Madrid

Yllätyksiä huominen toi, mutta ei kovin hyviä.

Aamu Leónissa sujui kuten tyypillinen hotelliaamu yleensä sujuu. Heräsimme ennen kellon soittoa ja rauhallisten aamutoimien jälkeen laskeuduimme kerrosta alemmaksi aamiaiselle. Nyt sekä ruoka että kahvi olivat hyviä. Tarjolla oli mukavan runsaasti erilaista syötävää ja puitteetkin olivat hyvän aamun mukaiset.

Yhdeksän jälkeen kävelimme muutaman sata metriä parkkihallille. Nyt poistuminen hallista oli hyvin helppoa eikä autoa tarvinnut sompailla ahtaissa paikoissa. Leónista ajaminen sujui helposti eikä yksi harhaan ajo aiheuttanut kuin ehkä minuutin ajan menetyksen. Olimme pian poissa hienosta kaupungista ja ajoimme etelään päin melkein tyhjällä moottoritiellä. Meillä oli reilun kolmen tunnin ajomatka Madridiin ja se taitettiin pääsääntöisesti AP-6:ta pitkin. Maisemat olivat taas hyvin tasaisia eikä niissä ollut kovin paljon ihmeteltävää. Liikennettä oli ensimmäiset vajaa 200 kilometriä hyvin vähän. Vasta tultuamme lähemmäksi Madridia alkoi meillä olla enemmän seuraa.

Vesisade alkoi noin puolitoista tuntia lähdön jälkeen. Aluksi se oli melko maltillista eikä huonojen pyyhkimien kanssa ollut mitään ongelmia. Hiljalleen sade voimistui yhdessä autojen määrän kanssa.  Meillä oli tarkoitus pysähtyä ennen Madridia El Escorialissa katsomassa komeata palatsia, mutta siinä vaiheessa vettä satoi niin paljon, että päätimme jättää sen väliin ja palauttaa auto saman tien lentokentälle. Vesisade yltyi lähelle monsuunia ja autojen määrä kasvoi niin, että tiesimme suurkaupungin olevan lähellä. Yleensä nautin aina ajamisesta, mutta nyt se ei ollut enää hauskaa. Näkyvyys oli hyvin rajattua eivätkä huonot lasinpyyhkijät auttaneet asiaa ollenkaan. Onneksi kartanluku oli Seijan vastuulla, jolloin minä pystyin keskittymään pelkästään ajamiseen. Seija kertoi minulle puhelimen neuvot tulevista liittymistä, joten pystyin ottamaan oikean kaistan riittävän aikaisin. Lentokentälle oli hämmentävän pitkä matka, mutta lopulta sinne päästiin eikä Golfissa ollut yhtään uutta kolhua. Me emme lähteneet enää etsimään huoltoasemaa, missä olisimme tankanneet auton vaan maksoimme erotuksen.

Meillä oli hotelli Madridin keskustassa, minne ajoimme metrolla. Jouduimme vaihtamaan junaa kahdesti ennen kuin saavuimme Antón Martin -asemalle. Kävelyä Evoke Madrid -hotellille oli muutama sata metriä ja onnistuimme pysymään melko kuivina kulkien rakennusten vierellä ja Seija sateenvarjon alla. Huoneemme on kovin pieni, mutta Madridin hinnoissa huokea. Se on suurin piirtein saman hintainen kuin matkan muutkin huoneet ovat olleet, mutta palvelut, kuten aamiainen, puuttuvat kokonaan. Sijainti oli meille tärkein kriteeri hotellin valinnassa.

Heti majoittumisen jälkeen lähdimme syömään. Vettä satoi aivan hulvattomasti ja vaikka valitsimme ravintolan heti korttelin kierrettyämme, olivat jalat jo aivan märät. Poutasäällä emme olisi tätä ravintolaa valinneet, mutta nyt jouduimme tyytymään siihen. Otimme salaatin ja bocadillon, jotka täyttivät tehtävänsä, mutteivat ansaitse kehuja. Paras uutinen oli, että ulkona sade hiipui pieneksi tihkuksi. Heti maksettuamme lähdimme kävelemään ja katselemaan kaupunkia. Komealle Plaza Mayorille ehdimme vielä tihkusateen aikana, mutta pian sen jälkeen vettä alkoi jälleen tulla taivaalta hyvin voimakkaasti. Pakenimme tylsään baariin, missä otimme kahvin ja oluen, jotka nautimme ilman kiirettä. Hetken näytti jo paremmalta, mutta se oli vain pieni kiusa, jonka pilvet meille tekivät. Poistuessamme baarista vettä satoi jälleen hyvin runsaasti ja alas päin viettävä katu lainehti vettä. Seisoimme vähän aikaa katoksen alla toivoen ihmettä, mutta sitä ei tullut. Huomasin kulman takana toisen baarin, mihin menimme juomaan uudet juomat. Ehkä ihme tapahtuisi ginger alen ja oluen aikana ja pilvet karkaisivat pois ja aurinko paistasi, kuten Espanjassa on tapana. Ei tapahtunut! Vettä tuli niin, että Esterikin oli kateellinen. Kadut lainehtivat vedestä ja uutta tuli suurin pisaroin. Ja ettei meillä olisi ollut liian persikkaista puhalsi tuuli sateen enemmän vaakasuoraan. No peli oli menetetty, joten päätimme palata hotellille. Matkaa ei ollut paljon kilometriä enempää, mutta perillä olimme märkiä kalsareita myöten. Sade jatkui koko illan ja vaikka se olisi loppunut, niin meillä ei olisi ollut kuivia vaatteita laittaa päälle. Niin ilta meni pienessä huoneessa huomista odotellen.

En anna viimeisen Espanjapäivän haitata muuten oikein mukavaa matkaa. Tällä kertaa sää ei ollut meidän puolellamme, mutta eihän niin voi joka kerta olla. Pääsimme käymään monissa oikein hienoissa kaupungeissa ja näimme paljon kivoja paikkoja. Sain listoilleni seitsemän uutta Unescon maailmanperintökohdetta. Aamulla aikaisin ajamme metrolla lentokentälle ja lennämme takaisin kotimaahan.

León

Espanja ei voinut tarjota turisteille kahta sateista päivää peräkkäin. Aamupäivän aikana vielä satoi, mutta vain muodon vuoksi ja lopun päivää olikin sitten poutaista ja melkein lämmintäkin. Tämä kelpasi meille, vaikka mielellään olisimme lämpimämpääkin vastaanottaneet.

Aamu alkoi aamiaisella, joka on aikaisempia suppeampi, mutta nyt kahvi oli hyvää. Pakkaaminen oli nopea, kuten aiemminkin ja olimme autossa mukavasti ennen yhdeksää. Päivän ainoa haaste oli saada auto pois kellarista ja sen jälkeen ajaminen olikin vain laskettelua eteenpäin. Ajo epäonnistui aluksi, sillä lähdin väärään suuntaan ennen kuin puhelin alkoi kertomaan reittiä ja meiltä meni Santiago de Compostelan aamuruuhkassa jonkin aikaa ennen kuin Golfin keula osoitti oikeaan suuntaan.

Kesti toista tuntia ajaa Lugoon, jossa pysähdyttiin pilvisessä, mutta poutaisessa aamupäivässä. Lugossa on säilynyt roomalaisten rakentama kaupungin ympäröimä muuri täysin vahingoittumattomana. Ilmeisesti missään muualla tällaista muuria ei ole säilynyt näin hyvin. Kiersin muuria hipoen melkein koko ympyrän ennen kuin vastaamme tuli parkkihalli, mihin saimme jätettyä auton. Parkkipaikan etsiminen usein on ollut kaikkein hankalin asia kaupungeissa. Liikenne sujuu täällä yllättävän sujuvasti. Koohailua ei ole ollut ollenkaan vaan ajetaan rauhallisesti ja annetaan kaistan vaihdossa tietä turistillekin. Maanteilläkään ei kovin paljon ylitetä nopeusrajoituksia ja sielläkin kunnioitus toisia kohtaan on parempi kuin osasin odottaa. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että täällä suunnalla liikenne on aika väljää. Liikenteessä tapahtuu kuitenkin paljon kaikkea. Eilen ajelin ihan rauhassa moottoritiellä 120 km/h, kun näin edessäni suuren ämpärin keskellä kaistaani. Ehdin kiertää sen ongelmitta, mutta jos en olisi ehtinyt, niin Golfin keula olisi ollut eri muotoinen.

Vierailimme Lugossa pari tuntia ja visiitti oli oikein mukava. Muurin sisäpuolella oli ihan tavallinen espanjalainen kaupunki, joskin liikennettä siellä oli ymmärrettävästi kovin vähän. Menimme Plaza Mayorin reunalle kahvilaan ja nautimme kahvit churrojen kera. Paikka oli kovin suosittu ja äänekäs, mutta tunnelma kiva. Sen jälkeen kiersimme keskustassa sekä nousimme kävelemään roomalaisten rakentaman muurin päälle. Minä nautin suuresti muurista ja massiivisesta kokonaisuudesta. Mutta parasta kaupungissa oli kenkäkauppa, mistä Seija osti itselleen uudet Sketchers-kengät. Vanhat olivat vieläkin eilisen sateen jäljiltä märät ja niiden pohjat olivat kuluneet tasaisiksi, joten kävely sateen liukastamilla laatoilla on ollut vaarallista. Nyt on askellus varmaa ja tyylikästä.

Matkamme jatkui toista tuntia moottoritietä pitkin. Välillä tuli pieniä sadekuuroja, mutta ne eivät menoa haitanneet. Lugon ja Leónin puolivälissä poikkesimme pois moottoritieltä ja ajoimme kovin pieniä teitä pitkin Las Médulasiin. Siellä muinaiset roomalaiset aikoinaan harrastivat kullankaivuuta. He kaivoivat kallioon syviä tunneleita ja täyttivät ne vedellä aiheuttaen maanvyöryjä. Kun kaivuu lopetettiin, oli jäljellä hyvin erikoinen maisema. Maa on täällä rautapitoista ja sen vuoksi melko punaista. Maanvyöryjen tuloksena jäljelle jäi suuria punaisia kartioita ja seinämiä. Ajoimme ensin Las Médulasin kylään, mutta sieltä oli hankala päästä ihastelemaan erikoisia kukkuloita. Kiersimme Orellán kylään hyvin pieniä teitä pitkin ja kävelimme vajaan kilometrin Mirador de Orellániin. Sieltä oranssinpunaisia muodostelmiin oli erinomaiset näkymät.

Palasimme takaisin moottoritielle mutkikkaiden reittien kautta. Leóniin ajo kesti puolisen toista tuntia, mutta se oli vain mukavaa, koska ajaminen on kivaa. Matkan varrella ajoimme useasti pyhiinvaeltajien reitin vieressä. Lähellä Santiago de Compostelaan pyhiinvaeltajia tai ainakin kävelijöitä oli hyvin runsaasti. Vielä lähellä Leóniakin, josta vaelluksen päätepisteeseen on parisataa kilometriä, kulkijoita näkyi yllättävän paljon.

Lähestyminen reilun 100 000 asukkaan kaupunkiin oli helppoa, mutta aivan keskustassa, jossa hotellimme Barceló Leon Conde Luna sijaitsee, liikenne oli jo tiiviimpää. Haukansilmä vieressäni havaitsi parkkihallin suuren liikenneympyrän reunalla. Minä ajoin ympyrän uudestaan ympäri ja kartanlukijan ohjeiden mukaisesti löysin reitin halliin, jonne jätimme Golfin odottamaan huomista. Otimme tavarat mukaamme ja kirjauduimme hotelliin. Hintataso Espanjassa on oikein mukava. Huone, joka on varsin tilava, Leónin keskustassa neljän tähden hotellissa aamiaisella maksoi noin sata euroa. Bensiini ja diesel maksavat noin 1,70 euroa litralta ja esimerkiksi kaksi kahvia churroilla on viisi euroa.

León on kaunis kaupunki. Täällä on paljon todella hienoja rakennuksia, joskin väliin on tungettu melko outoja taloja. Kokonaisuus on kuitenkin erittäin mukava. Käytimme poutaisen illan tutustuen keskustaan ja sen kauniisiin rakennuksiin. Todennäköisesti kaupungin kuuluisin rakennus on Gaudín suunnittelema Casa Botiles, joka on keskustan näkyvällä paikalla hyvin miellyttävä silmäänpistävä monumentti. Kaupungin komeat kirkot ovat myös hienoja katseltavia. Ensimmäisenä menimme kuitenkin syömään, sillä edellinen ruoka oli Lugossa kymmeneltä nautitut churrot. Ravintola oli mukava ja ruoat oikein maistuvia. Seija kaipasi salaattia ja sai sellaisen. Minä otin pientä nautaa ja annos oli erinomainen sekä maultaan että kooltaan. Kiersimme vielä melko laajasti kaupungin keskustaa ja nautimme monista oikein hienoista rakennuksista. Ilta oli melko lämmin, vaikka voimakas tuuli yritti sitä viilentää. Kiertelyn lopuksi ajauduimme kävelykadulle ja päätimme käydä vielä yksillä juomilla ennen paluuta hotellille. Ulkoa ravintola näytti aika tavalliselta, mutta sinne ei kuulunut kovaääninen musiikki eikä näkynyt diskovalot. Onneksi olemme nuorekkaita sekä näöltä että asenteilta, joten käynti oli ihan mukava, etenkin kun Eini ei esiintynyt.

Tämä taisi olla tämän matkan paras päivä, ainakin minun mielestäni. Ellei sitten huominen tuo yllätyksiä.

Santiago de Compostela

Oviedossa meitä nukutti oikein hyvin, toivottavasti myös oviedolaisia. Rauhallisten aamutoimien jälkeen laskeuduimme kerroksen alemmaksi aika suureen aamiaistilaan. Tarjolla oli mukavan runsas aamiainen, jonka lämpimät osuudetkin olivat maittavia. Paitsi kahvi. Se oli laihaa kuin olisi käytetty eilisiä poroja ja niitäkin vain puolikas tavallisesta määrästä. Reppujen pakkaamiseen ei mennyt kauan eikä myöskään niiden viemiseen kellarin autotalliin. Poistuminen ahtaasta hallista oli paljon helpompaa kuin sinne ajaminen.

Oviedon aamuliikenne oli kovin rauhallista eikä kaupungista poistuminen tuottanut ongelmia. Päädyimme pian moottoritielle, jota etenimmekin kolme tuntia ilman pysähdyksiä. Tie kulki ensin pohjoiseen rannikon tuntumaan ja siitä länteen pitkään rannikkoa seuraten. Seutu oli kovin vuoristoista, joten tie eteni ison osan matkasta joko tunnelissa tai sillalla. Täällä oli mukavan vihreää, mikä oli huomattava muutos eiliseen. Mäet ja laaksot toivat kivaa katseltavaa, mutta asutuksen tie kiersi lähes täydellisesti. Vasta lähestyessämme A Coruñaa kulki tie niin, että ympärillä oli asutusta. Ajoimme kaupungin läpi laajan lahden rantaa seuraten. Tännekin oli saatu laitettua liikenneympyröitä paikkoihin, joihin ne eivät minun mielestäni olisi kuuluneet. Niistä huolimatta pääsimme keskustan ohitse aivan Atlanttiin ulottuvan niemen kärjen tuntumaan.

Niemellä sijaitsee maailman vanhin roomalaisten rakentama majakka, joka on edelleen käytössä. Herkuleen torni kohoaa 57 metriä korkean kukkulan harjalla ja on opastanut laivoja välttämään karikoita jo melkein 2 000 vuotta. Torni on 55 metriä korkea, josta tosin ylin 21 metriä on restauroitu 1700-luvulla. Nelikulmainen majakka oli erinomaisen komean näköinen vaaleasta kivestä tehty torni. Se hallitsi koko niemen nokan aluetta ja oli nähtävissä myös kaukaa maalta käsin.

Jouduimme aika pitkään etsimään parkkipaikkaan Golfille, mutta lopulta se löytyi Maritimo Alcalde Francisco Vázquez -kadun varrelta. Ulkona oli 24 astetta lämmintä, mutta tuuli oli hyvin voimakas. Voimakkuutta kuvastaa se, että majakka oli suljettu vierailijoilta nimenomaan kovan tuulen vuoksi. Vähän minä ihmettelin, että jos majakka on pysynyt pystyssä melkein 2 000 vuotta niin tuskin tämä puhuri, vaikkakin voimakas, sitä kaataisi. Ehkä sulkeminen johtui jostain muusta varotoimesta. Nousimme tornin juurelle ja ihmettelimme sen kaunista muotoa sekä ympäröivää Atlanttia, jonka vedet velloivat kallioiden ympärillä. Tornin lisäksi meitä hämmästytti tuulen voimakkuus. Välillä se meinasi viedä meistä hennomman mennessään, mutta onneksi Seija piti minusta kiinni. Paikalla oli yllättävän paljon turisteja, jotka kulkivat meidän tapaamme tornia ja sen ympäristöä katsellen.

Vaikka A Coruña olisi ollut tarkemman tutustumisen arvoinen päätimme kuitenkin ohittaa sen ja ajaa suoraan Santiago de Compostelaan, mikä oli paikka, jota Seija odotti eniten. Nyt jätimme moottoritien muille ja huristimme reilu 50 kilometriä kuuluisaan pyhiinvaelluskohteeseen pienempää tietä pitkin. Reitti kulki muutaman pienen kaupungin halki, mutta enimmäkseen ympärillämme oli metsää ja vähän peltoja. Tulimme kaupunkiin melkein varkain ja yllättävän nopeasti olimme hotellimme Ciudad de Compostela edessä. Seija kävi jälleen hoitamassa kirjautumisen minun odottaessa autossa valmiina siirtämään auton pois luvattomasta paikasta. Saimme parkkipaikan hotellin omasta parkkihallista, joka oli rakennuksen kellarissa. Hämmästyttävää, että niin pienessä ja ahtaassa kellarissa pysäköin automme paikkaan numero kahdeksan.

Lähdimme saman tien tutustumaan Santiago de Compostelaan. Meillä oli noin kilometrin kävely kaupungin keskustaan, jossa kuuluisa pyhiinvaelluskohde eli komea katedraali sijaitsee. Tulimme keskustaan kultaisilla simpukkakuvioilla merkittyä pyhiinvaeltajien reittiä pitkin. Kulkijoita oli varsin paljon ja he näyttivät olevan hyvin innostuneita saavutettuaan määränpäänsä. Päädyimme katedraalin, joka on Espanjan pyhin kirkko, sivuportille. Samalla alkoi sataa, joten menimme sisään kirkkoon. Olimme sopivasti johonkin kappeliin johtavan oviaukon kohdalla tai niin ainakin luulimme. Kuljimme kahden rouvan perässä tarkasti nauhoitettua reittiä pitkin. Ensin laskeuduimme alas pieneen huoneeseen, jossa oli pyhän Jaakobin hauta. Siitä kiersimme takaisin ylös ja nousimme alttarin taakse. Tulimme pieneen huoneeseen, missä oli tilaa kolmelle ihmiselle ja niistä yhden tilan vei vartija. Edelläni kulki vanhempi rouva, joka pysähtyi kirkkoon päin katsovan patsaan eteen ja laittoi kätensä sen hartioille. Arvelin tämän olevan joku katolilainen tapa saada jotain anteeksi tai hankkia onnea tulevaisuutta varten. En halunnut olla epäkunnioittava toisten uskoa kohtaan enkä syleillyt patsaan hartioita vaan jatkoin matkaa. Kuikuilin kuitenkin patsaan hartioiden sivuitse kirkkoon päin.

Ulkona oli sade kiihtynyt, joten päätimme mennä nyt syömään ja katsella kaupunkia sateen tauottua. Katedraalin viereltä löysimme ihan kivan ravintolan. Siellä söimme molemmat crepesit, joskin eri täytteillä. Ne jättivät hieman toivomisen varaa, mutta molemmat söivät lautasensa tyhjiksi. Sitten palasimme ulos innokkaina tutustumaan Santiago de Compostelan kovasti kehuttuun vanhaan keskustaan. Vesisade oli kiihtynyt ja tuuli voimistunut.

Ehkä minun olisi pitänyt halata patsasta, jotta meillä olisi ollut suosiollisempi sää tutustua kaupunkiin. Tosin hieman epäilen, että pelkkä halaus oli siirtänyt sadepilvet pois Galician yltä, mutta siitä emme saa ikinä varmuutta. Optimismimme ei kuitenkaan kadonnut vaan harpoimme märän pihan ylitse ja menimme sisälle katedraaliin. Romaaniseen ja barokkityyliin rakennettu katedraali oli tietenkin hyvin komea. Minua vähän kummeksutti alttarin hyvin koristeellinen tyyli ja siellä etenkin valtavat kerubit, jotka kannattelivat kattoa.

Tutustuimme kirkkoon rauhassa, mutta sekään ei auttanut, sillä poistuessamme sade jatkui eikä se näyttänyt hiipuvan. Emme kuitenkaan luopuneet toivosta vaan kuljimme kauniilla kapeilla kujilla vesivirtoja vältellen vähän matkaa eteenpäin ja menimme pieneen kahvilaan. Minä otin Estrella Galicia -oluen ja Seija sai kermaliköörin, vaikka hänen pyytämäänsä Baileystä ei ollutkaan.  Ei auttanut, vaikka nautin oluen hitaasti (Seijan kermalikööri ei lojunut lasissa minuuttiakaan), vaan sade jatkui voimakkaana. Meidän oli pakko luovuttaa ja kävellä hotellille. Matkaa hotellille oli toista kilometriä, mutta paljon ennen perille pääsyä olimme aivan läpimärkiä.

Sade jatkui koko illan, joten meillä ei ollut mitään mahdollisuutta palata katselemaan kaupunkia. Aina ei käy toiveiden mukaan eikä Espanja ole aina aurinkoinen.

Oviedo

Yö Espanjassa meni ihan mukavasti ja olimme paikallista aikaa ennen kahdeksaa hereillä virkeinä ja innokkaina kohtaamaan mielenkiintoisen matkapäivän. Huoneemme oli oikein hyvä, mutta muutama asia jäi ihmetyttämään. Pesuhuoneen lavuaarit olivat oikein tyylikkäät, mutta käsien pesu oli niissä melkein mahdotonta, koska hanat olivat asetettu tyylikkäästi hyvin matalalle. Enkä ole aiemmin hotellissa ottanut television kaukosäädintä paperipussista, johon se oli sijoitettu sterilisoinnin jälkeen.

Leppeässä aamussa kävelimme lyhyen matkan Cervantesin aukiolle, jossa kävimme eilen syömässä. Sieltä löysimme kahvilan, josta saimme kahvit ja täytetyn croissantin sekä avokadopatongin. Aamulla ei satanut eikä ollut viileää, joten kiertely hyvin vanhassa yliopistokaupungissa oli mukavaa. Hieman tasapaksun vaikutuksen kaupunki minuun jätti, mutta kyllä yliopiston päärakennuksen julkisivua kelpasi katsella.

Golfin ylöspito parkkihallissa tuli maksamaan kahdeksan euroa, mikä oli kohtuullinen korvaus. Alcalá de Henaresista poistuminen vaati monta liikenneympyrää, mutta auringon valossa niistä ajeli huomattavasti huolettomammin kuin illan pimeydessä. Alkumatkan kohti pohjoista ajelimme pienempää tietä pitkin ohittaen Madridin esikaupunkien teollisuusalueita ilman kaunista katseltavaa. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen nousimme moottoritielle, jolloin matkan teko lähti toden teolla käyntiin. Päivä oli ihan mukavan lämmin, mutta sadekuurot toistuivat koko päivän ajan. Yhdessä vaiheessa meidät ympäröi hyvin sankka sumu eikä näkyvyyttä ollut sataa metriä enempää. Onneksi alle kymmenessä minuutissa sumu katosi ja ajaminen oli jälleen paljon tuvallisempaa. Pitkän ajomatkan vuoksi ajoimme suurimman osan moottoriteitä pitkin, mikä nopeutti huomattavasti etenemistä. Ajaminen olikin hyvin leppoisaa ja mukavaa, mitä ajaminen tosin aina tuppaa olemaan. Alkumatkasta etenimme korkealla ylängöllä, mikä oli kuitenkin yllättävän tasaista. Vihreätä oli vain harvakseltaan ja päävärit olivatkin keltainen ja ruskea. Loppumatkasta Asturian entisen kuningaskunnan mailla oli huomattavasti kivamman näköistä. Siellä oli hyvin mäkistä ja suurimmat kohoumat lähentelivät vuoria. Siellä täällä oli metsiäkin, mutta suurimmaksi osaksi katseen täyttivät harmaa kallio satunnaisten pensaiden täplittämänä. Vasta Oviedon lähellä oli tien molemmin puolin asutusta. Ennen sitä olimme ajaneet enimmäkseen asumatonta seutua pitkin.

Ensimmäisen ja ainoan välipysähdyksen teimme Burgosissa. Olin suunnitellut reitin etukäteen, mutta yksi missattu risteys vei meidät kaupungin väärällä puolella. Sieltä jouduin sompailemaan keskustan ruuhkassa monien kiemuroiden ja lukuisten liikenneympyröiden kautta vanhaan kaupunkiin, jonka hyvin kapeilla kujilla jouduimme seikkailemaan yllättävän pitkään ennen kuin saimme auton pysäköityä. Burgosissa on aivan mahtava katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin jo 1000-luvulla. Rakentaminen kesti pitkään eikä ihme, sillä rakennus on valtava ja siinä on todella runsaasti pieniä yksityiskohtia, joiden näkertämiseen on mennyt hyvin paljon työtunteja. Tosin tunnit eivät ole menneet hukkaan, sillä lopputulos on häkellyttävän hieno. Katedraali on hyvin merkittävä paikka paikallisille jo sekin takia, että siellä on kansallissankari El Cidin hauta. Lounaan nautimme katedraalin kupeessa olevassa ravintolassa, jonka henkilökunta ei minulta saanut hymynaamaa. Seija söi muna-makkara-peruna-annoksen, joka oli hyvää, kunnes liika rasva laski arvostelua. Minä otin kalakeiton, missä ei ollut yhtään palaa kalaa. Sen sijaan tunnistin sieltä simpukoita, katkarapuja ja mustekalan paloja. Sen sijaan kummallisia pehmeitä oudon makuisia möykkyjä en tunnistanut, mutta nekin menivät alas.

Ajomatkamme päättyi Oviedoon, Asturian pääkaupunkiin. Hotellimme Gran Hotel España sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, joten sijainti on hyvä, mutta ajo sinne hivenen haasteellinen. Onneksi kartanlukija antoi neuvot jämptisti ja kuski noudatti niitä kiltisti, joten Golf pysähtyi hotellin eteen ilman harha-ajoja. Seija kävi kirjautumassa sisään. Saimme paikan hotellin omasta parkkihallista, joka sijaitsi kymmenen metriä taaksepäin paikasta, mihin olin pysäköinyt auton. Harmillisesti katu oli yksisuuntainen eikä peruutus ollut mitenkään mahdollinen ilman suuremman laajuuden kaaosta. Niin meidän piti kiertää useamman kilometrin lenkki, että pääsimme takaisin samaan kohtaan, miinus kymmenen metriä. Parkkihalli oli pieni, mutta erittäin hienosti ahdettu täyteen pysäköintipaikkoja niin, ettei yhtään turhaa tilaa jäänyt. Halli oli jo melkein täynnä, mutta sain tungettua Golfin taskuparkkiin kahden pylvään väliin monien venkslausten jälkeen.

Oviedo oli paljon kauniimpi kaupunki kuin ennalta arvelin. Siellä on oikein paljon kauniita rakennuksia, jotka miellyttivät niin Seijaa kuin minuakin. Harmiksemme sade haittasi ihastelua melkein koko kävelyn ajan, mutta 22 asteen lämpö toi lohdutusta. Pyörimme ihastuttavassa vanhassa kaupungissa katsellen kivoja rakennuksia ja etsien lukuisia patsaita, joista kaupunki on tunnettu. Patsaat eivät olleet muinaisten kenraalien patsastelua vaan kivoja esittäviä veistoksia monenmoisista aiheita. Emme unohtaneet käydä tutustumassa paikallisiin baareihin. Seija oli jo eilen todennut, että täkäläinen siideri ei ole siideriä vaan ylikäynyttä omenamehua, joten hän otti viinilasillisen. Minä en ottanut liikaa riskejä ja tilasin paikalliskieltä noudattaen cervezan. Sateen hiipuessa laskeutui pimeys, mikä ajoi meidät hiljalleen hotellille odottamaan huomista päivää.

Alcalá de Henares

Pääsimme sujuvasti Espanjaan ilman ongelmia. Lento oli vähän myöhässä, mutta se ei meidän toimia haitannut. Olin pikkuisen ylpeä itsestäni, sillä siirryin lentokenttäkäyttäytymisessä askeleen lähemmäksi nykyaikaa. En tulostanut boarding passia lainkaan paperille vaan näytin tarvittaessa QR-koodia puhelimestani. Kaikki sujui oikein mainiosti. Vajaan neljän tunnin lento meni nopeasti, vaikkei ulkona pilvien vuoksi ollut mitään katseltavaa. Olemme matkalla pelkillä repuilla eikä niiden vienti matkustamoon aiheuttanut ongelmia Finnairin uhkailuista huolimatta. Koska meidän ei tarvinnut odottaa Madridissa matkalaukkua, olimme nopeasti terminaalin alakerrassa noutamassa vuokra-autoa. Avis hoiti vuokrauksen oikein hyvin. Vuokraamosta soitettiin loppuviikosta minulle ja vahvasti englantia sortava nuori nainen kyseli tarvittavat tiedot, jolloin avainten hakeminen sujui täällä muutamassa minuutissa.

Saimme käyttöömme harmaan Volkswagen Golfin, mikä sopi minulle mainiosti. Hieman totutellen ajoin pois terminaalista ja puhelimen ohjeita noudattaen kurvasin hiljaiselle moottoritielle. Pimeässä ei ole mukava ajella, mutta hiljaisessa liikenteessä ei ongelmia ollut. Taivaalta tuli kevyttä tihkusadetta, mikä ei olisi haitannut, jos pyyhkimet olisivat olleet kunnolliset. Nyt ne eivät olleet, joten ajaminen kaupungissa oli ikävää. Onneksi Alcalá de Henares ei ole kovin vilkas paikka, mutta liikenneympyröitä siellä oli yllättävän paljon. Yhden niistä ajoin puolitoista kertaa ympäri ennen kuin oikea suunta löytyi. Hotellimme Parador Alcalá de Henares löytyi helposti, mutta se sijaitsee kävelykeskustassa enkä uskaltanut ajaa perille saakka ajokiellon vuoksi. Lähellä oli sopivasti parkkihalli, jonne vein Golfin odottamaan huomista.

Kirjautuminen oli sujuvaa. Veimme reput varsin tilavaan huoneeseemme ja lähdimme saman tien vieressä olevaan keskustaan etsimään iltapalaa. Kevyestä sateesta huolimatta lämpöä oli melkein 20 astetta ja ihmisiä käveli yllättävän paljon keskustassa. Löysimme kävelykadulta hieman vaatimattoman oloisen kahvilan, jonka terassilla nautimme juomat sekä söimme tapasia, jotka eivät olleet oikein makuumme, mutta nälkä taittui huomiseen saakka. Ruokailun jälkeen palasimme melko suoraan hotellille, sillä kello lähenteli tätä aikaa yhtätoista eikä sateessa kävely pimeässä tarjonnut suurta nautintoa.

Suuntana Galicia

Onpa mukava päästä taas matkalle. Tällä kertaa on suuntana jälleen Espanja, mutta nyt menemme Madridista luoteeseen päin. Olemme sunnuntai-iltana Madridissa, mutta en ehkä ehdi vielä sunnuntaina kirjoitella mitään. Maanantaina on sitten paremmin aikaa matkustaa ja myös kirjoitella tapahtumista ja näkemistämme paikoista. Syksykin on mukavaa aikaa matkustaa.

Kotona

Yöstä lautalla ei ole paljon kerrottavaa. Yksi meistä nukkui koko yön hyvin, mutta kaksi heräili muun muassa varmistamaan, että Maarianhaminan satamassa kaikki sujui hyvin. Jäljellä oli enää pitkä ajo kotiin, mutta pitkään ajoon olemme jo tottuneet. Olimme takaisin Seijan lempipaikassa iltapäivällä. Kolmen viikon matka tuli siis päätökseen hieman alle 7 500 kilometrin jälkeen.

Omalla autolla oli oikein mukava ajaa ja pitkästä aikaa oli kiva ajaa myös Baltian ja Ruotsin halki. Tosin aikaa menee valtaisan paljon, että pääsee Keski-Eurooppaan ja sieltä takaisin. En usko, että ihan kohta ajamme tällaista matkaa Eurooppaan vaan lennämme sinne ja vuokraamme auton, kuten olemme viime aikoina tehneet. Matkustaminen kuitenkin on kivaa molemmilla tavoilla.

Turku

Göteborg oli aamulla pilvinen eikä kovin lämmin. Siitä päivä vain huononi. Ainakin sään puolesta.

Aamutoimet sujuivat hitaasti, mutta eipä meillä ollut kiirettäkään. Aamiaistilassa oli jälleen aivan liian paljon ihmisiä, että tilaisuus olisi ollut viihtyisä, mutta me vain söimme ja joimme emmekä viihtyneet. Kasasimme tavaramme ja veimme ne viereisessä rakennuksessa olevaan pysäköintihalliin, pakkasimme ne autoon ja lähdimme pois Göteborgista.

Aamuliikenne kaupungissa ei ollut ongelmallista, vaikka yhden väärän kurvin otinkin. Moottoritie itään löytyi Mikon ohjeiden avulla helposti. E4 olisi ollut suorin reitti Tukholmaan, mutta valitsimme Vänern-järven eteläpuolen reitin ihan vain, koska emme sitä ole ennen ajaneet. Tosin aika pullean tylsän näköistä oli maisemat tälläkin reitillä. Vähän kuin olisi ajanut Keski-Suomen reittiä, mistä olisi poistettu järvet. Toki näitäkin maisemia ihan mielellään katseli. Tai olisi katsellut, jos suurimman osan matkasta ei olisi satanut vettä enemmän kuin Esterillä on yleensä tarjottavana. Vettä tuli moneen otteeseen hyvin voimakkaasti ja auton vauhtia oli hiljennettävä merkittävästi, vaikka ajoimme nelikaistaisella tiellä.

Alkumatkasta oli vielä poutaista, joskin tuulista ja pilvistä. Teimme pysähdyksen Mariestadissa Vänerin rannalla. Pikkukaupunki oli hiljaisen ja ihan viihtyisäkin. Kävimme kahvilassa kahvilla ja välipalalla. Entinen ruotsin kielen opettaja ryhdistäytin, unohti hetkeksi englannin ja tilasi meille kahvit ja käntyt ruotsin kielellä. Hieno yritys kariutui harmittavasti, kun myyjä kertoi två kaffe jälkeen, että tilauksen voi tehdä suomeksi. Toisen pysähdyksen teimme vajaa sata kilometriä ennen Tukholmaa, kun sateen keskellä kävimme tankkaamassa ja pikaravintolassa syömässä. Matkan aikana bensan hinta oli halvimmillaan Itävallassa noin 1,6 euroa litra ja ainoastaan Suomessa litra maksoi yli kaksi euroa.

Tukholmaan saapuessamme sade oli tauonnut, mikä helpotti ajamista keskustassa. GPS:n kanssa Tukholman läpi ajaminen sujui helposti, vaikka Slussen on edelleen tietyön kourissa. Jännä, miten ennen pääsimme perille, vaikka ajoimme kehnon paperikartan ohjaamina. Olimme laivan jonossa aikaisin, mutta tihkusateessa ei kiinnostanut kiertää Tukholmassa. Riittävän odotuksen jälkeen ajoin Viking Glorian autokannelle ja pääsimme majoittumaan viidennen kerroksen hyttiin. Niin kauan kuin Seijan kanssa matkustaa, ei hytti voi ikinä olla ilman ikkunaa puhumattakaan siitä, että se olisi autokannen alla. Meillä on suuri pyöreä ikkuna, mistä voimme katsella saariston lipumista ohitsemme ja Seija voi nukkua yönsä rauhassa. Muistan ensimmäisen autolauttamatkani, kun vanhempani veivät meidät Norjaan ja menimme Vaasasta Uumajaan ehkä Bore Star -aluksella tai vastaavalla. Veljelläni ja minulla oli todella mahtavaa kulkea suuressa laivassa ja ihmetellä kaikkea hienoa. Nyt matkan teko Itämeren ylitse on aivan toisenlaista, mutta ei yhtä jännittävää.

Göteborg

Tänään oli pilvinen päivä, jonka aikana ajettiin 533 kilometriä Göteborgiin. Jonkin verran Tanskassa satoi, mutta Ruotsin puolella ei vettä tullut, joskin auringonpaistekin oli satunnaista. Emme pitäneet aamulla suurta kiirettä vaan heräsimme puoli kahdeksalta ja kahdeksan jälkeen olimme aamiaisella tolkuttoman suuressa ravintolasalissa, jossa tunnelma oli ikävän rauhaton. Ei siis ollut kovin miellyttävä aamiainen eikä tarjontakaan yltänyt keisarilliselle tasolle.

Mikko otti ensimmäisen ajovuoron ja kyyditti meidät Fynin saaren halki pitkin aika rauhallista moottoritietä. Autokoulun nopeusrajoitusohjeet unohtuivat joiltakin kuljettajilta, mutta melkein kaikki ajoivat tarkasti rajoitusten puitteissa. Jouduimme ajamaan kahden hyvin suuren sillan ylitse, jotta pääsimme Ruotsiin. Sillat olivat hyvin komeita ja pitkiä. Ne helpottivat huomattavasti etenemistä Tanskan halki, mutta jouduimme maksamaan yhteensä yli sata euroa siltojen ylittämisestä.

Jatkoimme Ruotsin puolella etenemistä moottoritietä pitkin, vaikka se on tylsää, mutta pienemmät tiet olisivat vieneet aivan liian paljon aikaa. Kiersimme Malmön kaukaa, mutta Landskronan kohdalla poistuimme isolta tieltä ja ajoimme kaupungin keskustaan. Sopivasti aurinko paistoi vierailumme aikana. Kävelimme pienen kierroksen keskustassa ja sieltä suuntasimme meren rannalla olevalle linnalle. Linna oli aika pieni eikä kovin linnamainen, mutta linnaksi sitä kuitenkin kutsuttiin. Me menimme välipalalle linnan edustalla olevaan kahvilaan. Juomat saimme heti mukaan, mutta jouduimme odottamaan voileivän valmistumista. Ihan tavallisen voileivän tekemiseen meni keittiössä yli varttitunti! Seija kävi jo kerran sitä kysymässä, mutta sen jälkeenkin meni ainakin viisi minuuttia ennen sen valistumista. Eikä leipä edes ollut kummallinen. Landskronan linnan kahvio on boikotissa tästä eteenpäin. Ja se koskee kaikkia.

Ajo jatkui Kattegatin rannikkoa seuraten. Ruotsalaiset ajoivat nopeusrajoituksia uhmaten, mutta siitä huolimatta suuria nopeuden ylityksiä oli hyvin vähän eikä keskinopeuskaan noussut juurikaan yli sallitun. Varbergin kohdalla poistuimme isolta tieltä itään ja kävimme katsomassa lähellä olevaa Grimetonin vanhaa lähetinasemaa, joka on valmistunut jo 1920-luvulla. Lähetinasema on säilynyt erinomaisessa kunnossa ja on edelleen toimintakykyinen, vaikkei lennättimen sanomia enää juuri lähetellä. Harmiksemme asema oli kiinni, joten jouduimme sitä katselemaan vain ulkoa päin. Antenni oli valtaisan suuri ja varmaan sen on oltava, että sähkösanomat ovat yltäneet Amerikkaan saakka.

Sitten emme pysähtyneet ennen Göteborgia. Ajo sujui oikein hyvin kaupungin porteille saakka, mutta sitten jouduimme koko matkamme suurimpaan ruuhkaan. Tähän saakka olemme useasti joutuneet moottoriteillä hidastamaan ja välillä pysähtymääkin, kun yleensä tietyön takia eteneminen jumiutui. Joissain kaupungeissa eteneminen on ollut paikoitellen hidasta , mutta pitkiä jumeja ei ole ollut. Göteborgiin lähestyessä matelimme puolisen tuntia kovin hitaasti edeten. Syynä ruuhkaan oli kahden ison tien yhdistyminen eikä sitä ollut suunniteltu kovin sujuvaksi. Tästä selviydyttyämme pääsimme nopeasti Hotel Hedenin luokse. Kirjautuminen sujui nopeasti, mutta parkkipaikan hankkiminen vei hieman enemmän aikaa.

