Christchurch

Jälleen yksi aurinkoinen päivä matkallani Uudessa-Seelannissa. Tein aika rauhallisen lähdön Dunedinissa, mutta siitä huolimatta olin tien päällä pian puoli yhdeksän jälkeen. Lauantaiaamuna kaupunki oli hiljainen, joten poistuminen onnistui helposti ja ilman kiertelyjä. Lähdin etenemään pohjoista kohti valtatiellä 1. Alkumatka oli varsin mäkistä, mikä yllätti minut, sillä arvelin saaren tämän puolen olevan tasaista. Tosin Oamarun jälkeen mäet loppuivat eivätkä ne enää tänään palanneet. Tien molemmin puolin oli lähinnä peltoja ja niittyjä sekä harvoin kyliä tai kaupunkeja. Metsiä näkyi jonkin verran alkumatkasta, muttei enää sen jälkeen.

Ykköstie kulkee Invercargillistä aivan saaren pohjoiskärkeen Pictoniin saakka ja jatkuu vielä koko Pohjoissaaren poikki. Se on siis pääväylä Eteläsaaren halki, ja liikenne siellä oli varsin vilkasta myös näin lauantaina. Suurimman osan matkasta ajoin jonossa muiden mukana. Liikenne soljui kuitenkin ihan hyvin ja matkanopeus pysyi lähellä 100 km/h, mikä on myös tavallisin rajoitus. Tie kulki melkein kaikkien kaupunkien poikki, mikä hidasti vauhtia ja varmasti häiritsi paikallisliikennettä. Autot kulkivat kiltisti jonossa eikä ohituksia tapahtunut kovinkaan paljon, paitsi ohituskaistojen kohdalla, joita oli noin viiden kilometrin välein. Täällä on muuten metrijärjestelmä käytössä ainakin liikenteessä, mikä helpottaa asioiden hahmottamista. Tie ei juurikaan käynyt meren rannalla, vaikka meri ei missään vaiheessa kovin kaukana ollutkaan.

Pysähdyin muutaman kerran jaloittelemaan, mutta Timarussa tein puolen päivän aikaan pidemmän kävelyn auringon paisteessa. Kaupunki ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta ihan mukava siellä oli kävellä. Menin pieneen kahvilaan, missä söin aamiaiseksi munia ja pekonia sekä kupillisen kahvia. Erityisesti pekoni oli erittäin maistuvaa. Taas jaksoi ajella jonossa kohti Christchurchia, minne saavuin neljän maissa. Kaupungissa on melkein 400 000 asukasta, mutta ajo keskustaan oli helppoa ja hotellikin löytyi yhden harhaan ajon jälkeen. Laitoin suosiolla puhelimen ohjauksen päälle ja se toimi oikein hyvin. Huomasin muuten, että Toyotani on jonkinlainen hybridi, niin ainakin auton kyljessä sanotaan. Olenkin ihmetellyt, miten hiljaisesti se käynnistyy. Joka tapauksessa auto on toiminut ihan mukavasti.

Huilasin vähän aikaa huoneessani, joka on oikeasti kolmio, missä on nukkumatilaa viidelle. Toivottavasti en ole erehdyksessä varannut jaettua huoneistoa! Ketään ei tullut huoneeseen ainakaan sinä aikana, kun hieman lepäilin ennen kuin lähdin katselemaan Eteläsaaren suurinta kaupunkia. Christchurch on joutunut kokemaan melko ikäviä asioita lähihistoriassa. Reilu kymmenen vuotta sitten kaupunkia koetteli hyvin voimakas jäänjäristys, missä kuoli 185 ihmistä ja tuhot olivat hyvin mittavat. Vieläkin esimerkiksi katedraali on korjausten alla. Muutama vuosi sitten täällä tehtiin terrori-isku, missä kuoli 51 ihmistä.

Minulla oli toista kilometriä käveltävänä ydinkeskustaan. Aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta, mutta voimakas tuuli piti lämpötilan noin 20 asteessa. Kävin ensin katsomassa vuoden 2011 maanjäristyksestä kertovan näyttelyn. Se kertoi oikein hyvin millaista tuhoa maanjäristys voi saada aikaan, ja mielestäni on ihme, että vain 185 ihmistä menetti henkensä. Kaupunkia halkovan Avon-joen rannalla on muistomerkki uhrien kunniaksi.

Christchurchin keskusta oli oikein miellyttävä. Siellä oli vain vähän liikennettä, mikä saa aina kaupunkien keskustat miellyttävämmiksi. Keskustassa oli useita kävelykatuja, jotka toivat lisää mukavuutta. Kaikkein miellyttävin piirre Christchurchissä oli keskustaa halkova kapea Avon-joki, jonka reunoilla oli koko keskustan mitalta viihdyttävä kapea puistoalue. Rakennukset olivat melkein kaikki uusia, mutta ne oli rakennettu väljemmin kuin kaupungeissa yleensä. Erilaisia suuria taideteoksia oli myös runsaasti, kuten myös hyvin laajoja ja komeita muraaleja. Pidin Christchurchista paljon. Kaupunki on muuten saanut nimensä Oxfordin yliopiston Christ Church -collegen mukaan.

Kun pääsin keskustaan, oli lauantain vietto jo kovasti vauhdissa melko aikaisesta ajankohdasta huolimatta. Hyvin pukeutuneet ihmiset istuivat baareissa nauttimassa hienoja juomia, polttariporukat pitivät äänekästä hauskaa ja jopa yökerhoihin jo mentiin iskuasut päällä (ainakin paikka sellaiselta näytti ja portsarikin oli ovella). Kaduilla pyöri ainakin kaksi kaljapolkulaitetta, joka kulki eteenpäin noin kymmenen kyydissä olevan polkijan avulla. Heillä täytyi olla polttoaineena olutta, sillä meteli oli kovaa ja hauskaa vaikutti olevan. Minä en olisi tuntenut itseäni kotoisaksi noissa paikoissa, eikä kukaan pyytänyt minua mukaan polkemaan, mutta muuten keskustassa oli oikein kiva kiertää ja katsella. Kotimatkalla kävin ostamassa kovin täkäläisen paistoksen (pie), joka maistui oikein hyvältä. Avatessani huoneeni ovea, minua jännitti olisiko huoneeseeni majoittunut suuri aasialaisperhe, ja minulle olisi jätetty nukkumapaikka kapealle sohvalle. Siellä ei ollut ketään.