Hannover

Helle helli meitä tänäänkin, joskin mukaan tuli myös sen huonoja puolia. Saimme muutaman sadekuuron, jotka tekivät kaupungin ilmanalan varsin hiostavaksi. Varjo ei riittänyt palauttamaan kehon viileyttä, joten hiostavalla keholla mentiin.

Kaiser Hofin aamiainen olisi sopinut keisarillekin, joskin olivat piilottaneet marmeladin niin, ettei sitä tavallinen turisti löytänyt. Siitä huolimatta aamun aloitus oli mainio. Autokin oli jo aika lämmin odottaessaan lähtöä päivän haasteisiin, vaikka ne eivät tänään autolle olleet kummoiset. Saksan sinisen taivaan alla ajoin alle 50 kilometrin matkan Hildesheimiin pieniä teitä pitkin halki kauniin kumpuilevan maaseudun. Täällä näyttäisi näin kaupunkilaisen silmin, että vilja on kohta valmis puitavaksi, mutta maissin kanssa menee vielä kovasti aikaa ennen kuin tähkiä pääsee korjaamaan.

Hildesheim on pieni kaupunki Ala-Saksissa, joka oli ainakin tänä maanantaina kovin hiljainen. Meidän porukka lisäsi hetkellisesti kaupungissa olijoiden määrää kolmella, mutta vauhtia ei silti kaupunkiin saatu. 1000-luvulla kaupunkiin rakennettiin kaksi suurta ja komeaa kirkkoa. En ihan ymmärrä miksi pieneen kaupunkiin on samaan aikaan rakennettu kaksi suurta kirkkoa, mutta varmaan siihen on syynsä. Kirkot ovat sen verran poikkeuksellisia, että ne on otettu mukaan Unescon listalle. Kävimme niissä molemmissa ja ne olivat ihan vaikuttavia ja hienoja. Pidin erityisesti tuomiokirkon pelkistetystä tyylistä. Hildesheim ei läpiajettaessa vaikuttanut kovin ihmeelliseltä paikalta.

Matkamme jatkui vajaa 50 kilometriä pohjoisempana olevaan Hannoveriin. Se on noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, jonne meitä houkutteli se, ettemme olleet siellä ennen käyneet. Eteneminen Hannoverin keskustassa oli oikeastaan helpompaa kuin monen muun suuren Euroopan kaupungin keskustassa olen kokenut. Kadut olivat selkeitä ja liikenne melko rauhallista. Meillä oli huone varattuna rautatieaseman lähellä olevasta hotellista eikä sen löytäminen ollut ongelmallista. Olimme paikalla niin aikaisin, ettemme päässeet vielä huoneeseen, mutta jätimme auton lähellä olevan suuren ostoskeskuksen parkkihalliin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Hannover on yksi niitä monia saksalaisia kaupunkeja, jotka tuhottiin toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Hyvin nopeasti se rakennettiin uudestaan, mutta osan aitoudestaan kaupunki väkisin menetti. Rautatieasema oli hämmästyttävän suuri ja vilkas, vaikka kaupunki ei kuitenkaan ollut kuin puolen miljoonan ihmisen keskittymä. Kovasti monen näköistä kulkijaa oli asemalla ja tietenkin myös sen ulkopuolella. Hannoverissa näytti olevan kodittomia enemmän kuin olemme tällä matkalla aiemmin nähneet. En tiedä, mistä se sitten kertoo.

Hannoverissa on kokoonsa nähden varsin laaja metroverkosto. Ja missä on metro, siellä Matti ajaa metrolla, ainakin pysäkinvälin. Tällä kertaa matkaa tuli kaksi pysäkinväliä. Minä en pitänyt Hannoverin metrosta läheskään niin paljon kuin Nürnbergin vastaavasta. Nousimme maan päälle Aegidientorplatzin asemalla ja kävelimme lyhyen matkan kaupungin uudelle kaupungintalolle. Se on alun perin rakennettu ennen toista maailmansotaa ja olosuhteista johtuen uudestaan sodan jälkeen. Rakennus on komea, kuten suuren kaupungin kaupungintalon kuuluukin. Korkean rakennuksen huipulle pääsi käymään tavallinen turisti, mitä käytimme hyväksemme. Hissi vei meidät kolmannesta kerroksesta noin 50 metriä korkealla olevan huipun tuntumaan. Hissi oli kovin poikkeuksellinen, koska se ei kulkenut suoraan ylöspäin vaan noudatti rakennuksen seinän muotoa ja kallistui loppumatkalla sisäänpäin. Hissi oli melko pieni ja jouduimme jännittämään meidän ahtaanpaikan hyperventiloijan reaktioita, kun kuuden hengen hissiin tuli viisi henkeä. Minä painoin mieleeni hissin hätänapin, mutta en onneksi joutunut sitä painamaan vaan pääsimme ylös ilman jännittävämpää kerrottavaa. Ylhäällä oli komeat maisemat kaupungin yli. Raatihuoneen alakerrassa oli neljä suurta pienoismallia kaupungin keskustasta; 1600-luvulta, vuodelta 1939, 1945 ja 2000-luvulta. Vuoden 1945 pienoismalli oli surullista katseltavaa.

