Delhi

Tämäkään aamu ei ollut kiireinen vaan saatoimme nauttia aamiaisen rauhassa ja pakkaamiseenkin jäi yllin kyllin aikaa. Oikein leppoisan lämpimässä aamussa kokoonnuimme kaikki kuusi Nepalista poistuvaa hotellin edustalle odottamaan kyydin saapumista. Matkalaukun toi henkilökunnan edustaja, vaikka yritin itse sen kantaa, mutta siihen ei todellakaan annettu mahdollisuutta. No varmaan mies olisi saanut pomolta satikutia, jos olisi nähnyt asiakkaan itse kantavan matkalaukkuaan. Reppuuni ei kuitenkaan koske kukaan muu kuin minä.

Matkaan lentokentälle meni yllättävän sujuvassa liikenteessä noin puoli tuntia. Muodollisuudet olivat aika tuttuja, mutta lähes täysin manuaaleja. Ennen koneeseen pääsyä passit ja boarding passit tarkastettiin puolen kymmentä kertaa ja laukut tutkittiin kolmesti. Meillä oli reilun kahden tunnin odotus hyvin tylsällä ja vain viisi lähtöporttia omaavalla Tribhuvanin kansainvälisellä lentokentällä. Hieman ennen Seijaa ja minua projektilaiset lähtivät Qatar Airin koneella Dohan kautta Helsinkiin. Seijan ja minun Jet Airlinesin lento Delhiin lähti vartin yli kaksitoista. Lento meni ihan hyvin, mutta tätä lentoyhtiötä emme enää käytä. Seija yritti saada lentoemännältä, joka oli erittäin kaunis (minun huomio), kahvin, mutta tämä ei vaimon pyytelyä havainnut, vaikka yrityksiä oli useita. Yksi minun Nepalin käynnin isoista toiveista oli nähdä Himalajan vuoristo ja nyt se on nähty! Tosin vain käytävän toiselta puolelta olevasta ikkunasta näkyi muutama lumihuippuinen vuorenhuippu pilvien välistä. Se kuitenkin lasketaan.

Lento kesti vain puolisentoista tuntia ilmoitetun kahden tunnin sijasta. Himalajalla aika pysähtyy, tai ainakin hidastuu! Ikkunapaikalta sai kuvaa Delhin valtavasta laajuudesta, mutta mitään selkeätä maamerkkiä ei näkynyt. New Delhin Indira Gandhin kansainvälinen lentokenttä oli hyvin moderni ja oikein toimiva. Siis kaikkea muuta kuin olin odottanut. Hurjan pitkän käytävän jälkeen tulimme laajaan halliin, missä ensin täytimme embarkation kortin ja sitten menimme väärään viisumijonoon. Havaitsimme virheen varsin pian ja siirryimme oikeaan e-visa jonoon. Jonot olivat miellyttävän lyhyet ja Seija pääsi muutamassa minuutissa ojentamaan iloiselle nuorelle miehelle passin, viisumin ja embarkation kortin. Sen jälkeen meidän jono alkoi kasvaa! Laite ottaa kaikkien tulijoiden sormenjäljet, mutta Seijan sormenjälkiä se ei saanut millään otettua. Itse hän selitti virkailijalle, että hänen etusormeen oli tullut joku jokin aika sitten haava, ja sen takia sormenjälki on vioittunut. Joopa joo, ajatteli kaiken kuullut virkailija hindiksi, ja komensi rouvaa vain pitämään sormiaan laitteen lasilla. En tiedä kyllästyikö edelleen hymyilevä virkailija, mutta lopulta hän päästi Seijan maahansa. Minun kauniin täydelliset sormenjäljet tallennettiin salamavauhtia ja pääsin Seijan seuraksi Intiaan pidättämättä jonoa yhtään ylimääräistä

