Delhi

Hienossa hotellissa nukutti oikein hyvin. Seija meni aamu-uinnille, mutta minä annoin hänen nauttia hetkestä aivan omassa rauhassa. Tyttären olo ei ollut pahentunut ja onneksi päivän mittaan hänen olonsa jopa parani. Aamiainen oli varsin monipuolinen, mutta en ole ollut Intiassa vielä riittävän kauan, että minulle maistuisi mausteinen muhennoksen tapainen kahdeksalta aamulla. Joku leivänoloinen ja kanamakkara kuitenkin menivät hyvin alas.

Yhdeksältä olimme hotellin valtaisassa ala-aulassa ja olimme uskaltaneet tuoda matkalaukkumme ihan itse mukanamme. Avtar oli odottamassa ja saimme laukut sekä itsemme mukavasti Toyotan kyytiin. Taj Mahalille oli matkaa puolen kymmentä kilometriä ja aamuliikenteessä siihen meni toistakymmentä minuuttia. Kuskimme tiesi reitin eikä meille jäänyt kuin minimikävelymatka nähtävyyteen. Loppumatka meni kävelytietä pitkin, jota olisimme mielellämme kävelleet pitempäänkin. Avtar tuli mukaan ostamaan meille liput, joten se sujui kätevästi. Minä odotin hieman sivummalla ja heti kylkeen tuli ”opas”, joka kertoi, että Taj Mahaliin on noin tunnin jono, mutta hän on virallinen opas ja pystyy viemään meidät jonon ohi. Tietenkin pienestä maksusta. Joopa joo. Olimme laukkutarkastuksesta ohitse kahdessa minuutissa eikä muita jonoja ollutkaan. On ikävää, että kenenkään ei voi luottaa, ellet varmasti tunne häntä tai hänellä on univormu ja rynnäkkökivääri olalla.

Olemme kaikki kuulleet Taj Mahalin kauneudesta, joten odotukset olivat meillä kaikilla tietenkin todella korkealla. Usein silloin pettyy, mutta ei nyt. Taj Mahal on aivan uskomattoman kaunis rakennus! Se on ehkä kaikkein hienoin rakennus, minkä olen ikinä nähnyt. Ei se ainakaan kaukana kaikkein kauneimmasta ole. Jotenkin sen täydellinen symmetrisyys, huomattavan suuri koko, mutta siitä huolimatta hämmästyttävän siro täydellinen olemus hyväili silmää aiemmin kokemattoman laajasti. Kaikki ovat nähneet rakennuksen kuvan, mutta täällä on pakko käydä, jotta voi oikeasti nähdä miten ainutlaatuinen rakennus se on.

Kaikki minun tuntevat tietävät miten innostunut olen ottamaan vastaan uusia sosiaalisen median piirteitä. En ole kovin nopea niitä hallinnoimaan, mutta innostunut kuitenkin. Olen huomannut, että selfiet ovat aivan uusi muotivirtaus ja päätin itsekin sellaista kokeilla. Otin ensimmäisen selfien Delhin Punaisella linnoituksella. Tuloksena oli seitsemän sekunnin video, joka sisälsi ruman sanan. Jaipurissa sain otoksen rajoitettua pelkkään kuvaan, mutta siitä ei saanut oikein mitään selvää. Taj Mahalin ensimmäisessä kokeilussa näkyi jo irvistävä naamani, mutta Taj Mahal oli kadonnut jäljettömiin. Onneksi tyttäreni tuli apuun ja näytti mitä pitää tehdä. Lopulta olimme kuvissa sekä Taj että minä, mutta melkein jokaisessa oli jompikumpi kummallisen näköinen.

