Chicago, IL

Springfieldissä oli aamulla kolme astetta lämmintä, mutta muuten aamu oli kaunis ja aurinkoinen. Aamiaisella oli hämmentävän paljon ihmisiä. Ilmeisesti täällä on joku nuorten baseballturnaus, koska pelaajia oli aamiaishuone täynnä. Tarjolla oli periaatteessa lämmin aamiainen, mutta en ottanut jauhoista tehtyä munakasta enkä todella rasvaisia jauhelihapihvejä vaan pysyin paahtoleivissä ja kahvissa. Otin vielä banaanin, joten aamiaiseen kuului ruokaympyrästä ainakin kolme lohkoa.

Olin suunnitellut peseväni vaatteita matkan aikana kahdesti, mutta pyykkäys ei loppumatkalla napannut, joten jouduin menemään kauppaan. Se ei ole minun suosikkitouhuja, mutta punnitsin sen helpoimmaksi vaihtoehdoksi. Nyt pärjään loppumatkan vaatteiden puolesta. Kaupassakäynnin jälkeen ajoin Springfieldin pohjoisosaan, missä oli parlamentin komea rakennus. Täällä on Lincolnin hauta, mutta se on sijoitettu johonkin salaiseen paikkaan, sillä se ei ollut siellä, missä kartan mukaan sen piti olla. Jätin Lincolnin rauhaan ja lähdin ajamaan pohjoiseen päin.

Ajelin enimmäkseen pienempiä teitä nauttien rauhallisesta etenemisestä Illinoisin maaseudulla. Aluksi ympäristö oli kovin tasaista, mutta pohjoisempana oli kumpuilevampaa maastoa, mutta isoista mäistä ei voi puhua. Täällä ei kevään etenemisessä ole tapahtunut yhtään mitään kahteen viikkoon, jonka olin etelässä. Lunta ei sentään enää ole, mutta puissa on vain mitätön lehti, mutta sentään jotkut puut kukkivat komeasti.

Matkan varrella oli Peoria, jonka keskusta oli aika kivan näköinen, mutta en sinne viikonloppureissua tekisi. Jatkoin siitä maaseudun keskellä, joskin välillä ajoin tylsempää moottoritietä. Iltapäivän alussa saavuin Rockfordiin, missä tein kävelylenkin. Olisin mielelläni mennyt kahville ja välipalalle, mutta kaupungin keskustassa ei sellaisia paikkoja ollut. Kaupunki oli hyvin hiljainen eikä sillä ollut muutenkaan mitään tarjottavaa minulle. Jatkoin Kaakkois-Illinoisin kivan mäkisissä maisemissa kohti Chicagoa. Katselin maisemia, joissa olin viettänyt vuoden melkein 40 vuotta sitten. Lähes kaikki oli muuttunut tässä ajassa eikä se ihme olekaan.

Lauantailiikenne kohti Chicagoa oli hyvin vilkasta. Ajauduin tullitielle, mutta 1,50 dollarin maksu ei ollut kovin merkitsevä. Tullitien jälkeen jatkoin tietä 90 kohti kaupunkia ja sama oli mielessä monilla muillakin. Keskimäärin etenimme juoksuvauhtia, mutta välillä olisivat mummotkin pysyneet kävelyvauhdissa mukana. Eipä siinä auttanut kuin edetä muiden mukana. Lopulta pääsin Ohio Streetin exitiin, jonka jälkeen etenin ripeästi Chicagon keskustaan. Siellä oli jälleen kadut täynnä kulkijaa, joten kulkeminen oli hitaan puoleista. Puhelin johdatti minut pysäköintihallille, minne jättäisin auton. Minun piti kuitenkin täyttää bensatankki, mutta keskustassa bensa-asemat olivat vähissä. Havaitsin äkkiä BP-aseman viereisessä korttelissa, mutta jouduin kiertämään yksisuuntaisten katujen vuoksi pitkän ja monimutkaisen kierroksen ennen kuin pääsin tankkaamaan. Bensa oli Chicagon keskustassa melkein dollarin gallonalta kalliimpaa kuin Mississippin takamailla, mutta siitä huolimatta se oli huomattavasti Suomen hintoja halvempaa. Parkkihalliin pääsemiseen vaati jälleen monta kiemuraa, mutta onneksi tiesin mihin minun pitää mennä ja niin vain Loopin keskeltä oikean hallin löysin. Enterprisen toimisto oli jo kiinni, mutta sain jätettyä auton parkkihalliin ja avaimet laatikkoon. Kia oli toiminut oikein hyvin. En ollut törttöillyt mitään vakavaa. Maileja tuli varsin runsaasti, mutta se oli ollut tarjoituskin. Ajaminen oli erittäin mukavaa niin kuin pitikin. Ehdin nähdä oikein paljon kaikkea hienoa, tavallista, jännittävää ja mielenkiintoista. Yhdysvallat on aivan erinomainen maa katsella auton kyydistä. Näkemistä tälläkin matkalla oli hyvin paljon, vaikka sekä itä- että länsiosat maasta jäivät kokonaan käymättä ja maan keskiosat ovat kuitenkin tylsintä aluetta.

Kävelin kylmässä viimassa Franklin Avenuelle ja kirjauduin Hyatt-hotelliin, mihin varasin eilen huoneen. Hotellien hintataso USA:n kolmanneksi suurimmassa kaupungissa on tietenkin korkea, mutta kaksi yötä Hyattissa 260 dollarilla oli oikein mukava löytö. Kirjautuminen sujui hyvin, vaikka täälläkään ei sukunimeäni osattu kirjoittaa ilman passin apua. Huone oli olosuhteisiin nähden huokea, mutta mitätön se ei ollut. Ainoastaan Thessalonikissa olen ollut suuremmassa hotellihuoneessa kuin tämä. Kahden suuren parisängyn lisäksi huoneessa on oleskelua varten kulmasohva pöytineen. Huoneen pituus oli noin 12 metriä, mikä on hotellihuoneeksi aivan yletön ja täysin turha.

Lähdin pian majoittautumisen jälkeen kaupungille. Kuljin tuttujen pilvenpiirtäjien lomassa ja menin kuuluisan urheiluselostajan Harry Carayn ravintolaan ruokailemaan. Ulkoovella oli aivan eri ruokalista kuin sisällä, joten jouduin taipumaan matkan kalleimpaan ateriaan. Tosin aika moni ateria on jäänyt väliin, joten tämäkään ei budjettia järkyttänyt. Ruokalista oli hieman rajoittunut ja koska en halunnut suurta pihviä, tilasin pastan suurten katkarapujen kanssa. Pasta oli pastaa, mutta katkaravut aivan erinomaisia. Kiertelin jonkin aikaa pimentyneessä ja kovin kylmässä Chicagossa ennen kuin palasin valtavaan hotellihuoneeseeni. Kotimatkalla katselin Merchandise Mart -rakennuksen, joka valmistuessaan 30-luvulla oli maailman suurin rakennus, seinään heijastettua valotaidetosta.

Weather-channelilla kerrottiin, että Vicksburgissa oli ollut tornado, joka oli tehnyt jonkin verran tuhoja kaupungissa. Olisi siis voinut säät huonomminkin matkan varrella sattua.