Olen aina lentokentällä aulaan saapuessani katsellut odottavien taksikuskien kylttejä, jos siellä sattuisi olemaan minun nimeni, mutta ikinä ei ole ollut. Nyt koko nimi, ja aivan ihan oikein kirjoitettuna, näkyi turbaanipäisen sikhin edessään pitämässä isossa lapussa. En kuitenkaan ollut yllättynyt vaan helpottunut, sillä olimme tilanneet kuljetuksen hotellille etukäteen. Täysin vaitonainen ja ilmeetön mies johdatti meidät ihanan lämpimässä ulkoilmassa parkkihallille, missä Hyundai odotti häntä ja meitä. Ajo halki Delhin kesti yllättävän vähän aikaa. Liikennettä oli ihan runsaasti, mutta Kathmandun ruuhkia ei ollut lainkaan. Kadut olivat hyvässä kunnossa ja leveitä. Toki kuski ajeli avin hyviä teitä pitkin. Näimme muun muassa presidentin valtavan palatsin sekä parlamentin. Alkuiltapäivästä olimme Connaught Royale Hotelissa, minne molemmat lapsemme olivat saapuneet jo aikaisin aamulla.

Majoittuminen sujui ongelmitta ja huone oli ihan mukava, aika tavallisen oloinen hotellihuone. Mitään Intian eksotiikkaa ei huoneessa ollut, mutta se oli puhdas ja kunnollinen. Lyhyen hengähdyksen jälkeen lähdimme katselemaan Delhin koilliskulmaa, minne olemme majoittuneet. Mahatma Gandhin muistomerkki näytti olevan sopivan kävelymatkan päässä, joten lähdimme lampsimaan sinne päin. Se oli erehdys. Delhissä ei kävely ole järkevää kuin lyhyillä etäisyyksillä. Kathmandussa, kaikesta häslingistä huolimatta kävely kaupungilla oli huoletonta ja mukavaa. Delhissä emme mitään uhkaavaa kokeneet, mutta täällä tunnelma oli aivan erilaista. Nyt meitä tuijotettiin aivan eri laajuudessa, toistuvasti oltiin tyrkyttämässä taksia tai tuktukin kyytiä. Yleensä minua uskottiin kerralla, mutta välillä oli raivostuttavan sitkeitä yrittäjiä, jotka käyttivät kaikki keinot saadakseen kyydin. Kurjuus ja köyhyys ovat ehkä vielä hieman ikävämmällä tasolla kuin Kathmandussa, ja täällä se näkyy huomattavasti aggressiivisemmin. Emme pelänneet, mutta myyjät tulevat tarjoamaan rihkamaansa sinnikkäämmin, kerjäläiset tulevat lähemmäksi ja taksikuskit eivät meinaa uskoa sanaa. Toisaalta kohtasimme myös vilpittömästi apuaan tarjoavia paikallisia, mutta huijauksen ja vilpittömyyden eroa on rehellisyyteen tottuneen vaikea erottaa.

Kävelimme kuitenkin loppuun saakka ja lapset saivat kokemuksen kolmannen maailman todellisuudesta. Liikenne on täällä aika samanlaista kuin Kathmandussa, mutta kadut ovat paremmassa kunnossa ja leveämpiä, joten voidaan ajaa kovempaa. Toisaalta autot eivät tunge niin paljon joka koloon kuin pohjoisessa naapurissa vaan enemmän pysyttiin jonoissa ja kaistoilla. Likaisuus on täällä, ainakin joillakin paikoilla, vielä kauhistuttavampaa kuin Nepalissa. Kathmandun kaduilla näin ainoastaan yhden kuolleen rotan. Täällä näimme pienellä sementtien ympäröimällä maa-alueella puolenkymmentä kisailevaa pulleaa rottaa. Paikalliset istuivat niiden edessä ilman mitään huolen häivää. Illan pimennyttyä näin myös varsin kookkaan torakan kulkevan jalkakäytävällä, joten kaikenlainen elämä on täällä meitä kaikkia lähellä. Marko oli Kathmandussa kiinnostunut eläinten kuvaamisesta. Delhissä hän tutustuisi aivan uusiin lajeihin.

