli tänään tohtoriksi EUI:ssä (European Union Institute) aiheesta:



Meillä oli melko tavallinen aamu eikä poika ollut kovinkaan hermostunut tai ainakaan hän ei sitä näyttänyt. Tommi lähti bussilla Firenzeen ja Mummo sekä Sari jäivät huvilalle. Me muut lähdimme Fiatilla yliopistolle, joka sijaitsi Firenzen pohjoispuolella. Se tiesi ajoa kaupungin halki. Varasimme runsaasti aikaa, sillä olisi typerää myöhästyä ruuhkan vuoksi. Opasohjelman mukaan matka-aika oli noin 40 minuuttia, mutta aikaa meni lopulta tunti. Keskustassa oli iso jumi, jossa vietimme aikaa ainakin varttitunnin, joten varautuminen oli järkevää. Lopulta pääsimme perille lähellä Fiesolea olevalle yliopistolle.

Yliopiston historian laitos sijaitsi Villa Salviatissa, mikä oli vuosisatoja vanha huvila, joka oli joskus kuulunut hyvin rikkaalle Salviatin suvulle. Poppoo on ollut hyvin varakas, sillä rakennus oli suuri ja sijaitsi aivan mahtavalla paikalle korkealla kukkulalla, josta oli huikea näkymä alhaalla olevaan Firenzeen. Odottelimme tilaisuuden alkua laajalla sisäpihalla, jonka seinillä oli komeita vanhoja korkokuvia. Paikalle saapui Mikon kavereita, jotka olivat tulleet paikalle varta vasten seuraamaan väittelyä ja juhlistamaan kaveriaan väittelyn jälkeen, olettaen tietenkin, että väitös menee läpi. Muutama minuutti myöhässä alkoi tilaisuus ja pääsimme sisään aika pieneen saliin. Sinne sopi vain 20 henkeä; väittelijä, neljä vastustajaa, 11 Mikon sukulaista ja kaveria sekä neljä meille tuntematonta opiskelijaa. Harmi, että tila ei ollut isompi, sillä kiinnostuneita tulijoita olisi ollut enemmänkin. Salin seinillä oli todella komeita maalauksia, joita oli kiva ihailla kuunnellessani väitöstä.

Tilausuus alkoi väittelijän aloituspuheella, joka kesti 20 minuuttia. Pelkäsin, että poikaa jännittäisi tilanne, mutta pelkoni oli aivan turha. Mikko puhui sujuvasti ja kertoi väitöskirjastaan läpikäyden samalla eilen tekemiään muistiinpanoja. Hänen englantinsa oli erinomaista ja sanottava niin tieteellistä, että en ymmärtänyt niistä kovinkaan paljon. Vastaväittelijät kuitenkin ymmärsivät, sillä he nyökyttelivät tyytyväisinä Mikon aloituspuheen jälkeen. Sitten kukin vastaväittelijöistä, joista yksi tosin oli Mikon ohjaaja, kyselivät pojalta kiperiä kysymyksiä, jotka olivat jopa viiden minuutin mittaisia. Minä en ymmärtänyt kysymyksistä juuri mitään, mutta onneksi Mikko ymmärsi. Pojan vastaukset kestivät jopa kymmenen minuuttia eivätkä ne avautuneet minulle yhtään paremmin kuin kysymyksetkään, mutta väittelijöille ne kelpasivat, sillä huomasin heidän jälleen nyökyttelevän tyytyväisinä. Onneksi vieressäni istunut Maija tunnusti, ettei hänkään ymmärtänyt juuri mitään, ja tyttö on sentään nuori ja hirmu fiksu. Jokainen vastaväittäjä aloitti puheensa kehuen kovasti väitöskirjaa. Yksi heistä kertoi epäilleensä työtä luettuaan alkutekstit, sillä hän arvioi, että siinä esitetyt asiat (heppu käytti paljon hienompia sanoja kuin ”asiat”) olivat mahdottomia yhdistellä. Mikko oli kuitenkin siihen pystynyt ja professori joutui nielemään skeptisisminsä. Tilaisuus kesti kaksi tuntia ja koko sen ajan pystyin olemaan hyvin ylpeä pojastani. Lopussa professorit jäivät huoneeseen keskenään ja päättivät hyväksyä väitöksen ja niin perheessä on nyt kaksi filosofian tohtoria.

Mikko jäi lounastamaan professorien kanssa ja Meggie tapaamaan kollegaansa. Maija, Seija ja minä palasimme huvilallemme Maijan toimiessa ansiokkaasti kartanlukijana. Mummo ja Sari olivat tehneet ison työn laittaessaan suuret määrät naposteltavaa ruokaa valmiiksi ja nyt ne laitettiin salien pöydille odottamaan vieraita. Minä kävin hakemassa Mikon ja Meggien Porta Romanalta. ja palattuani takaisin huvilallemme, olivat paikalla myös Seijan sisarukset puolisoineen. Pian lähdin hakemaan Mikon kavereita Galluzzosta, minne he olivat tulleet bussilla Firenzestä. Seijan veli lähti mukaan heidän autollaan, joten saimme kaikki seitsemän kaveria juhlapaikalle kerralla.

Mikon kunniaksi järjestetty juhla oli oikein kiva ja tuntui, että niin tuore tohtori kuin vieraatkin nauttivat tilaisuudesta. Runsaat tarjottavat, juustot, leikkeleet, melonit, keksit, pähkinät ja muut ruoat maistuivat oikein hyvin. Juotava kelpasi myös hyvin. Villa täyttyi juttelusta ja hienosta yhteisolosta. Sää oli oikein mukava, joten ulkonakin pystyi istuskelemaan. Pingispöytä oli kovassa käytössä ja Imprunetan avoimet voitti tietenkin villan isäntä. Nuoret lähtivät seitsemän bussilla Firenzeen, mutta palasivat puolen tunnin päästä, koska bussia ei tullutkaan. He viihtyivät vielä pari tuntia kuten muutkin vieraat. Vieraiden lähdettyä jäljellä oli vain neljännespullo grappaa, joten juomat riittivät juuri sopivasti. Mikon vanhemmat olivat hyvin iloisia, kun Mikon kaverit olivat tulleet Firenzeen saakka seuraamaan ystävänsä väitöstilaisuutta ja vielä viihtyivät juhlissa niin hyvin. He olivat myös hyvin iloisia, että niin monet sukulaiset tulivat paikan päälle juhlistamaan Mikon väitöstilaisuutta. Mikkoa muistettiin monin kivoin lahjoin, kuten kirjoilla, tohtorivillasukilla sekä lahjakorteilla. Firenzen matkan tärkein päivä oli oikein onnistunut.



keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Impruneta

Sääennustus kertoi Firenzessä olevan sateinen päivä, mikä pelotti meidät viettämään aikaa enimmäkseen huvilalla. Aamupäivä olikin sateinen ja ikävän viileä, mutta iltapäivällä sää oli huomattavasti parempi. Sitten ilta taas oli täynnä sadetta. Tällä alueella säät ja ennustukset vaihtuvat tiheään eikä kumpaankaan ole oikein luottamista.

Minulla oli tänään kuskin rooli. Aamulla yhdeksältä ajelin jälleen Firenzen liepeille samaa reittiä kuin aiemminkin. Se alkaa olla jo kovin tuttu ja sujuu helposti ilman kartturia. Meggie jäi Firenzeen, missä hänellä oli kiireinen päivä, kun hän tapasi tuttujaan ja hoiti asioitaan. Seija, Maija, Tommi ja minä menimme kotimatkalla isoon Esselungan-kauppaan, missä ostimme ostoskärryllisen tavaraa huomisia juhlallisuuksia varten. Monet tuotteet ovat täällä huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Hedelmät, leivät ja juomat ovat huomattavasti halvempia ja ruoat jonkin verran halvempia kuin kotimaassamme. Tuotteet ovat tietenkin vähän erilaisia, mutta se on virkistävää. Bensiini maksoi noin 1,70 litralta.

Tällä välillä Sari meni bussilla naapurikylään, missä katseli paikkoja, vaikkei siellä juuri katseltavaa ollutkaan. Hän pistäytyi kirkossa ja kaupoissa. Minä kävin Maijan kanssa hakemassa hänet takaisin mökille palattuamme kauppareissulta. Iltapäivällä nautiskelimme lomistamme ja vapaista. Mikko valmistautui huomista varten, mutta hän ehti myös käydä pöytätenniskentällä oppimassa lisää nöyryyttä. Iltapäivällä välillä paistoi aurinko aika lämpimästikin ja pääsimme istuskelemaan uima-altaan reunamilla, joskaan kukaan ei uskaltautunut uimaan. Pelasin Tommin kanssa allaslentojalkapalloa, jossa Tommi ei pärjännyt nuoruudestaan huolimatta. Iltapäiväksi Maija keksi tekemistä. Hän halusi mennä maistelemaan viinejä ja sai houkuteltua äitinsä mukaan. Siitä innostuivat myös Sari ja Tommi. Muuta ei tarvittukaan, sillä kuski tuli mukavasti huvilan mukana.

Matkaa Spedaletton kylän lähellä sijaitsevaan Poggio Torsellin viinitarhalle oli noin kymmenen kilometriä, mutta puolet reitistä kulki hyvin mäkisen seudun ylitse, missä kulki vain hyvin, hyvin kapea ja kovin, kovin mäkinen tie. Ajo oli viihtyisää, joskin koko ajan piti tarkkailla molempia reunoja ja tietenkin eteenpäin, jotta näki minne seuraava mutka kääntyi ja tuliko sieltä ketään vastaan. Onneksi liikenne oli hiljaista, mutta yhdellä suoralla, joka oli tavallista leveämpi, tuli vastaan pikkufiatti. Ajoimme molemmat aivan tien reunassa, mutta pääsimme toistemme ohitse vasta, kun olin kääntänyt oman peilini pysäköintiasentoon.

Viinitarhan päärakennus sijaitsi korkean kukkulan laella, josta näkyi Firenzen katedraalin komea kupoli. Sen lisäksi maisema oli parasta Toscanaa. Päärakennus oli hyvin komea villa, joka on ollut monen kuuluisan suvun omistuksessa ja toiminut jossain vaiheessa jopa paavin kesäasuntona. Muutama vuosi sitten rakennuksen ja viinitarhan oli ostanut eräs hyvin rikas mies, jonka lähisukulaiset asuvat huvilassa. Heppu omistaa kaikki ympärillä näkyvät viinitarhat sekä oliivilehdot. Rakennuksen takana oli mahtavan hieno ja erinomaisesti hoidettu puutarha, jossa oli monta kymmentä sitruuna- ja appelsiinipuuta. Ne olivat varsin matalia ja kasvoivat suurissa ruukuissa, jotka talveksi nostettiin sisään lämpimään. Saimme aikamme ihastella puutarhaa, minkä jälkeen pääsimme suuren rakennuksen siipeen, missä oikein miellyttävässä huoneessa pääsimme maistamaan tarhan viinejä.