Illan ohjemassa oli kävely Göteborgissa sekä ruokailu. Göteborg on ihan mukavan näköinen suuri kaupunki, missä on kiva kävellä. Se oli miellyttävän vilkas torstai-iltanakin, mikä on osoitus kaupungin koosta. Keskustan autoliikennettä on rajoitettu, mikä lisää keskustan viihtyisyyttä. Pysähdyimme ensin pubin tapaiseen nauttimaan juomat. Terassilla oli kiva katsella ohikulkevia ruotsalaisia ja varmaan seassa oli muidenkin maiden edustajia. Ruokapaikan löytäminen oli sitten hankalampaa, sillä kaikissa paikoissa tuntui olevan jokin vika. Kiertelimme keskustan kaduille, mutta sopivaa ei vaan löytynyt. Sitten vain pakotimme itsemme valitsemaan jonkin ravintolan ja kohteeksi tuli irlantilainen pub. Ruoka siellä ei ollut irlantilaista vaan kansainvälistä. Lohiateria ja hampurilaiset täyttivät meidät sopivasti annosten ollessa järkevän kokoiset. Kuljimme vielä vähän aikaa Göteborgin kaduilla, mutta sitten minua kutsui kirjoitustehtävä ja Seijaa rauhoittuminen yötä varten.

Middelfart

Matkamme jatkuu kohti pohjoista. Tänään pääsimme jo Pohjoismaista eteläisimpään. Lämpötila keikkui hieman 20 asteen yläpuolella, mutta sadetta emme saaneet. Tämä, kuten loputkin matkapäivät sisältävät aika paljon ajamista, mutta matkat ovat kuitenkin siedettäviä.

Hampurista poistuminen sujui ihan hyvin vilkkaasta liikenteestä huolimatta. Ajelimme rauhallisesti pohjoista kohden aluksi moottoritietä pitkin, mutta sittemmin mukavampia pieniä teitä kulkien. Päivän ensimmäinen etappi kesti alle kaksi tuntia. Pysähdyimme Hedebyn viikinkikylässä Saksan puolella. Sää oli aurinkoinen, kun kävelimme mukavan puolen kilometrin hyppäsyn Schleswig-Holsteinin kauniissa maalaismaisemassa. Täältä on kaivauksissa löytynyt viikinkien asutuksen jäänteitä. Niiden perusteella on pellon keskelle rakennettu viikinkikylä, joka pyrkii näyttämään millaisissa rakennuksissa he ovat asuneet.

Seuraavan kerran pysähdyimme hieman ennen Tanskan rajaa Flensburgin kaupungissa. Teimme mukavan kierroksen kaupungin keskustassa ja kävimme myös meren rannalla. Siellä kävimme kahvilassa nauttimassa välipalaa, joskin Seija jäi ilman sitä omasta tahdostaan. Miehet söivät aika isot voileivät. Tunnin pistäytyminen Flensburgissa riitti, sillä kaupunki ei kovin paljon tarjonnut. Tosin emme siihen kovin syvällisesti tutustuneet.

Tanskassa ajaminen tuntui kuin olisi ajellut autokoululaisten kanssa. Nopeusrajoituksia noudatettiin hyvin tarkasti eikä ohituksia tehty juuri lainkaan, vaan kaikki ajoivat sopuisasti peräjälkeen jonossa. Tämä on ajokulttuuriltaan aivan toisesta päästä kuin esimerkiksi Tšekki tai Latvia. Jatkoimme pienillä teillä ajaen muutaman kaupungin läpi. Niissäkin ajaminen oli kuin rollaattorilla olisi raitilla kurvaillut.

Christiansfeldissä pysähdyimme ja teimme kävelyn pikkukaupungin keskustassa. Täällä 1700-luvulla herrnhutilaiset perustivat kaupungin ja rakensivat sinne ainutlaatuisen yhteisön. Rakennukset ovat säilyneet samanlaisina ja monessa talossa hoidetaan edelleen samaa elinkeinoa kuin silloin kauan sitten. Esimerkiksi hunajakakkuja on tehty samalla reseptillä samassa kiinteistössä 1700-luvulta lähtien. Parissa kahvilassa oli jonkin verran asiakkaita ja muutama harhautunut turisti kulki muuten tyhjillä kaduilla. Paikallisia ei juuri näkynyt.

Meidän ajotaipaleemme päättyi tänään Middelfartin kaupunkiin, joka sijaitsee Fynin saaren länsirannikolla aivan Vähä-Beltin ison sillan kupeessa. Hotellimme on varsin suuri, mutta asiakkaita ei ole tungokseen saakka. Majoittumisen ja Seijan päiväunien jälkeen kävelimme läheiseen keskustaan, joka oli ihan viihtyisä. Menimme syömään kaupungin vanhimpaan rakennukseen, joka on rakennettu 1500-luvulla. Tanskan hintataso on varsin korkea ja sen myös huomasi maksaessamme ruokailun laskua. Ruoka oli ihan hyvää, vaikka annokset ovat täälläkin aivan liian suuria, jopa Mikolle haasteellisia. Kiersimme merenrannan kautta, mutta kovin pitkää kävelylenkkiä emme tänään tehneet. Hotellin alakerrassa oli biljardipöytä. Se oli melko pieni eikä ihan vaaterissa, mutta siitä huolimatta pelasimme Mikon kanssa ysipalloa jonkin aikaa. Pöytä tuotti melkoisia yllätyksiä pallojen vierimisessä. Mikko oli tällä kertaa hieman isäänsä parempi. Tänään kirjoitukset jäivät vähän lyhkäisiksi.

Hampuri

Nyt eivät aamiaiset enää jatkaneet noususuhdannetta vaan palasimme takaisin normihotelliaamiaisten tasolle. Seija oli jälleen vartioinut meidän muiden nukkumista. Hän oli ihmetellyt, miten vauhdikasta hotellimme ulkopuolella on, vaikka asuimme melkein umpikujan päässä. Yöllä olivat baarista palanneet meuhkanneet ikkunamme alla, ja aikaisin aamulla kuorma-autot olivat ajaneet umpikujan päässä olevalta varikolta jonnekin muualle. Onneksi hän välillä myös nukkui.

Yhdeksän maissa jätimme Hannoverin taaksemme. Tänne ei ole hinkua takaisin, vaikkei kaupungissa sinänsä mitään vikaakaan ollut. Ajelin aika rauhallisen keskustan lävitse Mikon ohjeita noudattaen ja pääsimme pohjoista kohden menevälle moottoritielle. Matkaa Hampuriin oli puolitoista tuntia eikä matkan varrella yllätyksiä tapahtunut. Hampuriin saavuttaessa liikenne vilkastui, muttei ollut mitenkään ruuhkaista. Löysimme rautatieaseman lähellä sijaitsevan hotellimme helposti. Olimme paikalla jo yhdeltätoista emmekä uskoneet saavamme vielä huonetta. Seija ja Mikko menivät kuitenkin respasta kysymään parkkipaikkaa minun odottaessa sakkopaikalla. Hotellin takapihalla on vieraille kolme pysäköintipaikkaa ja olimme hyvin onnekkaita, koska saimme niistä yhden. Pysäköintipaikan etsiminen olisi ollut tuskaista ja mikä parasta, auto on porttien takana turvassa. Onnemme jatkui, sillä huoneemme oli jo siivottu ja pääsimme majoittumaan, vaikka oli vielä kovin aikaista. Meillä on oikein mukava huoneisto, missä on iso kolmen hengen makuuhuone sekä olohuone.

Vieressämme odotti matkamme suurin kaupunki, joten lähdimme tutustumaan siihen. Seija ja minä olemme täällä aiemmin käyneet, mutta Mikolle käynti on ensimmäinen. Mielenkiintoinen fakta kaupungista on, että täällä on siltoja enemmän kuin Lontoossa, Venetsiassa ja Amsterdamissa yhteensä. Joidenkin tietojen mukaan Hampurissa on enemmän siltoja kuin missään muussa maailman kaupungissa. Sää Hampurissa oli kovin vaihteleva. Kun lähdimme kävelemään ohi rautatieaseman, paistoi aurinko ja Seija sai kiedottua lämpimän takkinsa vyötäisille, mutta sieltä se vaihtoi paikkaa tuon tuostakin. Erittäin komean ja valtaisan raatihuoneen liepeillä pysähdyimme kevyelle lounaalle. Mikko ja minä söimme kalasopat, missä soppa oli keskeisessä asemassa, sillä nesteen seasta piti oikein etsiä kahta simpukkaa ja kolmea kuution muodossa olevaa kalanpalaa. No aina ei onnistu. Seija nautti pelkästään hyvin suklaisen kaakaon.

Tuuli oli kova ja välillä myrskyisä. Pyhän Mikaelin kirkon tienoilla puhuri meinasi viedä meistä pienimmät mennessään. Pääsimme kuitenkin tuulen suojaan ja jatkoimme kaikki tutustumista Hampuriin. Saavuimme Speicherstadtin alueelle, mikä on entistä satama-aluetta. Siellä on monia hyvin suuria entisiä varastorakennuksia, jotka on muutettu muun muassa asuinkäyttöön. Entisistä valtaisan rujoista tiilirakenteisista varastoista on saatu oikein mukavan näköisiä rakennuksia. Samantyylinen alue on myös Liverpoolissa, mikä on viihtyisämpi, mutta ei kovin paljon. Kesken rakennusten ihailun nousi yllemme tumma pilvi, tuuli voimistui entisestään ja isot vesipisarat alkoivat iskeytyä meihin. Onneksi olimme sopivasti ravintolan kohdalla. Menimme sinne suojaan, mutta se ei ollut kovin viihtyisä. Kadun toisella puolella oli pienempi ja viihtyisämpi ravintola, minne juoksimme hartiat kumarassa.

