maanantai 8. lokakuuta 2018

Delhi


Delhi ei ollut yön aikana tullut yhtään varakkaammaksi, mutta me olemme huomattavasti viisaampia Delhin kävijöitä. Muutimme huomattavasti liikkumistaktiikkaa ja valitsimme järkevämmin käyntikohteet. Näimme edelleen paljon köyhyyttä ja likaisuutta, mutta myös varsin hienoja paikkoja.
Lähdimme liikkeelle yhdeksän jälkeen, jolloin ei vielä ollut ihan 30 astetta lämmintä. Iltapäivällä lämpötila oli korkeimmillaan noin 33 astetta eikä meidän ja auringon välissä ollut kuin jokapäiväistä saastesumua. Otimme hotellin edestä taksin ja pääsimme ripeästi noin viiden kilometrin päässä olevalle India Gatelle. Valtaisa riemukaari oli pystytetty sodissa kaatuneiden intialaisten muiston kunniaksi. Jatkoimme kävellen muutaman kilometrin matkan presidentin todella suurelle palatsille. Näiden rakennusten välissä oli vain leveä katu sekä katua reunustavat nurmikentät. Todella kummallista tilankäyttöä. Nurmikolla näimme runsaasti suuria haukkoja ja pieniä raidallisia oravia. Kun pääsimme presidentin linnan eteen, huitoi vartija käsiään ja esti meitä etenemästä. Mies ei osannut englantia, mutta toinen mies kertoi, että koko alue suljetaan Vladimir Putinin vierailun vuoksi. Tiedä sitten oliko se totta.

Olimme hoitaneet huonosti vesihuollon eikä tällä alueella ollut mitään kaupan tapaistakaan. Niitä on välillä todella hankala löytää. Kuumuus oli noussut 30 asteeseen ja jano oli huikaiseva. Päätimme ottaa taksin ja ajaa Qutub Minarille, joka on maailman korkein tiiliminareetti ja kuuluu Unescon listalle. Ensimmäisenä menimme lähellä näkemäämme ravintolaan erityisesti juomaan ja samalla myös söimme kevyesti. Minareettia ja sen ympärillä olevia muita rakennuksia pääsi katsomaan 500 rupialla, joka on noin seitsemän euroa. Se oli ulkomaalaisten hinta ja yli kymmenkertainen paikallisten pääsylippuun verrattuna. 72 metriä korkea torni oli todella komea ja vaikuttava.

Mukavan kiertelyn jälkeen poistuimme alueelta ja päätimme lähteä katsomaan reilun kymmenen kilometrin päässä olevaa Lotus-temppeliä. Saimme taksin melko helposti ja nyt meno oli jotain aiemmin kokematonta. Tämä kuski oli aivan hurja ohittamaan jopa täkäläisten mittapuulla. Onneksi liikenne oli hyvin vilkasta eikä vauhti noussut ylettömän korkealle. Lotus-temppeli oli tänään kiinni, mikä ei meitä olisi haitannut, mutta emme päässeet edes sen lähelle, koska kaikki portitkin olivat suljettu. Nyt päätimme kokeilla metroa, jonka asema oli vain muutaman sadan metrin päässä. Voisi luulla, että Delhin kaltaisessa kaupungissa metro olisi jotain aivan järkyttävää. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Metro on melko uusi ja erittäin mukava sekä siisti. Asemarakennus oli hyvin suuri ja puhdas, mutta kyllä näillä intialaisilla tuntuu olevan jonkinlainen pakottava tarve tehdä julkisista paikoista valtavan suuria. Saimme liput tai oikeastaan tokenit automaatista avuliaan vartijan avulla. Ne maksoivat 30 rupiaa eli noin 50 senttiä. Sen jälkeen kassit läpivalaistiin ja kukin joutui kävelemään metallinpaljastimen läpi. Jos piippasi, seurasi kevyt ruumiintarkastus. Naiset ja miehet kulkivat eri paljastimien läpi, koska tarkastaja oli samaa sukupuolta tarkastettavan kanssa. Ajoimme Kalkali Mandir -asemalta seitsemän aseman väliä Janpathille. Matka oli oikein mukava.

Löysimme yllättävän mukavan 52 Janpat -ravintolan, missä päivän ensimmäinen olut maistui erinomaiselta. Olut täällä on suhteettoman kallista ja sitä on aika hankala löytää. Kävelimme melko lähellä olevaan Jantar Mantar -observatorioon. Se koostui useista kovin vanhoista rakennelmista, joilla on tutkailtu auringon ja kuun liikkeitä. Se oli pieni pettymys. Päätimme käydä vielä yhdessä nähtävyydessä, Humayunin haudalla. Sinne oli jälleen pitkä matka eikä tällä kertaa taksin löytäminen ollut helppoa. Neuvojia oli runsaasti, mutta niistä ei ollut mitään hyötyä. Lopulta saimme pysäytettyä valkoisen auton, joka saattoi olla taksi tai sitten ei. Ainakin hän meidät ajelutti oikeaan paikkaan 500 rahalla. Massiivinen mausoleumi oli oikein komea, joskin kamalaa tuhlausta, kun ajattelee, että sinne on haudattu vain yksi ukko ja muutama hänen sukulaistaan. Se on kuulemma toiminut esimerkkinä Taj Mahalille. Istuskelimme hetken nurmikon reunalla, kun pitkän harkinnan jälkeen noin 30-vuotias tuli hyvin kohteliaasti kysymään, että voisiko hän ottaa selfien yhdessä minun kanssa. Olisin ymmärtänyt, jos hän olisi halunnut olla samassa kuvassa kauniiden vaimoni tai tyttäreni kanssa tai komean poikani, mutta hän halusi ottaa kuvan vanhan huonohiuksisen miehen kanssa. Aivan uskomatonta. Lähellä olleet kaksi noin saman ikäistä miestä näki meidän yhteisselfien ottamisen ja he kysyivät minulta, edelleen oikein kohteliaasti, saisivatko he saman kohtelun. En voinut kieltää heiltä iloaan, mutta sen kuvauksen jälkeen poistuin nopeasti paikalta.

Tarvitsimme jälleen taksin, mutta nyt sellaisia ei vain ollut paikalla. Pieniä tuktuk’ja on aina ja kaikkialla ja niiden kuskit tarjoavat kyytejään hyvin hanakasti. Ne ovat kuitenkin niin pieniä, ettemme kaikki sovi millään mukaan. Nyt eteemme ilmestyi nelipaikkainen tuktuk, jonka kyytiin päätimme mennä. 80 rupialla pääsimme noin puolentoista kilometrin päässä olevalle metroasemalle. Kyyti oli hyvin pomppuista ja myös pelottavaa. Heti aluksi mies ajoi noin sata metriä vasten liikennettä, koska ei halunnut kiertää pitemmän kautta. Edes vastaan tullut bussi ei saanut miestä hämmentymään. Hitaasti ja epävarmasti matka eteni ja kyllä me perille päästiin. Metrolla ajoimme Connaught Placelle, missä on hyvin paljon kauppoja ja myös ravintoloita. Jälleen meitä lykästi ravintolan suhteen, joka oli mukava, vaikka olikin meksikolaisteemainen. Saimme riittävän suuret päivälliset ja oluet juotaviksi, joten olimme tyytyväisiä. Ulkona oli jo tullut pimeää ja ilma oli jäähtynyt noin 27 asteeseen, mutta siitä huolimatta kävelimme hotellille. Ilta meni jalkojen lepuuttamiseen ja rauhoittumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti