Hampuri

Nyt eivät aamiaiset enää jatkaneet noususuhdannetta vaan palasimme takaisin normihotelliaamiaisten tasolle. Seija oli jälleen vartioinut meidän muiden nukkumista. Hän oli ihmetellyt, miten vauhdikasta hotellimme ulkopuolella on, vaikka asuimme melkein umpikujan päässä. Yöllä olivat baarista palanneet meuhkanneet ikkunamme alla, ja aikaisin aamulla kuorma-autot olivat ajaneet umpikujan päässä olevalta varikolta jonnekin muualle. Onneksi hän välillä myös nukkui.

Yhdeksän maissa jätimme Hannoverin taaksemme. Tänne ei ole hinkua takaisin, vaikkei kaupungissa sinänsä mitään vikaakaan ollut. Ajelin aika rauhallisen keskustan lävitse Mikon ohjeita noudattaen ja pääsimme pohjoista kohden menevälle moottoritielle. Matkaa Hampuriin oli puolitoista tuntia eikä matkan varrella yllätyksiä tapahtunut. Hampuriin saavuttaessa liikenne vilkastui, muttei ollut mitenkään ruuhkaista. Löysimme rautatieaseman lähellä sijaitsevan hotellimme helposti. Olimme paikalla jo yhdeltätoista emmekä uskoneet saavamme vielä huonetta. Seija ja Mikko menivät kuitenkin respasta kysymään parkkipaikkaa minun odottaessa sakkopaikalla. Hotellin takapihalla on vieraille kolme pysäköintipaikkaa ja olimme hyvin onnekkaita, koska saimme niistä yhden. Pysäköintipaikan etsiminen olisi ollut tuskaista ja mikä parasta, auto on porttien takana turvassa. Onnemme jatkui, sillä huoneemme oli jo siivottu ja pääsimme majoittumaan, vaikka oli vielä kovin aikaista. Meillä on oikein mukava huoneisto, missä on iso kolmen hengen makuuhuone sekä olohuone.

Vieressämme odotti matkamme suurin kaupunki, joten lähdimme tutustumaan siihen. Seija ja minä olemme täällä aiemmin käyneet, mutta Mikolle käynti on ensimmäinen. Mielenkiintoinen fakta kaupungista on, että täällä on siltoja enemmän kuin Lontoossa, Venetsiassa ja Amsterdamissa yhteensä. Joidenkin tietojen mukaan Hampurissa on enemmän siltoja kuin missään muussa maailman kaupungissa. Sää Hampurissa oli kovin vaihteleva. Kun lähdimme kävelemään ohi rautatieaseman, paistoi aurinko ja Seija sai kiedottua lämpimän takkinsa vyötäisille, mutta sieltä se vaihtoi paikkaa tuon tuostakin. Erittäin komean ja valtaisan raatihuoneen liepeillä pysähdyimme kevyelle lounaalle. Mikko ja minä söimme kalasopat, missä soppa oli keskeisessä asemassa, sillä nesteen seasta piti oikein etsiä kahta simpukkaa ja kolmea kuution muodossa olevaa kalanpalaa. No aina ei onnistu. Seija nautti pelkästään hyvin suklaisen kaakaon.

Tuuli oli kova ja välillä myrskyisä. Pyhän Mikaelin kirkon tienoilla puhuri meinasi viedä meistä pienimmät mennessään. Pääsimme kuitenkin tuulen suojaan ja jatkoimme kaikki tutustumista Hampuriin. Saavuimme Speicherstadtin alueelle, mikä on entistä satama-aluetta. Siellä on monia hyvin suuria entisiä varastorakennuksia, jotka on muutettu muun muassa asuinkäyttöön. Entisistä valtaisan rujoista tiilirakenteisista varastoista on saatu oikein mukavan näköisiä rakennuksia. Samantyylinen alue on myös Liverpoolissa, mikä on viihtyisämpi, mutta ei kovin paljon. Kesken rakennusten ihailun nousi yllemme tumma pilvi, tuuli voimistui entisestään ja isot vesipisarat alkoivat iskeytyä meihin. Onneksi olimme sopivasti ravintolan kohdalla. Menimme sinne suojaan, mutta se ei ollut kovin viihtyisä. Kadun toisella puolella oli pienempi ja viihtyisämpi ravintola, minne juoksimme hartiat kumarassa.

Ravintola oli tylsän steriili, mutta ajoi sateen suojan tehtävän. Juomien loputtua oli sadekin kaikonnut, mutta tuuli oli jäänyt meitä vaivaamaan. Kulkumme jatkui itään. Ylitimme kanavan ja tulimme entiseltä varastoalueelta hieman uudemmalle toimistojen täyttämälle Kontorhaus-alueelle. Nämä kaksi aluetta yhdessä muodostavat Unesco-kohteen, mikä on kovin erilainen moniin muihin kohteisiin. Nämä olivat kuitenkin parasta, mitä Hampurilla oli tarjolla. Pidin erityisesti Chilehaus-nimisestä toimistorakennuksesta, joka miellytti hyvin paljon minun vähäistä arkkitehtuurin tuntemustani. Sieltä tiemme erosivat Mikon mennessä käymään taidemuseossa ja me vanhukset köpöttelimme hiljalleen hotellille huokaisemaan. Mikko saapui hotellille toista tuntia myöhemmin harmistuneena, koska hän ei ollut nähnyt toivomaansa teosta, sillä se oli annettu vuokralle jonnekin muualle.

Lepohetken jälkeen palasimme vielä päivälliselle rautatieaseman paremmalle puolelle. Ravintolan valinta ei ollut paras mahdollinen, mutta kelvollinen. Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei ansaitse erityisiä kehuja. Sen sijaan en voisi riittävästi kehua veistä, millä leikkasin pizzaani. Minua on aina ärsyttänyt pizzan leikkaaminen ravintoloiden tavallisilla veitsillä, jotka eivät ilman raivoisaa ilmettä ja kipeää etusormea leikkaa pizzaa sopiviin paloihin. Täällä veitsi oli ergonomisesti erinomainen ja sopivasti terävyydellä ja painolla yhdistetty, jolloin ensimmäistä kertaa nautin enemmän palan leikkaamisesta kuin sen syömisestä. Jos olisin epärehellinen, niin minulla mukana koko setti näitä erinomaisia veitsiä, mutta onneksi olen lainkuuliainen ja veitset ovat siellä mihin ne kuuluvatkin. Täällä saimme myös vahvistuksen siitä, että amerikkalaiset ovat maailman äänekkäin kansa. Jos muut saavat asiansa kerrottua puolen metrin päässä istuvalle kohteelle tavallisen rauhallisella äänellä, niin miksi amerikkalaisen pitää tehdä sama asia niin, että keittiön henkilökuntakin kuulee heidän turhat tarinansa? Vastausta en tiedä minäkään.

Hampuri on suurkaupunki, jonka kaduilla liikkuu kaikenlaisia kulkijoita. Penkeillä ja rakennusten kulmissa majailee kovasti syrjäytyneitä ihmisiä, kun kadulla vierestä ajaa Porsche voimakkaasti kaasuttaen. Sellainen tämä maailma on. Hotellimme ympäristössä on etnisesti hyvin kirjavaa menijää. Hyvin sinne mahtui myös suomalaisia kulkijoita eikä kukaan meitä pitänyt yhtään huonompana tai parempana. Matkamme suurkaupungeista Hampuri oli mielestäni paras, vaikkei se hyvin korkealle nouse kaikkien käymieni kaupunkien listalla. Minulla on listoja vähän joka tarpeeseen.