Pääsimme käymään myös palatsin sisällä, missä on mogulihallitsijan ja hänen vaimonsa haudat. Ulkonakin oli yli 30 astetta lämmintä, mutta sisällä vähintään kymmenen enemmän ja jouduimme kulkemaan hyvin, hyvin tiiviissä jonossa, jolloin hiki kasteli paidan läpimäräksi. Haudan sijaintipaikka oli melko pieni eikä sitä nähnyt juuri lainkaan edessä olleen koristeseinän vuoksi. Harvoin on ihanan vilvoittavaa päästä ulos 30 asteen lämpöön. Suuri palatsi, tai oikeastaan hautamuistomerkki, sijaitsee laajan nurmikentän ympärillä ja sen ympärillä on suuren portit, jotka olisivat nähtävyys itsessäänkin. Me katselimme kaikkea vajaat kaksi tuntia ja poistuimme sieltä vastentahtoisesti, joskin hyvin kiitollisena, että pääsimme ylipäätään sen näkemään.

Agra oli nähty, joskin jäljellä oli vielä hyvin hidas poistuminen älyttömässä liikenteessä. Agran ja Delhin välillä on moottoritie ja tämä on oikea moottoritie. Se on vielä niin kallis (reilu 10 euroa koko matkalta), etteivät paikalliset siellä juuri ajele. Sen vuoksi etenimme oikein sujuvasti 100 km/h keskivauhtia. Tien varrella on paljon nopeuskameroita, joita Avtar vältteli menestyksekkäästi, vaikka ajeli muutaman kerran selkeätä ylinopeutta. Tie oli oikein hyvässä kunnossa, mutta maisemat yhtä tylsiä kuin Taj Mahal oli hieno. Täällä Intia on aivan tasainen, ja koska moottoritie kiersi kaikki kylät, oli ympärillämme pelkästään peltoja. Onneksi edelliset ajomatkat tarjosivat tukuttain kiinnostavaa katseltavaa.

Delhissä Avtar vei toivomuksestamme meidät katsomaan Lootus-temppeliä, jota emme olleet ensimmäisellä yrityksellä nähneet. Nyt pääsimme sisään, vaikka ihmisiä jonossa oli hyvin paljon. Avtar pysäytti auton lähelle porttia ja käski meidän ujuttautua jonoon mukaan. Emme todellakaan halunneet oikoa jonossa, mutta Avtar jäi vahtimaan, että teimme sen. Se oli uskomattoman noloa, mutta kukaan jonossa olleista ei millään tavalla kritisoinut meidät ujuttautumista. Me kuittasimme hävyttömän tekomme tyttären antautuessa useampaan valokuvaan intialaisten kanssa. Minun tenho paikallisten keskuudessa on lähestulkoon haihtunut. Ulkoa päin Lootus-temppeli on hyvin jännittävän näköinen, mutta sisältä se oli aika askeettinen, mutta ei sentään ihan tylsä.

Delhin iltaruuhka oli sellainen, jota kokee vain tällaisissa maissa. Me edelleen sitä päivittelimme, mutta huomattavasti vähemmän kuin alkuviikosta. Vielä enemmän ihmettelimme, miten Punjabista kotoisin oleva kuskimme ei hermostu mistään tilanteesta ja osaa hyvin rauhallisesti puskea oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Jos tulette Delhiin ja haluatte luotettavan kuskin, niin Avtar Singh on kuskinne.

Olemme viimeisen yön samassa hotellissa kuin olimme kolme ensimmäistä. Olimme hotellilla hieman ennen pimeän tuloa, mutta kävellessämme syömään oli taivas jo tummunut. Silti oli edelleen miellyttävän lämmintä ja tuttu reitti Connaught Placelle auttoi pääsemään lähelle ravintoloita. Löysimme mukavan ravintolan helposti eikä meitä haitannut jonkun juhlapyhän takia ruokalistan muuttuminen pelkästään vihannespuolella. Jälleen nauttimamme intialaiset ruoat olivat oikein maistuvia ja sopivan mausteisia. Luulen, että he katsoivat kasvojemme värin ja laittoivat sen mukaan myös mausteita. Kiitos heille. Olimme viikon Intian kuumuudesta ja kokemuksista melko uupuneita ja tulimme suhteellisen aikaisin hotellille. Lisäksi huomenna on melko aikainen herätys ja siirtyminen Indira Gandhin lentokentälle.

