Firenze

Tänään oli siirtymäpäivä kotoa Helsingin kautta Milanoon ja sieltä Firenzeen. Suomen puolella siirtymä oli tavallinen eikä tuonut mitään kerrottavaa. Olimme kentällä aikaisin eikä turvatarkastuksessa ollut edes minuutin ruuhkaa. Lento Italiaan oli Finnairin tapojen mukaisesti jonkin verran myöhässä, mutta onneksi ei kovin paljon. Malpensan kentällä toiminta sujui ihan hyvin sujuvasti.

Tässä vaiheessa kahdeksan hengen porukkamme hajaantui kahtia. Nuoret matkustivat junalla ensin Milanon keskustaan ja sieltä puolen tunnin odotuksen jälkeen jatkoivat pikajunalla Firenzeen. Toscanassa he olivat puoli yhdeltätoista ja Firenzen asemalta he ottivat taksin, joka kuskasi heidät varsin kalliilla hinnalla Imprunetan kylän liepeillä olevalle vuokramökille. Nokkelat nuoret pääsivät portista pimeälle pihalle ja löysivät piilotetun avaimen ohjeiden mukaisesta paikasta. He ehtivät nopeasti tutustua suureen taloon ennen kuin vanhempi porukka pääsi perille samaan paikkaan.

Me loput siis jäimme lentokentälle vuokraamaan autoa. Jouduimme odottelemaan puolisen tuntia omaa vuoroamme, mutta päästyämme tiskille, toimi virkailija varsin tehokkaasti. Mies puhui kovasti murtaen englantia, mutta silti siitä sai selvää yllättävänkin hyvin. Seijan kanssa kuuntelimme hänen ohjeitaan, joiden perusteella vuokralappu kourassa marssimme autojen luovutuspaikalle. Minun piti antaa lappu Rashidille, joka puolestaan antaisi minulle avaimet Fiat 500X -autoon. Odottelimme Rashidia viitisen minuuttia, minkä aikana löysimme automme aivan eri paikalta kuin mikä oli lappuun kirjoitettu ja sen väri oli tumman harmaa eikä valkoinen, kuten lapussa luki. Sitten Rashid saapui paikalle ja hän antoi meille avaimet. Saimme laukut juuri ja juuri sopimaan varsin pieneen peräluukkuun. Mummo ja Sari menivät takapenkille ja Seija istui viereeni. Tällä kertaa kartanlukijaksi eikä kuskiksi. Minä totuttelin hallintalaitteisiin ja sitten lähdimme kohti Firenzeä. Ensin tosin kiersimme yhden ylimääräisen kierroksen parkkihallissa ennen kuin löysimme tien pois rakennuksesta.

Oli vielä valoisaa, joten löysimme melko helposti isolle tielle kohti itää. Seija tuskaili pitkään navigaattorin kanssa ja lopulta, muutaman ruman sanan jälkeen, luovutti Fiatin navigaattorin kanssa leikkimisen. Hän ja Sari näpräilivät puhelimiensa karttaohjelmien kanssa, mutta nekin kenkkuilivat naisille niin, ettei reittiä saatu syötettyä paikoilleen. Osasimme kuitenkin ajaa ensin Milanon ohitse ja sitten suunnata kohti Bolognaa. Vähän ennen Bolognaan käännyin etelään kohti Firenzeä. Kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen ohitimme Firenzen ja aika mutkikkaiden kiemuroiden jälkeen pääsimme perille. Sari sai puhelimen kartan toimimaan ja osasi yhdessä Seijan kanssa opastaa oikeata kiertotietä pitkin mökillemme. Suorinta reittiä ei voinut käyttää, koska se oli niin kapea, ettei sieltä voinut ajaa.

Aluksi liikenne oli hyvin vilkasta, mutta Milanon jälkeen autot vähenivät merkittävästi. Silloin vaivaksi tuli pimeys, mikä teki moottoritiellä ajamisesta ikävää. Siellä kuitenkin pääsi etenemään ihan vauhdikkaasti ja myös turvallisesti. Tosin vasemmanpuoleista kaistaa ei mielellään käyttänyt, koska takaa saattoi tulla auto jopa 200 kilometriä tunnissa. Lauantaina rekkoja oli varsin vähän, mikä sopi minulle oikein hyvin. Loppumatkalla oli paljon tunneleita, jotka olivat leveitä ja hyvin valaistuja, joten niissä ajaminen oli erinomaisen helppoa.

En ollut ainoa, joka oli aivan poikki päästyämme perille. Ihastelimme hetken hyvin suurta taloamme ja teimme lopullisen huonejaon. Loman alun kunniaksi nautimme lasilliset frizzante punaviiniä. Tuskin olen ikinä juonut huonompaa viiniä!