Ravintola oli tylsän steriili, mutta ajoi sateen suojan tehtävän. Juomien loputtua oli sadekin kaikonnut, mutta tuuli oli jäänyt meitä vaivaamaan. Kulkumme jatkui itään. Ylitimme kanavan ja tulimme entiseltä varastoalueelta hieman uudemmalle toimistojen täyttämälle Kontorhaus-alueelle. Nämä kaksi aluetta yhdessä muodostavat Unesco-kohteen, mikä on kovin erilainen moniin muihin kohteisiin. Nämä olivat kuitenkin parasta, mitä Hampurilla oli tarjolla. Pidin erityisesti Chilehaus-nimisestä toimistorakennuksesta, joka miellytti hyvin paljon minun vähäistä arkkitehtuurin tuntemustani. Sieltä tiemme erosivat Mikon mennessä käymään taidemuseossa ja me vanhukset köpöttelimme hiljalleen hotellille huokaisemaan. Mikko saapui hotellille toista tuntia myöhemmin harmistuneena, koska hän ei ollut nähnyt toivomaansa teosta, sillä se oli annettu vuokralle jonnekin muualle.

Lepohetken jälkeen palasimme vielä päivälliselle rautatieaseman paremmalle puolelle. Ravintolan valinta ei ollut paras mahdollinen, mutta kelvollinen. Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei ansaitse erityisiä kehuja. Sen sijaan en voisi riittävästi kehua veistä, millä leikkasin pizzaani. Minua on aina ärsyttänyt pizzan leikkaaminen ravintoloiden tavallisilla veitsillä, jotka eivät ilman raivoisaa ilmettä ja kipeää etusormea leikkaa pizzaa sopiviin paloihin. Täällä veitsi oli ergonomisesti erinomainen ja sopivasti terävyydellä ja painolla yhdistetty, jolloin ensimmäistä kertaa nautin enemmän palan leikkaamisesta kuin sen syömisestä. Jos olisin epärehellinen, niin minulla mukana koko setti näitä erinomaisia veitsiä, mutta onneksi olen lainkuuliainen ja veitset ovat siellä mihin ne kuuluvatkin. Täällä saimme myös vahvistuksen siitä, että amerikkalaiset ovat maailman äänekkäin kansa. Jos muut saavat asiansa kerrottua puolen metrin päässä istuvalle kohteelle tavallisen rauhallisella äänellä, niin miksi amerikkalaisen pitää tehdä sama asia niin, että keittiön henkilökuntakin kuulee heidän turhat tarinansa? Vastausta en tiedä minäkään.

Hampuri on suurkaupunki, jonka kaduilla liikkuu kaikenlaisia kulkijoita. Penkeillä ja rakennusten kulmissa majailee kovasti syrjäytyneitä ihmisiä, kun kadulla vierestä ajaa Porsche voimakkaasti kaasuttaen. Sellainen tämä maailma on. Hotellimme ympäristössä on etnisesti hyvin kirjavaa menijää. Hyvin sinne mahtui myös suomalaisia kulkijoita eikä kukaan meitä pitänyt yhtään huonompana tai parempana. Matkamme suurkaupungeista Hampuri oli mielestäni paras, vaikkei se hyvin korkealle nouse kaikkien käymieni kaupunkien listalla. Minulla on listoja vähän joka tarpeeseen.

Hannover

Helle helli meitä tänäänkin, joskin mukaan tuli myös sen huonoja puolia. Saimme muutaman sadekuuron, jotka tekivät kaupungin ilmanalan varsin hiostavaksi. Varjo ei riittänyt palauttamaan kehon viileyttä, joten hiostavalla keholla mentiin.

Kaiser Hofin aamiainen olisi sopinut keisarillekin, joskin olivat piilottaneet marmeladin niin, ettei sitä tavallinen turisti löytänyt. Siitä huolimatta aamun aloitus oli mainio. Autokin oli jo aika lämmin odottaessaan lähtöä päivän haasteisiin, vaikka ne eivät tänään autolle olleet kummoiset. Saksan sinisen taivaan alla ajoin alle 50 kilometrin matkan Hildesheimiin pieniä teitä pitkin halki kauniin kumpuilevan maaseudun. Täällä näyttäisi näin kaupunkilaisen silmin, että vilja on kohta valmis puitavaksi, mutta maissin kanssa menee vielä kovasti aikaa ennen kuin tähkiä pääsee korjaamaan.

Hildesheim on pieni kaupunki Ala-Saksissa, joka oli ainakin tänä maanantaina kovin hiljainen. Meidän porukka lisäsi hetkellisesti kaupungissa olijoiden määrää kolmella, mutta vauhtia ei silti kaupunkiin saatu. 1000-luvulla kaupunkiin rakennettiin kaksi suurta ja komeaa kirkkoa. En ihan ymmärrä miksi pieneen kaupunkiin on samaan aikaan rakennettu kaksi suurta kirkkoa, mutta varmaan siihen on syynsä. Kirkot ovat sen verran poikkeuksellisia, että ne on otettu mukaan Unescon listalle. Kävimme niissä molemmissa ja ne olivat ihan vaikuttavia ja hienoja. Pidin erityisesti tuomiokirkon pelkistetystä tyylistä. Hildesheim ei läpiajettaessa vaikuttanut kovin ihmeelliseltä paikalta.

Matkamme jatkui vajaa 50 kilometriä pohjoisempana olevaan Hannoveriin. Se on noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, jonne meitä houkutteli se, ettemme olleet siellä ennen käyneet. Eteneminen Hannoverin keskustassa oli oikeastaan helpompaa kuin monen muun suuren Euroopan kaupungin keskustassa olen kokenut. Kadut olivat selkeitä ja liikenne melko rauhallista. Meillä oli huone varattuna rautatieaseman lähellä olevasta hotellista eikä sen löytäminen ollut ongelmallista. Olimme paikalla niin aikaisin, ettemme päässeet vielä huoneeseen, mutta jätimme auton lähellä olevan suuren ostoskeskuksen parkkihalliin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Hannover on yksi niitä monia saksalaisia kaupunkeja, jotka tuhottiin toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Hyvin nopeasti se rakennettiin uudestaan, mutta osan aitoudestaan kaupunki väkisin menetti. Rautatieasema oli hämmästyttävän suuri ja vilkas, vaikka kaupunki ei kuitenkaan ollut kuin puolen miljoonan ihmisen keskittymä. Kovasti monen näköistä kulkijaa oli asemalla ja tietenkin myös sen ulkopuolella. Hannoverissa näytti olevan kodittomia enemmän kuin olemme tällä matkalla aiemmin nähneet. En tiedä, mistä se sitten kertoo.

Hannoverissa on kokoonsa nähden varsin laaja metroverkosto. Ja missä on metro, siellä Matti ajaa metrolla, ainakin pysäkinvälin. Tällä kertaa matkaa tuli kaksi pysäkinväliä. Minä en pitänyt Hannoverin metrosta läheskään niin paljon kuin Nürnbergin vastaavasta. Nousimme maan päälle Aegidientorplatzin asemalla ja kävelimme lyhyen matkan kaupungin uudelle kaupungintalolle. Se on alun perin rakennettu ennen toista maailmansotaa ja olosuhteista johtuen uudestaan sodan jälkeen. Rakennus on komea, kuten suuren kaupungin kaupungintalon kuuluukin. Korkean rakennuksen huipulle pääsi käymään tavallinen turisti, mitä käytimme hyväksemme. Hissi vei meidät kolmannesta kerroksesta noin 50 metriä korkealla olevan huipun tuntumaan. Hissi oli kovin poikkeuksellinen, koska se ei kulkenut suoraan ylöspäin vaan noudatti rakennuksen seinän muotoa ja kallistui loppumatkalla sisäänpäin. Hissi oli melko pieni ja jouduimme jännittämään meidän ahtaanpaikan hyperventiloijan reaktioita, kun kuuden hengen hissiin tuli viisi henkeä. Minä painoin mieleeni hissin hätänapin, mutta en onneksi joutunut sitä painamaan vaan pääsimme ylös ilman jännittävämpää kerrottavaa. Ylhäällä oli komeat maisemat kaupungin yli. Raatihuoneen alakerrassa oli neljä suurta pienoismallia kaupungin keskustasta; 1600-luvulta, vuodelta 1939, 1945 ja 2000-luvulta. Vuoden 1945 pienoismalli oli surullista katseltavaa.

Kävimme melko tavallisessa terassiravintolassa syömässä lounasta. Minä otin perunasopan makkaraviipaleiden kanssa, kun muut valitsivat currywurstin, ja kaikki olivat tyytyväisiä valintaansa. Palasimme kävellen hotellille, johon kirjauduimme onnistuneesti. Lepäilimme siellä jonkin aikaa. Seija on kehittänyt itselleen flunssaan, jota on huonolla menestyksellä tartuttanut meille muille. Mikko lähti käymään Hannover 96 -jalkapallojoukkueen stadionilla ja hankki sieltä itselleen tuliaisen. Seija lepäsi ja minä vahdin hänen lepoaan ennen kuin kävelimme kuudeksi keskustaan, missä tapasimme poikamme.

Ostin edellisen kerran vapaa-ajankengät vuonna 2018 Sarajevosta. Ne ovat edelleen erinomaiset jalassa, mutta niiden väri on muuttunut sellaiseksi, etteivät ne enää ole Seijan lemppareita. Minä en ole kovin hanakka menemään vaatekauppoihin, mutta olen niissä melkein joka vuosi käynyt. Tämä vuosi näytti olevan kenkäkauppavuosi. Menimme Neumannin kenkäkauppaan ja nousimme toiseen kerrokseen, jossa on miesten kengät. Kriittisesti katsellen hylkäsin kaikki hyllyillä olleet kengät, kunnes tulin yhden kelvollisen kengän eteen. Katselin sitä hetken, otin käteeni, ja kysyin henkilökunnan edustajalta, saanko kokeilla kyseistä kenkää. Sain luvan ja totesin sen sopivan, joten nyt minulla on taas uudet kengät.

Hannoverin niin sanottu vanha keskusta ei ole ollenkaan viihtyisä, mutta löysimme kuitenkin terassin, minne menimme nauttimaan oluet ja kivennäisveden. Iltapäivän jälkeen ei enää satanut, mutta terassilla tuuli hyvin voimakkaasti. Tuopit eivät lähteneet lentoon, mutta naapuripöydän pizzan koristeet lensivät kauas ruokailijoista. Tarjoilija toi heille uudet rucolat, mutta peitti tullessaan kupin kädellään.