Olimme hankkineet neljä 45 euron arvoista maistelulippua ja minä olin mukana kuskina. Oppaana ja maisteluohjaajana toimi oikein viehättävä italiaisnainen, joka puhui erinomaista englantia pienellä paikalliskorostuksella. Hän kertoi meille pitkät ja mielenkiintoiset tarinat paikan historiasta, viinitarhasta sekä tarhan viineistä. Aluksi hän ymmärsi väärin roolini, sillä hän luuli minua paikalliseksi kuskiksi, jonka tämä suomalaisjoukkio oli vuokrannut auton kanssa. Asia selvisi aika pian, kun minun suomi oli parempaa kuin italiani. En pystynyt osallistumaan kierrokseen, jos en osallistunut myös maisteluun, mikä maksoi 45 euroa. Päätin olla mukana ja nauttia vain pienet siemaisut tarjottuja viinejä.






Aluksi viehättävä rouva toi pöytään kolme perusviiniä heidän valikoimastaan ja kaatoi meille jokaiselle pienet siivut, joskin minulle kaikkein pienimmät. Edessämme oli myös lautanen, missä oli juustoja, leikkeleitä ja erilaisia leipiä oliiviöljyn kera. Rouva antoi meille perusvinkit, miten toimitaan, mutta ei kertonut meille miltä viinien pitäisi maistua, mikä oli hyvä asia. Maistelimme kaikkia viinejä, jotka maistuivat ihan hyviltä. Homma ei ollutkaan ohitse kolmella viinillä, vaan hiljalleen niitä tuotiin lisää, niin että lopulta pöydällä oli viinitarhan kahdeksan erilaista tuotetta. Tietenkin siinä järjestyksessä, että aloitettiin huokeammasta ja kevyemmästä ja lopussa tuotiin tarjolle ne ylähyllyn antimet. Minä olin Seijan mielestä ylittänyt omat rajani jo näiden kolmen ensimmäisen viinin mukana, mutta en millään voinut olla maistamatta 12, 24 ja 30 kuukautta tynnyreissä olleita laatuviinejä sekä vielä viimeistä, erikoisinta ja tietenkin kalleinta viiniä. En tunne viinejä ollenkaan niin hyvin kuin elämän eliksiirejä (viski), mutta kyllä näitä viimeisiä viinejä maistellessa huomasin, että ne olivat huomattavan paljon parempia kuin ne viinit, joita tavallisesti nautin. Muut pääsivät paljon syvemmälle näiden viinien maistelussa kuin minä eikä viehättävä rouva lainkaan pihdannut viinien tarjoilussa. Kukin löysi suosikkinsa maistetuista viineistä eikä se kallein, joka oli hyvin voimakkaan makuinen, ollut kai kenenkään mielestä paras. Kiireettömän maistelun jälkeen siirryimme puutarhan kautta parkkipaikan lähellä olevalle rakennukselle, missä oli myymälä. Nuoret ostivat pari pulloa viiniä, mutta Sari ja Seija joutuivat tyytymään oliiviöljypulloihin, koska viinipullojen kuljetus Suomeen ei onnistuisi. Nuoret eivät raaskineet ostaa maistamiamme 89 ja 110 euron viinejä, mutta kuitenkin hyväksi todettuja hieman halvempia laatuja.



Tommi johdatti meidät takaisin huvilallemme hieman helpommin ajettavaa reittiä, mistä olin hänelle tyytyväinen. Ajoimme aikoinaan Niccolo Machiavellin omistaman rakennuksen ohitse. Sama rakennus oli näkynyt viinitarhan kukkulalta. Vierailumme aikana sää oli ollut poutainen, vaikka kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyjä. Paluumme jälkeen alkoi sade, joka oli välillä voimakastakin. Minun ajamiseni eivät olleet vielä ohi, vaikka sitä jo toivoin. Meggien käynti Firenzessä venyi odotettua pitempään eikä bussi Imprunetaan enää kulkenut. Lähdin puoli kahdeksan jälkeen Mikon kanssa hakemaan Megggietä kotiin. Pimeä oli jo laskeutunut eikä yltyvä sade helpottanut ajamista. Aluksi reitti oli hyvin tuttu, joten ajamisessa ei ollut mitään ongelmia. Porta Romanan jälkeen kaupunki oli minulle täysin tuntematon, joten Mikon piti opastaa puhelimensa avulla meidät Arno-joen toisella puolella olevaan kohtauspaikkaan. Sinne pääsimmekin aika helposti ja saimme Meggien kyytiimme. Sitten alkoivat vaikeudet. Suoraan takaisin päin ei pystynyt kääntymään vaan jouduimme ajamaan ensin eteenpäin vilkasta katua pitkin ja vasta monen koukeron jälkeen olisimme päässeet kääntymään takaisin päin. Missasimme yhden kaarteen vasemmalle ja ajauduimme tunneliin, josta ei sitten päässytkään kääntymään. Tällainen vanha kaupunki on hyvin hankala ajaa, koska monet kadut ovat yksisuuntaisia eikä haluamaansa suuntaan pääse läheskään aina kääntymään. Onneksi minulla oli erinomainen kartanlukija, joka puhelimen avustuksella etsi minulle reitit eteenpäin ja minä yritin niitä toteuttaa. Se ei ollut pimeässä ja sateisessa kaupungissa, missä autoja kulki yllättävän paljon, aina helppoa. Koko ajan piti seurata muita autoja, mutta pahimpia olivat lukuisat pyörällä kulkevat ruokakuskit, joita ei meinannut nähdä millään. Oma lukunsa olivat jalankulkijat, joita toikkaroi autojen seassa italialaiseen tapaan mistään välittämättä. Kerran jouduin tekemään äkkijarrutuksen, kun ikääntynyt hippi hyppäsi eteeni pysähtyneen auton edestä keskellä suurta risteys, missä jalankulkijoilla ei ollut mitään syytä kulkea. Lopulta yli puoli tuntia Meggien noutamisen jälkeen löysimme reitin pois keskustasta, mutta vaati vielä yhden hieman uhkarohkean u-käännöksen, että pääsimme Arno-joen ylitse väljemmille vesille. Mikon ohjattua minut vielä Porta Romanolle, hän pystyi laittamaan puhelimen pois ja huokaisemaan, sillä sieltä osasin huvilalle ilman opastusta.

