Delhi

Taas oli erittäin kuuma, jännittävä ja hieno päivä Delhissä.

Yhdeksän jälkeen oli hotellin edessä päivystämässä sama sikhi taksikuski kuin eilenkin ja hänen kyytiin oli helppo nousta. Ilmeetön kuskimme ajoi melko sujuvassa aamuliikenteessä meidät Punaiselle Linnoitukselle (Red Fort). Se on Delhin kolmas Unesco, joten nyt olen bongannut ne kaikki. Valtavan laajan ja korkean muurin, joka on tietenkin punainen, sisällä oli erilaisia vanhoja rakennuksia, joista tosin aika moni oli huonossa kunnossa. Brittihallinnon aikana täältä oli tuhottu paljon hienoja rakennuksia, mutta onneksi edes joitain on säilynyt. Olin hieman kokonaisuuteen pettynyt, koska kaikkein hienointa paikassa oli sen massiivinen punainen muuri ja erityisesti hyvin komea pääportti. Yritimme mennä lähistöllä oleviin pariin temppeliin, mutta ennen kuin löysimme ne, olimme hermostuneet koko ajan kyytiä tyrkyttäneisiin tuktuk-kuskeihin. Usean kohteliaan sanan jälkeen jouduin heille hieman korottamaan ääntäni, joskin edelleen kohteliaasti, ja se sentään toimi.

Muutimme suunnitelmia ja kävelimme lähellä olevalle metroasemalle. Siellä meno oli tuttua ja helppoa. Liput sai automaatista, turvatarkastus oli sujuvaa eikä mitään häslinkiä ollut missään. Sininen linja kyyditti meidät oikein sujuvasti Akshardham-asemalle. Delhin metrossa on paljon kylttejä, joissa kielletään tekemästä sitä ja tätä. Yksi niistä kielsi istumasta lattialla, mikä ei tietenkään tullut meille mieleenkään, vaikka lattia oli varmasti puhtaampi kuin missään käymässämme metrossa. Kaksi paikallista ei noudattanut kieltoa vaan istuivat lattialla, tosin olematta kenenkään tiellä. Pysähdyimme eräällä asemalla ja ihmettelin, miten röyhkeästi mies tunkeutui ulosmenevien välistä vaunuun. Hän olikin metron turvamies, joka syöksyi lattialla istuvien miesten luokse ja vei heidät pois vaunusta. Hän ei heitä raastanut pois, mutta ei miehillä ollut mitään mahdollisuutta vastustaa viranomaista. Ei ihme, että Delhin metro on oikein siisti ja mukava matkustaa.

Akshardhamin hindutemppeli on maailman suurimpia, vaikka se on alle kymmenen vuotta vanha. Sinne ei lampsita ihan noin vain sisään. Sisälle sai viedä ainoastaan lompakon, naisten pienen laukun sekä juomavettä. Puhelimet ja kaikki muu turha piti jättää säilytykseen. Säilytykseen jättäminen oli taas kaikkea muuta kuin yksinkertaista, mutta niin tavarat jäivät sinne. Mikä parasta, hakiessa saimme kaiken jätetyn takaisin. Temppeli oli hyvin suuri ja sen ympärillä olevat muut rakennukset olivat vielä laajemmat. Hindujen arkkitehtuuri on minulle kovin tuntematonta, mutta nyt se on hieman tutumpaa. Temppeli oli aivan uskomattoman koristeltu. Siellä oli kymmeniä tuhansia patsaita, jotka oli sijoitettu rakennuksen seinille. Nämä hindujen patsaat olivat aivan erinomaisen hienosti kaiverrettu ja niitä oli hienoa katsella. Rakennuksen tekemiseen oli esitteen mukaan mennyt 200 miljoonaa työtuntia ja siltä se näyttikin. Tyyli ei ehkä suomalaiseen makuun istunut parhaalla tavalla, mutta yhtään ei voinut taidokkaista veistoksista ottaa pois. Ainoatakaan kuvaa ei tietenkään ole esittää, koska kaikki tallennusvälineet kerättiin pois. Temppeliin ei saanut mennä kengissä vaan ne jätettiin säilytykseen. Oli oikein mukavan läpsytellä puhtailla kivikäytävillä paljain jaloin esitellen hämmästyttävän jyrkkää rusketusrajaa nilkoissani. Harmittavasti puolet rusketuksesta haihtui illalla pois käytyäni suihkussa.

Temppelissä oli paljon väkeä, mutta huomiomme kiinnittyi pieneen, alle kaksivuotiaaseen poikaan. Hän hyppeli iloisesti ollen aivan omassa iloisessa maailmassaan. Äkkiä hänen edessään oli kaksi Suomesta tullutta vaaleata naista. Poika jähmettyi paikalleen, hänen jo ennestään suuret silmänsä laajenivat lautasen kokoisiksi. Poika ei pystynyt liikkumaan mihinkään vaan seisoi ja tuijotti lasittunein silmin pohjoisen vaaleita jättiläisnaisia. Lopulta lapsen vanhemmat ottivat pojan syliinsä ja veivät hänet toipumaan hurjasta kokemuksesta.