Emme olleet vielä myöhäisessä illassa, mutta lähdimme hiljalleen kävelemään kohti hotellia. Seija pistäytyi vielä kaupassa katselemassa paitoja, mutta tuli pettyneenä takaisin. Tulimme jo tuttua hyvin vilkasta kävelykatua pitkin asemalle, jonka käytävillä kävi edelleen suurempi kuhina kuin missään muualla kaupungissa. Emme enää menneet syömään ravintolaan, mutta ostimme aseman hämmästyttävän runsaasta tarjonnasta miehille iltapalaa. Mikko sai ostettua omansa ilman ongelmia. Minä ostin oman känttyni osoittamalla sitä ja vielä varmuuden vakuudeksi artikuloin sämpyläni nimen hyvin huolellisesti. Välittömästi molemmat tiskin takana olevat naispuoleiset kahvilanpitäjät räjähtivät nauruun. Naurulle ei meinannut tulla loppua millään, joten mielelläni haluaisin tietää mitä olin vajavaisella saksallani sanonut. Se jäi nyt arvoitukseksi.

Huoneemme on melko pieni ja Mikon oma alkovi hyvin kompakti. Päivällä huoneessa oli hyvin hiostavaa, mutta onneksi illemmalla siellä oli jo aika miellyttävää. Hotellien hinnat ovat koko matkan aikana olleet aika kalliita koronaa edeltäviin vuosiin verrattuna. Lisäksi niitä on aika vähän tarjolla, mikä saattaa olla yhteydessä korkeisiin hintoihin.

Goslar

Sunnuntai alkoi matkan parhaimmalla aamiaisella. Se oli sekä maistuva että esillepanoltaan aamiaisten huippuluokkaa. Näin meillä oli oikein harmoninen liikkeelle lähtö aurinkoiseen matkapäivään. Sunnuntaina liikenne oli väljää niin kaupungeissa kuin moottoriteilläkin, joten ruuhkat eivät etenemistä hidastaneet.

Päivän ensimmäinen ajoeteppi oli alle tunnin mittainen ja suuntautui Naumburgin kaupunkiin. Aikaa ei mennyt tuntiakaan, joten olimme kaupungissa kymmenen tienoilla. Kävelimme hyvin hiljaisessa kaupungissa, kunnes tulimme kävelykadun alkuun. Sen jälkeen ihmisiä olikin hyvin paljon. Kaupungissa oli menossa kirsikkafestivaali. Meille ei selvinnyt mitä kaikkea festivaalilla juhlittiin, mutta varmaankin kirsikoiden kypsymistä. Paikalla oli varsin paljon ihmisiä, joista valtaosa oli paikallisia. Jo kymmeneltä aamulla menoa oli runsaasti. Torilla soitti iso orkesteri, lapsilla oli monenlaista laitetta käytettävissä ja aikuisilla lukuisia kojuja katsottavana. Tunnelma oli ihan kiva ja leppoisa. Menimme torin kahvilaan nauttimaan jäätelöt, joskin minä otin vain kahvin.

Naumburg oli oikein kivan näköinen pieni kaupunki. Sen parasta puolta oli kävelykeskusta sekä kaupungin erittäin komea tuomiokirkko. Sunnuntaiaamuiseen tapaan kirkossa oli messu, mutta sen jälkeen yhdeltätoista kirkkoon päästettiin myös turistit. Pääsymaksu oli kirkoksi korkea, mutta siitä huolimatta Mikon kanssa menimme sitä katsomaan. Kirkko oli hyvin suuri ja protestanttiseen tapaan melko maltillisesti koristeltu, mutta siitä huolimatta varsin kiinnostava. Erikoista kirkossa oli, että sen molemmissa päissä oli kuori, joiden ulkopuolella oli kahden eri tyylisuunnan kupolit molemmissa päissä.

Lämpötila oli noussut hellerajan yläpuolelle, kun palasimme autolle ja jatkoimme eteenpäin. Mikko toimi tämän päivän kuskina. Seuraavana ajoimme noin kahden tunnin matkan Quedlinburgiin. GPS antoi meille jälleen harmia ohjatessaan meitä vääriin paikkoihin ja ehdotti nousemaan moottoritielle liittymästä, joka oli ollut suljettuna jo pitemmän aikaa. Perille löysimme, vaikkakin hieman myöhemmin kuin olisi pitänyt. Quedlinburg on päässyt maailmanperintökohteiden listalle, koska sen keskustan keskiaikaisia ristikkorakenteisia rakennuksia on säilynyt poikkeuksellisen paljon ja ne ovat edelleen erittäin hyvässä kunnossa. Kiertelimme kaupungin kaduilla aika pitkään ihaillen ja ihmetellen jopa yli 500 vuotta vanhoja rakennuksia. Kaupunki oli kovin hiljainen. Paikallisia ei ollut juuri lainkaan eikä turistejakaan ollut niin paljon kuin monissa muissa käymissämme paikoissa. Huomasimme myös, että Quedlingburgissa ei ollut juuri lainkaan kukkia tai muitakaan koristeita elävöittämässä kaupunkia, mikä lisäsi autioituneisuutta. Quedlinburgin vanhat rakennukset olivat erittäin hienoja, mutta muuten kaupungista jäi valju kuva.

Sen sijaan Goslar, missä yövymme, on erittäin elävä ja hyvin kaunis kaupunki. Saavuimme sinne viiden jälkeen ja majoituimme varsin mukavaan Kaiser Hof -hotelliin. Juron oloinen, mutta asiallinen hotellin isäntä otti meidät vastaan ja antoi avaimen ensimmäisen kerroksen huoneeseen numero yksi, missä meillä on kaksi huonetta ja neljä petiä. Helle pysytteli edelleen yllämme, kun kävelimme lyhyen matkan vanhaan keskustaan. Täällä oli elämää ympäri kaupunkia niin paikallisten kuin lukuisten turistienkin toimesta. Pienehkön palatsin edustalla oli menossa lasten tapahtuma, missä sadat lapset ja heidän vanhempansa pitivät hauskaa erilaisten laitteiden ja touhujen parissa. Keskustan kapeilla kaduille kulki runsaasti turisteja, joista iso osa oli seniorien ikäluokkaa, mutta seassa säntäili myös lapsiperheitä. Matkalla on ollut jo monta hienoa vanhaa kaupunkia, mutta Goslar taisi kuitenkin päihittää kaikki aiemmat. Pystyssä oli monia jopa 1500-luvulla rakennettuja taloja, jotka olivat edelleen hyvässä kunnossa ja erinomaisen kauniisti maalattuja.

Kuuma päivä ja pitkä turnee kuluttivat matkalaisia. Kävimme Goslarissa syömässä illansuussa melko onnistuneet ruoat, mutta sitten alkoi veto olla lopussa ja tulimme melko aikaisin hotellimme viettämään kovinkin rauhallisen illan. Saksassa, kuten muuallakin matkan aikana kaikki ohjelmat ovat dubattuja. Hyvin ärsyttävä tapa!

Weimar

Sää palasi tänään kesäisen helteiseksi, minkä otimme mielellämme vastaan. Lämpötila oli oikeastaan aika passeli noin 25 astetta suurimman osan päivää. Aamulla Nürnbergissä oli vielä pilvistä, mutta pian sininen valtasi alaa taivaalla. Perusaamiainen antoi hyvän alun lauantaihin. Passat käynnistyi parkkihallissa vähän ennen yhdeksää. Ajoimme kaupungin eteläosaan katsomaan monumentteja, joissa natsit pitivät valtaan tulonsa jälkeen massiivisia propagandatilaisuuksiaan. Zeppelinfieldillä Hitler piti puoluepäivillä kuuluisia esiintymisiä, mistä on paljon dokumentteja. Kun pääsi katsomaan itse paikkaa, näki, miten otollinen paikka oli moiselle kansankiihottamiselle. Informatiivisen vierailun jälkeen poistuimme Saksan 13. suurimmasta kaupungista aamuliikenteen ollessa mukavan leppoisaa. Liityin moottoritie numerolle 9, jota pitkin kesti vain tunti päästä Bayreuthiin.

Bayreuth on kuuluisa kulttuurikaupunki, joka on erityisesti tunnettu Richard Wagnerin kaupunkina. Varmaan yhtä kuuluisa on kaupungin häkellyttävän hieno oopperatalo, jota mekin tulimme tänne katsomaan. Auton saimme parkkihalliin, josta ei ollut kuin puolen kilometrin kävely rauhalliseen keskustaan. Oopperatalo on auki tavalliselle turistille joka päivä ja sisään pääsee viidellä eurolla. Sali on uskomattoman kaunis ja hyvin runsaasti koristelu, mutta silti hyvän maun mukainen. Koristelu kattaa koko katsomon eikä näyttämön lavasteet jää yhtään muun koristelun varjoon. Täällä saattaisi ooppera kuulostaa tavallista komeammalta ja kiinnostavalta, joskin Wagnerin Nibelungin 15 tunnin esitys saattaisi alkaa nukuttaa koristeluista huolimatta. Oopperatalon kuuluu myös pienehkö rakennuksesta kertova museo. Se on vähän tavallisesta poikkeava museo, sillä siellä on konkreettisin laittein esitetty, miten Oopperatalon lavasteet ja muut kiinnostavat laitteet toimivat.

Bayreuthin kauneus ei rajoittunut vain mahtavaan Oopperataloon. Kaupungilla oli erittäin viihtyisää kävellä ja katsella sen kauniita rakennuksia. Menimme katsomaan myös kaupungin linnaa. Se on linnaksi melko pieni, mutta komeita huoneita oli sinnekin saatu rakennettua. Linnan puutarha on tietenkin viimeisen päälle laitettu ja kuumalla säällä mukavan viileä kävellä. Kiersimme vielä keskustaan ja menimme välipalalle lämpimälle terassille. Nyt emme onnistuneet ravintolan valinnassa, sillä Seija omenastruudeli oli niin kovaa, ettei siihen pystynyt edes terävä haarukka. Mikolle tuotiin väärä ruoka, mutta poika ei huomannut sitä ennen kuin toinen tarjoilija etsi omistajaa kebabille. Annoksia ei enää vaihdettu ja poika ahtoi itseensä suuren lihavarrasruoan, joka taisi olla kaksi kertaa kalliimpi kuin kebab olisi ollut, mutta silti meiltä otettiin vain kebabin hinta.

