Southampton

Perjantaista lähtien oli varoiteltu Helsingin lentokentän hurjista ruuhkista. Jonot ovat kiemurrelleet pitkin hallia kymmenien, ellei jopa satojen metrien mittaisina. Otimme hieman varman päälle, ja saavuimme lentokentälle kolmisen tuntia ennen lennon lähtöä. Kovasti mainostettuja jonoja ei ollut missään vaan saimme tehtyä lähtöselvityksen ihan keskenämme yhdellä monista vapaista automaateista. Matkalaukun saimme jätettyä hihnalle ilman, että ketään muuta oli lähistölläkään. Turvatarkastuksessa sentään oli jono, mutta se oli alle kymmenen hengen mittainen. Selvisimme koko ruljanssista parissa kymmenessä minuutissa, mikä oli hienoa, mutta jotenkin tunsin tulleeni petetyksi.

Helsingin kenttää on uusittu runsaasti. Turvatarkastuksessa olivat uudet läpivalaisulaitteet, jotka näyttivät aivan sairaalan aivoskannereilta. Enää ei tarvitse ottaa repusta tietokonetta tai nesteitä esille vaan kaikki voi vain laittaa kaukaloon, joka viedään skannerin läpi. Helppoa ja kätevää. Myös terminaali kahteen on avattu uusia tiloja. Siellä on mukavan väljää ja lentokentäksi oikeastaan aika viihtyisääkin. Meillä oli runsaasti aikaa tutustua uusiin tiloihin, ja kiireettä nautimme juomat sekä söimme palat pizzaa lounaaksi. Kentällä oli vähemmän ihmisiä kuin uutisten perusteella oletin. Eniten minua huvitti katsella harvalukuista aasialaisten joukkoa, joista suurimmalla osalla oli yllään valkoiset kertakäyttöhaalarit sekä kaksinkertaiset maskit. Joillakin oli jopa kenkien päälle viritelty muovipussit. Riskaabelihommaa tämä matkustaminen. Muilla matkustajilla maskien käyttö oli melko vähäistä.

Lentomme Lontooseen oli tunnin myöhässä, joten minulla oli aikaa ottaa tietokone esille ja hieman kirjoitella lentokentän tunnelmista puolison lukiessa jännäriä. Melkein neljä tuntia kentälle saapumisen jälkeen pääsimme lentokoneeseen. Lento Lontooseen kesti kaksi ja puoli tuntia, mutta koneen pysäköimiseen meni yli puoli tuntia. Ensin jouduimme odottamaan yli varttitunnin, koska joku toinen lentokone oli meidän paikalla. Sitten saimme luvan mennä toiselle paikalle. Tämän paikan vieressä oli kuitenkin puolen kymmentä paloautoa ja muuta hälytysajoneuvoa vilkut päällä eikä meidän annettu pysäköidä siihenkään. Meille ei selvinnyt mikä oli hässäkän syy, mutta ihan hyvä, että siirryimme kauemmaksi. Kiersimme vielä yhden terminaalirakennuksen ennen kuin kapteeni sai luvan pysäköidä Airbusin. Meillä ei onneksi ollut kiirettä, mutta joillakin oli jatkolennot, joille ehtiminen oli epätodennäköistä.

Passi- ja tullimuodollisuuksien, jotka kaikki sujuivat ilman kosketuksia ihmisiin, jälkeen meidän piti päästä Terminaali viiteen. Sinne pääsimme ilmaisella junalla, joka liikennöi syvällä maan alla. Meidän piti matkustaa vielä bussilla Southamptoniin, ja olimme bussiasemalla vajaa tunti ennen määräaikaa. Ehdimme käydä Caffe Nerossa pienellä iltapalalla ennen kuin siirryimme ihmettelemään miltä laiturilta bussimme lähtisi. Olin saanut sähköpostiin viestin, että bussimme ei olisikaan National Express, kuten alun perin piti olla vaan jokin toinen. Laitureilla ei ollut mitään vinkkejä mihin bussimme voisi tulla, mutta onneksi paikalla oli lentokentän virkailija, joka tiesi osoittaa meille oikean laiturin. Siinä odottelimme 20:15 paikallista aikaa saakka, ja South Coast ‑yhtiön bussi tuli eteemme.

Reilun tunnin ja vartin matka etelärannikolle oli tylsä, koska ajoimme vain moottoritietä pitkin eikä sieltä maisemia juuri näkynyt. Ennen Southamptonia pysähdyttiin ainoastaan Winchesterissä, ja sielläkin keskustan ulkopuolella. Nousimme pois Southamptonin bussiasemalla ja kävelimme noin puolen kilometrin matkan Ibis-hotelliin. Huone oli tylsä ja likaisesta ikkunasta näkyi vain McDonalds, mutta kello oli tätä aikaa jo kymmenen, joten huoneen sijainnilla ei ollut merkitystä. Siirtyminen Englantiin oli tapahtunut ja huomenna päästään nauttimaan kunnolla matkanteosta. Yhtään valokuvaakaan en ottanut, koska emme nähneet mitään kuvattavan arvoista.