tiistai 17. syyskuuta 2024

Siena

Italia ei näyttänyt meille sään puolesta parhaita puoliaan. Lämpötila Toscanassa pysyi koko päivän alle 20 asteen, tuuli oli aika voimakas ja pilvet peittivät taivaan melkein koko päivän. Onneksi vettä satoi vasta myöhemmin iltapäivällä. Säälle emme mitään voi, joten toimimme suunnitelmien mukaan, mutta pukeuduimme lämpimämmin kuin olisimme halunneet.

Porukka jakaantui jälleen kahteen ryhmään. Kävin viemässä Mummin, Seijan ja Sarin Firenzen liepeille kymmenen maissa. He viettivät erinomaisen päivän kierrellen ja katsellen kaunista Firenzeä. Heillä ei ollut mitään kiirettä vaan he kulkivat rauhassa turistimassojen seassa. Ponte Vecchio oli aivan tupattu täyteen turisteja eivätkä ne vähentyneet katedraalin liepeilläkään. Naiset kävivät ostoksilla, kahvilla ja syömässä turisteilun ohessa.

Nuorten porukka lähti käymään Sienassa, joten pääsin sinne toistamiseen. Pääsimme liikkeelle ennen keskipäivää ja Sienassa olimme ennen yhtä. Tosin parkkipaikkaa jouduimme etsimään melkein puoli tuntia. Tommille ja Maijalle käynti Sienassa oli ensimmäinen, ja he olivat yhtä mieltä kaupungin kauneudesta meidän muiden kanssa. Menimme ensimmäisenä istumaan Piazza del Campolle, sillä se oli tänäänkin minun ainoa toiveeni. Nyt menimme aukion toiselle puolelle ja ensimmäisenä kohtasimme Seijan sisarukset puolisoineen. He olivat tulleet eilen Firenzeen ja kävivät meidän villalla aamulla, mutta silti oli yllätys, että he istuivat ensimmäisessä pöydässä, kun kävelimme aukiolle. Saimme oman viiden hengen pöydän, jonka ääressä nautimme juomat aukiota katsellen. Tänään Sienassa oli hieman vähemmän ihmisiä kuin eilen, mutta paljon turisteja siellä oli tänäänkin.



Turistien väheneminen näkyi etenkin katedraalin jonossa. Eilen Sari joutui jonottamaan lippua katedraaliin yli vartti tunnin, mutta nyt jonotusaika oli vain muutaman minuutin mittainen. Menimme kaikki katsomaan kirkkoa. Muistin sen olevan erittäin hienosti koristeltu, mutta en muistanut, että se oli niin hieno kuin se oli. Erityisesti kirkon lattian mahtavan taidokkaat kuvitukset, mosaiikit ja kaiverrukset, olivat uskomattoman hienoja. Alttari ja seinien koristukset olivat erittäin komeita, joskaan eivät poikenneet muiden katedraalien koristelusta. Pieni kirjastohuoneen seinät oli sen sijaan peitetty erittäin hienoilla maalauksilla sekä hyvin suurilla kirjoilla. Maija piti erityisesti kirkon pylväiden ja seinien mustavalkoisesta koristelusta.



.




Katedraalin jälkeen kuljimme ja katselimme etsien samalla sopivaa ravintolaa. Kaikilla oli jo kova nälkä, joten valitsimme nopeasti yhden, joka osoittautui hieman kehnommaksi vaihtoehdoksi. Tosin ruoka siellä oli aivan maistuvaa. Kaikki muut ottivat lasagnen, mutta minä pidin pääni ja valitsin omeletin. Palvelu oli varsin hyvää, joskin Tommi sai nuorelta naiselta paljon iloisemmat vastaukset kuin me muut.