Kahden viikon matka Nepaliin ja Intiaan alkaa olla ohi. Olen melko paljon matkustanut, mutta en ole ikinä ennen käynyt lähellekään näin köyhissä maissa. Olin siis epävarma ennen lähtöä. Siitä huolimatta köyhyys ja likaisuus yllättivät. Kenenkään ei pitäisi elää oloissa, mitä täällä näin. Kurjuudesta huolimatta täällä on hyvin paljon iloisia ihmisiä, jotka eivät ole etuoikeutettuja, vaan nauttivat elämästään sellaisena kuin se on. Tämä on aivan eri maailma kuin se missä me Suomessa elämme. Hyvin jännittävä, vaikka sisältää aivan liian paljon ikäviä piirteitä.

Kannattaako tänne tulla? Jos on hyvin herkkä ja kaikki köyhyys järkyttää, kannattaa pysyä Suomessa ja nauttia meidän yhteiskunnan hyvinvoinnista. Muuten vierailu täällä on erittäin hieno kokemus. Näistä kahdesta vierailemastani maista Nepal oli selvästi helpompi kohdata. Kathmandussa oli aivan helppoa kulkea ja katsella. Ihmiset katsoivat minua ihmetellen, mutta siihen yhteydenpito jäi. Nautin hyvin suuresti Kathmandun ilmapiiristä ja ihmisistä. Intia oli rajumpi kokemus. Köyhyyttä on enemmän. Ihmiset ovat paljon tunkevampia, mutta on vain mahdollisimman kohteliaasti sanottava, että en tarvitse tarjottavaa tavaraa. Se ei aina riitä, mutta sitten vain on jatkettava eteenpäin ja äärimmäisessä tapauksessa jouduin hieman korottamaan ääntäni eikä sen jälkeen ollut mitään ongelmia. Tulkaan ihmeessä käymään täälläkin. Se kannattaa! Kokemus on sen arvoinen!

Agra

Tänään siirryimme Jaipurista Agraan. Olimme yhdeksältä Shakun-hotellin hyvin prameassa alakerrassa. Seija maksoi huoneemme ja menimme odottamaan Avtaria ulos lämpimään. Kuskimme oli hieman myöhässä, mikä herätti hämmennystä hotellin virkailijoissa, mutta meitä ei pieni myöhästyminen hetkauttanut. Avtar oli oma iloinen itsensä heti aamusta. Tänään hänellä oli päässään valkoinen turbaani. Hänellä on kuulemma alaselkään saakka ulottuvat hiukset, kuten sikhimiehillä on tapana olla.

Poistuminen Jaipurista oli hyvin ruuhkaista ja mielenkiintoista, joskin meillä on jo niin paljon kokemusta Intian liikenteestä, että katselimme tyyninä kaikkia eteemme putkahtaneita ihmisiä, kulkuneuvoja ja eläimiä. Kuskimme ei kertaakaan joutunut tekemään äkkijarrutusta vaan ainoastaan muutaman kerran hieman tavallista nopeamman hidastuksen. Onneksi lehmät ovat niin hidasliikkeisiä, että niitä on helppo väistää. Toisaalta ne eivät välitä lainkaan liikenteestä vaan saattavat seistä liikkumatta hyvin vilkkaan liikenteen keskellä, ja yleensä poikittain. Koirat puikkelehtivat liikenteen seassa eikä niitä yleensä tarvitse edes väistää, sillä ne löytävät oman reittinsä liikenteen keskellä. Kamelit eivät yleensä liiku vapaina vaan seisoskelevat tien vieressä ilmeettöminä kärry perässään. Aasit ja vuohet ovat myös yleensä ihmisen valvonnassa, jos valvonta käsittää myös monen kymmenen vuohen johdattamisen moottoritien ylitse.

