San Antonio, TX

Pääsihän Matti viimein kesään!

Tosin ei vielä Galvestonissa. Aamu rannikolla oli hyvin sumuinen eikä lämpöä ollut paljon kymmentä astetta enempää. Hotellin heppoisen aamiaisen jälkeen pakkasin vähäiset tavarani autoon ja kiihdytin Kian rantatielle. Olisi ollut kiva jatkaa pitempäänkin meren rannalla, mutta tässä sumussa siitä ei olisi ollut mitään iloa. Lähdin siis kohti sisämaata edeten Interstate 45:tä suoraan Houstoniin.

Arvelin lauantaista johtuen valtatien olevan melko vähäliikenteisen, mutta siinä olin aivan väärässä. Jo useamman kymmenen kilometriä ennen Houstonia hyvin leveä moottoritie oli täynnä autoja. Nopeusrajoitus oli 75 mailia tunnissa ja minä ajoin vajaata 80 enkä päässyt edes kaikista rekoista ohitse. Moottoritieverkosto Houstonin ympärillä oli hyvin monimutkainen ja ilman puhelimen neuvoja kiertäisin kaupunkia edelleenkin. Olin laittanut opastuksen ydinkeskustaan ja ajoin ohjeiden mukaan rampille, josta piti päästä pois moottoritieltä, mutta tietenkin juuri se ramppi oli tietyön vuoksi suljettu. Jouduin ottamaan vauhtia kaupungin ulkopuolelta ja nyt löytyi reitti keskustaan. Liikenne loppui välittömästi eikä keskustassa liikkunut juuri ketään muuta minun lisäksi. Oli siellä kuitenkin yksi poliisiauto ja juuri siinä kulmassa, mistä olin kääntymässä oikealle valojen ollessa punaisena. En ollut ihan varma saako Texasissa kääntyä oikealle punaisella, mutta ainakaan sheriffi ei lähtenyt minun perääni. Auton ajoin parkkihalliin Lamar ja Caroline katujen kulmaukseen.

Houstonissa oli noin 15 astetta lämmintä ja taivas uhkasi koko ajan sadetta. Eilinen säätiedotus varoitti ukkoskuuroista ja jopa pienestä tornadomahdollisuudesta, mutta koko päivänä tuli vain muutama pieni sadekuuro eikä kevyt tuuli saanut edes puun lehtiä liikkeelle. Kävelin Houstonin keskustassa pari tuntia ja siellä oli hyvin tylsää. Kaupungissa oli paljon korkeita rakennuksia, mutta nekin olivat tylsän näköisiä. Varmaan jossain päin kaupunkia on ravintoloita ja baareja, mutta keskustassa ei ollut juuri kauppojakaan. Harvoin, jos koskaan olen ollut näin tylsässä suuren kaupungin keskustassa. Löysin sentään kahvilan, missä söin vähän välipalaa ennen kuin kävelin parkkihallille. Olin kirjoittanut hallin sijainnin oikein ylös, sillä olisi todella noloa, ja typerää, hukata auto. Kadunkulmauksesta huolimatta en meinannut tunnistaa useista parkkihalleista sitä oikeaa, mutta lopulta löysin Kian.

Palasin moottoritielle tuhansien muiden menijöiden joukkoon. Nyt suuntasin itään ja ajoin reilussa kolmessa tunnissa Interstate 30:tä suoraan San Antonioon pysähtyen ainoastaan tankkaamaan polttoainetta. San Antonion lähellä liikenne ei ollut niin hurjaa kuin Houstonissa ja kulku kaupungin keskustaan sujui lähes helposti. Olin eilen varannut huoneen Inn at the Alamo -motellista, joka oli yllättävän lähellä keskustaa omassa hintaluokassaan. Pysäköin motellin sisäpihalle ja nousin autosta. Nyt olin tullut kesään. Lämpötila oli oikein miellyttävät noin 27 astetta.

Majoituin nopeasti huoneeseen, joka oli kuin kopio sekä New Orleansin että Galvestonin huoneista. Huone oli taas suuri ja nukkumatilaa neljälle. Tempaisin sortsit jalkaan ja lähdin kesän viettoon. San Antonion kuuluisin, ja yksi koko USAn kuuluisin, nähtävyys on Alamo. Paikka ei ole kovin tunnettu Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta täällä se kuvastaa amerikkalaista rohkeutta ja urhoollisuutta. Sodassa Meksikoa vastaan 1800-luvulla pieni joukko amerikkalaisia, muun muassa Davy Crockett, piti hyvin pitkään puoliaan monikymmenkertaista meksikolaisarmeijaa vastaan. Lopulta kaikki puolustajat kuolivat, mutta legenda elää yhä vahvana. Jäljellä on lähinnä vain vanha kirkkorakennus sekä sen ympärillä puutarha. Paikalla oli paljon turisteja, mutta onneksi ei kuitenkaan ahdistavan paljon.

San Antonio on Yhdysvaltain kahdeksanneksi suurin kaupunki, mutta täällä ei keskustassa ole paljon korkeita rakennuksia ja nekin ovat hieman vanhempia ja huomattavasti komeampia kuin mikään Houstonissa. Kaupungin halki virtaa San Antonio -joki ja sen rinnalle on rakennettu neliön muotoinen kanava, jonka reunoilla on hyvin runsaasti ravintoloita. Siellä oli valtavasti ihmisiä ja alue oli hyvin viihdyttävä. Veden molemmilla puolilla kiersi jalkakäytävät, joiden reunalla oli kymmeniä ravintoloita. Nautiskelin oluen ihmisiä ja kanavassa kulkevia veneitä katsellen. Pidän kovasti jokiristeilyistä ja niin kävin ostamassa tiketin myös tähän reilun puolen tunnin veneilyyn. Se oli ihan mukava, vaikka paikkani oli ahdas.

Kuljin ja kiertelin alueella, kunnes menin the Esquire baariin. Se oli avautunut vuonna 1933 vain minuutti sen jälkeen, kun kieltolaki kumottiin. Tiloissa oli ollut sitä ennen parturiliike, mutta siitä huolimatta baari oli valmis heti lain kumouduttua ilman remonttia. Kummallista! Toinen erikoinen yksityiskohta on, että John F. Kennedy oli käynyt baarissa päivää ennen kuin hänet ammuttiin Dallasissa. Baari oli oikein hieno pitkine baareineen. Siellä oli meluisaa ja aika pimeää, mutta oikein tunnelmallista. Söin siellä jonkinlaisen muhennoksen, joka oli mukavan mausteista. Kiertelin vielä vähän aikaa kaupungin keskustassa ennen kuin palasin illan alkaessa pimetä takaisin hotellille. Viimeinkin sain käyttää huoneessani lämmityslaitetta viilennykseen enkä lämmitykseen.

Texas on tähän mennessä ollut minulle pettymys. Ei yhtään cowboyta tai edes autiomaata. Oli kuin olisi ajanut Saksan moottoritietä hieman kumpuilevassa maastossa, jossa oli kovin vihreätä. Autojakin oli paljon ja ne ajoivat melkein yhtä kovaa.