Emme olleet ehtineet tehdä kovinkaan paljoa, mutta siitä huolimatta kello oli jo yli neljä ja palasimme autolle kevyen sateen ropistessa Sienan vanhoille kaduille. Kaupunki jätti erittäin hienot muistot myös Tommille ja Maijalle. Fiat oli edelleen paikallaan ja minä jouduin kiipeämään kuskin paikalle väärältä puolelta, koska olin joutunut ajamaan auton niin lähelle puuta, ettei kuskin ovi auennut ollenkaan. Paluumatka sujui aivan entiseen malliin, joskin minun ajovirheestä johtuen ajoimme jonkin matkaa vähän eri reittiä. Galluzzossa kävimme kaupassa ja ehdimme huvilalle noin puoli tuntia aikaisemmin kuin bussilla Firenzestä tulleet naiset. Molemmat ryhmät kertoivat onnistuneiden retkiensä kuulumiset. Naiset olivat kävelleet 15 000 askelta, mikä oli aika hieno suoritus 84-vuotiaalta Mummolta. Sienan kävijöillä tuli tuskin 10 000 askelta, mutta heidän kohteensa oli paljon pienempi.

Ilta oli rauhallinen. Tommi teki oikein hyvää pasta carbonaraa, jota nautimme isossa salissa viiniä maistellen. Ulos ei sateen ja pimeyden vuoksi voinut mennä, joten väki pysyi sisällä oikein iloisesti jutellen. Ensimmäiset menivät nukkumaan jo yhdeksältä, mutta toiset valvoivat sentään myöhempään. Mikon kanssa otimme illan aikana useita pöytätennisotteluita. Poika voitti jo yhden pelin, mutta vielä erotti kumpi hallitsi pelin taiat ja kumpi joutui ihailemaan taikojen taitajaa.

maanantai 16. syyskuuta 2024

Siena

Väki jakautui tänäänkin kahteen ryhmään tai oikeastaan kolmeen ryhmään.

Meghan ja Mikko viettivät päivän Firenzessä, molempien entisessä kotikaupungissa. He enimmäkseen kulkivat keskustassa katsellen tuttuja paikkoja. Lisäksi he kävivät ostoksilla ja tietenkin myös lounaalla. Sattumalta Meggie tapasi kaksi tuttuaan kaupungin kadulla.

Maija ja Tommi ajoivat junalla Bolognaan, missä he eivät olleet ennen käyneet. Kaupunki oli aika suuri eikä ollenkaan niin viihtyisä kuin esimerkiksi Firenze. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivät nuoret olisi siellä nauttineet ajastaan. He kiertelivät keskustassa ja katselivat monia mielenkiintoisia rakennuksia. Bologna on kuuluisa lukuisista katetuista jalkakäytävistään (portico), joilla oli mukava kulkea suojassa auringon paisteelta. Lämpöä oli parhaimmillaan 27 astetta. Useamman katselutunnin jälkeen he palasivat junalla takaisin Firenzeen ja tulivat Mikon ja Meggien kanssa bussilla mökillemme hämärän alkaessa vallata Italiaa.

Kolmas iskuryhmä lähti tutustumaan Sienaan. Minä kävin ensin viemässä nuoret autolla Firenzen liepeille ja palattuani takaisin mökille, lastauduimme kaikki Fiatiin. Siena oli noin tunnin ajomatkan päässä Firenzestä ja reitti oli lähes sama kuin eilinen paluumatka San Gimignanosta. Ajo oli aika tuttua eikä juuri poikennut eilisestä, vaikka olikin arkipäivä. Parkkipaikan löytäminen oli jälleen hankalaa ja tahtomattani eksyin kaupungin ahtaille kaduille. Sieltä ei ollut helppo päästä pois, mutta lopulta sekin onnistui. Keskustan liepeiltä löysin myös parkkihallin, jonne sain vietyä Fiatin. Tehokkaasti oli hallissa tila käytetty, mutta kolhuitta auto meni pieneen ruutuun. Fiat 500X:stä voin sen verran kertoa, että se ei ole saanut meiltä kovin paljon kehuja. Seijan mielestä se on ruma sekä ulkoa että sisältä. Takapenkkiläiset eivät ole kehuneet oloaan siellä. Auto on aika sopivan kokoinen näihin kaupunkeihin, mutta ajo-ominaisuudet eivät ole saksalaisten autojen luokkaa ja ajoasento on kipeyttänyt selkäni pahasti.

Sienan Piazza del Campo taitaa olla komein aukio, missä olen ikinä vieraillut. Se on niitä paikkoja, joita minun ilmaisutaitoni eivät kykene kuvaamaan läheskään riittävällä tavalla. Laaja aukio on jännittävästi viettävä, mikä lisää sen vaikuttavuutta. Aukion suurin rakennus on korkealla tornilla varustettu Palazzo Pubblico. Suurta rakennusta koristavat lukuisat Sienan mustavalkoiset vaakunat sekä keskellä seinää kaiverrettu suuri Medicien vaakuna. Muut aukiota reunustavat rakennukset eivät ole poikkeuksellisen vaikuttavia, mutta sopivat oikein hyvin kokonaisuuteen ja antavat aukiolle miellyttävän lisän. Minä niin mielelläni kuvaisin aukiota paremmin, mutta helpommalla selvitään, kun käytte itse katsomassa aukiota. Ette tule katumaan.


Minä halusin mennä istumaan yhdelle aukion monista terasseista ja juoda oluen nauttien samalla auringossa kylpevästä aukiosta. Se minulle suotiin. Muille maistui kahvit. Oluen viereen tuotiin pieni kulho perunalastuja. Ne oli tietenkin tarkoitettu oluen nauttijalle, mutta kolme kahvinjuojan kättä kurottautui välittömästi napsimaan minun naposteltavia. Onneksi olin hyvällä tuulella ja kuka ei olisi aukiota katsellessa.