Kulkuneuvoista ei tarvitse aikaisempaa enempää sanoa. Niitä on valtavasti ja ajokulttuuri ei ole länsimaista. Delhissä kyydissä ollessani en voinut arvata, että siellä liikenne oli melko kurinalaista. Jaipurissa ja etenkin Agrassa säännöillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Jos on kätevämpi mennä väärällä kaistalla väärään suuntaan, niin sinne mennään. Niin sanotulla moottoritiellä oli yleensä 80 km/h rajoitus, mutta melko harvoin sellaista vauhtia päästiin kulkemaan. Tie oli hyvässä kunnossa, mutta kuorma-autot ja muut poikkeavat liikkujat hidastivat menoa lähes koko ajan. Tämä väli oli kuitenkin väljempi ajaa kuin Delhi-Jaipur oli.

Värikkään matkan jälkeen saavuimme Agraan, missä eteneminen oli erinomaisen hankalaa. Avtar kuitenkin löysi DoubleTree-hotellimme ongelmitta. Se on varsin komea ja hieno, vaikka ei maksa yhtään enempää kuin hotellit, joissa yleensä yövymme. Se tietenkin johtuu Intian hintatasosta. Minä en ole juurikaan näin hienoissa hotelleissa öitäni viettänyt ja minun on vaikea sopeutua tällaiseen palvelutasoon. Matkalaukkuja emme nähneet auton ja huoneittemme välillä, sillä henkilökunta kuskasi ne huoneeseen omaa reittiään. Huoneet ovat tilavia, mutta eivät sen kummempia. Kävimme hotellin yhdessä ravintoista, missä saimme oikein hyvää intialaista ruokaa erinomaisella palvelulla. Ruoka oli suurin piirtein saman hintaista kuin suomalaisessa keskivertoravintolassa. Alkoholi oli kuitenkin hyvän ravintolan hinnoissa.

Viideltä kävimme autolla katsomassa Agran keskustaa, mutta emme vierailleet missään nähtävyydessä. Maija on hieman flunssainen, joten tulimme varsin aikaisin takaisin hotelluille. Vanhemmat kävivät erittäin lämpimässä illassa uimassa uima-altaalla, mutta lapset tulivat vain altaan reunalle norkoilemaan. Hotellin ulkopuolella on niin epämääräistä seutua, ettei sinne viitsi mennä lainkaan kävelemään, joten vietimme hieman tylsän illan hotellilla.

Jaipur

Kuskimme Avtar, jonka nimen muistin eilen väärin, oli sopimuksen mukaan hotellin edessä kymmeneltä. Hän kuljetti meidät hyvin ruuhkaisen kaupungin halki rauhallisilla otteillaan. Jaipurin liikenne on paljon Delhiä hektisempää ja vaikea ymmärtää miten siellä jaksaisi ajella. Avtar kertoi, että Jaipurissa liikenne aamulla tietyillä kaduilla kulkee toiseen suuntaan, mutta iltapäivän jälkeen toiseen suuntaan. En tiedä miten se käytännössä toteutetaan, mutta ei moinen taida paikallisia hetkauttaa. Voin vain kuvitella mitä se tekisi satunnaiselle matkailija-ajajalle. Menimme Pink Citynä tunnettuun keskustaan, jonka rakennukset olivat nimensä mukaan vaaleanpunaisia. Tai enemmän oransseja meidän mielestä, mutta menköön pinkkinä.

Kiersimme kaupungin päänähtävyyksissä muutaman tunnin lämpötilan kohotessa yli 30 asteen. Kaupungin palatsi, jossa maharadzat ovat asustaneet vuosisatojen ajan, oli varsin komea ja osin jopa mahtava. Rakennukset olivat hyvässä kunnossa ja hienoja katsella. Erikoiskierros maharadzan kodissa olisi maksanut 40 euroa, mutta sen jätimme väliin. Aivan vieressä oli Jantar Mantar eli muslimiaikainen observatorio. Sellaisessa kävimme Delhissäkin, mutta tämä oli paljon komeampi ja suurempi. Siellä oli maailman suurin kivinen aurinkokello, joka oli melkein 30 metriä korkea. Muutenkin paikassa oli jänniä laitteita, joskin niiden funktio jäi hämärän peittoon. Kesken tutustumisen tuli paikallinen kohkaamaan Avtarille ja hänet heitettiin ulos alueelta. Tosin hillityin keinoin. Täällä saa toimia oppaina ainoastaan viralliset oppaat ja paikalliset oppaat tulkitsivat hänet oppaaksi, koska hän kertoi meille joitain asioita. Olimme vähän aikaa hämmingissä mitä tehdä, mutta löysimme kuitenkin kuskimme viereiseltä aukiolta.

Seurasimme joka paikassa rauhallisesti kulkevaa ja toimivaa Avtaria, joka vei meidät katsomaan Pink Cityn tärkeintä nähtävyyttä, Tuulten palatsia. Sen julkisivu on aivan mahtavan näköinen satoine pienine ikkunoineen. Kuvat rakennuksesta ovat huonoja, koska olimme kadun samalla puolen rakennusta ja toiselle puolelle pääsy oli hengenvaarallista. Niinpä käykää katsomassa kuvia netistä ketä kiinnostaa.

Sitten Avtar vei meidät mattovalmistajan luokse, vaikka me emme sitä pyytäneetkään. Hän varmaan saa provikat, kun vie meitä tiettyihin paikkoihin. Ehkä voisimme kieltäytyä, mutta toisaalta käynti oli mielenkiintoinen, joskin KALLIS! Ensin katsoimme, miten mattoja tehdään ja se oli jännittävää. Maton kutominen tapahtui uskomattoman nopeasti. Heppu teki 56 silmukkaa minuutissa. Ja joka kerta isossa matossa oikeaan kohtaan. Kyllä toimistotyöt ovat helppoja. Näimme myös muita vaiheita maton teossa. Sitten pääsimme esittelyhuoneeseen, missä erittäin komeita ja korkealaatuisia mattoja meille esiteltiin. Se olikin sitten menoa. Matot olivat erittäin hienoja, muun muassa silkistä ja Kashmir-villasta tehtyjä, hyvin komeita ja tietenkin sopivat meidän olohuoneeseen erinomaisesti. Koetin parhaani mollata mattoja, mutta enää ei ollut mitään tehtävissä. Vastaisuudessa meidän olohuonetta koristaa sininen matto. Kyllä minun on pakko myöntää, että Kashmir-villasta kudottu matto on erittäin hieno, mutta minusta se olisi voinut jäädä kotiinsa. Hinta oli korkea, mutta onneksi se ei ollut uskomaton. Mikko osti omaan yksiöönsä sopivan, meidän maton pikkuveljen.

Rouva palasi autoon hymyssä suin ja sama ilme jatkunee Suomeen saakka. Avtar käytti meidät myös jalokiviliikkeessä ja antiikkiliikkeessä, mutta niistä tuli mukaan ainoastaan pieni norsu. Kuski vei meidät myös hyvään ruokapaikkaan, missä saimme oikein maistuvat intialaiset ruoat. Olen ollut jo melkein kaksi viikkoa Nepalissa ja Intiassa ja pystyn edelleen pieraisemaan ilman vahinkoja. Olen aika ylpeä siitä.

Kävimme vuoren rinteellä olevassa apinatemppelissä. Siellä oli paljon apinoita, huonokuntoisia, joskus hienoja temppeleitä ja hyvin epämääräisen näköisiä paikallisia. Kukaan meistä ei viihtynyt siellä ja olimme hyvin nopeasti takaisin autolla. Siirryimme laakson toiselle puolelle Nahargarh-linnoitukselle, mistä katsoimme auringonlaskun. Se oli ihan mukava, mutta ilman savusumua se olisi ollut vielä paljon hienompi. Kaupunki on kuitenkin hämmästyttävän suuri, mutta onhan täällä kolme miljoonaa asukasta.

Olimme hotellilla seitsemältä ja jo ihan uupuneita. Lapset olivat kuitenkin nälkäisiä, kuten aina. Löysimme läheltä kelvollisen ravintolan, missä lapset söivät ja vanhemmat joivat Coca-Colaa. Poikakin joutui tyytymään kasvisruokaan. Oli aika kummallista olla ravintolan ainoat asiakkaat ja koko ajan ympärillä pyöri vähintään neljä tarjoilijaa.