Oikein viihdyttävän Bayreuthin vierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Meillä oli vajaa kahden tunnin huitaisu moottoritietä pitkin Weimariin. Rekkoja oli hyvin vähän, mikä teki ajamisen paljon helpommaksi. Siitä huolimatta ajaminen moottoritiellä oli tylsää verrattuna pienempään tiehen, mutta se säästi aikaa. Weimariin saavuimme ennen kolmea. Meillä oli hotelli vanhan kaupungin kupeessa. Olimme varanneet hotellin sillä perusteella, että siellä on parkkipaikka. Kun tulimme paikalle, ei respassa ollut ketään, mutta huoneemme avain oli tiskillä odottamassa meitä. Hotellin pienellä pysäköintipaikalla oli vain yksi paikka vapaana ja sen edessä oli varausilmoitus jollekin muulle autolle. Seija soitti hotellin numeroon ja sai selvitettyä, että voimme pysäköidä auton lääkärikeskuksen ruutuun. Kyllä näissä tiheästi asutuissa maissa pysäköinti aiheuttaa huomattavia ongelmia turisteille, mutta varmasti vielä paljon enemmän rutinaa paikallisille.

Weimar on hyvin kuuluisa kaupunki, kuten me kaikki tiedämme. Täällä asustivat ja vaikuttivat 1800-luvulla kaverukset Goethe ja Schiller, jotka tunnetaan maailmankirjallisuuden klassikoista. Heput vaikuttivat saksalaisten maailmaan muutenkin ja sitä kautta myös koko Euroopan kehittymiseen. Kaupunki tietää omien poikiensa arvon ja heidän nimiään, patsaita ja saavutuksiaan kuulutetaan kaikkialla kaupungissa. Olemme jokainen koulussa kuulleet, ja varmaan jo unohtaneet, Weimarin tasavallan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa kirjoitettiin uusi perustuslaki, joka tehtiin Weimarissa, koska Berliinissä oli tuolloin liian rauhatonta. Siitä siis Weimarin tasavalta, joka sitten kaatui melko pian surullisin seurauksin.

Weimar on myös kaunis kaupunki. Näitä kauniita kaupunkeja on matkan varrella ollut jo miellyttävän monta, joten minun kirjoitustaitoni ei oikein pysty niitä erottelemaan toisistaan. Kaupunki on oikein siisti ja erinomaisen hyvin hoidettu, mikä tosin sopii suurimpaan osaan Saksan kaupungeista. Nürnbergissä keskustan ulkopuolella oli epäsiistiä, mutta missä suuressa kaupungissa ei olisi. Weimarin yksi erityispiirre on, että täällä ovat vierailleet monet muutkin kulttuurin taitajat. Rakennuksien seinillä on kylttejä kaupungissa jostain vaiheessa asuneista kuuluisuuksista, kuten Hans Christian Andersen, Alexander Pushkin, JB Bach ja Franz Liszt muiden lisäksi.

Menimme päivälliselle kivan aukion terassille, missä ainoa vika oli puusta putoavat hituset, jotka osuivat juomiin ja ruokiin. Bayreuthin lounas oli niin runsas, ettei edes Mikolla ollut isoa nälkää. Seija on koko Saksassa olon ajan halunnut mennä olutkellariin, jossa saisi herkullisia makkaroita ihanan hämyisässä holvikellarissa. Weimarista ei kellaria löytynyt, mutta ulkona suuren puun alla hän sai syötäväkseen tyypillisen Thüringenin makkaran perunamuusin ja hapankaalin kera. Hän tunsi olonsa tosi saksalaiseksi ja otti makkaran painikkeeksi paikallisen Ehringsdorfer oluen! Mielikuva rehevästä saksalaisesta olisi ollut täydellinen, ellei Seija olisi mennyt tilaamaan 0,2 litran tuopillisen tai oikeastaan sormustimellisen. Mikko otti vain makkaran, mutta auttoi äitiään tämän annoksessa. Minä otin soppa-annoksen leivän kanssa, mikä oli oikein sopiva annos lämpimään iltaan. Kiersimme vielä vähän aikaa historiallisessa kaupungissa ennen kuin palasimme hotellille. Huoneemme on miellyttävän viileä verrattuna viime yöhön. Myös Saksan television uutisten pääaiheena oli tilanne Suomen naapurimaassa.

Nürnberg

Yöllä Ravensburgissa satoi voimakkaasti, mutta aamulla sade oli loppunut, joskin taivas oli tummien pilvien peitossa. Pilvet säilyivät yllämme koko päivän, mutta onneksemme sadetta tuli hyvin vähän. Meidän juhannussäämme oli hieman Itä-Suomen säätä parempi, mutta hellettä emme mekään päässeet kokemaan. Oikein hyvää juhannusta kaikille!

Hotellissa ei ollut aamiaista, joten ajoimme Ravensburgin keskustan parkkihalliin ja kävelimme viehättävään vanhaan kaupunkiin. Ravensburgia ei tuhottu toisessa maailmansodassa, joten keskusta on säilynyt alkuperäisessä kunnossa. Lukuun ottamatta laajaa tietyötä keskustan ytimessä, oli vanha kaupunki oikein viihtyisä. Aamiaista nautimme osuvasti Café Firenzessä, joten Mikko sai vähän vielä tunnelmoida entisellä kotikaupungillaan. Munakas, toast ja panini olivat oikein maukkaita, mutta kahvi vain keskinkertaista. Vietimme tunnin verran aamuisessa kaupungissa ja nautimme sen kauniista rakennuksista ja muutenkin viehättävästä ilmapiiristä. Ravensburg on tunnettu Ravensburg-yhtiöstä, joka tekee erilaisia pelejä. Kymmeneltä yrityksen kauppa aukeni ja me menimme katselemaan sen laadukkaita tuotteita. Minua houkutti ostaa 18 000 palan palapeli, mutta käytännön syistä jätin sen vielä hyllylle. Sen sijaan ostin oikein mielenkiintoisen 3 000 palan palapelin.

Sitten käynnistyi tämän päivän noin neljän tunnin ajo-osuus Nürnbergiin. Välttelimme moottoriteitä ajaen niillä ainoastaan kahdesti lyhyet matkat. Suunta oli koilliseen, vaikkei tietenkään suoraan pystynyt etenemään. Liikenne oli melko vilkasta, mutta liikennekuri ihailtavaa. Toisia kunnioitettiin eikä töytäilty minä itse heti -periaatteella. Vuoret olivat jääneet Alpeille, mutta mukavan kumpuilevaa matkan teko Baijerissa oli. Pysähdyimme ainoastaan ostamaan polttoainetta, joten olimme Nürnbergissä puoli kolmelta. Keskustan liikenne oli yllättävän vilkasta, joten eteneminen rautatieaseman vierellä olevalle hotellille oli hitaanlaista. Sitten oli jälleen parkkipaikan etsiminen, mikä oli hyvin haastavaa. Seija meni kirjautumaan hotelliin, kun minä kiersin lähistöllä. Respasta Seija sai osoitteen lähellä olevaan pysäköintitaloon, minne veimme auton odottamaan huomista.

Huoneemme on siisti ja riittävä, mutta turhan tavallisen steriili. Toisaalta eipä sitä paljon hotellilla ehdi illalla olemaan ja yöllä taas on ihan sama, millainen huone ympärillä on. Lähdimme saman tien tutustumaan puolen miljoonan asukkaan kaupunkiin. Kävelimme läpi hyvin suuren rautatieaseman, jossa oli näkyvissä valtava kirjo ihmiskuntaa. Asemalla oli myös metron pysäkki. Hankimme liput metroon ja ajoimme yhden aseman välin Lorenzkirchen asemalle. Minä en ymmärtänyt lainkaan arvostelua harrastuksestani ajaa jokaisen käymäni kaupungin metrolla, vaikka matka olisi vain yksi pysäkinväli. Eipä sinne olisi muiden tarvinnut kyytiin tulla, mutta niin vain jouduin kolme lippua ostamaan. Nürnbergin metro oli uusi ja siisti, ja oikein mukava ajella. Mikä parhainta, nyt olen matkustanut myös Nürnbergin metrolla.

Nürnberg tuhottiin lähes täydellisesti toisessa maailmansodassa. Se on siis käytännössä kokonaan rakennettu uudestaan. Miten siis suhtautua vanhaan kaupunkiin, joka ilmeisesti on vain rakennettu uudestaan vanhaksi. Eipä siitä tarvitse liikaa huolehtia vaan nauttia katselemisesta. Vanhan kaupungin alue oli viihtyisän näköistä, mutta muuten kaupunki ei paljon eroa muista suurista kaupungeista. Mikko kävi katsomassa tarkemmin Lorenzkircheä sisältä, mutta meille muille riitti nähdä se ulkoa. Kävelimme tuulisessa ja hieman sateisessa säässä vanhan kaupungin läpi nousten kaupungin linnalle saakka. Se ei ollut ihan perinteisen linnan näköinen, mutta linna kuitenkin. Ehdimme viisi minuuttia ennen lippujen myynnin lopettamista ostaa tiketit ja meillä oli tunti aikaa kiertää linnassa. Se onnistui, koska linnasta pääsi katsomaan vain muutaman huoneen. Siihen liittyvä museo oli suurempi, joskaan kaikkiin esineisiin emme millään ehtineet paneutua.

Linnaan tutustumisen jälkeen laskeuduimme vähän alemmaksi ja menimme syömään Mikon kaverin suosittelemaan ravintolaan. Se oli oikein tunnelmallinen saksalainen ravintola, missä ruoka oli maistuvaa. Mikko otti kolmen lihaköntsän aterian. Seija ja minä valitsimme makkara-perunasalaatti annoksen molemmat. Seijalla oli kuusi nürnbergiläistä makkaraa ja minulla kolme frankfurtilaista. Tällä kertaa onni suosi Seijaa, sillä nürnbergiläiset olivat paljon parempia. Olimme alun perin sopineet, että jaamme makkara-annokset tasan, mutta Seijan maistettua ensimmäisen puraisun omasta makkarastaan, purkaantui sopimus. Minun oli tyytyminen yhteen herkullisista nürnbergiläisistä makkaroista.

Me olimme jälleen niin aikaisin liikkeellä, että perjantain ravintolamenoa emme ehtineet todistamaan. Se ei suuresti meitä haitannut. Olisimme kuitenkin mielellämme menneet vielä johonkin viihtyisään olutkellariin nauttimaan oluet ja aistimaan baijerilaista olutkulttuuria, mutta yhtään sen tapaistakaan ei matkan varrelle ilmaantunut. Minä oli tähän pettynyt, mutta saattoihan syy olla myös epäonnistuneessa reitin valinnassa. Eiköhän Baijerin jälkeenkin löydy jännittäviä olutkellareita.