Sunar

Heräsin melko rauhallisilta yöunilta seitsemää ennen. Kun avasin silmäni näin sinisen taivaan alla suuria trooppisten puiden latvoja. Olimme jättäneet kaikki verhot auki, joten meitä tervehti Balin kaunis aamu sekä satunnainen linnun laulu. Kävelimme jälleen aamiaiselle rantaan sään ollessa samanlainen kuin eilenkin. Nyt vaihdoimme hieman aamiaisen sisältöä, mutta sopivasti saimme kaikkea ihaillessamme jälleen valtamerta. Ranta oli jo seitsemän jälkeen täysin herännyt. Uimarannan hoitajat haravoivat alueittensa hiekkaa ja kahviloissa oli ensimmäiset asiakkaat. Jalkakäytävä oli täynnä kulkijoita, niin juoksijoita kuin kävelijöitäkin.

Kahdeksalta olimme valmiina hotellin ulko-ovella. Samaan aikaan paikalle tuli nuori mies Rai (kirjoitusasu saattaa olla väärin) autoineen. Hän oli meidän kuskinamme tänään. Olimme hankkineet kyydin 900 000 rupialla eli noin 45 eurolla. Miellyttävän hyvin englantia puhuva Rai ohjasi meidät autoon ja varmisti, missä halusimme käydä. Reitin sovittuamme Rai lähti ajamaan Toyota Avanzalla ripein, mutta varmoin ottein.

Eilen vielä luulin, että täällä on liikenne paljon Vietnamia leppoisampaa ja liikkujia on paljon vähemmän. Olinpa jälleen väärässä. Kahdeksan miljoonan asukkaan Hanoissa on varmasti enemmän liikkujia kuin neljän miljoonan Balissa, mutta yhtään eivät täkäläiset hävinneet liikenteen kaoottisuudessa. Täällä kadut ovat paljon kapeampia, joten pakkaudutaan tiiviimpään. Siitä huolimatta mopot kurvailivat jokaiseen väliin aivan kuten Hanoissakin. Missään vaiheessa Rai ei ajanut yli 60 km/h ja yleensä vauhti oli noin 40 km/h. Sekin tuntui kovalta kovin kapeilla teillä, missä vastaantulijoita oli koko ajan ja tuon tuostakin mopo, auto, koira, kuorma-auto tai ihminen putkahti tielle. Rai ajoi oikein hienosti eikä meitä hänen kyydissään huolettanut. Kävimme aika lähellä Balin pohjoisrantaa ja käytännössä aivan kaikkialla tien varrella oli asutusta. Denpasarin jälkeen ei ollut kunnon kaupunkia vaan yhtäjaksoista asutusta tien molemmin puolin ihan kaikkialla, missä ajettiin. Minä mielelläni ajan matkoillani, mutta nyt olin hyvin mielissäni, että Rai oli ratin takana. Liikenne soljui jännittävän hyvin eteenpäin ja ilmeisesti näillä teillä ja tällaisella liikennemäärällä tällainen tyyli on ainoa mahdollinen.

Kävimme neljässä eri kohteessa ja olisimme vielä voineet mennä katsomaan vielä temppeliä meren rannalla, mutta sen jätimme väliin. Ensimmäisenä pysähdyimme temppelialueelle, joka oli miellyttävän rauhallinen. Temppeleiden luokse meitä ei päästetty, mutta näimme ne varsin hyvin matalan muurin ylitse. Balilla jopa 90 prosenttia on hindulaisia emmekä ole täällä muiden uskontojen pyhiä paikkoja nähneet. Alueella kaikkein jännimmät rakennukset olivat alttareita, joiden päällä oli toistakymmentä erittäin hienon näköistä katosta. En tiedä olivatko ne alttareita, mutta jännittävän näköisiä ne kuitenkin olivat. Alueella oli myös paljon tähän uskontoon kuuluvia patsaita. Sisään tullessa sekä Seijalle että minulle annettiin keitaisuhame lanteille. Sen kai piti peittää paljaat jalkamme, mutta kummallakin lahkeemme olivat alempana kuin hameen helma.

