Surabaya

Matkasimme tänään bussilla Balilta Jaavalle, Surabayaan. Kun ostin liput, matka-ajaksi kerrottiin 10 tuntia, mutta todellisuudessa matka kesti 13 tuntia ja menetimme vielä tunnin aikaeroon. Seija ei ollut oikein mielissään edes 10 tunnin bussimatkasta, saati sitten 13, mutta poiskaan kyydistä hän ei voinut jäädä.

Heräsimme puoli seitsemän ja olimme valmiit lähtöön kymmentä vaille seitsemän, jolloin taksi tuli meitä hakemaan 10 minuuttia etuajassa. Ali oli oikein kohtelias ja vei meidät Ubungin bussiasemalle melko hiljaisessa aamuliikenteessä rauhallisin kuskin ottein. Olimme kovin sekavalla ja likaisella asemalla pian puolen jälkeen. Ali lähti mukaamme etsimään Trans27-yhtiön bussien lähtöpaikkaa ja oli aivan yhtä ymmällään kuin mekin siitä, mistä sellaisen voisi löytää. Alin etuna oli, että hän taisi kielen ja parin kyselyn jälkeen olimme oikeassa paikassa. Ali antoi minulle puhelinnumeronsa ja kertoi, että voin ottaa häneen yhteyttä milloin vain apua tarvitsen. Pian bussimme tuli ja pääsimme istumaan leveille ja mukaville paikoille. Kaikki penkit pystyi kaatamaan lähes makuuasentoon, joten matkustaminen oli kivaa.

Meillä oli alun perin lähtö kymmeneltä, mutta eilen sain WhatsApp-viestin, missä kerrottiin lähtöajan muutoksesta ja siitä, että pääsisimme bussilla vain Pasuruaniin saakka ja sieltä pikkubussilla Surabayan bussiasemalle. Eipä meillä ollut mahdollista vastaankaan panna, joten menimme uudella suunnitelmalla.

Ehdimme kyytiin ja pysyisimme siellä, kunnes meidät laitettaisiin toiseen. Ensimmäinen osuus matkasta oli ajaa Balin läntisimpään nurkkaukseen, Gilimanukiin. Denpasarin keskustan alue on suuren kaupungin tapainen leveine katuineen ja isoine rakennuksineen. Pian poistuimme sieltä ja ympärillämme oli jälleen tuttua taajaa asustusta, jollaista näimme eilen koko päivän. Meren rannalle saakka asutus oli jälleen hyvin taajaa, mutta sitten oli välillä viljelysmaata ja vähän metsiköitäkin. Seija torkkui melkein koko ajan, kun ajoimme Balilla, mutta minä katselin tarkkaavaisesti kaikkea kiinnostavaa. Paljon katseltavaa olikin, mutta eniten innostuin, kun näin kuivan joen pohjalla kömpivän varaanin tai krokotiilin. Hämmästelin näkemääni ja kun myöhemmin tarkastin Balin matelijoita, niin luin, että juovavaraani on täällä yleinen ja voi kasvaa jopa kolmemetriseksi. Onneksi otus ei tallustellut meitä vastaan eilen riisiterasseilla.

Gilimanukissa bussi ajoi satamaan, joka oli kovin sekava ja rähjäinen. Kuski oli käynyt täällä ennenkin, sillä hän osasi mennä suoraan oikeaan paikkaan ja pian pääsimme lauttaan. Autolautaksi se oli melko pieni, mutta lossin tapaiseksi tosi iso. Jaavalle ei ollut pitkä matka ja nousimmekin katselemaan lähestyvää saarta kannelle, joka ei ollut viihtyisä tai siisti. Aurinkoista ja lämmintä siellä kuitenkin oli ja sieltä näkyi komeasti tulivuori Ijen. Matkaan olisi mennyt ehkä puoli tuntia, mutta laiva pysyi paikoillaan keskellä salmea toiset puoli tuntia ilmeisesti odotellen lupaa päästä laituriin. Vieressä oli ainakin viisi muuta laivaa odottamassa pääsyä Jaavan rannalle. Olisiko laituripaikkoja niin vähän, että niitä ei riitä kaikille kerralla ja osa joutuu odottamaan?

 Heti Jaavalle päästyämme pysähdyimme lounaalle, joka kuului lipun hintaan. Olimme molemmat saaneet lähtiessä eväspussin, missä oli yllättävän paljon pientä syömistä ja juomista. Tätä lounaspaikkaa emme olisi valinneet, jos olisimme olleet kävelemässä kaupungilla. mutta nyt ei ollut varaa valita. Niin menimme soppajonoon ja otimme riisiä, nuudeleita sekä hieman epämääräisen näköistä kanasoosia. Soosi oli itse asiassa oikein hyvän makuista, mutta kana ei niinkään hyvää, mutta lounaan kuitenkin söimme.

Nyt on ilta jo hyvin pitkällä ja olemme mukavasti Hotel Santikan 11. kerroksessa. Joudun jättämään tämän päivän tarinan kesken, mutta jatkan sitä huomenna.