Sienan toinen mahtava nähtävyys on sen suurenmoinen katedraali. Se on ehkä liiankin koristeltu, mutta joka tapauksessa uskomaton taidonnäyte kivenveistäjiltä ja arkkitehdeiltä. Seija ja minä olimme käyneet siellä edellisellä vierailulla, joten nyt emme menneet sinne sisään. Sari kuitenkin halusi käydä katsomassa hienoa kirkkoa eikä pettynyt. Me muut istuskelimme kirkon portailla ja lähiympäristössä kirkkoa ihaillen ja turistien määrää ihmetellen. Minä livahdin kävelemään hieman kauemmaksi ja sain kateellista kohtelua, kun palasin takaisin mansikkagelatoa syöden.



Lounaan söimme hieman Piazza del Campon ulkopuolella aika mukavan ravintolan terassilla. Kaikki naiset ottivat lasagnen, mutta minä otin annoksen pupun lihaa. Lasagnet olivat kuulemma hyviä, mutta niin oli myös pupu mausteisen kastikkeen kera.

Siena oli aika hankala kaupunki kulkea huonopolvisten kanssa, mutta niin Mummokin jaksoi kulkea muiden mukana myös jyrkissä mäissä. Sää ei ollut ihan niin lämmin kuin Bolognassa, sillä voimakas tuuli viilensi ilmaa. Ei meillä kuitenkaan kylmä ollut. No vähän Seijalla oli, mutta ei paljon. Kaupunki oli aivan erinomainen kävellä ja katsella. Ainoa toive oli, että turisteja voisi olla vähemmän.

Palasimme kotimökillemme samaa tietä kuin Sienaan menimme. Galluzzossa seurasin tuttuja reittejä, kunnes huomasin, että tuttu reitti olikin aamuinen eli olin huruutellut huomaamattani aivan Firenzen liepeille saakka noudattaen samaa reittiä kuin aamulla, kun olin vienyt nuoret sinne. Nyt ajauduin vielä hieman pidemmälle, mutta kiersin suuren liikenneympyrän Porta Romanan editse ilman vaikeuksia. Kerroin kyydissä olijoille, että päätin yllättää heidät ylimääräisellä kiertoajelulla Firenzen liepeille ja se taisi mennä läpi, ehkä. Vielä ennen majapaikkaan pääsyä pistäydyimme suuressa ruokakaupassa täydentämässä ruokavarastoja.

Ilta isossa talossamme sujui mukavasti. Sari oli tänään kokkina ja hän loihti oikein maistuvan keiton, jonka nimi alkoi r-kirjaimella. Nuoret ehtivät palata reissultaan ennen kuin pääsimme syömään. Ruokailun jälkeen ihailimme oranssia auringonlaskua takapihan patiolla, mutta siirryimme sisätiloihin, kun lepakot alkoivat aiheuttaa huolta osassa meistä. Talomme on hyvin tilava. Sen alasiivessä on pöytätennispöytä. Poikani haastoi minut otteluun ja sitä hän katui, sillä myös hän on kilpailuhenkinen ja 3-0 tappio isälleen söi miestä kovasti.



sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Pienza San Gimignano

 Päivämme Toscanassa oli aika lämmin, noin 25 astetta, ja oikein mukava. Usea meistä nukkui oudossa ympäristössä melko huonosti, joten kollektiivisesti olimme aika väsyneitä. Ensimmäinen, Seija, heräsi tätä aikaa puoli kahdeksalta ja aika pian olivat muutkin alakerrassa aamiaisella. Melkein kaikki. Entinen ennen viittä herääjä Mummi nukkui melkein yhdeksään ja Irlannin ylpeys, Meggie, vielä vähän myöhempään. Olimme eilen ostaneet lentokentältä välttämättömiä tykötarpeita aamiaista varten. Saimmekin riittävän aamiaisen, joskin kofeiiniton murukahvi sai rajua arvostelua osakseen.

Kymmeneltä iskujoukko lähti Imprunetan kylään ja kävi ostamassa Coopista kärryllisen ruokaa ja juomaa. Seija sai kunnian valmistaa lomamatkan ensimmäisen aterian, joka oli kovin ympäristöön sopiva pasta-ateria. Kello oli jo melkein kaksitoista, kun porukka jakautui jälleen kahteen osaan. Mökille jäivät Seija, Maija ja Mummi. He viettivät nautinnollisen kiireettömän lomapäivän Toscanan oliivilehdon maisemissa. He viettivät pitkän aikaan uima-altaalla loikoillen ja elämästä nauttien. Altaan vesi oli hieman viileätä, mutta Mummi ui kahdesti, Seija kerran ja Maija kastoi varpaansa tosi syvälle veteen eli kaikki olivat hyvin urheita. Naiset nauttivat proseccoa, lukivat ja viettivät oikein mukavan päivän.

Muu porukka pakkautui Fiatiin ja lähtivät katselemaan lähiympäristöä. Ainoastaan minulla on ajo-oikeus autoon, joten sain ottaa avaimet ja toimia kuskina. Tommi istui viereeni ja sai auton navigaattorin toimimaan jo kaksi kilometriä lähdön jälkeen. Navigaattori ei varmaan toimi ollenkaan lauantaisin. Vävy auttoi minua alun kiemuroissa ja ohjasin auton A1-moottoritielle kohti Roomaa, vaikka sinne saakka emme ajaneetkaan. Takapenkillä istuivat Sari, Meghan ja Mikko. Kukaan heistä ei valittanut ahtautta, joten 500X on tilavampi kuin miltä se näyttää.