 

Ajelimme reilun tunnin pohjoiseen ja nousimme ylöspäin pitkän matkaa kovin mutkaista tietä ja se aiheutti lisäjännitystä matkustajille, mutta kuski ajeli samalla varmuudella kuin tasamaallakin. Päivän toisena kohteena oli Balin komeimpia hindutemppeleitä, Taman Ayun. Se oli astetta suurempi kuin ensimmäinen kohteemme ja vieressä oleva järvi lisäsi paikan näyttävyyttä suuresti. Täällä oli samanlaisia monikattoisia rakennuksia ja paljon muitakin pyhiä rakennuksia, joiden luokse meitä ei päästetty, mutta joita hyvin näki etäämpääkin. Täällä oli huomattavan paljon ihmisiä ja suurin osa niistä oli paikallisia. Hyvin moni oli pukeutunut ilmeisesti kansallispukuihin tai joihinkin uskonnollisiin asuihin. Olimme syömässä pientä lounasta, kun pitkä paraati asteli pois alueelta yllättävän hyvän rytmimusiikin tahdissa.

 

Rai vei meidät seuraavana katsomaan riisiterasseja, jotka ovat päässeet Unescon maailmanperintölistalle. Oikeastaan kohde on päässyt listalle Subak-kastelujärjestelmän vuoksi, johon kuuluvat myös nämä riisiterassit että hindulaisten temppeleitäkin. Tämä oli meistä ehdottomasti päivän paras käynti. Terassit olivat erittäin kauniita. Ne heijastivat vihertävän eri sävyissä ja porrastetut terassit hivelivät silmään erityisen hienosti. Nyt on jo myöhä, olen väsynyt ja Balista vähän sekaisin, joten en edes yritä kuvailla terasseja paremmin. Toivottavasti kuvista saa käsityksen paikasta, joka oli erittäin hieno. Riisi oli yllättävän korkeata, sillä tähkä, jos riisillä on tähkä, keikkui jopa metrin korkeudessa. Ympärillä pyöri paljon erilaisia lintuja ja pääskyset saalistivat hyönteisiä vain puolen metrin päästä meistä. Polut olivat hyvin viitoitettuja, mutta silti ohjasin meidät yhdessä risteyksessä väärälle reitille, jota seurasimme ainakin puoli kilometriä. Se ei haitannut, sillä näin saimme nautittua vielä enemmän tästä kauneudesta.

 

Viimeisenä kävimme katsomassa Laka Laka -vesiputousta. Putous oli ihan komea, ehkä 50 metriä korkea ja vettäkin tuli ihan kivasti. Jouduimme laskeutumaan 400 porrasta alas ja tietenkin nousemaan samat portaat takaisin ylös. Parasta tällä käynnillä oli kuitenkin uskomattoman runsas kasvillisuus. Olimme todellakin sademetsässä, missä ei olisi päässyt etenemään, jos polkua ei olisi tehty. Aluskasvillisuus oli hyvin tiheätä ja suuret puut peittivät lehdillään taivaan. Reitin varrella oli paljon bambuja, banaaneja, joissa oli vihreitä terttuja kypsymässä, sekä lukemattomia minulle tuntemattomia puita. Lisäksi näimme hyvin monta olohuoneissamme viihtyvää kasvia niiden luonnollisessa elinympäristössä. Minäkin tunnistin niitä ainakin puolen kymmentä, vaikken niitä nimetä osaakaan.

 

Viiden aikaan Rai palautti meidät hotellin ovelle oikein hienon reissun päätteeksi. Minä kävin uima-altaassa, mutta Seija jätti sen tällä kertaa väliin. Hän oli hyvin riemuissaan palautetuista pyykeistä, jotka olivat silitettyjä ja kauniisti taiteltuja. Työn arvo ei täällä ole ihan samaa kuin kotona, sillä iso muovikassillinen pyykkiä maksoi selvästi alle kymmenen euroa.

Lähdimme vielä isolle tielle etsimään ruokapaikkaa. Paikan etsimiseen ei nyt kauan mennyt eikä ruoan tilaamiseenkaan. Seija söi sopivan kokoisen lihavarrasaterian ja minä tilasin kuningaskatkarapuja, jotka olivat oikein hyviä, mutta kerrankin annokseni olisi voinut olla suurempikin. Hotellilla huomasin, että vasemman kenkäni reuna oli revennyt noin kahdeksan sentin matkalta. Vastahakoisesti suostuin lähtemään kenkäostoksille ja pääsin ostoskeskukseen jo kolmatta kertaa tällä reissulla. Meinasin jäädä ilman uusia popoja, mutta viimeisestä kaupasta löytyi sellaiset, jotka minulle kelpasivat. Sitten palasimme suoraan takaisin majapaikkaan. Minä tuskailin blogin kanssa ja Seija pakkasi tavarat. Vessan pieni sisilisko näyttäytyi makuuhuoneen seinällä eikä häirinnyt ketään. Silti Seija kauhistui oliosta ja vaati minulta toimenpiteitä.