Temppelin ohessa oli laaja ”huvipuisto”, missä oli erilaisia esityksiä. Ostimme liput niihin kaikkiin, koska ei yksittäiseen esitykseen lippuja ei ollut. Siellä oli kolme erilaista vaikuttavaa esitystä, joskin kaksi ensimmäistä kesti tunnin kumpikin ja kertoi hindujen historiasta ja varmaan jostain muustakin. Olimme jo ajautumassa ensimmäiseen näistä varmaan hyvin komeista, mutta aivan varmasti hyvin puuduttavista esityksistä, kun aina rohkea Seija ymmärsi kysyä, miten pääsemme suoraan kolmanteen esitykseen. Kohtelias nuori mies ohjasi meidät neljä kiertotietä käyttäen kohtaan, mistä pääsimme suoraan kolmanteen esitykseen. Se oli 15 minuuttia kestävä venematka, jossa veneemme kulki hitaasti maan alla kanavaa pitkin ohitse vahanukkien kertomaa Intian historiaa. Se oli ihan sopivan pitkän tapahtuma, informatiivinen ja oikeasti mukava. Minä en tiennytkään, että Intiassa suunniteltiin ja esityksen mukaan rakennettiin lentokoneita jo yli tuhat vuotta sitten.

Temppelin ulkopuolella oli aivan uskomattoman kuumaa. Se oli liikaa, jopa Seijalle. Oikein antoisan käynnin jälkeen palasimme metroasemalle ja nautimme aseman sekä junan sopivasta tuuletuksesta. Matkustimme jo tuttuun Connaught Placeen, missä etsimme heti ravintolan. Valinnassamme painottuu pelkästään ravintolan sisätilojen siisteys ja nyt ajauduimme paikkaan, missä oli tarjolla kaikkien Aasian maiden ruokia, paitsi Intian. No me söimme maistuvaa kiinalaista ja thaimaalaista ruokaa hyvän palvelun ohella. Täällä saa hyvää ja turvallista ruokaa oikein hyvän palvelun kanssa, mutta silloin siitä pitää maksaa suomalaiset hinnat. Vanhaksi tullessa ei uskalla enää kaikkea kokeilla.

Kello oli edennyt neljään ja olimme hieman epätietoisia mitä tekisimme. Lopulta päätimme mennä katsomaan hallintorakennuksia, joita emme Putinin takia olleet nähneet. Tytär halusi mennä tuktukeilla, poika vastusti ja vanhemmat olivat neutraaleja. Niinpä otimme kaksi tuktukia ja ajoimme vilvoittavassa ja hauskassa kyydissä parlamenttitalon kupeeseen. Minun kuskini yritti loppuun saakka tehdä sopimuksen loppupäivän kattavasta kuljetussopimuksesta, mutta hän ei saanut minua suostuteltua samaan sopimukseen. Käynti oli pienoinen pettymys, koska meiltä, ja myös muilta, estettiin pääsy presidentin palatsin edustalle. Yritimme palata taksilla Connaught Placelle, mutta nyt sellaisia ei löytynyt. Niinpä kävelimme metrolle ja metroiltiin kaksi asemanväliä liikekeskustaan. Lapset kiersivät kaupoissa ja ostivat (ostattivat) vaatteita itselleen ja näköjään myös vävypojalle. Piipahdimme yhdessä baarissa oluilla. Hinnat olivat todella järkyttävät.

Tänään selvisi, miksi minua eilen kuvattiin. Se ei ollutkaan minun pohjoismaalainen komeuteni ja tyyni olemus vaan yhdennäköisyys Intian kuuluisimman ihmisen kanssa. Minulla on nyt terässankaiset, hieman pyöreähköt silmälasit eikä minulla ole kovin paljon hiuksia jäljellä. Täkäläiset näkevät minussa ja Gandhissa yhdennäköisyyttä. Siis Mahatmassa, ei Indirassa. Minä en sitä havaitse, mutta tänään kaksi rohkeaa miestä sanoi, että sinä näytät ihan Gandhilta.

Kotimatkalla kävin ostamassa hyvin sekavasta alkoholikaupasta iltaoluet. Se ei ollut mikään itsepalvelualko. Ilmoitin haluavani olutta ja yksi lukuisista myyjistä osoitti yhdelle seinälle, missä oli ainakin 20 erilaista pulloa ja tölkkiä kuvaamassa tarjontaa. Olin edelleen hieman epävarma, jolloin toinen lukuisista myyjistä nosti tiskille kaksi vaihtoehtoa; yhden tölkin ja yhden pullon. Valitsin pullon ja niitä sain. Hotellilla katselin pullon etikettiä. Siinä sanottiin, että olut on vähintään 5,2 prosenttista, mutta alle kahdeksan prosenttista. Intia on jännittävä paikka!