Moottoritiellä oli enemmän kulkijoita kuin eilen illalla, mutta valoisassa oli huomattavasti mukavampi ajella. Fiat käyttäytyi ihan hyvin, joskaan en sitä omakseni ostaisi. Eteneminen oli sujuvaa, kunnes nousimme pienemmälle tielle, missä vauhti hiipui selvästi, joskin ajoin muiden vauhtia eli emme vitkutelleet. Paitsi, milloin tien vieressä oli nopeuskamera. Sen jälkeen taas vauhti kiihtyi ripeäksi. Olen ajanut Italiassa moneen kertaan ja päässyt aika sinuiksi täkäläisen liikenteen kanssa. Ensimmäisillä kerroilla olin aika järkyttynyt ajotyylistä, mutta sittemmin olen oppinut pitämään sen sujuvuudesta. Liikenne soljuu pääsääntöisesti erinomaisesti, vaikka joidenkin itsekästä ajotapaa en siedäkään.

Päivän ensimmäinen vierailukohde oli Pienzan kaupunki vajaan kahden tunnin päässä lähtöpaikastamme. Tämä pieni vanha kaupunki oli erityisesti Mikon toivelistalla, sillä täällä oli merkittäviä rakennuksia, jotka viistivät hänen väitöskirjansa aihetta. Poika katseli vanhoja rakennuksia pää hieman kallellaan viisaita miettien. Me muut nautimme kapeista kujista, kauniista okran värisistä rakennuksista, viehättävistä aukioista ja ympäröivästä ihmeellisen kauniista toskanalaisista maisemista. Kun vaan turisteja ei olisi ollut niin paljon. Nautimme kahvit ja pikkukakut kivalla aukiolla ja ihmettelimme, miksi nuori mies oli ruvennut tarjoilijaksi, vaikka suupielet olivat jähmettyneet ala-asentoon.

Vierailun jälkeen kiersimme takaisin kohti pohjoista ja ajelimme pienempiä teitä pitkin San Gimignanon kaupunkiin. Jos olette käyneet Toscanassa, tiedätte miltä siellä näyttää. Jos ette ole käyneet, niin suosittelen suuresti käymään siellä ihan pelkästään maisemien vuoksi. Ainakin minun silmää viehättävät miellyttävän kumpuileva maasto, joissa vaaleat pellot vaihtelevat tasaisten viiniköynösrivien kanssa ja kukkulan päällä oleviin suuriin huviloihin johtavien teiden varsilla korkeat sypressirivistöt viivoittavat maisemaan tavalla, jota en ole missään muualla nähnyt. Ikävin puoli minun kannaltani oli, että pienet tiet olivat kovin mutkaisia, joten jouduin kiinnittämään harmittavan paljon huomiotani tiehen enkä maisemiin niin paljon kuin olisin halunnut.



San Gimignano oli pieni kaupunki, joka on hyvin suosittu turistien keskuudessa. Eikä ihme, sillä se on oikein hieno kukkulalla sijaitseva kaupunki mahtavine kapeine kujineen. Erikoiseksi kaupungin teki, että siellä on säilynyt monia korkeita torneja, joita kauan sitten oli monissa muissakin italialaisissa kaupungeissa, mutta nykyisin ei juuri muualla kuin täällä. Torneja rakensivat kaupungin kiistelevät suvut ja niissä puolustettiin omia taloja ja hyökättiin muita vastaan. Joihinkin oli jopa hinattu katapultteja, joilla ammuttiin ilkeiden naapureiden torneihin. Nykyisin tornit ovat turistien ilona ja heitä täällä oli varsin paljon.



Ajoon ja kaupunkien katseluun meni paljon aikaa. Lähdimme pois San Gimignanosta kuuden jälkeen ja meillä oli kotimatkaa jäljellä vielä noin kolme varttia, joka venyi melkein kahdeksi tunniksi pienen ajovirheen sekä päivällisen haun vuoksi. Pysähdyimme Galluzzossa ja kävimme hakemassa pizzeriasta kuusi pizzaa. Tosin ensin jouduimme odottamaan varttitunnin, että ravintolassa sytytettiin uunit ja toisen vartin, että pizzat valmistuivat. Sitten ajoin viimeisen vajaan kymmenen kilometriä mökille herkullisten tuoksujen kannustamina. Matkaporukka oli ollut viimeiset etapit aika hiljainen, mutta ensimmäisten pizzan palojen jälkeen alkoi puhe jälleen luistaa ja nauruakin kuulua. Ruokailun jälkeen kaikkein vanhimmat vetäytyivät huoneisiinsa ja kuusi muuta pelasivat Smart 10 -tietokilpailua. Kello kymmenen tätä aikaa peli päättyi ja kaikki menivät nukkumaan. Paitsi minä, sillä minulla oli vielä blogi kirjoittamatta. Minä siirryin yhteen oleskeluhuoneista, otin tietokoneen polvilleni ja aloin kirjoittaa päivän tapahtumia. En ollut ihan yksin vaan kävin hakemassa jääkaapista seurakseni lasillisen grappaa. Olin ostanut paikallista alkoholijuomaa aamulla kaupasta. Kolmen vartin pullo maksoi viisi euroa. Siltä se maistuikin.