Kävimme melko tavallisessa terassiravintolassa syömässä lounasta. Minä otin perunasopan makkaraviipaleiden kanssa, kun muut valitsivat currywurstin, ja kaikki olivat tyytyväisiä valintaansa. Palasimme kävellen hotellille, johon kirjauduimme onnistuneesti. Lepäilimme siellä jonkin aikaa. Seija on kehittänyt itselleen flunssaan, jota on huonolla menestyksellä tartuttanut meille muille. Mikko lähti käymään Hannover 96 -jalkapallojoukkueen stadionilla ja hankki sieltä itselleen tuliaisen. Seija lepäsi ja minä vahdin hänen lepoaan ennen kuin kävelimme kuudeksi keskustaan, missä tapasimme poikamme.

Ostin edellisen kerran vapaa-ajankengät vuonna 2018 Sarajevosta. Ne ovat edelleen erinomaiset jalassa, mutta niiden väri on muuttunut sellaiseksi, etteivät ne enää ole Seijan lemppareita. Minä en ole kovin hanakka menemään vaatekauppoihin, mutta olen niissä melkein joka vuosi käynyt. Tämä vuosi näytti olevan kenkäkauppavuosi. Menimme Neumannin kenkäkauppaan ja nousimme toiseen kerrokseen, jossa on miesten kengät. Kriittisesti katsellen hylkäsin kaikki hyllyillä olleet kengät, kunnes tulin yhden kelvollisen kengän eteen. Katselin sitä hetken, otin käteeni, ja kysyin henkilökunnan edustajalta, saanko kokeilla kyseistä kenkää. Sain luvan ja totesin sen sopivan, joten nyt minulla on taas uudet kengät.

Hannoverin niin sanottu vanha keskusta ei ole ollenkaan viihtyisä, mutta löysimme kuitenkin terassin, minne menimme nauttimaan oluet ja kivennäisveden. Iltapäivän jälkeen ei enää satanut, mutta terassilla tuuli hyvin voimakkaasti. Tuopit eivät lähteneet lentoon, mutta naapuripöydän pizzan koristeet lensivät kauas ruokailijoista. Tarjoilija toi heille uudet rucolat, mutta peitti tullessaan kupin kädellään.

Emme olleet vielä myöhäisessä illassa, mutta lähdimme hiljalleen kävelemään kohti hotellia. Seija pistäytyi vielä kaupassa katselemassa paitoja, mutta tuli pettyneenä takaisin. Tulimme jo tuttua hyvin vilkasta kävelykatua pitkin asemalle, jonka käytävillä kävi edelleen suurempi kuhina kuin missään muualla kaupungissa. Emme enää menneet syömään ravintolaan, mutta ostimme aseman hämmästyttävän runsaasta tarjonnasta miehille iltapalaa. Mikko sai ostettua omansa ilman ongelmia. Minä ostin oman känttyni osoittamalla sitä ja vielä varmuuden vakuudeksi artikuloin sämpyläni nimen hyvin huolellisesti. Välittömästi molemmat tiskin takana olevat naispuoleiset kahvilanpitäjät räjähtivät nauruun. Naurulle ei meinannut tulla loppua millään, joten mielelläni haluaisin tietää mitä olin vajavaisella saksallani sanonut. Se jäi nyt arvoitukseksi.

Huoneemme on melko pieni ja Mikon oma alkovi hyvin kompakti. Päivällä huoneessa oli hyvin hiostavaa, mutta onneksi illemmalla siellä oli jo aika miellyttävää. Hotellien hinnat ovat koko matkan aikana olleet aika kalliita koronaa edeltäviin vuosiin verrattuna. Lisäksi niitä on aika vähän tarjolla, mikä saattaa olla yhteydessä korkeisiin hintoihin.