Lopulta pääsimme Gandhin muistomerkille ja turvatarkastuksen jälkeen meidät laskettiin sisään puistoon. Minun taskusta löytyi paperiin käärittyjä makeisia. Kopelointitarkastuksen tehnyt sotilas katsoi minua vakavasti, mutta antoi minun mennä muistomerkille, kun olin luvannut olla syömättä karkkeja alueella. Minun edellä oleva paikallinen komennettiin viemään makeisensa pois. Ymmärrän, että täällä halutaan kunnioittaan kansallissankaria ja minä myös nostan molemmat käteni Mahatma Gandhin puolesta suoraan ylös. Siinä oli rohkea mies. Kuitenkin maassa olisi enemmän korjattavaa kuin karkkipapereiden löytyminen Mahatman muistomerkin läheisyydestä. Alue oli ihan hieno laajoine nurmikoineen ja ikuisine tulineen, mutta parasta olivat Gandhin mietelauseet ja hyvin merkittävän miehen yksinkertainen muotokuva.

Kokemuksen kautta oppineena palasimme Connaught Placelle taksille. Yksi tuktuk-kuski oli harvinaisen sitkeä eikä millään meinannut uskoa, että tarvitsemme taksin emmekä hänen neljälle hengelle kovin pientä menopeliä. Hän väitti, ettei takseja täällä ole, ja kun menin lähellä olevan taksin luokse juttusille, tuktuk-kuski vielä aidan takaa huuteli, ettei taksiin oteta neljää kyytiläistä. Varttitunnin päästä olimme kaikki neljä Connaught Placella taksin viemänä ja lystistä maksoimme 300 rupiaa eli jotain kolmen ja neljän euron välillä. Nyt olimme sellaisella alueella, että turisti herätti vain vähän huomiota ja oikeastaan positiivista sellaista. Meille tuli paljon neuvoja missä oli ostoskeskus, mutta ostaminen ei meitä nyt kiinnostanut. Löysimme pankkiautomaatin ja menimme nostamaan rahaa. En ole missään ikinä ennen kohdannut pankkiautomaattia, missä olisi vartija ollut vieressä vartioimassa. Automaatti oli pienessä huoneessa kadun kulmassa ja meidän mennessä sisällä tuli toinenkin vartija vartioimaan/auttamaan rahan nostossa. Emme kuitenkaan saaneet rahaa, koska korttimme ei toiminut tässä paikallisessa automaatissa. Kokeilimme paria muutakin, mutta jäimme ilman seteleitä, mutta onneksi meillä oli riittävästi tälle illalle.

Kävimme syömässä Lord of the Drinks -ravintolassa. Nimi lupasi jotain muuta kuin hyvää ruokapaikkaa, mutta saimme kuitenkin mahamme täyteen. Ainakin kaikki muut kuin aina nälkäinen poikani. Paikka oli vähintäänkin kallis tämän maan hintatasoon, mutta mieluummin maksaa enemmän ja pitää vatsan kunnossa. Musiikki oli huonoa, aivan liian kovaa, mutta hurjasta ilmastoinnista huolimatta olimme tyytyväisiä saatuamme juotavaa ja syötävää. Palasimme noin puolentoista kilometrin matkan hotellille, joskin se taisi melkein kaksinkertaistua minun epäonnistuneen kartanluvun johdosta. Tämä ei ollut Delhin huonoimpia alueita, mutta pimeässä kulkeminen ei kuitenkaan ollut hyvin miellyttävää. Ei meitä ketään pelottanut, mutta ei meillä sellaista parasta leppoisan mukavaakaan ollut.

Minä en saattanut kuvata Intiaa kovin ruusuisin kuvin tämän ensimmäisen päivän perusteella. Kyllä kaikki on totta, mutta annetaan vielä mahdollisuus tälle suurelle valtiolle ja katsotaan mikä on mieli viikon päästä. Ainakaan puolisoa ei ole vielä Intiassa paleltanut. Ei edes illalla. Ja se on paljon eteenpäin.