Firenze

Tänään oli siirtymäpäivä kotoa Helsingin kautta Milanoon ja sieltä Firenzeen. Suomen puolella siirtymä oli tavallinen eikä tuonut mitään kerrottavaa. Olimme kentällä aikaisin eikä turvatarkastuksessa ollut edes minuutin ruuhkaa. Lento Italiaan oli Finnairin tapojen mukaisesti jonkin verran myöhässä, mutta onneksi ei kovin paljon. Malpensan kentällä toiminta sujui ihan hyvin sujuvasti.

Tässä vaiheessa kahdeksan hengen porukkamme hajaantui kahtia. Nuoret matkustivat junalla ensin Milanon keskustaan ja sieltä puolen tunnin odotuksen jälkeen jatkoivat pikajunalla Firenzeen. Toscanassa he olivat puoli yhdeltätoista ja Firenzen asemalta he ottivat taksin, joka kuskasi heidät varsin kalliilla hinnalla Imprunetan kylän liepeillä olevalle vuokramökille. Nokkelat nuoret pääsivät portista pimeälle pihalle ja löysivät piilotetun avaimen ohjeiden mukaisesta paikasta. He ehtivät nopeasti tutustua suureen taloon ennen kuin vanhempi porukka pääsi perille samaan paikkaan.

Me loput siis jäimme lentokentälle vuokraamaan autoa. Jouduimme odottelemaan puolisen tuntia omaa vuoroamme, mutta päästyämme tiskille, toimi virkailija varsin tehokkaasti. Mies puhui kovasti murtaen englantia, mutta silti siitä sai selvää yllättävänkin hyvin. Seijan kanssa kuuntelimme hänen ohjeitaan, joiden perusteella vuokralappu kourassa marssimme autojen luovutuspaikalle. Minun piti antaa lappu Rashidille, joka puolestaan antaisi minulle avaimet Fiat 500X -autoon. Odottelimme Rashidia viitisen minuuttia, minkä aikana löysimme automme aivan eri paikalta kuin mikä oli lappuun kirjoitettu ja sen väri oli tumman harmaa eikä valkoinen, kuten lapussa luki. Sitten Rashid saapui paikalle ja hän antoi meille avaimet. Saimme laukut juuri ja juuri sopimaan varsin pieneen peräluukkuun. Mummo ja Sari menivät takapenkille ja Seija istui viereeni. Tällä kertaa kartanlukijaksi eikä kuskiksi. Minä totuttelin hallintalaitteisiin ja sitten lähdimme kohti Firenzeä. Ensin tosin kiersimme yhden ylimääräisen kierroksen parkkihallissa ennen kuin löysimme tien pois rakennuksesta.

Oli vielä valoisaa, joten löysimme melko helposti isolle tielle kohti itää. Seija tuskaili pitkään navigaattorin kanssa ja lopulta, muutaman ruman sanan jälkeen, luovutti Fiatin navigaattorin kanssa leikkimisen. Hän ja Sari näpräilivät puhelimiensa karttaohjelmien kanssa, mutta nekin kenkkuilivat naisille niin, ettei reittiä saatu syötettyä paikoilleen. Osasimme kuitenkin ajaa ensin Milanon ohitse ja sitten suunnata kohti Bolognaa. Vähän ennen Bolognaan käännyin etelään kohti Firenzeä. Kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen ohitimme Firenzen ja aika mutkikkaiden kiemuroiden jälkeen pääsimme perille. Sari sai puhelimen kartan toimimaan ja osasi yhdessä Seijan kanssa opastaa oikeata kiertotietä pitkin mökillemme. Suorinta reittiä ei voinut käyttää, koska se oli niin kapea, ettei sieltä voinut ajaa.

Aluksi liikenne oli hyvin vilkasta, mutta Milanon jälkeen autot vähenivät merkittävästi. Silloin vaivaksi tuli pimeys, mikä teki moottoritiellä ajamisesta ikävää. Siellä kuitenkin pääsi etenemään ihan vauhdikkaasti ja myös turvallisesti. Tosin vasemmanpuoleista kaistaa ei mielellään käyttänyt, koska takaa saattoi tulla auto jopa 200 kilometriä tunnissa. Lauantaina rekkoja oli varsin vähän, mikä sopi minulle oikein hyvin. Loppumatkalla oli paljon tunneleita, jotka olivat leveitä ja hyvin valaistuja, joten niissä ajaminen oli erinomaisen helppoa.

En ollut ainoa, joka oli aivan poikki päästyämme perille. Ihastelimme hetken hyvin suurta taloamme ja teimme lopullisen huonejaon. Loman alun kunniaksi nautimme lasilliset frizzante punaviiniä. Tuskin olen ikinä juonut huonompaa viiniä!

perjantai 13. syyskuuta 2024

Italiaan

Edessä on viikon matka Italiaan, Toscanaan ja Firenzeen. Tämä on poikkeuksellinen matka minulle, sillä asustamme koko viikon samassa paikassa. En tiedä miten jaksan moista. Onneksi meillä on auto vuokrattuna ja sillä tehdään pikku reissuja Toscanassa. Olemme vuokranneet ison talon, koska paikalle tulee peräti kahdeksan henkilöä ja odotettavissa on myös vieraita. Matkan tarkoituksena on osallistua poikani väitöstilaisuuteen, mikä lisää matkan poikkeuksellisuutta. Toivottavasti tulee kirjoitettavaa ja toivottavasti on myös lukijoita, joita tällainen poikkeuksellinen matka kiinnostaisi.